Aamusta lähdin tekemään hyppytreeniä Best in Areenalle. Mitään kovin nopeaa hommaa tuo ei ole, sillä puolen tunnin metsälenkki lämmittelyksi Birgitan polulla, 40 min saatiin Aronin kanssa kulumaan hallissa ja sen päälle 35 minuutin jäähdyttelykävelyt + matkat.
Treenisuunnitelmissa oli
Kapulan kanssa hyppyjä
-perussarjaa 6 jalan välein, 2 tavallista pientä ja kolmas leveä okseri. Tätä okserin korkeutta nostin ja laskin joka hypyllä, pari hyppyä tehtiin ruotsalaisena okserina, kaikki hypyt hyvin. Sitten samaa kapula suussa, myös kapulahypyt olivat hyviä. Okserin takarima oli korkein mahdollinen eli 65 cm. Tavoitteena näissä hypyissä on, että koira hallitsee hypyn kapulan paino suussa. Omaan silmään näytti hyvältä.
Jatin kisoissa epäonnistuneita kohtia
Putki u-muotoiseksi ennen puomia ja kokeilin erilaisia vaihto-ehtoja, millä saan koiran ohittamaan ensimmäisen putken suun ja niin, että se menee vasta toisesta putken suusta sisään. Jos otin suoraan vastaan koiraa seisten itse puomin suun edessä pystyin estämään koiran menon puomille, mutta Aron ratkaisi tilanteen menemällä putkeen ekasta reiästä. Joten parhaimman otteen sain sillä, että tein pienen vekin, jolla katkaisin reitin, jossa koira pyrkii suoraan eteenpäin ja sitä myöten keilasin koiran putken oikeasta suusta sisään.
Rengas-estettä tein suoran putken jälkeen, viritin siis suoran, jossa oli putki, rengas ja kaarevalla uralla pari hyppyestettä sekä muuri. Suhattiin tätä molemmista suunnista ja hyvin meni, rengas joka kerta ihan puhtaasti. Rima tippui kerran ja selvästä tässä olin irtautunut sekä jäänyt koirasta jälkeen, jolloin sen hypystä tulee roiskaisu. Parempi oli siis yrittää juosta vähän edellä, näin koira onnistui parhaiten.
Tässä kohtaa olis pitänyt lopettaa, mutta listalla oli vielä pakkovalssi kepeille. Ei piru kun en osannut, koira tuli keinulta ja sieltä olisi pitänyt saada pakkovalssin avulla oikein sisään kepeille, ehkä viides kerta oli onnistunut, tähän tarvitsen kyllä vielä toiset silmät, että mikä käsi ja millä kohtaa mun piti olla.
No tulipa treenattua, meillä on huomenna Kirsi Piispasen aika, joten toivotaan, että koira on kunnossa kaikkien näiden mun treenien jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti