Jälkikoe Saarijärvi

Aurinko paistoi jo korkealla, kun aamulla klo 5.30 lähdettiin Aronin kanssa tien päälle. Kohteena Saarijärvi ja meidän ensimmäinen jälkikoe kolmosluokassa. Liikennettä ei ollut missään, joten tuntui, että todella kaksin suunnistettiin kohti koepaikkaa. Ja miten mua jännittikään!

Päivästä oli tulossa kuuma ja sen tunsi jo tottiskenttää vilkuillessa, sillä hiekkakenttä ilman ainuttakaan varjoa oli kuin pätsi. Tarkkaan piti miettiä missä kohtaa otan koiran autosta, ettei sillä ole jo valmiiksi kuuma, kun mennään kentälle. Olin heti toisessa parissa suorittamassa tottista ja parikseni sain onneksi tutut Lilin ja Herin. Meitä edeltävävä pari suoritti tottiksen hiukan nopeammin, sillä paikkamakuussa ollut mudi? hyökkäsi suorittavan koiran päälle ensimmäiseen luoksetuloon. Auts, noita tilanteita kun ei toivo kenellekään. Ja meidän vuoro tulikin sitten pian. Tuomarina oli Laura Pitkänen. Koiria oli alunperin ilmoittautunut 7 kpl, mutta koeaamuna paikalla oli 6.

Aron meni ensimmäisenä paikallamakuuseen, mitä en ihan ollut toivonut. Se jäi sinne hyvin, mutta en tiennyt, että se oli ilmeisesti laukausten kohdalla noussut istumaan ja mennyt sitten takaisin makuulle myöhemmin liikkumatta paikaltaan. Eikä tottis mennyt muutenkaan miten hyvin. Säästän teidät nyt myötähäpeältä luonnehtimatta sitä sen tarkemmin, mutta seuraamista emme juurikaan esittäneet, ääntelyä esiintyi kasvavalla voimalla kohti kokeen loppua ja metrisen esteellä Aron kolautti mennessä takajalkansa esteeseen ja hyppäsi tosi huonosti, no ne noutojoen luovutuksetkin oli just niin hirveitä, kun etukäteen ajattelin. Hyviä puolia pitää ihan hakemalla hakea, no luoksetulot olivat tuomarinmielestä erittäin voimakkaat sekä kehuja tuli siitä, että jäävien asennot tulivat nopeasti ja oikein, samoin eteenmeno oli loistava, jos ei mietitä valmistelevaa osuutta. Tuomari kuitenkin antoi kaikista virheistä huolimatta 82 pistettä, joka meille kyllä kelpasi. Hyvää oli, mutta hyvä ihme,
miten paljon työstettävää seuraavaa koetta varten. Ylipäätään sellainen keskittyminen olisi se juttu,
josta mun pitäisi saada kiinni tai Aronin pitäisi. Alan työstää huomenna tätä teemaa, mutta kivempi siirtyä kirjoittamaan niistä nautinnollisemmista? hetkistä.

Jälkien ajo oli suunniteltu klo 12 alkavaksi. Arvonnassa saimme jäljen nro 1, joten olisimme ensimmäisenä jäljen ajossa. Juotin Aronille kisapaikalla fitdogin energiaa ja auton ilmastointi huikutti täysillä. Kisakeskuksesta oli vain 10 km jälkimetsiin, joten siirtyminen kävi helposti. Ilma oli siinä puolen päivän aikaan +25, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja metsät näyttivät rutikuivilta.

Meidän jana oli sellaisessa kuivassa männikössä ja Aron eteni janalla aluksi tosi hyvin, voimakkaasti
suoraan eteenpäin ja lähdin perään, heti kun liinan loppu antoi myöten. Jostakin syystä näillä kohdin Aron lähti janalta vasemmalle, oltiin janan puolessa välissä, meidät käskettiin palaamaan takaisin janalle. Taas edettiin ja luulen, että tässä kohtaa Aron haistoi jo jäljen, mutta lähti sille aivan liian
aikaisin, joten taas takaisin janalle. Hetken päästä oltiin jo janan päässä ja Aron vaan toikkaroitsee.
Alkoi tulla tuska, mutta lopulta se nosti jäljen ja pääsimme matkaan. Kaikkiaan 9 pistettä otettiin janatyöskentelyssä pois. Tuomari oli varma, että meidän janalla oli jotain eläintenjälkiä ja ne häiritsivät Aronia. No en tiedä, mutta oltiin kyllä tosi korvessa, joten ihmisiä siinä siinä ei ainakaan ollut mennyt. Ja rutikuivassa kanerva/sammaleikossa tuntui, että jäljen nosto oli vaikeaa. Aron teki kyllä hienosti töitä, vaikka maa pölisi ja kuivat oksat katkeilivat jalkojen alla. Ensimmäinen keppi nousi alun kanervikosta ja olihan se iloinen hetki. Jälki oli kyllä vaativa. Kanervikosta mentiin vanhalle hakkuu-aukealle, sieltä metsää ( ihana kohta) jossa 2 keppi meitä odotti. Aron nosti sen varmasti. Tässä kohtaa pakkojuotin Aronia, se nimittäin läähätti jo kivasti ja edessä oli vielä matkaa. Metsästä tultiin rutikuivalle suopursuille, sitten suolammen reunaa noustiin jäkäläiselle kalliolle, sitten takaisin hakkuiseen koivikkoon, lopuksi metsään takaisin. Aron nosti varman oloisena jokaisen kepin. Jäljestysvauhti oli normaalia hitaampaa, mutta koko ajan mentiin eteenpäin eikä pyöritty yhtään missään. Siitä tiesin, että Aron tietää koko ajan mihin jälki menee.
 Kepeillä en juurikaan uskaltanut leikkiä, sillä pelkäsin ajan loppuvan, enkä halunnut rasittaa koiraa yhtään enempää kuin on pakko, joten melko pian mentiin aina eteenpäin jokaisen kepin jälkeen. Normaalisti iloit jälkikepin löytymisestä enemmän. Kuumuus oli vaan huumaava. Viimeinen keppi nousi läheltä tietä ja tielle saapuessani en kyllä tiennyt, että pitäisikö mennä vasemmalle vai oikealle. Onneksi sporsräkkeri kertoi suunnan ja juostiin Aronin kanssa autolle ja ajettiin keppien luovutkseen ensimmäisinä. Aikaakin jäi, joten ei olisi tarvinnut juosta. Kaikki 6 keppiä vaan ihan poltti taskussa ja olin niin tohkeissani, että Aron taisteli jäljellä supersankarin tavoin. 100% kepinnostolinja jatkui siis kokeessakin!

Matkalla kisakeskukseen käytin Aronin uimassa ja juotin lisää energyä. Suolammen vesi kyllä viilensi Aronin, itse hehkuin punaisena kuin rapu. Edessä olisi vielä esineruutu, josta eiliset koirat eivät olleet juurikaan nostaneet esineitä. Oli ollut ihan seisova ilma, nyt onneksi kävi pieniä tuulen löyhähdyksiä. Ruudun nähdessäni huokaisin raskaasti, sillä ruutu näytti kovin haastavalta. Se oli sellainen sekalainen rytö, jossa virtasi mutaoja keskellä ruutua. Siellä oli kaatuneen puun juurakkoa ja paljon kaikenlaista kasvillisuutta. Lähetin Aronin ruutuun ja heti sieltä nousi esine, ei ihan takaa, muttei ihan edestäkään. Toisen esineen kohdalla oltiin päästy puoleen väliin ruutua, joten kolmanne on pakko olla ruudun oikealla puolen, missä ei oltu vielä käyty lainkaan. Ja sieltä nousi se kolmaskin. Käteni vapisivat tässä kohtaa niin paljon, että esineen luovutuksessa esine tippui maahan. On se vaan niin kiihdyttävää tajuta, että Aron löysi kaikki esineet ja vietimme ruudussa aikaa 3 min. Pisteitä esineiltä 29.
Tuomari kehui eleetöntä koirani ohjausta ja minuahan alkoi tässä,kohtaa itkettämään, kun tuomari kertoi, että pisteeni riittävät ykköstulokseen. Voi niisk, tää oli meidän eka kerta kolmosluokan jäljellä.

Lopulta pisteitä kertyi siis 272 ja ykköstulos, JK3 ja luokassa kolmas. Vain kolme meitä pääsi maaliin asti, kuuma keli piti huolen, että jäljet ei olleet helpot. Onnea voittajille, huonoille ei hävitty :-)
Olipas ihan äärettömän jännittävä ja huikea kokemus. Aron on vienyt minut ihan uskomattomiin seikkailuihin, joita en osannut edes uneksia. Kiitos taas kerran Riikalle ja Miinulle myös, joka on tallannut Aronille tämän kevään jälkiä. Ihanaa tämä nyt voimassa oleva keppien noston varmuus, mitä Aron jäljillään nyt tekee. Ilmeisesti jälkikoirat vaan kypsyy omaan tahtiin ja Aron on puhjennut kukkaan :-)