Eilen käytiin Aronin kanssa itseksemme vähän agilitytreenissä. Meillä on jo kahtena tiistaina jäänyt kehariryhmä väliin, joten edellisestä agikerrasta on ainakin 2 viikkoa. Jotakin on nyt tehtävä, kun viikon päästä on Lotta Vuorelan koulutus ja alueellinen valkkuryhmäkin kokoontuu pikapuoliin. Joten yritän minimoida häpeän tunteita, eikun treenamaan.
-kerrattiin keppejä, laitoin yhden verkon palan estääkseni virheitä ja lähetin Aronia vaikeasta kulmasta kepeille. Meinasi tulla virhe, mutta siitä eteenpäin Aron luonnollisesti onnistui, vaikka lähetyskulma olikin vaikea.
-tultiin myös toisessa harjoituksessa muurilta kepeille suoraan, nyt ei ollut verkonpalaa ja onnistui.
-kerrattiin irtoamista hypylle, laitoin suoran putken keskelle kenttää ja ehkä 10-15m päähän hyppyesteen, jonka lähetin hyppäämään jäädessä itse tietysti jälkeen, kun koira paineli miljoonaa suorassa putkessa, tämä oli kohta, mitä Jarin koulutuksessa harjoiteltiin. Ja Aron meni ja suoriti itsenäisesti sen hypyn.
-kerrattiin merkkausta
-kerrattiin kontakteja, kun Aron juoksi perääni parikin kertaa, ohoh.
-muisteltiin, että muuria ei sovi hypätä niin, että palat tippuu
Eli lyhyitä pätkiä ja paljon palkkausta, hyvällä fiiliksellä loppukävelyille.
Tänään piti olla illalla alueellisen valkkuryhmän omatoimitreenit, mutta siirtyivät viikolla eteenpäin, kun osallistumisprosentti oli huono. Joten käytiin päivällä 2 tunnin metsälenkillä ja illalla naksuteltiin..
http://www.youtube.com/watch?v=thJbNtmZT70&feature=plcp
Ja kun tämän vuoden jäljet on nyt treenattu, kun lumi on maassa, oli aika laskea pieni tilasto vuodelta 2012.
Aron ajoi jälkeä 18.39 km
Keppejä oli jäljillä 122, niistä Aron ilmaisi 104, kepinnostoprosentti oli siis kaiken kaikkiaan 85,24%. Kiitos kaikille mukana olleille, ensi kauden tavoite on vain parantaa prosentteja!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti