Kolmatta päivää peräkkäin agilityä, huh huh.
Sunnuntaina pääsimme osallistumaan Agirotuun. Siellähän olisi ollut varmasti kivoja ykkösluokan startteja jo perjantaina että lauantaina, mutta työnantajani oli jo hyvissä ajoin päättänyt, mitä teen juuri sinä viikonloppuna. Sunnuntaina edessä oli yövuoro, joten oli koko päivä aikaa harrastaa. Ja me päästiin ihan joukkueeseenkin kilpailemaan. Bertta-bordercollie sisaruksineen kasasi Covateco-kennelin joukkuetta ja kaipasivat vielä yhtä jäsentä. Melkein Covateco :-) Joten joukkueemme oli sitten Covateco x-men ja Aron. Kiitos Miinulle kun kysyi meidät mukaan.
Sunnuntaina paistoi aurinko ja kisapaikkana Teivo on kyllä loistava. Tosi hyvät lenkkimaastot jäi ihan kutsumaan, harmi kun tulee niin vähän liikuttua siellä puolen Pirkanmaata. Lapset ja Ray lähtivät mukaan katsomaan agilityhurmosta ja rahaa saatiin kulumaan makkaraan.
Kilpailevien maxien rata oli vaikea, mutta ihan mahdollinen. Olin vaan kovin surkea ja onnistuin heti lähdössä ohjaamaan Aronin kakkosesteen ohi, sitten matkan varrella tippui joku rima, kepit tehtiin kahteen kertaan ja yhdellä pimeällä putken suulla oli vaikeuksia. Maaliin päästiin kuitenkin ja radan viimeiset 4 estettä sujuivat puhtaasti. Pienistä asioista on vaan iloittava. Ensi vuodeksi voitaisiin totisesti parantaa suoritusta.
Maanantaina oli aluevalkkutreenit. Yleensä en yövuorojen välissä pysty suoriutumaan kuin pakollisista elämää ylläpitävistä asioista, mutta niin sitä vaan olin reippaana koiraa verryttelemässä Niihaman metsissä. Päivän treenien teemana oli serpentiini ja aina Jarin ratatreeneissä on niitä kohtia, että juostaan täpöö jotakin suoraa, jonka viimeinen este tehdään takaa. Niin oli nytkin. Serpentiini meiltä sujuu jo pääsääntöisesti ihan hyvin, mutta kotiläksyksi saatiin nyt sellaista, että rakennan jonkinlaisen suoran, jonka päähän pari hyppyä, joille pitää ehtiä valssaamaan. Minä nimittäin pystyn vielä juoksemaan koiran kanssa, mutta siinä täydessä vauhdissa multa sitten hukkuu ne esteet.
Hyvä mieli jäi kuitenkin näistä treeneistä, sillä Jari jaksaa pitkämielisesti neuvoa, selittää ja kannustaa eteenpäin.
Treenien jälkeen ei enää ehtinyt nukkumaan, joten lähes suorilta sitten yöksi töihin.
Tänään olikin sitten Tamskin iltakisat ykkösille. On kyllä kivoja tälläiset iltakisat. Sujuvat ripeästi eteenpäin ja yleisöä ei ole ruuhkaksi asti. Tuomarina Sari Mikkilä ja muistelin, että sehän teki silloin keväällä ihan sikahelpot radat. Joten toiveikkaana ja vain 3 tuntia aamulla nukkuneena kisaamaan. Radat olikin sitten ihan haastavat, joten nollaa ei tänäänkään.
Ensimmäinen oli agirata, ei mitään sujuvia suoria, vaan kaartaen mentiin lähes joka suuntaan. Ohjasin Aronia rauhallisesti ja jouduin vähän kalastelemaankin sitä muutaman esteen välissä. Hyppyllä nro 12 tippui rima ja ihan lopussa Aron pääsi pujahtamaan väärään päähän putkea, siitä hyl. Onnellisina kuitenkin maalissa, sillä kontaktit ja kepit onnistuivat tällä radalla hyvin.
Hyppyradalle jouduin jo psyykkaamaan itseäni. Väsytti ja rata näytti vaikealta. Otin itseäni niskasta kiinni ja toistelin, että ohjaa koiraa koko ajan, katso koiraa, muista hallinta, siitähän se Jarikin sanoi eilen, liiku ja ajoita valssi oikeaan kohtaan. Tällä radalla juostiin kaarevaa uraa mennen muurilta hypylle. Hypyn takana oli putken suu tyrkyllä ja tähän kohtaan piti olla valssi valmiina, että voin kertoa koiralle mihin ollaan menossa. Enhän minä sitä sitten täydestä vauhdista osannut ja valssini kun tulee myöhässä koiran ollessa juuri esteen päällä tippuu rima :-( No ei mennyt kuitenkaan yhdellekään väärälle esteelle, joten siinä mielessä tiukempi ohjaaminen oli parempi, mutta lopputuloksena oli kaksi tippunutta rimaa, joten 10 tulos saalina tältä radalta.
Kotimatkalla Annan kanssa juttutuokio puhelimessa ja sain tämän jälkeen taas positiivisia ajatuksia tästä meidän agilityharrastamisesta. Pisteet siitä, että pystyin pari yötä valvoneena suorittamaan. Pisteet myös kisakokemuksen ja rutiinin kartuttamisesta, tätä ei kuulemma muuten opi kuin kisaamalla. Pisteet kontakteista ja kepeistä. Aron tykkää kuin hullu puurosta tästä hommasta ja etenee vauhdikkaasti. Eli jatkamme toivoa täynnä kohti seuraavia kisoja. Kaipa se jonain päivänä meiltäkin vielä yksi nollarata onnistuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti