Maanantaina oli Pian valmennusryhmän tokoilut Meirän hallissa, teemana oli ruutu ja tunnari.
Ja voi jestas, miten tokossa on vaan niin paljon reenattavaa.....
Ruudussa Aron tarjoili tänään eturajan himmailuja, hidasti vauhtiaan jo metriä ennen ruutua, huah. Ja tämän kanssa puuhasteltiin muutaman lähetyksen verran.
Ruudussa pysymistä harjoiteltiin myös, peppu nousee ja laskee liikkurin ensimmäisellä käsky-sanalla. Nyt tiedossa siis tehokuuria, että ruudusta ei tulla vielä ensimmäisellä käsky-sanalla sivulle.
Ja ylipäätään vauhtitreenillä on kyllä meille nyt keskeinen merkitys, sillä ohjelmassa on täysillä ruutuun ja lelua takarajalle, sillä olen saanut sen jo jonkin aikaa unohtamaan tuon eturajan himmailun.
Tunnari oli meille opettavainen. Olen viime aikoina huomannut, että jos Aron istuu rauhallisena tunnarin teon ajan, se useimmiten onnistuu myös tunnistamisessa. Jos taas on levoton, kuten tilanteissa, että koiran takana oli paljon häpeninkiä, saattaa laukata tunnareille ja ottaa vaan jonkun. No nyt tehtiin niin, että annan namin siinä vaiheessa, kun liikkuri on tehnyt sen tunnarin. Mietinnässä myös, että antaisiko liikkuri sen namin, joten saisinko koiran keskittymään näin siihen tunnarin tekoon eikä katselemaan ymäristöä.
No Aron lähti mielestäni hyvin kapuloille, aloitti hyvän haistelun kiertäen kapula kerrallaan, mutta sitten alkoi merkillinen arpominen, onks se tää vai tää, siirsi jotakin kapulaa ja puuhasteli, kunnes lopulta toi oikean. Luovutus oli hyvä, mutta itse en malttanut odottaa liikkurin käskyä...Suorituksen jälkeen juteltiin Pian kanssa tapahtuneesta ja nyt nousi yksi keskeinen teema. Eli Pia nosti käsin kapulat rasiasta ja pihdeillä vei sen oman, jolloin kaikissa kapuloissa oli tuoretta hajua ja tämän vuoksi Aron puuhasteli siellä kapuloilla. Olen viime aikoina liian vähän muistanut tämän, että kapuloissa pitänee olla liikkurin hajua. Joten nyt jatkossa treenaamme vain klähmityillä kapuloilla, ettei Aronin tarvitse hämmentyä siitä, että kaikissa kapuloissa on hajua. Ja kapulani pääsivätkin sitten heti paikalla olevien kopeloitaviksi. Ja näillä klämityillä kapuloilla otinkin heti aamusta ennen töihin menoa yhden tunnarin kotipihassa. Tosin Aron haistoi jo kaukaa sen sivun, missä oma kapula oli ja haisteli vain kahta kapulaa, sitä omaa ja viereistä. Mutta selvästi vertaili hajua ja toi oman. ELi tästä on hyvä jatkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti