Tänään kävin kaikkien koirien kanssa metsässä päivällä ja tämä väsytti myös Aronin, joten sain nauttia hiljaisuudesta ja rauhallisista koirista. Automatkat meni hyvin eli Aron oli hiljaa ja rauhallinen Jimmyn ja Elviksen kanssa takapoksissa.
Aroni harjoitteli kuitenkin tänään seuraavia asioita:
-naksutinkoulutusta keittiössä, uutena aiheena kosketusalustaan kosketus tassulla. Päivällä yksi reeni kierros ja iltasella toinen. Tällä jälkimmäisellä kerralla Aron takoi tassulla alustaa ja tietysti sillä naksuja ja maksuja itselleen. Se oli aivan huikean hyvä, maksun jälkeen se meni suoraan alustaa kohti, eikä sinne välille tullut mitään haahuiluja, joten vahvistetiheys oli hyvä, otin monta 5 makupalan sarjaa, kun niin innostuin.
- käytiin vähän pyörätiellä kävelemässä hihnassa, sai kauniista kävelystä ja kontaktista kehun ja namin. Joku hullu kangasalalainen paukuttaa täällä viime talven raketteja ja aivan lähellä pamahti meidän ollessa kävelyllä. Aron hätkähti, mutta muutaman sekunnin päästä näytti tavalliselta ja minä kävelin ja kehuin ja namia tuli, kävelin samasta kohdasta vielä uudestaan, sillä halusin nähdä, ettei siihen kohtaan missä se raketti pamahti, jäänyt mitään muistoja. Reippaasti mentiin eli eipä hätää. Mutta juurikin tätä kirjoittaessa ulkona on ainakin kaksi rakettia pamahtanut, elokuussa!! Aron nukkuu eikä kuule niitä, vaikka tuuletusikkuna on auki.
Elvis otti yhden harjoituskierroksen eli noin 10 puunkiertoa, myös Elviksen harjoitusten aikana pamahti kerran, mutta pystyi jatkamaan harjoitusta. Se saisi olla kyllä innostuneempi tästä harjoituksesta, joudun äänellä kannustamaan sitä tehokkaampaan suoritukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti