Oi oi mitä parhautta oli eilen, treeniaikaa varattu 5 tuntia Kana-areenalle ja seurakin mitä parhainta. Oltiin treenimässä Annan ja Outin kanssa ja luulis, että tuo aika riittäisi kolmelle ohjaajalle ihan hulppeasti, mutta aika meni siivillä. Syötiin, puitiin koulutushaasteita, treenattiin, videoitiin ja anylysoitiin.
Aronin päivä alkoi tuomarille ilmoittautumisessa, siitä paikallamakuuseen menolla. Namipurkki jäi näkyviin ja menin eteiseen piiloon. Sillä välin Anna teki Nellin kanssa ohjatun suuntia siinä Aronin nenän edessä ja Aron toimi juuri niinkuin pitääkin, laski jopa päänsä maahan ja piti paikkansa, vaikka treeni ei ollut ihan joka hetki onnistunut siinä Aronin silmien edessä ja Nelli paineli myös Aronin namikipolle, sai myös palkaksi vinkupalloa sun muuta ja Aron vain pysyi. Onnistunut makuu siis ja sai palkaksi namipurkkinsa.
Seuraamista tein myös ja hain sitä hyvää työskentelyvirettä, aluksi kuuluu ääniä ja kontaktikaan ei ole mitä täydellisin, mutta sitten koira alkaa työskennellä, ptää paikkansa ja tuntuu todella hyvältä. Silti läähättää voimakkaasti, mikä kertoo stressistä. Puitiin tätä vire asiaa ja harjoittelin Aronin kanssa vireen laskua, yritän nyt opettaa vireen laskuun sanan, jolla vireen laskuun voisin vaikuttaa ja käyttää tätä myöhemmin eri tilanteissa.
Tehtiin myös Aronin kanssa meidän kosketuskeppitreeniä ja eteenmenon tynkää ja sain kommentteja, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei kannata. Seuraaminen tässä yhteydessä on kauheaa ja se ei vaan tällä hetkellä onnistu, siksi ennemmin eteenlähetyksiä vaikka perusasennosta. Otettiin myös välillä laukkaa kosketuskepille ja välillä käskin maahan ja palkkasin siitä. Hyviä huomioita sain kyllä Annalta ja Outilta.
Sitten olikin hyppytreeniä, neljän esteen hyppysuora, jossa yksi este oli medikokoinen muuri, Anna oli estesarjan päässä lelun kanssa ja mun osuus pidettiin pienenä ja lähes olemattomanana, onnistunut hyppysuora saatiin sillä, annoin luvan suorittaa ja pysyin hiljaa paikallani koko suoran ajan. Tavoite on kuitenkin päästä siihen, että juoksen siinä vieressä/ takana ja koira keskittyy silti hyppäämiseen. Tänään tuli huonoja hyppyjä, mutta myös onnistuneita ja keskittyneitä hyppyjä. Ylipäätään Aronin hyppääminen näyttää vaikealta ja sitä jännittää, hypyt ei ole mun silmään luonnollisen kauniita ja vaan jokaiseen hyppyyn Aron miettii mistä se ponnistaa, että onnistusi. Estekorkeudet olivat vaihtelevat eivätkä suinkaan korkeimmalla, vaikka kerran testattiin kahta hyppyä korkeilla rmoilla, Aron selvisi rimoja tiputtamatta, mutta näin sen tekevän tosissaan töitä.
Sitten lopuksi agilityä, Anna oli suunnitellut pelkkiä hyppyjä sisältävän harjoituksen, jossa keskityttiin ihan perusohjaamiseen. Tein siinä Aronin kanssa miljoonia toistoja. Outi videoi lähes kaiken ja kyllä se meikäläisen osuus näyttää karmealta videolta katsottuna. Hyppyytin Aronia aivan liikaa, koska halusin vain itse oppia sitä oikeaa ohjaamista oikeaan aikaan, sulavaa liikettä ja jne. Aron pääsi huilaamaan välillä ja sitten taas jatkettiin. Anna näytti ja väänsi rautalangasta ja tehtiin uudelleen ja uudelleen. Ehkä toistolla nro 25 alkoi onnistua. Jälkeenpäin tuntuu vaan kurjalta. Aron parka tekee kaikkensa treenin eteen, myös haukkuu mulle, kun on niin epäselvää.. Olen hidas ja tiellä, en osaa ajoittaa jne. Maailman kaikkeuden surkein siis. Mitä järkeä tässä siis on? Kiitos kuitenkin Annalle ja Outille pitkistä hermoista ja kärsivällisyydestä ja Aronille siitä, että se aina vaan yrittää mun kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti