Sateisena ja ankeena marraskuisena päivänä on ilon aiheet vähissä. Tosin siitä voi iloita, että nenäpunkkilääkitys oli varmaankin ihan oikea Aronin nenään,sillä kolmantena päivänä ekasta tabletista huomasin oireiden olevan vähäisiä ja tänä aamuna niitä ei ollut enää lainkaan. Mutta siihen se elämän ilo sitten jääkin. Torstaina annoin ne tabletit kaikille ja Elvis aivan kuralla. Perjantain iltalenkillä mukana vain Aron ja Jimmy ja tehtiin pitkä hihnalenkki Kangasalan prismalle ja harjoittelin siellä kontaktinpitoa sekä rauhallista käytöstä prisman ovien edessä, jossa meni perjantai-illan iloksi varmaan sata ihmistä eri suuntiin. No tällä lenkillä makupalaa siis kului ja lauantaina myös Aron aivan kuralla. En siis tiedä tuliko tämä kuraaminen siitä lääkkeestä vai olisko se tullut ihan muutenkin. Mitään uutta ei koirien ruokavaliossa ole nyt ollut. Asun kuitenkin alueella, jossa on paljon koiria ja mahdollisesti myös tauteja. Joten lauantaina ei reenattu mitään. Sunnuntainakaan ei reenattu mitään. Hirveetä!
Huomaan olevani tottunut siihen, että joka päivä tehdään jotakin treeniä ja koulutuksen täytyy edetä. Tosin huomaan myös, että kaikki energia menee noiden löysämahaisten hoitoon ja ulkona käyttämiseen. Viime yönä päästin Aronin kaksi kertaa yöllä ulos, kun se vaan piipitti. Kaiken huippuna tämä päivä, jossa Petra soittaa tulleensa koulusta ja kertoo, että nyt Aron oksentaa ja nyt tulee toisesta päästä. Voi jestas!! Ja 7-vuotiasta ei voi velvoittaa siivomaan koiran sotkuja matolta eikä myöskään viemään sitä ulos, joten ei auttanut kuin lähteä tuntia aikaisemmin töistä sotkuja selvittämään. Voihan kurjuus. Elviksen vatsa alkaa nyt rauhoittua ja se pystyy syömään riisi,piimä,raejuusto,kananjauheliha-mössöä, mutta pieni satsi oli Aronille vielä liikaa. Onneksi koirat ovat kaikki elämän iloisia ja virkeitä, toisin kun minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti