Liian monta päivää on mennyt löysäillessä muka helteen takia ja löysäily alkoi ärsyttään. Kävin eilen ostamassa Aronille vetovaljaat ja itselleni juoksuvyön ja pakkohan niitä oli päästä kokeilemaan. Joten ainut mahdollisuus oli laittaa klo 6 soimaan ja siitä suoraan ajoin Elviksen ja Aronin kanssa vehoniemen metsiin. Käveltiin reipasta tahtia ensin 15 min, koirat juoksi vapaana, sitten laitoin Aronille valjaat ja kiinnitin koirat omaan vyöhöni ja eikun menoks. Aron veti hurjan hyvin, se on sille niin luontaista. Elviskin juoksi hienosti, mutta ensimmäisenä sen remmi alkoi löystyyn. Mentiin varmaankin kilometrin verran ja tahti oli ihan erilaisnen kuin tavallissa juoksulenkeillä, sillä nyt minunkin piti ihan juosta. Sitten taas välissä päästin koirat vapaaksi ja hetken matkan jälkeen mentiin toinen pyrähdys. Oma kunto tuntui niin huonolta, Aron porhalsi remmi piukeella koko ajan. Loppulenkin koirat sai taas juosta vapaana ja jätettiin autolle valjaat ja rinne alas, koirat pääsi järveen jäähdytteleen. Siinä heittelin niille vielä vesileluja, että varmasti saivat turkit märiksi. Kotona oli takaisin puoli 9, samoihin aikoihin kun lapset alkoivat vasta heräillä.
Iltapäivällä tein kotipihan tokot. Rakensin oikein kehänkin, siellä oli ruutu liinojen kera, merkkejä, hyppy.
Ensin lyhyitä seuraamispätkiä kohti merkkiä, idea oli kontaktin pitämisessä ja onnistuimme heti seuraamaan merkin ohi koiran pitäessä kontaktia.
Sitten yksi seuraaminen kokeenomaisesti, eli pidempi pätkä pysähdysten ja täyskäännösten kera. Melko hyvä.
Seuraavaksi liikkeestä maahanmeno, onnistui, mutta liikkeestä seisominen siihen perään ei onnistunut, koira meni maahan. Eli näitä kahta jäävää liikettä pitänee vaan vahvistaa, jos ne pian onnistuisivat niin kuin pitäisi.
Sitten luoksetulo, kokeenomaisesti, edessä istuminen oikein hyvä, sivulle tulo ei vielä ihan riittävä, meinaa aina jäädä vähän liian eteen istumaan. (Tätä vahvistin viimeksi eilen sisällä.)
Sitten hypyn luo, lähetin ensin hypylle kaukaa, ihan kokeeksi, ettei siinä ole mitään ihmeellistä. Sitten kokeenomaisesti, onnistui hyvin.
Joten siinä tuli läpikäytyä alokasluokan liikkeet läpi ja sai siirtyä hauskempiin.
Ensin merkkiä, tämä aika hidas, joten heti kun koira oli merkin takana kutsuin sen luokseni lelulle, näin sain vähän vauhtia itse merkille menoon lisää. Merkiltä lähetin ruutuun voi-tyyliin, meni oikein hyvin, mutta ensimmäistä kertaa elämässään meni takarajalta yli ja pysähtyi seisomaan ruudun taakse. Sain koiran siirtymään kuitenkin oikeaan kohtaan uudella ruutu-käskyllä ja siihen hyvä seis.
Sitten muutama ruudun loppu-osa erikseen, eli jätin koiran ruutuun maahan ja kutsuin sen seuraamaan. Taisin tehdä kolme erilaista kutsumista, palkan koira sai heti kädestäni kun tuli kohdalleni.
Ihan loppuun kävin viemässä yhden lelun pusikkoon ja lähetin koiran etsimään sitä, hyvin löytyi. Aron oli oikein kiva ja pätevä, se ei sählää, mikä on niin ihanaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti