vuorokausi pentu-elämää takana

Eilen lähdettiin Aronin kanssa ajelemaan kotiin. Aronin huusi ja kiljui ensimmäisen 15 minuuttia, sitten täysi hiljaisuus ja ajattelin, jo että mitäs nyt tapahtui, Sitten soi puhelin, Riikka siellä soitti, että kuinka menee. Hyvin menee. No puhelun jälkeen Aron havaisti, että joo, toi ihminen istuu tuolla edessä, minä kans sinne. Kuin pieni peto, se kiljui ja raivos, kiipes ja puri sitä koira"kalteria", mikä kyllä pitää kaksi aikuista partacollieta siellä omalla osastollaan, mutta eipä tullut sitten mieleenkään, että tämä pikku peto voi päästä sieltä. Seurailin peilistä mitä tapahtuu ja heps keikkaa, se pääsi sieltä. Ai että, tästäkö se alkaa meidän tahtojen tiastelu. Eikun auto tien sivuun, pentu takaisin omalle osastolle ja sitten virittelin koiraporttia, niin että pääsisin nyt edes kotiin ja saisin pidettyä pennun omalla osastollaan. Kun se oli kerran sieltä päässyt, oli se sitten entistä sitkeämpi, kovaäänisempi ja raivoisampi pieni peto, ajattelin, että voi luoja, noinko koville se ottaa, kun se haluaa jotakin mitä se ei saa. No viimeikin pentu luopui ajatuksesta ja nyt meikä ajoi jo melko kovaa. Jos pääsisin kotipihaan niin, että voin aukaista takaoven pennun ollessa hiljaa ja rauhoittunut, pääsisin vahvistamaan sitä, että äänellä ja raivolla ei voi voittaa. Joo ja lisää kaasua, ja jes pääsin kurvaamaan kotipihaan, avaamaan taka-oven ja siellä suloinen pikku bordercollie nukkui kaikessa rauhassa.
Ilta meni tutustuessa taloon ja vähän naapureihinkin. Lapset ei meinaa antaa pennun nukkua ja koko ajan vievät sille lelua tms. Sitten aivan illalla ajattelin lähteä vielä pienelle koeajelulle ja lenkille koko porukan kanssa. Nyt Aron ja Elvis takapoksiin, Jimmy takapenkille. Jimmy on murahdellut pennulle, joten en ota mitään riskiä, että se pienessä tilassa tekisi jotain. Ja eikun tienpäälle ja kas kummaa, Aron oli aivan hiljaa ja rauhallisesti koko matkan. Ei ääntäkään!! Hyvä. Ajoin lyhyen matkan Kangasalan mobilialle ja kun päästin partacolliet vapaaksi metsään, oli Aron aivan järkyttynyt, mitä varten noi haukkuu. No se käveltiin semmosta pennun vauhtia ja ihmeteltiin kaikkea ja 10 minuutin päästä Aronkin meni jo reippaana porukassa, kovasti se kuitenkin turvautui minuun. Oltiin puolisen tuntiä siellä ja välillä kannoin pentua. Sitten koirat takas autoon ja kotiin täydessä hiljaisuudessa.
Yöllä Aron kaipasi ihmisiä, emoaan ja muita pentuja, sillä klo 1.45 alkoi vinkuna ja piippaus,sitten haukkuminen ja ulvonta, jota kesti 20 minuuttia. Ajattelin, että voi naapuri parat, mutta mistään hinnasta en nyt nouse lepyttämään ääntelevää pentua tai muuten se saa minut luokseen seuraavanakin yönä. Noin klo 2.15 ääntely alkoi sammua ja puoli kolme oli täysi hiljaisuus. Hyvä! Mutta minä valvoin ja kuulostelin, että koska se alkaa taas. Ja ettei taaskaan ääntely pääsisi vahvistumaan, ponkaisin kello 6 ylös sängystä ja unen pöpperöinen pentu havaitsi minut. Tästä nostinkin pennun ulos pissalle ja tuli iso läkkö, taas hyvä! Sitten nappulat turpoamaan ja klo 7 aamupala pennulle. Hyvin siis menee.
Vuorokauden aikana olen ollut iloinen Outin luoksetuloreeneistä, pentu tulee tosi hyvin luokse ja tänään lujalla laukalla, Hyvä!! Saa sitten kehuja, silityksiä ja kuivamuonan murusen palkaksi. Tätä on harjoiteltu jokaisella pissakierroksella ulkona. Sitten naksuttelut alkaa kohta, mutta ruokakupilla meillä on ollut vaatimuksena pennun istahtaminen, sitten naks ja kuppi on pennun edessä. Ja kun kävelen ulkona, kehun ja annan taas kuivamuonan murusen, kun pentu kulkee sivullani ja ottaa kontaktia.
Mutta kertakaikkisen hurmaava ja reipas pentu!!