Lauantaina treenailtiin Aronin kanssa työpaikallani, otin nimittäin Aronin mukaan vanhainkodille iltavuoroon. Ja koska ilma oli iltapäivällä mitä aurinkoisin, jätin auton kotipihaan ja lenkkeiltiin töihin. Jalkaisin matkaa tuli 5 km, autolla teitä pitkin on vähän pidempi reitti. Joten Aron sai tunnin lenkin mennen tullen. Elvis oli joskus pentuaikana paljonkin mukana, mutta ei juurikaan viihtynyt siellä viime kertoina, jäi mielummin kansliaan kun lähti kohtaamaan ihmisiä. Aronille tämä oli ensimmäinen kerta ja se suorastaan nautti huomiosta ja seikkailijaluonteena halusi tutkia kaikki paikat. Moni vanhus myös ilahtui suuresti Aronista ja Aron antoi kaikkien rapsuttaa itseään. Jopa muutaman vuodepotilaan sänkyynkin se meni pyynnöstä ja makasi siellä pää eräänkin mummon rintaa vasten. Ja tämä mummo nauraa kikatteli kuin pikkutyttö, kun sai koiran viereensä. Ja sitten kun kaikki saatiin nukkumaan, oli meillä Aronin kanssa pitkät käytävät tilaa ottaa seuruuta tai kaukokäskyjä, joitakin temppuja tehtiin toisten iltatyöntekijöiden iloksi. Sanomattakin selvää, että Aron oli kotiin tullessa melko rauhallinen.
Sunnuntaina kertasin sisällä kaukokäskyjen maasta seisomista ja liikkeestä istumista onnistuen ihan nappiin. Sitten lähdin hakemaan Pirkkalasta anoppilasta lapsia yökylästä ja matka kulki Kyötikkälän kentän kautta. Pakkasta oli semmonen -17, joten reipastahtinen treeni oli mielessä. Ja etukäteissuunnitelma oli tehdä bh-kaavio suullisin kehuin ja loppuun harjoitella vähän luoksetulo-juttuja.
Bh-kaavio meni vähän niin ja noin. Aron äänteli heti kentälle tullessa ja en tiedä mikä tähän auttaa. Se sanoo piip sinne ja piip-tänne ja ihan kuin laatikko vaan leviää. Muutaman ärähdyksen jälkeen se keskittyi kyllä seuraamaan ja saatiin kaavio tehtyä, mutta piip tulee aina liikkelle lähdöissä. Jäävät meni hyvin ja viimeisenä luoksetulo, missä Aron ei nykyään osaa tulla suoraan eteeni istumaan. Nytkin se tuli puoliksi eteen ja puoliksi sivulle. Tästä astuin askeleen taaksepäin ja näin ollen korjautui suoraksi, siitä hetken päästä sivulle, meni oikein sujuvasti äänen kera. Joten nyt ensi viikon kuurina on ainakin tuo tänne-käsky tai voi luokan luoksentulon viimeinen pätkä, mitenkä vaan. Tänne pitäisi tarkoittaa, että tule eteeni istumaan suoraan. Ja siitä sivulle tulemiseen oli kotijumppa kyllä auttanut, mutta se pitäisi tehdä hiljaa eikä kviik-äänen kanssa. Enemmän kuin tuo tänne-käsky, harmittaa tuo ääntely. Seurasin myös koiran asennetta tuohon palkattomuuteen. Kehuin aina liikkeen välissä sen verran kuin nyt bh-kokeessa saa, mutta viimeisen luoksetulon jälkeen koira hyppeli ja pomppi ihan kuin se odotti, että nyt viimeinkin lelu lentää. Laukkasi jopa kassilleni, että tiedän, tuolla on lelu. Ja se lelu tarvittiin luoksetulotreeneihin.
Luoksetuloa otin muutaman ihan suoran, joissa lelu lentää heti tai hetken päästä, tärkeintä on että tulee hyvällä vauhdilla. Sitten yksi stoppi, tämä oli tosi hyvä ja hyvästä vauhdista, käytin kuitenkin kaikki avut, että tekisi hyvä stopin, eli ääni, käsi ja pallo samaan aikaan. Sitten pk-esteen ympäri kiertämistä ja tärkeintä oli vaan ettei ala himmailemaan, vaan että vauhti jatkuu kohteen kiertämisen jälkeenkin. Nämä meni meni hyvin.
Aronin seuraaminen vaivasi minua edelleenkin ja tein vielä parkkipaikalla varmaan 10 min seuraamista, joista namipalkka vasta kun oli tehnyt riittävän pätkän hiljaa. Silti piip-pitää tulla käännöksessä. Äänellä kehuin niitä kohtia, kun kulki hyvin ja hiljaa. Voi huokaus tän seuraamisen kanssa, sillä paikka ja kontakti on mielestäni nyt kohdillaan, jos yrittää edistää, teen heti yhden askeleen taaksepäin, jolloin paikka asettuu. Tällä viikolla on selkeästi vähentänyt palkkaa, että koira ajattelisi, ettei joka käännöksestä saa palkkaa. Nytkin lopetin sitten suullisiin kehuihin ja taisin antaa yhden namin ja siitä autoon. On tää niin vaikeeta.
Iltasella ennen iltaruokaa vielä treenailtiin.
Otin sisällä yhden tunnarin, jossa oli aivan uudet kapulat. Nämä olivat kaverini saunaremontin tämän päivän paloja, eivät samaa puuta kuin yleensä ja niiden kokokin oli erilainen, semmosia littoisia puupaloja. Ja Aron teki pitkän työn haistellessa niitä, mutta toi oikean. Tää oli hyvä.
Ja sitten alkoi tänne-treeni. Aron ei todellakaan enää jostain syystä osannut sanaa tänne. Miten se voi sen unohtaa? Sitähän otettiin sen ensimmäinen vuosi. No ensin sisällä, tulee pokerilla suoraan sivulle istumaan. Ja kun oli vino tai jäi kauas, ei kelvannut. Siirryin kotipihaan ja tein suksisauvoista semmosen portin, jonka kautta tulemalla ei voi tulla kuin suoraan, mutta nyt alkoi jo Aron olla epävarma, että mitä oikein haluan ja vauhti tippui raviin. Voi tuska ja ahdistus. Näin tapetaan taas yhteistyö. No eikun sisälle ja naksu käteen. Ja ehkä miljoonan naksun jälkeen alkoi tulla oikein eteeni istumaan ja koiran korvatkin oli taas pystyssä. Mutta ilmeisesti tänne-käsky on jäänyt hyvin vähälle, enimmäkseen on otettu vaan sitä vauhtia, ei niinkään tarkkaa eteenistumista. Joten sitä saa mitä tilaa....
Näillä treeneillä mennään huomenna Pian kurssille, jossa illan aiheena on seuraaminen ja luoksetulo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti