Voihan Rimat

Kuluneen viikon aikana jopa kolmet agitreenit, keskimmäisten jälkeen agilityahdistus.

Tiistaina kehariryhmän kanssa tehtiin ihan mukavaa rataa, sellainen suht helppo taisi Anu sanoa. Jokunen pätkä aina onnistuu, yhtään pidempi ei.

Perjantaina olin aluevalkkuryhmän omatoimitreeneissä. Treenipaikkana oli Tamskin entinen Navetta- jossa ehkä 10 vuotta sitten Jimmyn kanssa treenailtiin. Alku ja loppuverryttelypaikat olivat siis kovin tutut, pimeetähän siellä on kaikkialla muualla paitsi autotien laidassa. No ryhmä oli sangen kiva ja kannustava ja meillä oli tehtävänä tehdä rataa, jonka Jari Suomalainen oli meille lähettänyt. Ja se oli niin vaikee!

Aron sopeutui uuteen treenipaikkaan välittömästi, joten sen puolesta oli hyvä alku. Mutta miten surkeita me oltiinkaan. Radan ensimmäisestä kolmesta hypystä heti toisella oli Aron jo isolla kaaroksella ja kolmannesta tippui rima. Kepeille meno sujui kivasti, mutta sitten kolmen hypyn perussetti, jossa joko välistävetoa tai päällejuoksua. Ja en osannut  sitten millään, ei vaan ajoitus ja liikkuminen kulje samassa paketissa. Hinkattiin ja hinkattiin, olin aina koiran edessä, mikä vaikeuttaa kohtuullisesti hyppäämistä. Ja kun lopulta saatiin se pätkä onnistumaan, siirryttiin seuraavaan, jossa rima lensi ja muurikin sai kyytiä ennen suoraa putkea. Juu ei tuu mitään. Suoran putken jälkeen oli edessä hyppyeste, joka piti mennä takaa, mutta en ollut koskaan ennen koiraa siellä putken päässä kertomassa sitä ja Aron meni suoraan hypylle kiertämättä sitä.
Radan lopussa oli sellainen puomin kohta, missä tarvittaisiin taitoa, missä koira menee itsenäisesti puomin päähän kontaktille ja minä jään lähes toiseen päähään, siis itsenäinen kontaktillemeno. Juu ei mennyt, kovin on Aron kiinni minun liikkeessä. Eli ihan hirveesti tuli treenilistalle ohjelmaan.

Ja ne muut aluevalkkulaiset oli niin hyviä!

No tänään Lotta Vuorelan koulutukseen. Etukäteen meille oli lähetetty rata, johon todellakin tutustuin helpottaakseni sitä, että edes vähän muistaisin, mihin sitten mennnään. 26 estettä ja paljon haasteita. Hyvissä ajoin paikalla katsomassa edellisen ryhmän suorituksia. Sitten olikin meidän vuoro.

Lotta ihmetteli Aronin rimantiputtelua. Olen ollut ennenkin Lotan koulutuksissa ja edellisestä on kyllä aikaa, mutta totesimme kumpikin, että ihan peruskolme hyppyä eikä rima pysy. Kerroin, että ongelma on ollut mukana jo jonkin aikaa ja olen aina syyttänyt itseäni siitä. En ole vierittänyt hommasta vastuuta Aronille, vaan olen yrittänyt parantaa omaa osuuttani. Lotta kuitenkin sanoi, että koiran pitäisi pystyä hyppimään rimaa tiputtamatta 60 senttisiä esteitä vaikka omat käteni heiluisivatkin. Aron ei selvästikäkään pidä riman tippumista minään, eikä siivekkeiden kaatumista. No miksi pitäisi, kun en ole siitä juurikaan huomautellut enkä puuttunut. Lotta sanoi, että tällä menolla lähtee kyllä lajin hauskuus. Jo nyt pelkään valmiiksi niitä rimoja, ohjaamiseni on epävarmaa, varmistelen turhaa jne. Lista on loputon. Homma pitäisi kääntää niin, että koiran osuus on huolehtia hyppy niin, ettei kosketa rimaan, ei edes hipoile niitä. Sama ongelmahan meillä on muurilla ja tälläkin treenikerralla muurin palat lenteli. Rengaskin myös.

Nyt sitten Lotan kannustamana alkaa selkeä päätös puuttua tähän. Harjoittelimme sitä tänään ja ohjeet on selvät. Joka kerta kun koira tiputtaa riman, peli seis, nostetaan rima ja nuhdellaan koiraa, katso miten kävi. Sitten koira saa yrittää hypyn uudestaan siitä vauhditta, jos menee puhtaasti kehu. Sitten taas vauhdin kanssa ja jos ylittää puhtaasti, niin superpalkka. Näin saadaan koira kiinnittämään huomioi niihin rimoihin. Sama homma muurilla. Kotiläksyksi tuli muuri-estettä kaikin mahdollisin tavoin, takaakiertoja harjoiteltiin tänään. Jos palat lentää, heti huomautus, sitten pelkkä muuri, jos puhtaasti,suullinen kehu ja sitten sama vauhdin kanssa, jos hyvin, superpalkka. Lotta sanoi, että ongelma tulee heti esiin vauhdissa ja jos minä liikun. Koira ei ole focusoitunut esteisiin vaan minuun, jos käteni heilahtaa, se reagoi tietty heti, kun tuijottaa hypynaikana minua, tai jos pitäisi lähettää pituusesteelle eteenpäin, on koira mutkalla pituuden yllä, kun se katsoo minua, joka tulee takaa. Eli jatkossa palkka apuohjaajalle eikä minulle.

Nämä edellä maininut jutut on olleet meidän ongelmia kyllä jo pitkään, mutta kun on riittävän pohjalla, kiinnittää niihin itsekin nyt huomion. Samaa haastetta on myös Aronin pentuesisaruksilla Pipsalla ja Readyllä, joten yksin en asian kanssa ole. Annan kertoi puhelimessa, että hän on juuri toiminut tippuvien rimojen kanssa noin ja tällä hetkellä Pipsa ei pudota rimaa, se on epävarma jo ennen hyppyä ja piipittää hypyn ponnistuksessa, kun jännittää hyppyä etukäteen. Eli homma on kuin kaksiteräinen miekka, jossa vaarana on motivaatio. Tosin Lotta sanoi tänään, että agilityn kuuluu olla hauskaa ja onko se, jos minun täytyy etukäteen miettiä rimoja ja sitä, miten menisin, ettei ne vaan tipu. Eikä me tällä hetkellä päästä viittä hyppyä eteenpäin ilman riman pudotusta. Joten pakkohan tällä on tehdä jotain. Nyt siis härkää sarvista, eiks niin?