Aronin kanssa ensi naksuttelut päiväruuan yhteydessä. Kosketuskeppiin kosketuksia, aina viiden nami/naksun sarjoissa. Välillä Aronin piti aina hetken miettiä, mutta aikaiseksi saatiin useampi nenäkosketus palloon, lopuksi tuli viimeisestä kosketuksesta koko päiväruoka nenän alle.
Lisäksi kotipihassa Aron sai ensikosketuksia lapsilaumaan, laskin, että kahdeksan lasta oli Aronin ympärillä kyykistyneenä ja silittämässä. Aron otti suosion vastaan rauhallisesti ja arvokkaasti.
Sitten lähdin ajelemaan kohti Teivoa ja Pian reenejä. Autokyydissä takapoksissa mukana Elvis ja Aron. Matka meni sinne oikein hyvin. Paikan päällä Aron pääsi ensin autosta ulos. Aroni oli kaulapannassa ja hihnassa, kaulapanta oli tullut kaulaan jo aamulla. Nyt vain hihna oli uusi kappale. Aronin kanssa vaan käveltiin ja kuljettiin, se katseli ihmeissään uutta ympäristöä, näki koiria, ihmisiä, mopoja, autoja jne. ja kehuin sitä hienoksi pojaksi, kauniista kävelystä ja välikontakteista sai namin. Vähän myös leikittiin pikkupatukalla ja lopuksi autoon. Siellä alkoi kauhea huuto ja mekkala, kun Elvis lähti vuorostaan reenaan. Elviksen reenien aikana Aron rauhoittui autoon ja kerran ihan näytti nukahtaneenkin sinne. Sitten kun Elviksen reenit oli ohi, pääsi Aron vielä kerran vähän tapaamaan ihmisiä, Pian auto kera bc:n vaikutti erittäin kiinnostavalta kohteelta. Aron oli oikein reipas.
Elviskin oli hyvällä mielellä, kun sen ei enää tarvinnut jännittää niin paljon tätä melko aktiivista ympäristöä. Päivän teemana oli nouto ja luoksetulo. Kotiläksyinä saatiin vauhdin lisääminen noudon palautusosuuteen, sekä luoksetulossa tule-käskyllä läpijuoksua, seisomisesta luokse sekä puunkierron opettelu ja siihen liittää pysäytyksiä. Oikein mukavat reenit oli ja Elvis hyvällä fiiliksellä, kun tehtiin paljon vauhtijuttuja. Lopuksi lyhyt paikallamakuu belgin kera, oltiin piilossa vain hetki ja palattiin koirien luokse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti