Tokottelua

Aron on ollut nyt kolme päivää treenaamatta mitään. Ei treenin treeniä eikä tempun temppua. Ei helppoa ole ollut, sillä Aronin kanssa on niin kiva tehdä erilaisia juttuja. Nyt vain taas tajusin, että lepopäivien määrä on tärkeä. Lisäksi huomasin, että takapään venyttely on jäänyt nyt viikonlopun aikana pois arjesta, joten syytä olla huolissaan. Senkin puolesta on sitten pidetty kevennettyä elämää. Fyssariin pääsee vasta elokuussa, joten apuun on hälytetty Susanna.
Eilen tosin käytiin mustikassa ja koska Ray naamio itsensä ninjakura-mutantiksi, oli pakko käyttää koko porukka uimassa mustikkametsän päälle.

Tämän näköisenä Ray oli menossa treenihalliin viime viikolla....

Mutta tämä kuorrutus oli jo kaiken huippu

Tänään lenkkeilin kuitenkin Kyötikkälän kentälle Aronin ja Elviksen kanssa. Elviksen kanssa on muisteltu avoimen luokan liikkeitä, josko sitä yrittäisi syksyn piirinmestaruuksiin, kun ne tässä meidän nurkalla järjestetään.

Päivän teema oli seuraamisen kontakti, mutta aloitettiin Aronin kanssa hauskanpidolla; merkkitreenillä. Laitoin keskelle kenttää lähetyspisteen ja sen jokaiselle sivulle 10m päähän tötteröt, joita oli 4 kpl eri suunnissa. Leikin nimi oli, että mennään sille, mikä on meidän edessä. Aron osasi oikein hyvin tämän.
Sitten yksi tunnari, mikä varmasti onnistuu eli vain kaksi kapulaa tyrkyllä yli pitkällä nurmikentällä. Löysi oikean ja sai pallon palkaksi.
Kun oltiin tehty nyt pohjaksi mukavaa, viritin tötteröt sikin sokin ja päätin, että kontakti on se juttu. Aluksi oli vaikeeta, koira kulki sivullani, mutta tötteröt veti puoleensa. Otin tiheän palkkauksen mallin ja tykitin naksulla. Parani huomattavasti.

Otin myös videointivälineen mukaan ja tallensin seuruut. Ehkä sitä kautta pääsen paremmin kiinni, miltä se näyttää ja kuinka järjettömästi itse toimin. Jos otan nyt järjestäin seuraamiset videolle, näkee kyllä mihin suuntaan homma etenee.
Ikuisesti mietin sitä, pitääkö virheitä mainita vai onko parempi vain vahvistaa onnistumisia. Molempiin koulukuntiin löytyy kyllä kannattajia. Päädyin kuitenkin siihen, että en nipota, palkkaan vain niistä oikeista hetkistä. Se että huomauttelen Aronille asioista, saa sen ahdistumaan ja seuruu ei tod. sille ole se liike, mitä tehdään yhdessä. Jos mietin taksikuskia, jolle sanon joka tien haarassa, että ei sinne eikä tänne, kuinka monta kertaa taksikuski mahtaa sitten viidennessä risteyksessä yrittää jotakin reittiä. Luultavasti auto pysähtyy ja kuski kysyy, että mihin mennään! Joten
pitäydytään positiivisessa vahvistamisessa ja näin ollen epävarmuus ja ahdistusmielentila ei pääse valloilleen. Tänään ei tarvinnut ääntelyä nimittäin ressata, hiljainen oli koira.

Seuruuvideo

Elviksen kanssa vahvistin naminyrkillä seuraamisen paikkaa ja noudon luovutusta olen jo viikon verran vaihtanut suoraan sivulle tuloksi. Myös vauhtia noutokapulan tuontiin olen tehnyt, mutta Elvis ei tykkää sellaisista vauhtiluoksareista kuin Aron. Sen mielestä lelut on pelottavia, joten namipalkalla pitänee edetä.

Aron teki myös myöhemmin tunnarin 5 kapulalla, mutta siinä vanhat epävarmuudet löi pintaan. Kävi nappaamassa ensim,äisen mikä tuli vastaan, ei haistellut kaikkia kapuloita. Tosin parempi tehdä tätä jonkun kaverin kanssa, sillä kapulat olivat uusia ja pitkään olleet ulkolelulaatikossa. Luulisin, että Aronin on helpompi löytää se oikea, jos kaikki muut haisevat vieraalle ihmiselle ja vain yksi on se oikea oma.

Lopuksi tein vielä Aronin kanssa luoksetuloja merkkiviidakon läpi. Hyvin laukkaa eikä ajatellutkaan merkkejä. Myös stoppi oli perus Aronin stoppi, samoin maahanmenon osasi.
Näiden jälkeen olikin jo syytä lähteä kotiin, meidänhän piti ottaa kevyesti.