Petrasta tuli viime viikolla koiranomistaja. Japaninpystykorva Ray muutti meille ja vaikka pentu on Petran, varmaan arvaattekin, että lapsen äitikin on innolla mukana. Edellisestä " pentu tuli taloon" on kohta 4 vuotta ja sanonta aika kuultaa muistot- ei pidä paikkaansa. Muistelen nyt miten rasittava bordercollien pentu oli verrattuna pieneen seurakoiraan. Aronilla oli aina iltaisin kauheet iltavillit, se oli ihan raivopää. Puri ja repi kaikkea. Jos vessan ovi jäi auki, se painoi vessaharja suussa ja vessapaperien kanssa se teki sotkujaan. Se pissasi paljon ja taisteli raivoisasti ruun eteen. Se kiljui kurkku suorana, jos jäi oven taakse. Automatkoilla se päätti, ettei matkusta yksin farmarin takaosassa. (Tosin olen erittäin tyytyväinen Aronin taistelutahtoon ja päättäväisyyteen, siitä on etua harrastuksissa).
Mutta pieni Ray, voi ihanuutta. Sen pissalätäköt on pieniä. Se ruokahalu ei ole mikään ihmeellinen ja yritetään Petran kanssa olla vajoamatta tilanteeseen, missä toivomme hänen korkeutensa syövän edes osan ateriasta. Se leikkii kiltisti leluillaan ja menee yöksi nukkumaan mukisematta Petran huoneeseen. Petraan se on kyllä hyvin kiinnittynyt, toki Petra kantaa ja paapoo sitä koko ajan. Kukapa pentu siitä nyt ei tykkäisi. Pienet seurakoirat on helppoja :-) Tosin olen valmistautunut jo taisteluun siitä, saako sisällä haukkua, jos vieraita tulee sisään....
Luoksetuloharjoituksia ollaan tehty joka ilta kotipihassa ja hyvin tuo pikku reppuli laukkaa Petran luo. Naksuttimen ääntä Petra naksutteli sille tänään ja kaulapanta/ hihnassa liikkuminen sujuu juuri niin hyvin kuin 8. viikkoiselta pennulta voi odottaa. Meillä on aika iso piha meidän taloyhtiössä ja paljon uutta sekä ihmeellistä pennulle. Sen pidemmälle eivät ole vielä lenkkeilleet. Yhtenä päivänä käytiin kaikkien koirien kanssa lenkillä, 100m pyörätietä pitkin oli iso juttu. Aron ja Elvis näyttivät esimerkkiä ja Ray reippaana perässä.
Elvis ei ole näkevinään koko pentua, mutta sanoo pennulle tiukan hau, jos vähänkin karvoille tulee. Pentu on kuin ilmaa Elvikselle. Sen sijaan Aronilla on kivaa ja seuraa pentua ja sen leluja. Aron kyllä yrittää murista pennulle, kun se kiipeilee Aronin yli, mutta siihen se jää. Antaa sitten pennun keikkua päällänsä.
Treenattukin on, vaikka enemmän lenkkeilty metsässä. Olen käynyt useana päivänä kävelemässä ja mittaamassa jälkikokeen tulevia jälkiä ja siinä saa kyllä aikaa kivasti kulumaan. Olen suunnitellut janapaikkoja, kulmien kohti, jäljen päättymisiä jne. ja kivat jäljet on kyllä tulossa.
Aron on hypellyt kotipihassa nyt 90 cm estettä koskematta siihen ja olen siitä tohkeissani. Tajusin, että kun saan sen lähtemään hyppyyn riittävän kaukaa, saa se venytettyä itsensä hyvään hyppykaareen. Tämän riittävän kaukaa saa aikaiseksi sillä, että rakennan puuesteestä ikään kuin okserin. Este näyttää hirveältä, mutta Aronin itsetunto on noussut ihan sikana. Ei mitään pikkuaskeleita enää ennen hyppyä vaan voimakas iso ponnistus. Edetään nyt kohti metristä ja tuuletan, kun tämä sama toistuisi siinä korkeudessa.
A-este on Aronille mös varma nakki, ainostaan kapulan luovutuksiin olen pettynyt. Siis siihen, etten osaa kouluttaa hyvää pitämistä. Kapula pyörii ja hyörii :-(
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti