Kulunut viikko on ollut kylmä ja ulkoreenejä ei olla tehty lainkaan. Sisällä on harjoiteltu tänne-käskyä ahkerasti ja tänään se toimi ihan elävässä elämässäkin.
Meirän hallissa oli tänään siis Kati Selkämaan koulutuspäivä ja kyllä tykkäsin. Katilla on paljon hyviä ideoita treenata eri liikkeitä ja varmaan kaikki koirakot saivat hyviä neuvoja. Niitä me ainakin saatiin ja lisäksi kirjoitin vielä ylös muille annettuja vinkkejä liikkeistä, jotka itseäni askarruttavat. Ja jotekin tämä tokoilu vetää vaan mukanaa, kun antaa pikkusormen, se vie koko käden.
Ensin alkuun Pia ja Kati treenasivat omia koiriaan ja kyllähän niitä treenejä olisi katsellut pidempäänkin, mutta aika riensi ja aloitimme ryhmäpaikalla-oloilla. Näissä ollaan edistytty Aronin kanssa, sillä tiedän, ettei Aron välitä vieruskavereistaan eikä häiriinny liikkurin kiertelystä. Paikka-istuminen tehtiin ensin ja Aron istui koko ajan hyvin paikallaan. Mentiin piiloon taas koiran sivusuuntaan, mutta tämä ei nyt vaivannut Aronia. Paikallamakuun aloitus tehtiin evl-tyyliin ja tässä voih, Aron meni maahan viereisen käskyllä. Se kävi jo kerran maassa ennen kuin liike alkoi, joten se tiesi mitä tapahtuu. Itse makuu ok ja ylösnousu oli hyvä, ei välittänyt viereisten käskyistä, Aron oli ryhmän keskellä.
Kaikkien kanssa tehtiin 2 kierrosta oma toive-liikkeitä ja meillä oli luoksetulo toiveena. Tässä tehtiin ensin koemainen suoritus. Tässä Aron ei nyt välittänyt liikkurin käskyistä ja itse taisin nyt osata aina hetken odottaa käsky-sanan jälkeen. Stoppi oli nyt kisamaisesti pelkällä suullisella käskyllä ja pysähtyi, maa-käskynkin Aron noudatti, itselläni oli vähän ajoituksen säätämistä vielä käskyjen suhteen. Loppu-osan tuli suoraan eteeni istumaan ( jes, ei olla siis turhaan nyt naksuteltu tätä)ja siitä sivulle vielä tuttuun tapaan vajaa ja piip-äänen säestämä. Vinkkejä sain vaan enemmän vielä treenata kaikkia luoksetulon osia. Sivulle siirtymisessä kokeiltiin sitä, että sanon sivu ja väistäkin pois, jolloin koira lähtee tekemään isommalla voimalla siirtymistä. Ja yhden toiston jälkeen se teki niin. Sitten kokeiltiin sitä, että koira jäi seisomaan, itse juoksen karkuun ja käännyn koiraa kohti sanoen maa, ja voihan vau, sitten kun osasin tehdä sen, meni koira maahan ja valui 2 metriä pitkin mattoa minua kohti. Eli nyt on asennetta :-) Se meni siis heti maahan. Huikeeta, sillä olen aina toivonut sellaisen reagoinnin käskyyn. Sellainen luoksetuloharjoitus jäi myös mieleen, missä tehdään alku koemaisesti stoppiin asti, siinä suullinen kehu ja sitten suorapalkka. Tätä pitää tehdä seuraavaksi kotona. Ja yleisohje oli, että riko luoksetuloa ja treenaa niitä kaikkia osia, myös sitä viimeistä pätkää, jossa lyhyellä etäisyydellä eteen istumaan.
Ja toisena liiketoiveena meillä oli seuraaminen. Jo pelkkä sana saa minun heikoksi. Mutta heikkous pois tämän liikkeen suhteen sanoi Kati. Eli treenailtiin näitä meidän liikkeelle lähtöjä ja se lähti liikkeelle useamman kerran ihan hiljaa. Näissä teki mieli kahden askeleen jälkeen hyppiä ilosta, mutta Kati painoitti, että nyt ne menee niinkuin pitäisi eikä niistä pidä palkita sen ihmeemmin, muuten tulen korostaneeksi liikaa tuota kohtaa, vaan seuraaminen jatkuu, jos on hiljaa ja tämä on se palkka onnistuneesta lähdöstä. Tämä taitaa olla meidän kompastuskivi noissa lähdöissä, sillä suuri huomio ja palkitseminen on näihin liittynyt. Minun pitää vaan itse olla tästä nyt tarkka eikä sallia liirunlaarumia. Koiralle pitää näyttää, että nyt olen tosissani, että tehdään hiljainen ja rauhallinen liikkeelle lähtö ja näitä Aron tänään todistettavasti teki jokusen.
Toisena surullisenakin faktana oli kontaktin tippuminen tai siis sen pitäminen, sillä usein merkit tai hyppy-este saa Aron pudottamaan kontaktin hetkeksi. Nyt jouduttiinkin oikeeseen pidä kontakti tehtävärataan. Siinä oli joka puolella merkkejä, noutokapulaa, leluja ja Natsi-Kati, joka häiriköi Aronin seuraamista minkä pystyi. Aluksi Aronin silmät laajeni järkytyksestä, että mitenkä se mitenkään katsoa näitä kaikkia juttuja. Ja Kati heitteli narupalloa sen silmien edessä ja tuli ihan eteen, ku tehtiin tuota seuraamista. Parin kontaktinpudottamisen jälkeen alkoi tapahtua. Aron teki ehkä elämänsä parasta ja intensiivisintä seuruuta ja oikein pinnisti, ettei katso lentävää palloa sen silmien edessä. Itselle tuli yhtäkkiä niin varma oli, tätä me voidaan tehdä nyt maailman tappiin. Joten Kati sanoi, että näillä saan koiran oikeasti töihin. Pikku lelli-Aron ei taida olla enää pentu ja minun tehtävä on vaan pitää kiinni kriteeristä eikä olla niin lempeän salliva. Mutta tämä harjoitus taisi nostaa meidän kummankin itseluottamusta. Uskokaa vaan, joku päivä me ollaan vielä voittajaluokan kokeessa :-)
Kiitos siis Katille, jonka osaa lukea koiraani ja minua ja piiskata meitä eteenpäin. Kiitos Pia, joka järkkäilee kivoja tokotapahtumia. Ja kiitos mukana olleille, paljon oppi myös muiden tekemisistä.
Se mitä muuta pistin mieleeni, oli:
-meidän pitää tehdä paljon liikkurin kanssa älä reagoi käskyyn treeniä. Ja siitä ettei koira reagoi niihin, voi myös satunnaisesti palkita. Pia näytti merkille/ruutuun lähetyksessä, että ensimmäisellä käsky-sanalla ei vielä singahdeta merkille eikä ruutuun lähdetä vielä olkapään heilautuksesta (hämykäsky). Merkkitreeniäkin on hyvä tehdä, että noutokapulat on kyllä, mutta niitä ei noudeta lainkaan. ( Ohjattu).
Kaukokäskyissä tuli myös hyvä ajatus, että kaukot pitäisi opettaa niin, että vaihdon välissä koira ikäänkuin odottaa lupaa tehdä seuraava asento. Tähän me tähdätään. Kaukoja ei pidä myöskään tehdä missään selkeässä järjestyksessä vaan koiralle mielummin asenne, ettei se tiedä mikä seuraava käsky on. Sekaan voi tehdä myös temppuja.
Mutta oli hyvä koulutuspäivä ja tokoilu on niin kivaa :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti