Kirjaan pikaisesti eiliset reenailut.
-Aron otti kosketuskeppireeniä aamupalalla
-kävi pky:n kentällä syömässä ja kaksi laukausta ammuttiin tämän syömisen aikana, nenä ei noussut ruokakupista, joten ruoka tuntui olevan tärkeintä. Samaan aikaan kentällä myös Loisto-sisko, jonka kanssa olis niin kiva leikkiä. Ei kuitenkaan annettu tehdä sitä kentällä, sinne mennään vaan pitämään hauskaa oman ihmisen kanssa. Leikitin myös etäällä Aronia Touhon ottaessa seuruuta.
-ajeltiin kaikkien koirien kanssa kaupunkiin ja Aron teki saukonpuisto nurmilla jälkensä. Nyt päädyin itse seuraaviin ratkaisuihin: en jarruta pennun työskentelyä, enkä päästä enää uudestaan jäljestämään itse, enkä tee jälkiä enää kotipihaan. Aronin jälki oli siis aivan uudessa ympäristössä, mutta ruoka jäljellä on sille tärkeintä ja se työskenteli tosi hyvin. Tein nyt jäljen, missä oli useampi suorakulma. Ekassa kulmassa se meni kaksi pennun askelta yli, mutta teki hienon peruutuksen, kun nenä huomasi, että jälki loppui. taitavaa!! Nyt kun näitä kulmia oli useampi, ei pentu voinut mennä niin kovaa vaan tekemään tarkemmin töitä ja vähemmän jäi makupaloja jäljelle. Näitä lisää!!!
-käveltiin ja otettiin kontaktia siellä puistossa jäljen jälkeen, samoin loppunamit käytiin syömässä jäähallin ovella.
Elvis otti vieraskenttäreeniä saukonpuiston kentällä ja huomasin siitä aika pian, että uusi kenttä meinaa viedä parasta virettä pois. Välillä se havahtui esim. kun joku paukautti auton oven kiinni kentän laidalla. Jatkettiin reeniä ja parani loppua kohti.
-otin seuruuta, olin viljellyt kentälle reenikassissa tavaroita, leluja ja kapuloita tms. ja seurautin näiden ympäri, läpi jne. Tärkeintä oli kontakti minuun, onnistui.
- ruutua, 4 lähetystä eri suunnista, homma hidastuu, kun otetaan toistoja.
-kaksi kaukokäskyä, vain maasta-istu siirtymiset ja siitä heitin palkan koiralle, ensin 2 metrin etäisyydeltä, nousi vasta toisella käskyllä, sitten 5m etäisyydellä ja nyt nousi ekalla ylös ja tästä palkka.
- sitten vauhtinoutoja ja nää oli vauhdikkaita ja tosi hyviä!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti