Reipas herätys tänäänkin aikaisin ja lähdimme Aronin kanssa metsätreeneihin Hannan ja bordercollie Huin kanssa. Treenailimme meille aivan uudessa metsässä/ paikassa Karhessa, siellä oleva metsä oli niin luksusta. Melko tasaista sammal/ jäkälä/ vähän suopursua jne. Ja talloimme jälkiä jo klo 8, joten ihan siedettävääkin oli. Kiitos Hannalle oikein paljon mukavasta aamusta.
Ensin tehtiin Aronille esineruutu 25m leveä ja 50 syvä. Alue oli tasainen metsäläntti, jossa näki koiran lähes koko ajan. Hanna vei Aronille esineet takanurkkiin ja lähetin Aronin kohti vasenta nurkkaa, Aron meni hetken suoraan ja sitten kääntyi kohti oikeaa takanurkkaa, josta toikin sitten esineen. Vauhti sinne esineelle ei päätä huimannut, tosin eteni ja työskenteli mielestäni koko ajan. Esineen löydettyään toi sen minulle nopsaan. Sitten uusi lähetys taas vasemmasta etulaidasta, nyt eteni melko suoraan sinne minne lähetinkin. Ja siinä vaiheessa toivoin niin paljon, että löytäisi nyt esineen, niin vahvistui tämä etene suoraan- idea. Hetken se Aron siellä pusikossa nuuskutteli ja jippii, tuli esineen kanssa takaisin. Lopuksi otettiin yksi esine vielä erikseen niin, että minä pidin Aronia ja Hanna vei esineen hihkuen ja heitellen takarajalle, kun Hanna tuli ruudusta pois läheitin Aronin ja nyt se meni nopeasti ja suoraan kohti takarajaa ja tuli yhtä nopeasti esineen kanssa takaisin.
Hyvää tässä ruudussa oli, että esineet oli vieraita, joihin en ollut koskenut ja Aron tiesi mitä pitää tuoda. Nopeampi ja suoraviivaisempi saisi kyllä olla. Ensi kerralla tehdään muutama näköhaku ja sitten pitäisi tehdä myös esinettä edessäkin, eikä vaan takana. Ja lisää vieraita hajuja ruutuun.
Sitten jälki. Kun viimeksi pähkäilin Aronin sähellystä ja vauhtia jäljellä, tänään se ei ollut murheena lainkaan. Jäljestysvauhti oli juuri hyvä, sellaista, että itse voi kävellä tasaista vauhtia perässä. Aron myös pysyi jäljellä hyvin. Mutta kepit olikin sitten se meidän heikko kohta, Aron nosti itsenäisesti vain yhden kepin kuudesta, joo ei naurata yhtään.
Jana oli meille viimeksi harjoiteltuja pidempi, mutta Aron lähti suoraan, reagoi hyvin jälkeen, mutta lähti takajäljelle. En tiedä ihan tarkasti, että kääntyikö Aron itsekseen vai pysähdyinkö minä siinä vaiheessa, kun Hanna sanoi, että takajälki. Aron tuli kuitenkin takaisin pyytämättä ja lähti oikeaan suuntaan. Jäljesti hyvin, mutta meni aivan suoraan keppien yli. Olisiko ollut keppi nro 5, jonka nosti, mutta siinä kepin ilmaisussa ei ollut mitään riemua. Siis nosto, josta seuraa, että minä yritin kovasti kehua ja riemuita, vaikka 4 keppiä oli jo jäänyt nostamatta. Tosin Aronin jäljestysmotivaatio on ihan kohdallaan, kun se vaan jäljestää, vaikkei palkkaa muuten tulekaan. Viimeisellä kepilläkin se meni yli, mutta nyt oli pakko kutsua takaisin ja pyytää etsimään keppiä, jonka sitten nosti ja sai loppueväät eteensä.
Joten taas täytyi miettiä niin siellä metsässä Hannan kanssa kuin kotimatkalla, että mitä tehdä. Koko jäljestyksen idea meillä pitäisi olla se, että koira tekee hommat, löytää kepit ja ilahtuu itsekin niiden löytämisestä. Nyt homma menee niin, että vain minä iloitsen kepeistä, koira on lähinnä passiivinen niin niiden nostossa kuin palkitsemistilanteessa. Onneksi Hannalla oli tarjota meille keppitreenin ideaa ja huomenna teen jäljen, jossa matkaa on, mutta keppejä vain kaksi. Jos Aron nostaa noin 300-400m jälkeen sen ensimmäisen kepin, lopetetaan siihen, jos se porhaltaa yli, on siellä 50m päässä vielä toinen varmistamassa. Ja keppien kanssa leikkimistä ihan jäljen ulkopuolella ja niin, etten pyydä sitä etsimään vaan odotan, että koira keksii ne itse ja siitä seuraa, että se haluaa nostaa ne minulle. Eli nyt ei sitä 6 keppiä jäljelle, etten vahvista sitä, että keppien yli voi vaan porskuttaa. Joten eikun metsään takas keppileikkeihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti