sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Haasteita

 Kääk, minut on haastettu :-) Kiitos Laura ja Isla. Kysymyksiä oli muuten 12 ja vastasin kaikkiin.
“Ohjeet haastetuille: Jokaisen haastetun tulee vastata niihin 11 kysymykseen, jotka haastaja on esittänyt ja postata ne blogissaan. Valitse sitten 11 uutta haastateltavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä, joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä, jolta sait haasteen."
 
Minulle esitetyt kysymykset
 1. Rotu, jonka ulkonäköä ihailet, mutta et voisi sellaista kuitenkaan ottaa?
2. Saitko valita koirasi pentueesta? Jos kyllä, niin mitkä seikat vaikuttivat päätökseen?
3. Minkä niminen koirasi olisi, jossei se olisi se mikä on?
3. Tähtihetki koiraharrastuksessa?
4. Milloin viimeksi olet huomannut satsaavasi koiraasi enemmän kuin satsaisit itseesi?
5. Mistä koirasi taidosta tai ominaisuudesta olet erityisen ylpeä?
6. Jos saisit muutta jonkin asian koirasi koulutushistoriassa, mikä se olisi ja miksi?
7. Jos olisit koira, millainen agi-/tokokoira olisit?
8. Millainen ihminen koirasi taas olisi? Mikä se olisi ammatiltaan?
9. Miten päädyit ykköslajinne pariin?
10. Mikä on ärsyttävin asia ykköslajissanne?
11. Onko olemassa koiraa tai koiraharrastajaa, jota ihailet syystä tai toisesta?

1. Rotu, jonka ulkonäköä ihailen, mutta en voi kuitenkaan sellaista ottaa?

Vastaan Ranskanbuldoggi. Mieheni siskolla on sellainen, Emmi-nimeltään ja Emmillä on tällä hetkellä 5 ihanaa pentuakin, onneksi niillä on kodit. Jostain syystä kyseisen rodun edustajat saavat mun hoivaamisvietin laukeamaan, niitä olisi ihana paijata ja pitää sylissä. Käytännössä kuitenkaan en tekisi sellaisella koiralla mitään, se ei ehkä selviäisi mun metsälenkeistä etenkään talvella, kun rämmitään syvissä hangissa. Saatika pakkasilla tms. vaatisi siis oman lenkityksen, siinä missä nykyiset koirani menevät yhdellä iskulla. Ja Emmi vaatii vaatetusta tms. joten turhan hankalaa olisi. Ehkä sitten kun minusta tulee sohvaperuna, voisi tuollaisen hommata omaan kainaloon.

2. Sainko valita koirani pentueestaan? Jos kyllä, niin mitkä seikat vaikuttivat valintaan?

Tähän vastaukseksi tulee, etten ole saanut valita kumpaakaan koiristani. Elvis oli ainoa pentueestaan, joka ei ollut löytänyt kotiaan ja Elvis oli muistaakseni ainakin 12 viikkoa vanha kun tuli meille. Aronin kohdalla Riikka ja Outi valitsivat koiran minulle Janita Leinosen tekemän pentutestin jälkeen. Uros oli hakusessa, joten vaihtoehtoja oli 4. Ilahduin silloin Riikan ja Outin valinnasta ja vieläkin valinta on osoittautunut oikeaksi.

3. Minkäniminen koirani olisi, jollei se olisi mikä on?

Heh, tää on hauska, sillä nimivaihtoehtoja olisi kyllä. En ole nimittäin saanut koskaan päättää koirani nimeä, sillä puolisoni on aina päättänyt ne, sanoo, että jos minä olen päättänyt koiran ottaa eikä voi vaikuttaa tuohon päätöksen, hänen pitää saada päättää edes nimi. Ja nimi on sitten ollut sellainen, mikä on tietty sopinut minulle. Elvis ja Aron ovat siis mieheni keksimät, kun tykkää Elvis Presleystä ja oikeasti Elviksen toinen nimi on Aron. Meidän seuraavasta koirasta tulee kuulemma sitten Presley (ei muuten oikeesti tuu :-) Nimi ei ainakaan olisi mikään ihmisen nimi, jotka ovat hyvin suosittuja, mutta olen ollut vanhainkodilla hoitajana 15 vuotta ja elämääni mahtuu paljon niin Väinöjä, Einoja, Ristoja ja Reinoja, ettei ne vaan voi olla koirani nimenä. Ja uroskoira koirani on aina. Joku lyhyt ja ytimekäs, ei tusinanimi, joten vaikkavaikka RÄP.

3. Tähtihetki koiraharrastuksessa?

Kun kuudes keppi nousee jälkikokeessa ja 5 on ennestään taskussa. Tai kun ollaan Aronin kanssa maalissa ja juuri mennyt rata on sujunut upeesti. Tai kun Aron juoksee ihan täysillä ruutuun ja saan sen topattua oikeaan paikkaan. Tai kun Aron hyppää kapula suussa metrisen yli minua kohti puhtaasti (tätä tähtihetkeä me ei olla vielä koettu, mutta osaan aavistaa miltä se tuntuu).

4. Milloin viimeksi olet huomannut satsaavasi koiraasi enemmän kuin itseesi?

Säännöllisesti joka viikko, tähän voisi lisätä sanan lapsi-koiran tilalle, molempien kanssa käy niin. En käy parturissa nykyään lainkaan, kun saman verran maksaa mm. Aronin 15 kg ruokasäkki. Ja jos pitää tilipäivänä valita, kumpi on tärkeämpää...

5. Mistä koirani taidosta tai ominaisuudesta olen erityisen ylpeä?

Elviksen kanssa olen ylpeä siitä, että se voi koska vaan hypätä metrisen esteen yli eikä se tee edes tiukkaa. Luonnonlahjakkuus siis. Aronin kohdalla olen ylpeä sen keskittymiskyvystä ja sen rohkeudesta kaikkia ihmisiä kohtaan. Se on ystävällinen ihan kaikille ja tykkää ihan kaikista ihmisistä.

6. Jos saisit muuttaa jotakin asiaa koirasi koulutushistoriassasi, mikä se olisi?

Panostaisin Aronin kohdalla paljon enemmän hihnassa kulkemiseen ja vastaantulevien koirien ohittamiseen, sillä vaikeeta on....En koskaan huomauttaisi väärän tunnarikapulan tuomisesta, vaan miettisin, miksi koira toi väärän ja suunnittelisin treenin paremmin.

7. Jos olisin koira, millainen agi/ tokokoira olisin?

Ehkä menettäisin hermoni, jos mun ohjaaja kokoajan sählää ja vaikeuttaa treenejä, enkä tekisi sitten yhtään mitään. Jos minulta vaadittaisiin aina keskittymiskykyä ja virheetöntä suorittamista, vaatisin sitä myös ohjaajaltani. Onneksi en ole siis koira. Ihailen Aronissa sitä, että se kaikkien virheitteinikin jälkeen yrittää silti aina parastaan, antaa minulle enemmän anteeksi kuin itse antaisin. Elvis ei ole antanut anteeksi taas virheitäni eikä luota samalla tapaan minuun, pelastaa enemmin itsensä ja jättää minut.

8. Millainen ihminen taas koirasi olisi? Entä ammatiltaan?

Aron olisi itsenäinen yrittäjä jossakin firmassa, tekisi pitkiä päiviä ja nauttisi työstään. Mikään ei kovin sosiaalinen toisille ihmisille, joten tälläinen yksityisyrittäjyys olisi Aronin juttu. Elvis taas omaisi pitkän historian erilaisista töistä, joista se lopulta itse irtisanoutuisi sen vuoksi, ettei ollutkaan hauskaa. Elvis perustaa elämänsä hauskuuteen ja sinne tänne sinkoiluun, ettei sitä kukaan työnantaja kestäisi.

9. Miten päädyin ykköslajinne pariin?

Jälki on meidän ykköslaji, koska se on vaan kaikkein kiehtovin. Muistaakseni Jimmyn kautta, sillä sen kanssa kokeiltiin jäljestämistä jossakin partisleirillä tosi kauan sitten. Jimmyn kanssa opeteltiin jälkiharrastusta ja Jimmy oli tosi hyvä siinä, koskaan se ei kuitenkaan saanut tottiksesta riittävästi pisteitä, koska se ajatteli viimeistään metrisen hypyn kohdalla, että en mä jaksakaan. Kerran se sai 70 pistettä, mutta silloin hukattiin jälki sienestäjien vuoksi. Elviskin oli tosi hyvä jäljellä, ehkä vielä parempi kuin Jimmy, mutta Elvis ei kestä laukauksia pk-tottiksessa. Joten Aronin kanssa on jäljestetty ja työstetty aihetta enemmän kuin minkään muun koirani kanssa. Se on vaan niin hienoa ja siinä treenattavaa on enemmän kuin uskoisi. Metsässä oleminen ja jälkien tekeminen on kivaa. Uusien jälkimetsien bongailu on kivaa. Jäljestävän koiran perässä kulkeminen on kivaa ja on niin kiehtovaa nähdä, kuinka koira ratkaisee jäljen pohjan vaihteluita, pystyy jäljestämään tuulessa ja sateessa, ihmettelyni on loputonta. On myös kiva miettiä, mistä tekijoistä hyvä jälkikoira syntyy? Mikä treenitapa on paras, jos tähtäimenä on pk-metsäjälkikoira, onko se luomu vai peltojälkimäinen tyyli?  Jälki on parasta!! Niin sitähän tässä kysyttiinkin vai mikä olikaan kysymys :-)

10. Mikä on ärsyttävin asia ykköslajissa?

Vastaus on epäreilujen ihmisten toiminta. Kuuntelin tässä hiljattain sivusta erään koira-ihmisen kertomaa, joka sanoi, että" koirani ei löytänyt viimeistä kutoskeppiä, mutta se oli kyllä jäljentekijän vika". Siis täh? Jos se jäljentekijä on unohtanut laittaa sen viimeisen kepin sinne jäljelle, niin ymmärrän, mutta en usko, että tässä oli näin käynyt. Samoin ihmettelen sitä kuinka paljon syytetään marjastajia ja sienestäjiä jälkien pilaamisesta. Tämä asia ei nyt niin siis ärsytä, mutta mietityttää. Jos jälkitreenaamisessa keskittyttäisiin siihen, että treenataan koira seuraamaan sitä jälkeä, minkä se janalta nostaa ja tuetaan se pysymään siinä, vaikka miten paljon olisi harhoja, olisi se paljon reilumpaa. Itsekin olen syyllistynyt treenaamaan niin, että ollaan metsissä, jonne ei kukaan muu tule. Pelätään, että joku sotkee jäljen. Kun kukaan ei sotke jälkeä,se onnistuu paremmin ja voidaan olla onnen kukkuloilla, että hyvin menee. Mitä jos tehtäisiinkin enemmän jälkiä sinne missä ihmisiä kulkee paljon, pyydettäisiin parin sienestäjäää kulkeemaan siitä jäljen yli. Eli treenattaisiin enemmän harhoja, tietoisesti ja tiedostamatta. Näin jälki on vähemmän vaarassa epä-onnistua, kun onhan sitä tehty paljon jo treeneissäkin. Kaikissa muissa lajeissa treenataan paljon enemmän kaikkea ulkopuolista häiriötä tai liikkurin virheitä.

11. Onko olemassa koiraa tai koiraharrastajaa, jota ihailen jostain syystä?

Minulla on ollut ilo treenata sellaisten henkilöiden kanssa, joiden koulutustapa ja koirat ovat samalla aaltopituudella kanssani. Ihailen monia treenikavereitani, mutta tosi vaikea olisi nostaa yhtä ylitse muiden. Pidän ihmisistä, jotka ovat reiluja koirilleen, eivät syytä koiriaan omista virheistään, eivät aseta koiraansa liian vaikeisiin tilanteisiin eivätkä käytä väkivaltaa aseena omaan menestykseensä.

Sitten haastan tähän haasteeseen Caritan, Hanna H:n ja Maija H:n, Ullan, Lilin.

Kysymykset ovat:
1. Miksi sinulla on juuri tuon/ tämän rotuiset koira/koirat?
2. Mikä saa sinut harrastamaan koirasi kanssa?
3. Missä toivoisit koirasi olevan parempi?
4. Mitä ominaisuuksia toivoisit itseltäsi enemmän?
5. Mitä tekisit koirasi kanssa toisin, jos saisit aloittaa alusta?
6.  Mikä on lempilajisi koiraharrasteissa?
7. Mitä lajia haluaisit harrastaa tai oppia enemmän?
8.  Jos sinulla ei olisi koiraa, millainen olisit ja mitä ehkä harrastaisit?
9. Paras koiralehti/ kirja?
10. Mikä on parasta, mitä olet koirasi kanssa saavuttanut?
11. Mitä toivot ensi vuodelta?



1 kommentti:

  1. Ei voi olla totta! En ollut huomannut, että kolmoskysymys olikin kahteen kertaan :DD

    VastaaPoista