Hakurullaa ja haastejälkeä

Tällä viikolla on treenailtu aika vähän. Joka aamu kun herää, on ulkona maisema kuin jouluna. Illalla kun menee nukkumaan, ei ole tietoakaan lumesta. Ja sitten taas sama seuraavana aamuna.
Tämäkin maisema on kuin joulukortista, mutta huhtikuinen aamulenkki siinä vaan on menossa.

 Innostuin kasvattamaan omaa juoksukuntoani ja Lee on tietty paras kaveri siihen projektiin. Se on vetovaljaissa kiinnitetty vyölle, mutta ei se kyllä varsinaisesti vedä. Loppulenkistä olen kannustanut sitä vetämään ja kehunut, kun se pistää parastaan, mutta pääsääntöisesti se hölkyttelee edessäni vähän löysällä narulla. Tehtiin yhdessä kuitenkin ennätys ja jaksoin juosta tiistaina kokonaisen tunnin sen perässä. Lee ei ollut tästä moksiskaan, mutta itse pidin tätä nyt kevään parhaana. Yritän jatkaa oman kunnon kohotusta nyt koko kevään ja varmaankin pitäisi juosta vielä monipuolisemmin erilaisissa maastoissa.




Haun rulla-ilmaisua ollaan treenattu tällä viikolla kahdesti. Keskiviikkona oltiin Pirjon ja Oravan Hannan kanssa Koivumäessä ja katsottiin sitä yhdessä. Lee näkee kun maalimies kävelee metsään ja lasken sen sitten perään, kun maalimies on 20-30m päässä. Itse liikun keskilinjalla eteenpäin ja kun Lee saa rullan maalimieheltä, sen pitäisi juosta rulla suussa suoraan luokseni. Tulee ikään kuin kolmio. Tässä Lee halusi aluksi juosta samaan reittiä keskilinjalle mitä se oli lähtenytkin, mutta saatiin jo yhdellä kerralla se suuntaamaan paremmin suoraan luokseni. Kun Lee tulee rulla suussa, otan sen oikeaan käteeni, sanon takaa ja Lee kiertää sitä kautta sivulle. Kytken sen liinaan ja sanon näytä. Tästä se lähtee näytölle niin, että liina soi ja saa sitten maalimiehen luona herkkua. Ja näin toistettiin rullaa 5 toistoa.




Samantyyppinen treeni tehtiin tänään ja meni todella hyvin. Lee on todella motivoitunut treeniin ja kaikki palaset sujuivat tänään hienosti. Se on aika ahne siellä maalimiehellä ja meinaa kuulemma syödä maalimiesten sormet, mutta omasta mielestä tämä on hieno juttu, sillä ei ole ollenkaan itsestään selvyys tämä syöminen vieraan kädestä. Vaan niin on Lee omaksunut haun eikä yhtään jännitä maalimiehiä, mikä taas näkyi vuosi sitten keväällä, kun aloitettiin tämä haun treenaaminen.




Sitten haastoin Leen tänään jäljellä. Itse jälki oli pituudeltaan 400m neljällä kepillä. Kävi kova tuuli ja tein jäljen taajamaan, joten häiriötä riitti. En jaksanut odottaa kokonaista tuntia, että jälki vanheni, joten taidettiin ajaa se 45 min kuluttua tallauksesta. Keppejä oli tarjolla 4 kpl.

Janalla eteni suoraan, mutta ei mennyt ihan janakrepille saakka, vaan sai ilmeisesti hajun ja meni muutaman metrin vasempaan, nosti sieltä jäljen ja lähti ajamaan sitä oikeaan suuntaan. Siinä se sitten ajoi sen hienosti janakrepin alta. Ensimmäisen kepin olin jättänyt ehkä 20m päähän jäljen nostosta, minkä se ilmaisi hyvin. Tämä oli ihan superhyvä.


Sitten jälki jatkui ehkä 100m ihan perusmetsässä hyvin sujuen. Tultiin kohti kävelytietä, mitä ennen olin jättänyt kepin nro 2. Tämän ilmaisi myös tosi hyvin. Lee käy kepin luona maahan ja yleensä keppi löytyy tassujen välistä, mutta joskun se on ihan Leen kainalossa.

 Sitten jälki jatkui sammaleella ehkä 5m ja oli kävelytien ylitys. Jälkeä tallatessa yritin painaa jalanjälkiä siihen hiekkaan, että itse näen mennäänkö oikein. Ja hyvä ihme, Lee teki ihan täydellisen kävelytien ylityksen. Vuosi sitten samassa paikassa oleva ylitys sai sen nostamaan koipea ja hukkaamaan ajatuksen, mutta nyt se ylitti kävelytien hienosti ja varmasti.

 Tien toiselle puolen olin tehnyt sille ensimmäisen piikin, mitä se ei todellakaan osannut. Tämän voisin nyt opettaa sille omana teemana. Nyt se meni yli ja etsi turhaan jälkeä aika pitkään löytäen sen lopulta. Sitten lähestyttiin taas kävelytietä, mutta nyt siellä meni koiranulkoiluttaja vieden koiraa fleksissä. Yritin arvioida, että ehditäänkö ylittää tie ennen niitä, mutta oli sitten parempi stopata Lee, syöttää sille maahan nameja ja jatkettiin sitten, kun koirakko oli ohittanut meidät. Ajattelin, että tämä on paha, sillä Lee näki koirakon koko ajan enkä ollut yhtään varma, että keskittyykö se jäljestykseen. Vähän häntä pörhöllä, mutta ajoi hienosti hiekkatien yli ja sujahti metsään juuri siitä kohtaa mistä olin mennyt. Jee! Saatiin koiranulkoiluttajasta hyvä harha.


Loppumatkan jälki oli helppoa metsää, mutta Leen vauhti kiihtyi ja liina pääsi minulta irti. Lee lisäsi vauhtia ja minä yritin juosta liinaa kiinni. Joku risu räpsähti silmään enkä nähnyt sitten hetkeen kuin tähtiä. Oikealla puolen havaitsin metsässä kolme irtokoiraa ja tässä hujakassa Lee paineli ohi viimeisen kepin. Kun sain sen kiinni, se meni jo sitä reittiä, mitä olin kävellyt poistuessa jäljeltä. En vetänyt sitä takaisin vaan keuhuin kuitenkin reippaasta jäljen ajosta, kun oltiin hiekkatiellä, mitä pitkin palattiin autolle. Joten keppilaskuri notkuu nyt taas yhden löytymättömän kepin verran lisää. Paha!


Päivityksen loppuun vielä kuva parhaista koiristani Leestä ja Aronista. Aron voi ihan mukavasti ja täyttää heinäkuussa 11.vuotta. Se on viime aikoina keventänyt leikauttua jalkaansa, joten taitaa taas olla aika uusia Cartrophen-pistosarja, mikä toi tosi hyvän avun sille viime syksynä. Ilmeisesti polvessa on jonkin verran nivelrikkoa ja jos tehdään liian pitkä metsälenkki, kipeytyy jalka. Mutta kevyellä veteraanikäytöllä se kestää ihan hyvin.

Maastotreenejä

Viime viikolla käytiin treenaamassa maastoja jopa kolmena iltana, mutta ihmeelliset takatalvet tekevät treenaamisesta hiukan eksoottista. Juuri kun keli näyttää ihanan keväiseltä, tuleekin seuraavan tunnin aikana lunta maahan niin, että kaikkialla on valkoista.
Kaipa se kevät joskus meille koittaa....


Tiistaina sovittiin Pian ja Sarkun kanssa jälkitreenit Lihasulaan, missä Lee sai loistavan jäljen Pian tallaamana. Tärkeintä treenissä oli jana. Leen janoilla on nyt mittaa ehkä 30-40m ja suuntaan sen katseen jäljen päällä olevaan janakreppiin. Haluan, että koira osaa edetä määrätietoisesti suoraan ja nostaa siitä jäljen oikeaan suuntaan. Ja nyt Pian tekemällä jäljellä oli mukava nouseva mäki, minkä päällä lepatti janakreppi tuulessa. Suuntasin Leen sitä kohti ja eteni todella määrätietoisesti. Janakrepin alla on tähän asti ollut ruokakippo vahvistamassa tätä suoraan etenemistä, mutta nyt oli testi, että mitä tapahtuu, jos ruokakippoa ei ole. Hetken se tuntui siitä vähän pyörähtelevän ja lähti sitten ajamaan jälkeä oikeaan suuntaan. Olin tähän hyvin tyytyväinen. Jatkossa yritetään siis päästä avuista eroon, niin että jäljelle jää käytös "edessä" mikä tarkoittaa koiralle, että etene niin kauan suoraan kun kohtaat jäljen, nosta se ja lähde ajamaan sitä oikeaan suuntaan.


Tällä jäljellä oli heti jäljennostokohdasta n. 10 metrin päässä namipurkki ja siitä eteenpäin jälkeä 400m kolmella kepillä. Lee oli niin innoissaan jäljestyksestä, ettei todella pysähtynyt namikipolle ja paukutti kahden ekan kepin yli. Ajettiin ihan keppien päältä, mutta vauhtia tai ainakin melkoisen reipasta etenemistä oli kyllä. Pysähtyi ekan kerran vasta sille kolmannelle eli viimeiselle kepille. Tämä oli jo toinen kerta tänä vuonna, kun Lee porskuttaa keppien yli, mutta vieraan tallaama jälki saa sen nyt johonkin ihme tiloihin. Otetaan siis jatkossa vieraiden keppien ilmaisu paremmaksi ja vähennän niitä minun hajuisia keppejä ja jälkiä.


Keskiviikkona tehtiin Pirjon kanssa Koivumäessä kaikkia etsintäkokeeseen liittyviä treenejä. Esineruudusta Lee sai hakea vain yhden esineen. Tämä oli todella hyvä suoritus, sillä yksi suora pisto ja takarajalla oli pikkuinen nalle.


Tarkkuusruudussa Lee etsi pientä terotinta ja taisi olla nyt vähän nopeampi kuin viimeksi, mutta edelleenkin se voisi keskittyä vielä paremmin löytämään pikku-esineen eikä ihmetellä kaikkea ruudun ääressä olevaa.


Pudotettu meni ihan kivasti, mutta seuraamisosiossa itse seuraaminen oli vähän erikoista. Se halusi kovasti haistella pudotetun radalla kulkeneen Hipsun hajuja. Toiminta pudotetun radan päässä oli kuitenkin hyvää, sillä lähtee perusasennosta heti liikkeelle Tips-käskyn kuultuaan, laukkaa määrätietoisesti kohti lähtöä ja reagoi hienosti tiputettuun esineeseen tuoden sen sitten nätisti minulle.

Haun ilmaisuja tehtiin muutama ja tätä treenattiin niin, että Lee näkee Pirjon menevän metsään irtorulla mukanaan. Lee sai lähteä perään ja nappasi hienosti rullan Pirjolta ilman mitään lisäkäskyjä. Itse etenen keskilinjalla niin, että treenistä tulee ikään kuin kolmiotreeni. Lee tuo rullan minulle, otan sen käteeni, pyydän Leen kiertämään takaani sivulle, kytken koiran liinaan ja sanon näytä. Sen avulla juostaan katsomaan, että missä se Pirjo on ja vasta tässä kohdin Pirjo antaa Leelle palkkaa. Toistettiin treeni kahteen kertaan ja näyttää lupaavalta.


Kaiken treenin tavoitteena on vain kehittää koiran taitoja niin, että jos syksyllä saataisiin bh-kokeeseen paikka ja tottis kuntoon, voisi oikeasti ajatella osallistuvansa etsintäkokeeseen, mikä on suurin haaveni tällä hetkellä.


Perjantaina oltiin jäljestämässä pienellä porukalla Oriveden metsissä ja heti kun oltiin saatu tallattua hyvät jäljet, satoikin lumi taivaalta niiden päälle. Jännityksellä mietittiin, että miten jäljenajo nyt vaikeutuu, mutta jäljet menivät yllättävän hyvin. Leelle oli nyt tyrkyllä 6 vierasta keppiä vieraan tekemällä jäljellä. Kepit olivat kokoa "halko". Silti lopputuloksena oli vain 4/6. Ekan kepin yli Lee oli lentänyt enkä sitä itsekään lumen peittämässä maassa nähnyt. Onneksi se kuitenkin ilmaisi edes 4 keppiä, joten ei se nyt ihan toivoton ole. Jälki oli hyvin tasaisessa maastossa ja jäljenajon aikaan kävi kova tuuli sen lumen kera. Jäljellä oli paljon kulmia ja jäljentekijä epäili, että kova tuuli heitti Leen jäljeltä niin, että jäi yksi kulmasetti ajamatta ja missä olisi ollut yksi keppi. No pitää edelleen miettiä, että miten tuen koiran motivaation ilmaisemaan kaikki kepit. Nyt treeni-olosuhteet olivat ihan omanlaisensa lumisateessa ja tuulessa.


Perjantain esineruutu jätti myös pohdittavaa. Meillä oli tasaiselle alueelle tallattu ehkä 20m leveä ja 50m syvä kaista. Alueella oli käynyt ennen Leetä kaksi koiraa ja Leen vuorolla esineitä oli tasan yksi, kaistan päässä keskellä. Pikkuinen vihreä sukka siellä odotti poimijaa. Lee oli intoa piukassa ja ensimmäinen pisto meni täysin juoksemiseksi. Niin taisi olla toinenkin pisto, mikä lopulta tuotti esineen noston ja hyvän palautuksen, mutta silti Leen ajatukset oli enemmän juoksemisessa ja reunojen tarkistuksessa kuin itse esineen nostossa. Seuraava treeni taitaa pitää jotakin ihan muuta kuten heti eteen iso helppo esine, mistä pääsee palkkaamaan...kenties?


Kotipihassa ollaan kerran tehty hyppy-esteen kanssa treeniä, mutta oma esteeni on tuhti lauta-este, josta lankut saa pois vain lauta kerrallaan. Hyppyytin Leetä 90cm saakka ja kun hyppäsi tämän korkeuden hyvin, jätin siihen. En uskaltanut laittaa sille vielä metristä eteen. Hyppynoutoa tehtiin sitten 60cm korkeudella ja tämä näytti hyvältä. Tämän treenin jälkeen sää on ollut niin märkä tai luminen, että odottelen hyppyjen kanssa kuivempaa kevättä. Olen niin arka tuon metrisen kanssa, etten uskalla ottaa riskejä yhtään liukkaalla alustalla.


Ja kun minun pitää aina innostua kaikesta uudesta, niin ollaan nyt opeteltu Nordic-rally kylttejä. Ihanan virkistäviä uusia tehtäviä, missä voi mitata koiran kuuntelua. Suosittelen tutustumaan niihin ja kyltit löytyvät Virkusta. Näistä voisikin tehdä ihan oman postauksen :-)

Palveluskoiran viikko

Kulunut viikko on ollut Leelle mitä palveluskoiramaisin. On treenattu metsässä ja vitsit kun se on kivaa. Asetin kauden tavoitteeksi syksylle JK1 ja EK1, mutta jos ei kokeita tänä vuonna ole lainkaan, niin ainakin taidot kasvaa.

 Tällä viikolla on treenattu tietty korona-säännöt huomioiden eli terveiden ihmisten kanssa raittiissa metsässä. Pidän 2 hengen jälkitreenejä tai 4 hengen hakutreenejä erittäin pienen riskin tapahtumana. Itse korona on karmea tauti, mutta järkevän vakavasti ilman ylilyntejä siihen tulee suhtautua.

Tiistaina oltiin Sennin kanssa jälkimetsässä. Senni teki Leelle 600m pitkän jäljen kolmella kepillä. Jana oli hieno, itse jäljestys oli tosi hienoa, mutta Lee pysähtyi ekan kerran kolmannelle eli viimeiselle kepille. Se oli niin haltioissaan, että sille oli tehty jälki. Kahden kepin ylityksen annoin anteeksi.

Keskiviikkona treenattiin tottista Pirjon kanssa Kyötikkälän kentällä ja paikalla makuussa Lee on turhan kiinnostunut kaverin treeneistä. Se pysyy kyllä paikallaan, mutta elää joka solullaan toisen koiran luoksetuloja ja noutoja. Sitten kun vaihdettiin paikkoja, että Pirjon koira meni paikalla makuuseen ja Leen vuoro oli tehdä, harjoittelin vain suoria luoksetuloja. Lee tietää myös tässä, että missä se kaveri makaa ja luoksetulossa se tekee banaanin, kun yrittää mennä mahdollisimman kaukaa vieraasta koirasta. Ja tätä työstettiin niin, että tein suoraa luoksetuloa ensin tosi kaukana ja sitten tultiin aina lähemmäs. Paranee.

Tottisten jälkeen tehtiin kevään ensimmäinen esineruutu, missä Leelle on 3 esinettä valmiina 20m leveällä ja 50m syvällä kaistaleella. Esineet löytyi, mutta vähän turhaakin laukkaamista on ruudussa.

Tehtiin myös yksi jäljen nosto janalta, se meni tosi hyvin ja Lee lähti oikeaan suuntaan ilmaisten kepin noin 50m jäljestyksen jälkeen.

Torstaina käytiin Kristan ja Tykin kanssa jälkimetsässä. Nyt Leen jälki oli 500m pitkä kuudella kepillä ja kaikki kepit nousi. Vasta neljäs keppi oli ilmaisultaan sellainen mitä olen aina toivonut. Eli joku siellä keppi-ilmaisuissa ja niiden löytymisessä vielä vähän hiersi. Esineitä Lee haki ruudusta kolme ja tämä oli hyvä sekä helppo onnistunut esineruutu.

Pari päivää Lee huilaili treenien suhteen, toki vähän puuhasteltiin kotipihassa parin pikku projektin parissa. Isoin kotipihan projekti on kaukokäskyt ja niissä koiran ja ohjaajan välinen etäisyys. Työstän tämän nyt sillä tavalla kuntoon, että avoimen luokan kaukot olisivat helpot myös kokeessa, jos niihin joskus päästään.

Tänään oltiin 4 ihmisen kesken Orivedellä ja ilma oli kuin morsian. Suunnitelmana oli käydä kaikki etsintäkokeen alueet läpi ja tehtiin sellainen kauden aloituskatsaus. Ek:ssä koiran tulee tietää mitä se on menossa tekemään ja virittelyjen tärkeys nousee avainasemaan. Oli kiva päästä kokeikeilemaan, että erottaako Lee ne ja kuinka se jaksaa tehdä kaikki osat samalla treenikerralla läpi. Myös ek-kokeessa ne tehdään usein reippaaseen tahtiin peräkkäin, joten tätä on hyvä harjoitella.

Aurinko paistoi, mutta oli kyllä todella kylmä. Metsät oli jo ihan sulat, joten saatiin tallattua hieno hakuruutu, missä Lee teki vuorollaan ensin risteilyä ja kakkoskierroksella katsottiin sen rulla-ilmaisua. Päätin, että nyt ajetaan rulla sisään tähän hakujuttuun ja jätetään risteily hetkeksi vähemmälle.

Hakujen jälkeen jatkettiin esineruudulla ja siinä Lee teki elämänsä ensimmäisen kerran niin, että tuodessaan kevyttä pientä sukkaa, se sukka tippui sen suusta matkalla. Lähetin hakemaan sukan uudestaan ja taas sama. En tiedä, että eikö se muka pysty juoksemaan pikkuinen sukka suussa pudottamatta sitä vai mikä oli ongelma. Kolmannella lähetyksellä Lee joutui oikein etsimään sitä sukkaa, kun ei itsekään muistanut, että mihin se tippui. Tästä nousikin seuraavien esineruutujen teema, missä on vain yksi esine tarjolla ja tehdään tasan yhden esineen hakuja. Esine voi olla joku pikkuinen, sillä luulen, että Lee on tehnyt nyt liian paljon isoilla, helpoilla ja mehevillä esineillä.

Jälki oli Leelle päivän paras suoritus. Hieno jana ja jälki 300m kahdella kepillä. Molemmat kepit ilmaistiin hyvin ja jäljen ajo oli omasta mielestäni niin parasta. Leellä oli tosi hyvä itsevarmuus ja tahti jäljen suhteen. Tykkäsin.

Pudotettu tehtiin vähän vaikeaan ryteikköön, mutta Lee teki tämän tosi hyvin. Olin etukäteen vähän epävarma ja ajattelin, että nyt taitaa tulla liian haastava pudotettu, mutta Lee teki sen ihan loistavasti.

Viimeisenä tarkkuusruutu ja tässä Lee ei ole kyllä luonnonlahja. Sillä meni tosi pitkään esineen löytämiseen, kun sisko Kitty löysi omansa 10 sekunnin ajalla. Mietin jo, että pitääkö harjoitus keskeyttää ja helpottaa, mutta lopulta Lee löysi esineensä. Se osaa myös näytä-käskyn, jota pyysin, kun en nähnyt sitä esinettä sen jalkojen välissä. Hienosti näytti, että esine olikin lähempänä Leen kainaloa. Mutta olkoon tässä kauden tavoite erilaiset esineet ja erilaiset ruudut, joten kyllä se Leekin varmasti kehittyy.

Erilainen kevät

Ei varmaan kukaan uskonut, että tästä keväästä tulee näin erilainen. Korona muutti meidän kevään harrastusrintamalla ainakin ihan täysin. Kalenteri oli täynnä kokeita, sovittuja treenejä, rallyvalkun leiriä, muistutteita soitto ajoista tuleviin kokeisiin ja sitten yhtäkkiä kalenteri tyhjeni täysin. Ja nyt kun ei ole mitään varmuutta tulevasta, on myös treenaaminen löysempää. Saan parhaiten aikaiseksi, kun on tavoitteena päivämäärä tai tietty koe. Nyt ei ole mitään päivämääriä, joten on sillä tavalla rennompaa, että voi mennä useampi päivä vain lenkkeillen. Ja me ollaan sentään treenailtu ympäri vuoden aikas aktiivisesti. Sanotaan myös, että koirille tekee hyvää myös tauko, mutta vastahan Lee oli helmikuun täysin tauolla nenätulehduksen vuoksi. Huomaan kaipaavani Tamskin hallia ja säännöllisiä viikkotreenejä. Nyt halli on suljettu ja treenaaminen täytyy vain suunnitella tehtäväksi toisella tapaa. Toisaalta käy mielessä, että mitä jos vaihdetaan täysin vapaalle ja unohdetaan kaikki harrastukset?


Koiratanssia muisteltiin torstaina Taidogas-hallilla. Tämä halli antaa toistaiseksi varata treenivuoroja, joten varasin sieltä huomisellekin yhden tunnin, että Petra pääsee tekemään agi-tekniikoita Codyn kanssa. Testailin meidän uusia juttuja, kuten käskyä "pääkky", missä Lee makaa leuka maassa. Samoin testailin myös "väliä", missä Lee kulkee suoralla jalkojen välissä nenä eteenpäin. Uutena temppuna on opeteltu käskyä "kumarra", mikä tulee sitten meidän tulevaan ohjelmaan myös. Treenattiin myös peruutus-sivuaskel sarjaa ja siinä kaveri naksutteli siitä, että koira on kaiken aikaa suorana sivullani. Seuraavaksi työn alle pitäisi ottaa sivuaskeleet oikealle koira oikealla puolen ja puolen vaihto takaa pitäisi myös sujua pelkällä suullisella käskyllä, joten siitä häivytetään käsiapu pois. Näitä kaikkia voi treenata ihan kotona, että sillä tavalla ei hallia tarvita.


Meillä on metsät jo lähes täysin sulat, joten aloiteltiin jälketreenit aikaisemmin kuin minään muuna vuotena. Tallasin perjantaina Leelle 400m pitkän jäljen, keppejä oli 5 kpl. Janalla Lee ei yhtään muistanut mitä tarkoittaa edessä ja ensimmäisellä lähetyksellä se vaan sinkosi johonkin. Samoin toisella. Kolmannella meni suoraan, mutta oikaisi jäljelle ilmavainulla. En ottanut sitä tästä pois kun ajattelin, että pitää tätä nyt sitten keväällä työstää jonkin kaverin kanssa rauhassa. Voitaisiin tehdä ekat janat sillä, että jäljen tallaaja ja janakohta näytetään Leelle, jolloin sillä on mielikuva lähetysvaiheessa, mihin sen tulee mennä. Kaikki kepit löytyi ja jäljen ajo oli todella hyvää. Lee oli kyllä ihanan innokas, niin kuin talven jälkeen kuuluukin olla.

Tein myös Codylle jäljen, pituutta 180m ja kaksi namipurkkia sinne matkan varrelle. Laitoin myös kokeeksi yhden jälkikepin, mutta keppien ilmaisusta ei Cody tiedä vielä yhtään mitään. Jälki olisi voinut olla heti paljon pidempi ja paremmalla paikalla, mutta nyt tuli hätiköityä vähän turhan pienelle paikalle lyhyt pätkä. Cody kuitenkin jäljesti todella hyvin, löysi ne namipurkit, minkä avulla pääsin palkkaamaan hyvää jäljestystä. Se myös reagoi jälkikeppiin pysähtymällä haistelemaan sitä, mikä oli tosi hyvä havainto. Cody oli jäljen lopussa vähän hämmentynyt suurista kehuistani ja oli vakavan näköinen, ikään kuin pettynyt, ettei saanut tehdä enemmän. Lupasin sille, että tehdään pian lisää, sillä niin kiihkeä ja aktiivinen kun Cody on, se tarvitsee myös toisenlaista väsytystä kuin täysillä meneminen.

Eniten ollaan nyt ulkoiltu ja lenkkeilty. Metsissä liikkuu myös ihmisiä enemmän kuin koskaan, joten hienoa, että koko suomi liikkuu, mutta hassua, miten paljon tulee vastaantulijoita. Lumet on poissa, joten nyt aloitetaan innokkaasti kaikki maastolajit, kun hallitreenit on tauolla.
Näin sulaa meillä jo on. Kuvassa Cody ja Lee spurttailee.....

Suulliset vihjeet

Maarit Hellman kävi kouluttamassa meidän rallyvalkkua viime sunnuntaina ja sain siitä taas mukavasti miettimisen aihetta. Vaikkakin Maaritin päälaji on toko, huomasi hänkin, että käyttämäni käsimerkit on vielä hosuvat tai roiskaisut, mitkä saattaa antaa Leelle vääriä vihjeitä tehtäviin tai kuumentavat sitä.  Maaritin ajatus rallytokosta olikin, että tehtävärata on ikuinen z-liike. Eli seuruun on oltava hyvää, koiran on oltava koko ajan kuulolla, että se voi toteuttaa ohjaajan antamat käskyt. Jos suullisten vihjeiden lisäksi on paljon käsimerkkejä, saattavat ne kädet häiritä sitä koiran seuruuta, joten lopputulos oli, että mitä enemmän asioita osataan vain suullisin vihjein, sen parempi on lopputulos.

Lee on paljon harjoitellut nyt tänä keväänä liikkeestä istumista ja koska me treenataan myös tokoa ja pk-tottista, en voi opettaa siihen käsimerkkiä, vaikka rally radalla se on sallittua. Ja tänään vihdoin Lee osasi tehdä peräkkäin kaikki kolme tärkeää jäävää pelkin suullisin vihjein. Aikaisemmin se saattoi kaavamaisesti toistaa istumisen vaikka sanoin seiso tai toisinpäin, jos edellisellä kerralla oli palkattu se istuminen. Rallyssa taas ollaan harjoiteltu nyt vaihtamaan puolta pelkällä takaa-vihjeellä ja karsin tästä vihjeestä nyt käsimerkit pois. Ja miten kivalta tuntuu, kun Lee vaihtaa sukkelaan puolta pelkällä vihjeellä ja voin itse keskittyä vain liikkumaan hidastamatta eteenpäin.

Maaritin koulutuksessa siis työstettiin eniten hyvää seuraamista ja kun koiran seuruu oli parhaimmillaan, se sai palkaksi tehdä jonkun pyörähdyksen tai ohjaajankierron. Seuruun on pakko olla hyvä, että suulliset vihjeet onnistuu, koira ei voi samaan aikaan miettiä radalla olevia asioita tai ympäristöä. Joten treenattiin ihan perusseuruuta suoralla, missä oli rallykylttejä. Ryhmän koirat olivat kyllä aikas kyltti-orientoituneita, sillä ne on oppineet, että kyltin kohdalla tehdään jotakin. Jos haluaa sen koiran olevan ohjaajaa kohti kuulolla, ei se voi etukäteen olettaa tätäkään. Joten tehtiin seuruuta kylttien muodostamalla suoralla. Samaan tapaan työstettiin myös seuruuta hyppy-esteen ääressä tai putken lähellä.

Tällä viikolla olen miettinyt Leen suullisia vihjeitä tai käskyjä. Niitä on paljon ja aikas hienoa on tajuta, miten paljon koirat oppivat erottamaan erilaisia asioita käskyn mukaan, toki paljon myös tilanneyhteys tai virittelyt tiettyyn lajiin tukevat vihjeiden erottelua. Kirjoittelin alle Leen vihjeet ja onhan niitä jo melkoisesti. Toki seuraa on samaa seuraamista lajista toiseen, mutta erittelin vihjeet myös lajeittan.

Leen vihjeet:
Tokossa: yhdessä, sivu, seuraa, tule, hyppy, tuo, missä ruutu, ruutuun, top, kiikii, kierrä, etsi, istu, seiso, maa, odota, sit, pidä.
Rallyssa: Liki, napa, suoraan, seis, pakki, ympäri, kierrä (ohjaaja), edestä, takaa, läpi, vasen, oikee, merkki.
Koiratanssissa: Laappa, raappa, heel, väli
Vepessä: vie, hae, tuo.
Jäljellä: edessä, jälki
Pk-tottis: tänne, kiipee, eteen

Jokainen kyltti on yhtä arvokas

Päätin panostaa tämän talven/kevään rallytokoon, mikä tarkoittaa minulle sitä, että siihen heittäydytään täysillä. On opeteltu nyt mes-luokan kylttejä, kylttiyhdistelmiä sekä tehty paljon erilaisia ratoja. Olen miettinyt omaa ohjaamistani, liikettä, kävelynopeutta ja sujuvuutta. Ehkä ollaan koirakkona nyt edistytty projektin mukana. Ja tämäkin postaus on itselle kertausta, että missä nyt mennään, mikä sujuu ja mikä vaatii vielä miettimistä.

Eilen pidettiin meidän valkkuryhmän kisamainen treeni, mihin valittiin kisaradaksi edellisen viikonlopun Tiia Hämäläisen kisarata. Se oli kyllä vaikea rata, että olis kai sitä ollut helpompiakin. Rakennettiin rata, niin kuin kisoissa. Otettiin rataantutustuminen sekä koirille sirunluku. Suoritin meidän mes-luokassa toisena, joten pienillä verryttelyillä menin kehään. Kehässä tein meidän rutiinit eli ensin hihna irti, sitten koiran herättävä temppu ja siitä siirtyminen lähtöön.

Ensimmäinen tehtävä oli houkutus, jossa ihan alussa kontakti tippui, mutta nopeasti Lee korjasi tilanteen ja seurasi omalla innokkaalla tyylillään. Kakkostehtävänä oli sitten merkki, jolle Lee lähti tosi hyvin, mutta tökkäisi merkkiä kuonollaan mennessä. Tämä olikin ihan uusi "virhe". Kun koira oli kutsuttu seuraamaan olikin edessä sarjahyppy, jossa ohjaaja käveli ulkokaarella. Tämä oli minulle ihan uutta, mutta otin Leen seuraamaan esteiden välissä ja lähetin sitten toiselle esteelle. Tämän jälkeen rata sujui oikein kivasti monen monta kylttiä ja spiraali juosten oli vähän liiankin hauskaa Leestä. Rata meni suht sujuvasti kyltille 17 saakka, jonka uusin, koska Lee ei mennyt kerrasta maahan. Ilmeisesti kun se on oikealla puolella, tulee sille epävarmuus oikealla sivulla tehtävissä asennoissa, kun pitäisi mennä istumasta tai seisomasta maahan. No uusinnalla onnistui ja maalin päästiin mukavalla fiiliksellä.

Päätettiin ryhmän kanssa olla postiviisia ja sen sijaan, että analysoitaisiin mikä radalla meni vikaan,  pitikin kirjoittaa jokaiselle parille positiivisia huomioita. Kirjoitetut laput laitettiin jokaisen omaan kuoreen ja sieltä sai lukea positiivisia palautteita. Ja kyllä niissä oli uskomaton vaikutus ja luen ne palautteet taatusti uudestaan, jos tulee tunne, ettei mikään onnistu.

Tänään olimme Leen kanssa Pia Heikkisen rallytokopäivässä Ylöjärvellä ja tämä koulutus osui kyllä meille niin loistavaan hetkeen. Pia oli suunnitellut 24 kyltin radan, joka oli täynnä erilaisia haasteita ja mes-tehtäviä. Hyödynsin toki meille vieraan hallin ja kehään menon tehden sen aivan kuin kokeessa. Tosin minua ei jännittänyt yhtään, mutta muuten tilanne taisi olla koiran silmissä kisamainen. Ja kun saatiin lähtöluvan jälkeen tehtyä ensimmäinen kyltti onnistuneesti, palkkasin Leen riemulla.

Sitten harjoiteltiin uusimista, mikä oli itsessään tosi hyvä harjoitella myös rutiiniksi. Tämän jälkeen tehtiin merkkiä niin, että sen takana on kosketusalusta. Sen ohjaa Leen suoraan oikealle paikalle ja merkin nenäkosketusta ei tänään ilmennyt. Palkattiin merkki hyvin.
Sitten työstettiin meidän haastetta eli ahtailla kylttiväleillä puolen vaihto esteen edessä tai tehtiin houkutusta, missä oli lyhyt putki itse houkutus. Katsottiin liikkeestä istumista, mikä onnistui tänään pelkällä suullisella käskyllä (jes). Kaiken kaikkiaan Pia kiinnitti huomiota, että palkkaan paljon vasemman puolen perusasentoja, mutta en oikeastaan oikean puolen asentoja, jotka vaatisivat sitä. Palkka saisi myös tulla nopeammin juuri siihen oikeaan kohtaan, kuten kukkasissa välittömästi siihen oikeaan seuraamispaikkaan. Pia myös huomasi, että jos itse keskityn ratasuoritukseen huolella, tekee Lee myös yhtä keskittyneesti. Jos en keskitykään täysillä ja vilkaisen edessä olevaa estettä tai kiinnitän huomioni johonkin muuhun, mokaa myös Lee silloin helposti. Pian kanssa haettiin minulle sitä oikeaa suoritusfiilistä, missä mikään ympäristössä ei riko meidän yhteistä vuoropuhelua radalla. Haettiin se oikea tempo ja keskittynyt tunnelma, jolloin tehtiin tarkasti ja onnistuen monta kylttiä. Onnistuttiin tosi hyvin oikean puolen tuplasaksalaisessa ja kaikissa edessä istumisissa.

Kaiken kaikkiaan Pia muistutti, että jokainen kyltti on yhtä arvokas, mutta jostakin syystä meskoirakoille on ne alokasluokan kyltit kaikkein vaikeimmat. Ja tämä on kyllä totta, ettei käännöstä vasempaan pidä oikeastaan minään ja silti sen voi tehdä helposti huolimattomasti.

Huomenna Lee saa ansaitun treenivapaan päivän, mutta sitten taas jatketaan. Meillä on myös tämän kuun lopussa koiratanssikisat, missä on tarkoitus tanssia susilaulu avoimessa luokassa viimeisen kerran. Sinne ohjelman sisään vain upotetaan voittajaluokan ohjelmaan suunniteltu askelsarja, mutta menemme ikään kuin harjoittelemaan sitä kisamaisesti tutun musiikin sisällä. Voittajaluokan ohjelmaa olla jo harjoiteltukin ja siitä tulee hieno. Sen sijaan tokon suhteen kävin nyt sisäistä vuoropuhelua ja päätin, etten halua nyt kuormittaa sillä itseäni tai Leetä. Meidän kaukokäskyt eivät toimi riittävän hyvin liikkurin kanssa ja paikka istuminen saa Leelle hilseen ja stressin pintaan. Jos haluaisi mukaan tokon sm:meihin, tulisi panostaa tokoon täysillä. Tokon sm-kisat ovat vielä heti kesäkuun alussa, joten tuloksen tekemisellä olisi jo vähän kiire. En halua viedä Leetä kokeeseen yhtään keskeneräisenä, joten otetaanko toko sitten syksyllä tosissaan työn alle? Keväältä kuitenkin odotan bh-kokeeseen valmistautumista, samoin jälki ja haku alkavat ehkä jo kuukauden päästä, jos on toiveikas. Kesäkuussa alkaa vepeily, joten kyllä meillä tekemistä riittää. Tehdään siis sitä, mitä sydän sanoo.

Rallytokoa koko viikonloppu

Meillä oli jännittävä päivä Leen kanssa lauantaina edessä, sillä osallistuttiin ensimmäistä kertaa rally-tokon mestariluokkaan. Olin ilmoittautunut kisaamaan Seinäjoelle, koska tykkään tuomari Fiia-Marian arvostelutyylistä ja radoista. Toki asiaan vaikutti myös se, että olimme ilmoittautuneet rallyn valmennusrenkaan näyttökokeeseen, mikä olisi myös Seinäjoella seuraavana päivänä. Päätin siis yhdellä ajolla saada molemmat hoidettua.

Seinäjoen halli on kiva paikka kisata, tykkään tosi paljon. Sinne on vain vähän pitkä matka ajaa ja nyt kisa-aamu oli erittäin sateinen ja pimeä. Kisat alkoivat klo 10, joten sisulla ja hulluudella sitten vaan tien päälle. Onneksi olin pakannut autoon jo kaikki tavarat edellisenä iltana valmiiksi.

Olimme valmistautuneet kisaan treenaamalla ahkerasti rally-tokoa edellisillä viikoilla. Leen nenätulehdus näytti parantuvan ihan hyvin ja Lee oli treeni-intoa täynnä. Rakentelin näillä treeniviikoilla kolme eri Fian rataa treenikentälle ja tunnustelin, että mitkä kyltti-yhdistelmät tai kyltit on meille vaikeita. Viikkoa ennen meinasi tulla tuskan hiki kyltin "koira eteen seisomaan ja peruutus"-kyltistä, sillä Lee ei osannut tulla seisomaan suoraksi eteen vaan jäi aina vinoon ja se peruutti myös vinoon, vaikka suoristin sen ennen peruutusta. Rakensin peruutukselle kujan ja jos koira peruutti kujan reunoilla oleviin telineisiin voivoittelin näyttävästi. Kujan perällä oli takatassutargetti ja sen avulla sain kerrottua, että mitä kohti peruutetaan. Sitten häivytin kujat ja tyynyt pois ja päivää ennen koetta peruutus tuntui valmiilta. Se oppi myös viikkoa ennen käskyn "suoraan" mikä tarkoitti, että sen tulee seuraamisesta siirtyä käskystä eteeni seisomaan. Tämä käsky me aloitettiin jo joulukuussa työn alle ja oli se vaikea. Mutta niin se lopulta oppi koko kyltin kaikkine osineen ja onneksi, sillä kisaradalla oli juuri kyltit 2 ja 3 eteen istumisen ja eteen seisomisen erottelua.

Fian päivän kisarata oli myös kiva, että siinä ei ollut hyppyä eikä putkea. Eikä edes merkkiä, mikä oli toistunut netistä ko tuomarin kisatuilla radoilla. Joten oli tosi kiva mennä Leen kanssa omaan suoritukseen, tosin huomasin, etten tehnyt lähtörutiinia niin kuin oli ajatellut. Eka kyltti oli helppo "spiraali oikeaan", joten ajattelin, että siitä vaan lähdetään seuraamaan. Lee olisi voinut lähteä paremminkin ja keskittyneemmin, mutta saatiin tehtyä ekat kyltit oikein hyvin. Sitten mentiin hallin kulmaa kohti ja pyörähdys-käskyn kohdalla koira katseli nurkkaa, että onko siellä jotakin eikä keskittynyt käskyyn. Uusin sen tehtävän ja nyt onnistuttiin, mutta pyörähdyksessä oikealla otin -3 ov virheen, kun ilmeisesti hidastan vauhtiani siinä kohtaa. Hidastin myös liikkeestä istumisessa, siitäkin rokotettiin. Lee ei taas osannut "seiso maahan"-kylttiä, sillä se osasi seistä, mutta meni maahan mennessä ensin istumaan ja sitten kävi maahan. Tästä -10, mikä on mielestäni ihan helppo tehtävä, mutta jostakin syystä Lee ei osannut. Harjoitellaan nyt tämä kuntoon ennen seuraavaa kertaa. Lopussa tuli vielä jokunen -1 ohjaajan käännösten eriaikaisuudesta, joten saimme yhteensä 78 pistettä. Ja se oli ensimmäisen kisakertamme ensimmäinen tulos. Tuomarin kommentti oli kiva: "reipas seuruu, hyvä peruutus ja ohjaajan kierrot".

Huomasin kisarataamme katsoessa videolta, että olen ohjaajana vielä kömpelö ja ohjaus oli jännityksenkin vuoksi vähän tönkköä. Yritän jatkossa ohjata koiraani pehmeämmin. Huomasin, että tarvitsen vielä tosi paljon harjoituksta käskyjen ajoituksessa ja selkeydessä. Joten jatketaan harjoittelua.

Yöksi mentiin Tiinan luokse Vaasaan. Tiinalla on bc:t Ryyni (koiralla sama äiti kuin Leellä) ja Rosie, joista Ryyni osallistui nyt ensi kertaa saman kisan rallyn voittajaluokkaan. Oli kiva kannustaa heitä parhaimpaan tulokseen ja tietty myös höpötellä pitkälle iltaan bordercollieista ja treenaamisesta. Yksi parhaimmista asioita koko tässä koiramaailmassa on samanhenkiset ystävät, joita tulee elämään koirien kautta. Kiitos vielä Tiina kaikesta!

Seuraavana aamuna oltiin takaisin Seinäjoella, sillä edessä oli rallyn valmennusrenkaan näyttökoe. Sen vastaanottivat Tytti ja Taru- rallytuomarit. Hakemuksia oli tullut paljon, mutta paikan päällä näytössä oli 9 koirakkoa ja ihan ympäri suomen. Hakijoilla oli hyvin erilaisia koiria ja se taitaa olla rallyn yksi parhaimpia puolia, että millä tahansa rodulla voi osallistua. Ensin alkuun näytössä juteltiin siitä, että mitä rallyn valkkurinki antaa ja mitä se ottaa. Viikonlopun kestäviä leirejä on kaksi vuodessa joihin on osallistumispakko ja sen lisäksi joitakin yksittäisiä treenipäiviä. Jokaisella on myös velvollisuus kouluttaa kerätäkseen ringille rahaa, jolla taas maksetaan leiriviikonloppuja ja koulutuksia. Kaiken tarkoituksena on valmentaa koirakoita arvokisoihin ja kerätä ehkä ringistä ulkomaille lähtevä joukkue. Itse toivoin hakemuksessani, että pääsen treenaamaan erilaisten ihmisten kanssa rallya erilaisiin paikkoihin, sillä sellainen kehittää, jos mikä.

Ensimmäinen näyttö oli Tytin suunnittelema mes-rata, joka rakennettiin yhdessä ja tutustuttiin siihen yhdessä. Jokainen sai suunnitella radalle treenin ja käyttää siihen aikaa maks 10 min. Tuomarit tarkkailivat eniten sitä, miten palkitsen koiran, minkälainen meidän yhteistyö on ja miten reilu tai oikeuden mukainen olen koiraani kohtaan. Kerroin itse, että harjoitellaan ensin lähtöä ja palkkaan koiran, jos se on kontaktissa, ole hyvä käskyn jälkeen. Toistettiin lähtö-treeni kolme kertaa ja sillä kolmannella Lee oli todella hyvä. Se keskittyi vain odottamaan seuraavaa käskyäni. Sitten tein rataa aina noin 5 kylttiä kerrallan ja palkkasin hyviä kohtia. Viimeinen tehtävä oli merkille lähetys, missä Lee meni tosi hyvin merkille ja kun se seisoi siellä, eikä ennakoinut sivulle tuloa, menin ja palkkasin sen ruhtinaallisesti. Tässä ilmoitin, että kiitos saatiin tosi hyvä treeni. Lee oli ihan uskomattoman hyvä ja ihanasti kuulolla, etten voinut kuin nauttia. Ja miten hyvä, että saatiin eilisen kisan jälkeen tehtyä samassa paikassa ikään kuin palauttava treeni.

Väliajalla tarkkailtiin meidän ryhmässä toimimista ja käytiin jokaisen koirakon eka näyttö läpi yhdessä. Jokainen sai sanoa aina koirankon treenistä jotakin palautetta ja tietty en itse nähnyt minua edeltävää tai minun jälkeeni tekevää, joten palautetta sai antaa vapaasti sen mukaan mitä oli nähnyt toisten tekevät. Lee sai palautetta, että se oli toisten silmiin teknisesti osaava koira, joka tuijotti ohjaajansa vain ja ainoastaan odottaen seuraavaa käskyä. Suunnittelemani treeni oli toisten mielestä hyvin suunniteltu ja toteutettu. Toisille jäi mieleen Leen kouluponin kaltainen seuraaminen ja se tekee sitä aina silloin, kun se haluaa olla oikein hyvä.  Melkein tuli roska silmään kun kuulin palautetta, sillä se oli ihan uskomaton tilanne. Postitiivista palautetta saa hyvin harvoin ja omissa treeniporukoissa analysoidaan eniten virheitä.

Iltapäivällä rakennettiin toinen rata; Tarun käsialaa. Tämä rata oli ollut Jyväskylässä 20.7.2019 mes-luokan kisarata. Rata oli ahdas ja siellä tehtiin putken ympärillä paljon kylttejä. Lee bongasi heti lähdössä sen putken ja mietti sitä oikeastaan koko ajan. Putkesta poispäin tehtävät kyltit onnistui hyvin, mutta toisessa päässä oli hyppy, jolle se varasti. Kaiken kaikkiaan tämän radan jälkeen ei ollut niin onnistuneet fiilikset kuin aamun ensimmäisellä.

Päivä päättyi haastatteluun, missä käytiin itseasiassa läpi koirani koulutusta. Oli tietysti kiva keskustella, että minkälaisia treenejä tekisin nyt putken ja hypyn jutellessa Leelle. Samoin mietittiin, että miksi palkkasin ja miten palkkasin koiraani. Analysoitiin palkan suuntaa ja ajoitusta jne mikä on todella hyvä juttu. Lee kokee tuomareiden mukaan parhaaksi palkkioksi itse tekemisen. Olin vain valmistautunut vastaamaan, miksi haen rinkiin ja olikin hämmentävää kuulla, miltä Leen tekeminen ja oma toiminta näytti ulkopuolisten silmiin lyhyessä ajassa. Kuitenkin sanon, että päivä oli oikein opettava ja antoi paljon ajattelemisen aihetta. Toivon, että pääsen mukaan rinkiin, koska sillä on paljon annettavaa, jos vain itse haluaa oppia lisää rallysta ja koiransa koulutttamisesta.

Sairaslomalta arkeen

Lee on ollut yli kuukauden lomalla ja se tuntuu ikuisuudelta. Se ei ole koskaan elämässään ollut vielä treenaamatta tai lenkkeilemättä näin pitkää ajanjaksoa. Lee on jotenkin sellainen hyväntahtoinen höppänä, ettei se sitä näytä haittaavan. Tämän kuluneen viikonlopun olen tehnyt yövuoroja ja Lee nukkuu uskollisena päivät kanssani. Ilahtuu kun herään, mutta on siinä vieressä hipihiljaa minua häiritsemättä.


Tällä viikolla saatiin Leen nenän sisäpinnoilta otetuista koepaloista vastaukset ja patalogi sanoi näin: Näytteet on otettu respiratorisen epiteelin alueelta. Itse epiteeli on normaalia. Epiteelin alaisessa sidekudoksessa todetaan lievä aktiivinen tulehdusmuutos, jossa dominoivat eosinofiiliset leukosyytit. Paikoin mukana on pienempi määrä lymfosyyttejä ja plasmasoluja.


Diagnoosina eosinofiilinen rhiniitti, joka voi olla idiopaattista, liittyä allergiaan,  yliherkkyysreaktioon tai lois (nenäpunkki)-tartuntaan. Tutkituissa näytteissä tulehdusreaktio oli lievä, mutta kaikissa näytteissä ilmenevä.


Eosinofiilit liitetään eniten allergioihin, mutta on vaikea hyväksyä allergiaa selityksenä, kun koiran iho, silmät ja korvat ovat olleet ihan terveet. Toisaalta Lee on kuitenkin hyvin herkkä reagoimaan ja sillä oli pentua ihmeellisiä kutinoita, jotka lopulta saatiin kuuriin lyhytkestoisella kortisonilla ja vaihtamalla ruoka viljattomaan. Lisäksi se on saanut elämässään jokusen yliherkkyysreaktion teollisista treeninameista. Näissä tapauksissa reaktio on tullut välittömästi kuonon ja pään turpoamisena ja tämä on rauhoittunut kyytableteilla. Nyt vuoteen ei ole ollut mitään reaktioita millään tapaa, joten siksi äkillisesti alkanut voimakas nenätulehdus oli yllättävä.


Onneksi tulehdus nenässä alkoi heti rauhoittua antibioottikuurin alkaessa 23.1 ja lääkitys loppui nyt perjantaina. Limarohinat ovat loppuneet ja nenä on vain kirkkaan kostea. Toisinaan Lee aivastaa, mutta en tiedä enää itsekään, että montako aivastusta päivässä on normaalia. Toivon niin kovasti, että tämä riniitti olisi nyt tässä.

Kulunut viikko saatiin vielä ohjeeksi välttää raskasta liikuntaa ja kaikki kävelyt tehtiin hihnassa. Nyt viikonlopppuna käveltiin jo reippaampaa tahtia 45 minuuttia, joten näillä näkymin palataan kohti normaalia arkea. Tuskin Leen kunto kovin paljon romahti kuukauden tauolla, mutta lähden nyt pikku hiljaa pidentämään lenkkejä. Ja josko huomenna treenattaisiin jo ihan pikkusen.


Tälläinen treenitauko tuntuu ikuisuudelta ja nyt huomaa, miten se on enemmän elämäntapa. Treenit, ryhmät ja koulutukset on osa meidän arkea ja aikas tyhjältä on tuntunut, kun ei ole ollut. Hyödynsin ajan tekemällä talkootunnit pois päiväjärjestyksesta Tamskin agi ja rallykisoissa. Myös ajankuluksi olen käynyt Codyn kanssa treenihallilla sitä pikkusen kouluttamassa, sillä sain päähäni tavoitteen viedä sen nyt keväällä rallyn alokasluokkaan ja Petrakin tähän suostui. Jos heti kun ikä riittää käytäisiin alo-kokeessa ja yritettäisiin päästä elokuiseen tamskin joukkueeseen rallyn sm-kisoihin.


Cody on hurjan reipas ja nopea oppimaan. Se tekee jo nyt ohjaajan kierron semmoisella raivolla, että ihan naurattaa. Petra on opettanut sille odottamista ruokakupin avulla, mutta siirretään nyt tehtäväksi odottaa niin, että ohjaaja kiertää koiraa. Se on tärkeä taito alokasluokassa. Olen tehnyt hallilla myös odottamisharjoituksia niin, että Cody tarjoaa matolle menoa, jonne palkkaan sitä aluksi tiheästi. Maton asettaminen maahan on vihje Codylle, että matolle kannattaa mennä.

 Sitten siirryn itse kauemmaksi ja Cody pysyy matolla. Seuraavaksi heilutin lelua kädessä tai tiputin sen maahan, mutta matolta saa poistua vasta jes-vapaa käskyn jälkeen. Aluksi se lähti heti matolta, kun näki kädessä lelun, mutta nyt se osaa sen. Cody tykkää hurjasti leikkiä ja narulelu heitettynä maahan on sille iso houkutus.

Seuraamista olen opettanut nyt eniten vaan niin, että vahvistan pään asentoa ylöspäin. Mennään askel tai kaksi ja sitten perusasennossa se saa ylhäältä päin ruokaa. Rally-koiralle olisi tosi tärkeää, että se osaa perusasennon paikan. Perusasennossa on tehty maahan menoja ja siitä istumaan. Ihan ei sen kropan hallinta ole vielä huippua, kun se nousee istumaan, sillä herkästi peppukin liikkuu, kun se niin yrittää. Mutta asenne on kymppi.

Takapakkia

Niin ihanasti kuin vuosi alkoi, ei ihanuus kestänyt kauan.


Kaksi viikkoa sitten perjantaina kävin Leen kanssa hallilla treenaamassa rallytokoa ja rakensin oikein kivan Heli Kelhälän mes-radan, minkä löysin facebookista. Lee oli ihan supertaitava, kuuliainen ja näppärä, joten mentiin rata kertalaakista läpi ja totesin, että jätetään tähän. Tehtiin rallytokon päälle kaukokäskyjä ja pidettiin pitkästä aikaa hauskaa tokon hässäkän kanssa. Ei olla varmaan vuoteen treenattu sitä, mutta Lee tuntui sopivan virtaiselta, joten treenattiin erityisesti sitä, että kiertotötterön jälkeen kuuntelee kumman esteen kautta tullaan takaisin ja tosi hienosti oli kuulolla. Kaiken kaikkiaan superkivat treenit, joiden päälle käytiin vielä kaksin tunnin lenkki Niihaman maastoista. Sitten vein Leen kotiin ja lähdin iltavuoroon töihin.


Myöhään illalla koirat pääsivät vielä iltapissalle ja siinä Lee aivasteli tavallista enemmän. Asia jäi kuitenkin siihen, mutta aivastelu ja pärskiminen jatkuivat seuraavana päivänä. Ensimmäinen pelko oli, että nyt alkaa kennelyskä. Lauantai-iltana huomasin, että vasemmasta sieraimesta tulee jotakin kirkasta sierainvuotoa, mikä muuttui keltaisemmaksi sunnnuntaina.

Tässä kohdin olin varma kennelyskästä. Lee myös aivasteli, pärski ja kakoi kurkkuaan. Myös limanrohinan kuuli omalla korvalla. Ihmeesti muu lauma oli ihan oireeton. Edellisen kerran kun meillä oli kennelyskä vuonna 2012 sairastui koko lauma 2 päivän sisällä.


Maanantaina nenästä valui jo paksumpi räkä ja Senni sen havaitsi kuvista, että räkä tulee vain vasemmasta sieraimesta. Kennelyskä ei pesiydy vain vasempaan, joten varasin ajan seuraavalle aamulle Evidensiaan Emmi Lavikalle. Tuli nimittäin ajatus, että nenässä on jokin vierasesine, mitä kasvava limaneritys ja pärskiminen yrittävät saada pois.


Tiistai-aamuna Lee rauhoitettiin ja sen nenään kurkittiin korvalampulla, mutta sillä ei näe kovin pitkälle. Mitään vierasesinettä ei nenässä näkynyt, mutta nenä huuhdeltiin runsaalla keittosuolalla ja limaa oli molemmat sieraimet täynnä. Toivottiin, että huuhtelu veisi ehkä jonkin hengitysteitä ärsyttävän asian mennessää ja palasimme kotiin toivoa täynnä, että jospa tämä olisi nyt tässä. Päivän rauhoitusaineet tekivät sen, että viimeistään nyt oli tulevat bordercollie rallyn mestaruuskisat unohdettava. Hyvää tässä käynnissä oli, että kennelyskä poistettiin meidän vaihtoehdoista ja samalla muun lauma vapautui asettamastani kennelyskäkaranteenista.


Oireet palasivat keskiviikko-iltaan mennessä.

 Ja keskiviikko-torstai yö oli pahin, sillä kuuntelin koko yön Leen hengitystä, kuinka lima rohisi jokaisella hengenvedolla. Huoli oli kova ja torstai-aamuna olin yhteyksissä Evidensiaan. Tehtiin toimintasuunnitelma, missä Leellä alkoi ab-kuuri ja varattiin seuraavalle viikolle tähystys-aika. Pitää katsoa kunnolla sinne nenään, että onko siellä vierasesinettä ja otetaan se sitten pois. Neuvoteltiin myös, että järkevää olisi ottaa ct-kuva ennen tähystystä, mikä näyttäisi mahdollisen vierasesineen tai ehkä nestekollektion, mitä kohti kannattaisi tähystää. Koiran ct-kuvan hinta arvioitiin olevan noin 1300 euroa ja tähystys 700 euron pintaan, joten hetken siinä sai hengitellä. Onneksi Leellä on vakuutus Agriassa ja luin vielä kaikki vakuutukseen liittyvät pienetkin präntin ja totesin, että meillä ei pitäisi olla mitään hätää. Vakuutus kyllä korvaa.


Antibiootti lähti onneksi kuivattamaan Leen limanmäärää ja viikonloppu meni ihan hyvin. Käytiin pienillä kävelyillä, toki Lee aivasteli, mutta mentiin hiljakseen läheisen koulun pihaan. Ihmeen hyvin Lee kuitenkin sopeutui treenittömään ja lenkittömään elämään, kun se kuitenkin treenannut oikeastaan päivittäin ja lenkkeillyt kanssani keskimäärin 50 km viikossa.


Nenärohinoista huolimatta Lee olisi ihan pienesti halunnut jumpata koulun pihassa. Kuva päivää ennen tähystystä.

Sitten tiistai-aamuna mentiin Evidensiaan ja homma aloitettiin ct-kuvalla, missä ei näkynyt vierasesinettä. Lääkäri Salla Leppävuori pohdiskeli kanssani, että edetäänkö tähystykseen ja sanoin, että edetään. Täytyyhän sinne nenään katsoa, että onko siellä pinnalla sientä, rihmaa, kasvustoa tai jotakin, mikä selittäisi tilannetta. Tai joku pieni kasvinpala kuten havunneulanen, jota ei vaan näy ct-kuvassa.


Tähystys meni ihan hyvin ja Leen nenän sisäpinnalta otettiin koepala, mikä myöhemmin voisi selittää oireilua. Nenän limakalvot olivat näyttäneet hyvin turvonneilta, ärtyneiltä ja limaa oli paljon. Vasen puoli oli enemmän reagoinut ja imusolmukkeissa näkyi myös merkkejä. Lopputulos oli, että Leellä oli joko allergiasta tai infektiosta johtuva riniitti eli nenätulehdus. Allergia-ajatukseen en millään haluaisi taipua, sillä koiran iho, silmät, korvat ovat ihan kunnossa. Nyt aloitettiin kuitenkin vielä vähän vahvempi antibiootti, kipulääkettä muutaman päivän ajan ja pahoinvoinnin estolääke. Tämä viimeksi mainittu toimii riniitti-potilailla vähentämässä liman määrää ja tunnetta sen kakomiseen. Josko näillä nenätulehdus rauhoittuisi ja on se jo rauhoittunut.


Koepalan ottaminen aiheutti vain sen, että koko tiistai-illan Leellä oli nenäverenvuotoa. Olin oikeastaan ihan koko illan sen vieressä, sillä heti kun se nousi ylös tai liikkui, aktivoitui verenvuoto nenästä. Ja kylmäpakkauksella keskityin pienentämään verisuonia ja vieressä istumalla sain sen rauhoittumaan. Vasta klo 21 verenvuoto päättyi ja seuraava yö meni sitten jo ihan hyvin, vaikka katsoin taskulampulla sen häkkiin parin tunnin välein todetakseni, että ei verta missään.
Ct-kuvassa ei onneksi näkynyt mitään rakennepoikkeavuuksia. Ei myöskään merkkejä sienestä eikä ylimääräisistä vierasesineitä. Nenäonteloista vasen oli enemmän täyttynyt ja turvonnut. Samoin vasemman puolen imurauhanen oli suurempi. Aivot katsottiin normaaleiksi. Koepalan vastauksen saamme myöhemmin.
Samaan aikaan Ray sai jonkun akuutin kipukohtauksen. Se oli maanantaina iltalenkillä yhtäkkiä pysähtynyt ja kiljunut kivusta. Petra sanoi, että se oli vielä kohdassa, missä ei ollut katulamppuja, joten ei oikein nähnyt, että mihin sattui ja mikä vaivasi. Tiistai-aamuna kun herättiin ja valmistauduttiin lähtemään Leen tähystykseen, kiljui Ray sydäntä särkevästi kipua. Se tärisi ja läähätti. Ray sai kipulääkettä, mutta oli vaikea sanoa, että sattuiko niskaan vai selkään. Kaikki raajat liikkuivat normaalisti eikä se ontunut, mutta käveli erittäin jäykästi ja oli hermostunut. Tästä Ray päätyi häkkilepoon ja tiistai-ilta meni kahden potilaan kanssa.


Nyt Ray on syönyt kipulääkettä 4 päivää ja se ei ole enää huutanut kipua, mutta sen selän lihakset on kivikovat. Levon vuoksi se on aikas villi ja sisällä riehakas, mutta ei anneta sen nyt liikkua enempää kuin on pakko. Vähennän ensi viikolla kipulääkettä ja alamme liikuttamaan Raytä pikkuhiljaa. Lihaksisto on saanut nyt lämpöä ja kevyttä hierontaa, mutta Ray tarvitsee myöhemmin kyllä ostoepatiaa tai kranioterapiaa. Rayn agitreenit ja kisaaminen meni myös nyt tauolle ja juteltiin jo Petran kanssa, että Ray jää agilitystä eläkkeelle, jos mitään merkkejä lisääntyy. Arvatenkin pelätään jotakin välilevyn pullistumaa tai nikaman poispaikoiltaan menoa. Itse agility ei ollut nyt syynä tähän tilanteeseen, mutta tiedetään jo Rayn siskoista, että selät näillä ei ole priimat ja samanlaista oireilua kipulääkekuurien kera on ollut.


Nyt kun puolet laumasta on sairastupalaisia, on kulunut viikko ollut kyllä raskas. Hiukan harmittaa se, että kaikki suunnitellut kisat ja treenit peruuntuu, mutta toisaalta tärkeintä olisi päästä siihen normaaliin arkeen molempien koirien kohdalla. Kun päästäisiin vaan tavallisille lenkeille. Ja kiitin luojaani, että olen pitänyt Leen vakuutuksen voimassa, sillä Agrian kanssa meni kaikki hyvin. Suorakorvaus onnistui päiväsaikaan Evidensian kassalla ja raha ct-kuvastakin tuli 2 päivän päästä tililleni. Ilman vakuutusta oltaisiin oltu kyllä täydellisen murheen murtamia.

Vuoden alun lenkkejä ja treenejä

 Joulun jälkeen olen käyttänyt kaikki vapaapäivät siihen parhaaseen ajanviettoon eli koirien kanssa touhuiluun. Ollaan lenkkeilty pitkiä metsälenkkejä niin, että koirat ovat ihan tyytyväisiä, ettei just nyt lähdetä mihinkään. Olen kävellyt niiden kanssa joka päivä yli 10 kilometriä. Aika harvoin liikun koko lauman kanssa samaan aikaan, mutta pareittain kylläkin. Lee ja Ray on loistava pari oikein pitkien matkojen metsäretkiin. Kumpikaan ei osoita mitään väsymisen merkkejä missään kohtaa. Aron ja Cody ovat taas toinen hyvä pari, sillä en halua kipeyttää Aronin leikattua jalkaa rasittamalla sitä liikaa ja toisaalta vauhti pysyy sopivana, kun Cody kulkee Aronin tahdissa.

Uuden vuoden aattona ei meidän metsissä ollut lunta. Helppo oli liikkua Rayn ja Leen kanssa Havisevan perämetsissä 2.5 tuntia.

Eilen taas paistoi aurinko, vähän oli valkoista maassa ja pientä pakkasta. Nautittiin niin siitä.

Leen kanssa on treenattu nyt joka päivä. Meillä on tehtävälistalla monia asioita ja ilokseni voin huomata, että tehtävälista helpottuu ja lyhenee.
Eniten on tehty nyt rallya. Edestä puolen vaihdot alkaa sujua, kun niitä vaan toistaa. Liikkeestä istuminen alkaa sujua myös, vaikka se viikko sitten tuntui vielä vaikealta. Opeteltiin, että teen ensin liikettä ihan hitaasta tahdista ja mitä paremmin Lee toteutti käskyä, niin lisäsin kävelyäni vähän reippaammaksi. Merkki alkaa sujua myös, mutta eilen tuli yksi virhe, kun merkki oli aika lähellä houkutuksen tavaroita, Lee päätyi ensin houkutuksen tavaran taakse, mutta uusinnalla löytyi merkki. Se osasi mennä eilen myös putken kyljessä olevalle merkille, eikä langennut kertaakaan putkeen. Tässä kohdin nautin, ettei olla tehty agilityä, sillä vaikka Lee ihan tykkää putkesta, ei sillä ole siihen sellaista tunteenpaloa, kuin agilitykoiralla.

Koira eteen seisomaan ja siitä peruutusta on tehty paloissa. Erikseen eteen seisomaan ja erikseen peruutusta. Seisomiseen otin avuksi kokovartalotargetin. Käytän sellaista koiran kokoista alustaa htm-postioiden opettamiseen, joten siirsin sen nyt siihen eteeni. Näin saan kerrottua heti Leelle, mitä halutaan. Sitten se seisoo siinä edessä ja palkaan siihen runsaasti kertoen, että tämä on "suoraan". Heitän namin taakseni ja koira saa hakeuta siihen paikkaan uudestaan saadakseen taas ruokaa. Peruutuksessa se lähtee helposti vinoon, mutta vahvistan nyt suoruutta takajalkaalustalla, että se peruuttaa suoraan sille alustalle, jos peruuttaa vinoon, menee ohi ja siihen voi sanoa  ohoh hoh ja antaa koiran yrittää uudestaan.

Lisäksi olen miettinyt askellusta paikalla käännöksissä, on tehty peruutusta sivulla ja edelleen vahvistettu myös oikean puolen seuraamista. Joten odotan innolla meidän ensimmäistä mestarin rataa, että päästään kokeilemaan uusia taitoja sinne. Menemme bortsujen rallymestiksiin 18.1 Jyväskylään, joten sitä kohti treenit nyt tänäänkin jatkuu.

Tokoa treenattiin parina päivänä myös, mutta toko kärsii motivaation laskusta. Lee on mahdottoman kiltti koira eikä se tee mitään yllättäviä tempauksia. Siksi sen kanssa on melko helppoa tehdä rallya tai koiratanssin htm-juttuja, mutta tokokoirana se tarvitsisi hiukan lisää rohkeutta. Se on pykälän verran passiivisempi, kun tehdään liikkuroituja juttuja eikä ole sillä tavalla rennon iloinen, mitä toivoisin. Ehkä liian vakava. Tämä näkyy mm kaukokäskyissä, ettei se pääse maasta ylös etäisyyden kasvaessa tai noudossa se hidastaa vauhtia tullessa, kun se katselee matkan varrella liikkuria. Joten näiden asioiden kanssa pähkäilen, että miten edetään tämä vuosi tokossa. Tänään onkin pohjois-hämeen nuorten koirien palaveri, missä suunnitellaan tulevaa vuotta, joten josko se tokomotivaationi sieltä nousisi. Tiedostan kuitenkin, että sitä lajia tehdään, mistä molemmat tykkää ja ehkä ilman tokonuorten ryhmäpaikkaa nostaisin koko tokon vuodeksi tauolle.

Cody-poika taas on villein, energisin ja vahvin pentu, mitä meillä on ikinä ollut. Uuden vuoden raketit eivät sitä häirinneet millää tapaa. Se käänsi päänsä ekalla kerralla ääneen suuntaan niin, ettei se taida kuuro olla, mutta ei välittänyt sen enempää. Se ei tässä maailmassa pelkää mitään muuta kuin Raytä. Kiitämme japaninpystykorvaamme tästä erittäin paljon. Cody tekee kaikenlaisia nakerteluja ja tuhmuuksia kotona, mutta olisko se nyt pikkusen rauhoittunut? Sen peruskolttosiin kuuluu hakea pyykkitelineeltä joku kiva sukka tai alushousu, mihin voi nakertaa reiän ja tälläkin hetkellä pyykkiteline on nostettu saunan ylimmälle lauteelle.Vessapaperit lähtee heti telineistä ja ruuat pöydältä, jos selän kääntää. Mutta pentutreeneissään se on ihan huippu. Se osaa tehdä hyppyjä tarjoamisen kautta, se lataa heti täyden vauhdin ja irtoaa kyllä. Vähän se on kuitenkin treenannut ylipäätään ja ehkä eniten ollaan tehty kehonhallintaan liittyviä harjoituksia.

Tulevan (alku)vuoden suunnitelmia

Ensi vuodelle on jo ladattu vaikka mitä toiveita ja haasteita. Eniten toivon meidän koiralaumalle terveyttä. Toivottavasti kaikki pysyisivät terveinä, erityisesti Aron, joka täyttää ensi kesänä 11-vuotta.
 Itseltäni toivon, että muistan aina sen, että treenaaminen tai kisaaminen ei saa kuormittaa niiden hyvinvointia. Koirat eivät itse laita kisa-ilmoja matkaan tai valitse häkissä/autossa koko päivän istumista sen vuoksi, että ne pääsevät tekemään kisasuorituksen.


 Suurimmat treenisuunnitelmat on tehty kuitenkin Leen pään menoksi ja menemme heti tammikuussa korkkaamaan rallyn mes-luokan. Se tulee kyllä ihan liian pian, mutta lupasin jo osallistua että talkoilla bordercollie-yhdistyksen rotumestiksissä. Kirjoittelin itselleni ylös ne kyltit mitä me ei vielä osata:valkovuokko, oikean puolen peruutus, puolen vaihto edestä sekä koira eteen seisomaan ja siitä peruutus. Näiden kylltien eteen tehdään kovasti töitä. Eilen oli Csilla kolmatta kertaa kouluttamassa meidän rallyvalkkuryhmää ja sain hyviä ajatuksia  oikean puolen peruutukseen. Sen onnistumisen perusedellytys on, että koira tietää varmasti sen position paikan. Joten Leelle täytyy vahvistaa sitä oikean puolen peruspaikkaa ihan todella paljon, koska se kauttaaltaan on epävarmempi siinä. Edessä peruutus meillä taas epäonnistuu usein sen vuoksi, ettei koira osaa vielä suoristaa itseään suoraksi tullessa seisomaan siihen eteen. Olen ajatellut, että opetan siihen eteen seisomaan tuloon ihan oman vihjeen ja sen erottelu eteen istumisesta on oma prosessinsa.


Kirjoittelin itselleni myös suunnitelman tokon avointa luokkaa varten. Suurin osa avo-luokan liikkeistä on ollutkin kaiken aikaa työn alla, mutta paljon on vielä tekemistä. Vaikeinta on tällä hetkellä ehkä oman motivaationi kanssa, kun jotenkin en jaksa tehdä noita tokojuttuja kuin silloin tällöin. Laitoin kalenteriin tämän vuoksi oman hallin kokeen ylös ja luultavasti keskityn kuukauden verran vain siihen ennen koetta. Toki käydään tälläkin viikolla vahvistamassa ruutua, noutoa ja kiertoa. Saisinpa itseäni niskasta kiinni ja opettaisin Leelle liikkeestä istumisen loppuun saakka. Niin, sitähän tarvitaan myös mestariluokan rallyssa.


Messarin koiratanssi toi meille valtavasti palautetta ja jostakin syystä moni treenikaverini on ihanasti innostunut myös koiratanssi-jutuista. Tässä lajissa meillä vasta onkin eniten uutta opeteltavaa, joten hyvin suunniteltuna on mm. sivuaskeleen opetus. Naksuttelen ensin koiran liikkumaan edessäni laudalla molempiin suuntiin ja siirrän sitten sen sivulleni. Sitten meillä on työn alle tulossa uusia positiota kuten raappa. Lee osaa laapan, mutta nyt käännetään nenä toiseen suuntaan ja tehdään siitä raappa. Jalkojen välissä liikkuminen on myös yksi tulevista positioista, mutta mietin että miten liikun siinä itse niin kauniisti enkä niin kuin olisi kakka housussa. Laappaan olen ajatellut rakentaa myös suuntia, mutta huh, se on sitä teknistä näperrystä. Ja sillä välin kun Lee lepää kaiken uuden oppimisen välissä, suunnittelen unelmien koiratanssihametta tulevaan voittajan ohjelmaan. Ja kuuntelen meidän uutta musiikkia, että opin sen joka ikisen rytmin muutoksen ja pienimmätkin vivahteet. Musiikki tulisi valita niin, että se tuntuu hyvältä valinnalta vielä sadankin kuuntelu tai treenikerran kohdalla. Saa nähdä koska sen voittajan suhteen ollaan valmiit kokeeseen, mutta käymme ensi vuonna tanssimassa vielä kolmannen kerran avoimessa luokassa susi-laulun koularin toivossa. Vuoden vaihtuessa koiratanssin säännöt muuttuvat ja uutena asiana  Lee saisi itselleen koularin koiratanssista, mikäli saisi kolmannen kuman avoimesta luokasta.


Näin ennen joulua on jotenkin aikaista miettiä ensi vuoden pk ja vepe-touhuja, joten annetaan niiden nyt uinua siellä taka-alalla. Ensi vuonna tulisi kuitenkin uskaltaa viedä Lee näyttelyyn ja etsinkin jotakin takahikiän pikku näyttelyä puusilmäisellä tuomarilla, mistä metsästämme sitä H-arvosanaa. Siitä voi tulla kyllä haastavaa. Lee on korkea ja kapea, sillä on söpöt lappukorvat ja se jännittyy, jos tuomari tulee sihisemään sen eteen. Mutta mennään päivä kerrallaan ja harrastamme sitä mitä sydän sanoo.

Vuoden viimeiset kisat

Heti messarin jälkeisenä maanantaina oli Leen vuoden viimeisen kisan aika. Valmistautuminen oli siihen aika poikkeuksellinen, sillä käytiin heti aamusta tekemässä pitkä metsälenkki koko lauman kanssa. Piti karistaa messukeskuksen pölyt pois turkeista ja irrotella kunnolla. Lee juoksi metsässä niin onnessaan ja Cody paineli perässä. Aron ja Ray kulkivat kumpikin omaa tahtiaan.

Joulukuuta elettiin ja metsä oli ihan lumeton

Kotihallissa oli rallyn iltakisat mes ja voi-luokille, tuomarina Päivi Nummi. Taisi olla Päivin ensimmäinen kerta virallisesti tuomarina. Voittajassa oli 8 koirakkoa ja tunnelma hallissa oli hiljaisen rauhallinen rataantutustumisen alkaessa.


Rata oli helppo, mentiin kaiken aikaa eteenpäin. Ei peruutusta eikä mitään pujotteluja tai spiraaleita. Osallistuminen ei jännittänyt yhtään, mutta sellainen odottava kutkutus oli, että päästäis jo pian tekemään.

Meillä on kahdessa edellisessä kisassa epäonnistunut ensimmäinen kyltti. Jotenkin tuntuma koiraan katoaa ensimmäisellä kyltillä ja niin kävi myös nyt. Eka kyltti oli istu, seiso ja maahan-tehtävä, missä Lee oli tahmea ja jouduin antamaan parikin käskyä, että sain sen seisomaan. Tästä ei tullut kuitenkaan vähennyksiä ja sitten se rata lähtikin rullaamaan hyvin. Lee teki koko ajan hommia häntä heiluen ja oli ihanasti kuulolla. Teimme virheittä hyvällä vireellä viimeiselle kyltille saakka. Siellä itse lähdin varmistelemaan istumista sillä seurauksella, että Lee pyörähti käden liikkeestä. Voi äh, uusin! Uusinnalla en heilutellut käsiäini ja saimme nyt viimeisenkin kyltin tehtyä ja maalissa hyvillä mielin.


Kaikkiaan saimme 97 pistettä ja tämä kolmas kerta oikeutti RTK3-koulariin. Sijoituimme luokassa kolmanneksi ja palkintojen saaminen on mukavaa.

Tämä kulunut vuosi on sujunut kisakentillä paremmin kuin osasin ikinä edes haaveilla.
- Kävimme 6 kertaa rallykisoissa -> RTK2 keväällä ja RTK3 syksyllä
- kävimme 3 kertaa koiratanssikisoissa -> saimme aina kuman
- kävimme tokon alokkaassa 3 kertaa -> saimme ykköstulokset
- kävimme 2 kertaa vepekokeessa -> hyväksytty sove ja 1.tulos alokasluokasta


Leessä on paljon hyviä ominaisuuksia, jotka tekevät siitä minulle parhaan kisakaverin. Se ei ääntele, ei säädä eikä sählää. Se osaa rauhoittua kivasti häkkiinsä ja kun sen ottaa sieltä hommiin, se on heti valmiina. Se luottaa minuun tosi paljon ja yritän olla luottamuksen arvoinen. Muistelen, että tämän vuoden tärkein tavoite oli itsevarmuuden kasvattaminen ja onhan se meillä molemmilla kyllä kasvanut.

Messari 2019

Me kuulutaan Petran kanssa Messari-faneihin. Pari edellistä vuotta ollaan oltu siellä ilman koiraa, mutta haaveilin jo elokuussa, että viedäänpä Cody pentukehiin sinne näytille. Samalla houkuteltiin Codyn kasvattaja Hannaa ja sitä kautta koko pentue mukaan. Ja niin koko pentue lähti ja samalla esitettiin pentue myös kasvattajaryhmänä.

Pitkin syksyä olen seurannut Codyn kasvua ja kyllä, siitä näyttää tulevan ihan mukavan näköinen bordercollie. Olen myös huomannut, että sen purenta ei ole ihan priimaa. Hanna kielsi stressaamasta siitä, mutta toisinaan sinne suuhun on tullut kurkittua, että miten alaleuka kasvaa. Samalla Petra kävi yksissä näyttelytreeneissä Tamskin hallissa, mutta muuten sitä on seisoteltu ja juoksuteltu harvakseltaan. Ehkä enemmän olisi pitänyt, mutta päätettiin, että mennään rennosti.

Lauantaina oli ensin Helsinki Puppy Show 2019 ja bordercolliepentuja oli kehässä 10 kpl. Uroksia oli pikkupennuissa 3 kpl ja Cody oli omaan silmään kaikkein raakilein. Kaksi muuta urosta olivat selvästi hiukan isompia, nallemaisempia ja tuuheampiturkkisia. Tavoitteena kuitenkin oli, että haetaan vain kokemusta ja arvostelua Codysta, että miltä se nyt näyttää. Ainoa tavoite oli selvitä hommasta ilman suurempaa häpeää.

Lauantaina Kirsi Tevalin sanoi Codysta näin:
Mittasuhteiltaan hyvä pentu. Riittävä raajaluusto. Ylälinja saisi kovasti vielä tiivistyä. Hyvä kallo ja otsapenger. Alaleuka saisi ollavankempi. Kovin jyrkkä lantio sekä seistessä että liikkuessa takakorkea. Hyvä rinnan syvyys. Kantaa hyvin häntäänsä liikkeessä. Takaliikkeessä hyvin kinnerahdas. Mukava avoin käytös.
sij 3/3.

Luokan voitti Codyn veli Mörö, joka sai Kp:n ja näyttelyn kaunein bordercollie uros-pentu. Lämpimät onnittelut vielä Kirsille!
Rotunsa paras oli Codyn sisko Lilah, joka on todella nätti ja liikkuu erittäin hyvin. Lilah on kaunis kuin karkki.
Kasvattajaryhmässä saatiin kp ja ryhmä oli ainoa rodussaan.

Sunnuntaina oli vuorossa Voittaja Puppy Show. Nyt ei ollut muuta pentuetta tukena ja Cody oli ainoa uros pienissä pennuissa.

 Kristiina Niemelä näin:
6 kk, löysästi leikkaava, kaunis pää, korvat ja ilme. Leuan tulee vahvistua. Lupaava ylälinja. Erittäin lupaava rintakehä. Hyvät tasapainoiset kulmaukset. Liikkuu kapeasti takaa hyvällä askelpituudella sivusta. Esiintyy ja esitetään hyvin. Väljän purennan takia ei kp.

Olimme tyytyväisiä tähän ja ajattelimme, että annetaan Codyn rauhassa kasvaa sekä vankistua. Katsellaan kesälle joku junioriluokan esiintyminen, mutta jos alaleuka ei kasva enempää, niin sitten se ei kasva. Tärkein Codyn homma on kuitenkin Petran mielestä kasvaa hyväksi agilitykoiraksi ja siihen Codylla on kyllä lahjoja.

Ja sitten vaihdetaankin täysin lajia :)

Syksyllä huomasin, että messarissa oli tänä vuonna Tahtitassujen järjestämä koiratanssikisa ja jostakin se ajatus hiipi mieleen, että olispa upeaa päästä sinne Leen kanssa. Voittajaluokan kaikki sivu-askeleet tuntuivat olevan vielä niin kaukana meidän taidoissa, että päädyin ilmoittamaan Leen avoimeen luokkaan. Meillä oli syksyltä yksi kuma ja lupa siirtyä voittajaan, mutta mitä jos menisimme katsomaan sillä tutulla helpolla ohjelmalla, että onko meistä yhtään isojen kehien esiintyjiksi. Lee on todella herkkä koira ja treenikaverit tietää, että yksi matolla möngertävä kärpänen voi romahduttaa Leen maailman. Silti se luottaa kyllä minuun ja meillä on vahva yhteenkuuluvuus. Lee rakastaa olla lähelläni ja tekee mielikseni mitä vaan. Joten miksipä ei messariin. Tiesin, että siellä se voi arastella kameroita, isoja valoja, ehkä kovaäänistä musiikkia ja taputtavaa yleisöä. Ja kun koiratanssikisoista on kokonaista kaksi koekertaa käytynä, niin olihan se vähän uhkarohkeaa. Mutta mitäpä menetettävää minulla on? Halusin tietää, selvitäänkö me täysin meille vieraassa paikassa ja päätin, että jos Lee ei selviä, niin se on minulle tiedoksi jatkoja ajatellen.

Viikkoa ennen messaria huomattiin treeneissä, että Lee edistää mukavasti seuraamisessa ja ennakoi jonkin verran ohjelmaa. Se osaa sen niin hyvin, että voi vähän keulia. Ja kun se edisti, ei pivotit, joita meidän ohjelmassa on kaksi, olleet minkään näköisiä. Muutamat päivät hinkattiin seuraamisen paikkaa ja pyörittiin niin vasemmalle kuin oikealle.

Ja kylläpä meinasi mennä luu kurkkuun kun näin sen ison kehän. Emme ole kilpailleet ikinä missään näin näyttävässä paikassa. Pidin kuitenkin pään kylmänä ja päätin, että tehdään ihan samat rutiinit kuin kotona. Vien Leen juuri niinkuin aina  kehään ja enkä anna katsomon tai minkään vaikuttaa asenteeseeni. Jos olen koirani arvoinen tukija, Lee kyllä selviää. Anna käski katsoa esityksen aikana edes kerran tuomareihin, joten sekin piti muistaa.

Tältä näytti kehään menoreitti ja siitä sukellettiin parrasvaloihin

Sitten kisapäivänä luotin Leehin ja rataantutustumisen käytin täysin Leen hyväksi. Kävelytin sen ensin ihan kehän ympäri, teetin pienen tempun ja palkkasin leikillä. Mentiin kehästä pois ja tultiin uudestaan. Käytiin siinä aloitusasennossa ja palkka. Yritin kertoa kaikin tavoin Leelle, että se on hyvä poika vaikka se arasteli isoja screenejä, joilta se näki itsensä. Se myös ihmetteli vähän ympäristöä, mutta tutuilla rutiineilla sain sen toimimaan lähes normaalilla tavalla.

Ja sitten olikin meidän vuoro mennä kehään:
https://www.youtube.com/watch?feature=youtu.be&v=nMv5VX1H2jc&fbclid=IwAR3oW_7X3No7N9jRqOAy5YwmLBNZdXY7JhIF6dc51kwcZtUWuujHMTYiqf0&app=desktop

Suorituksen jälkeen palkkasin Leen ruhtinaallisin kehuin ja herkuin. En pystynyt yhtään seuraamaan, miten muiden suoritukset meni, mutta kuulutuksesta kuulin, että olimme saaneet pisteitä 163 pistettä kuman kera. Jeee!

Tanssikuvat Anna Mäkinen/Tahtitassut

Itse suoritus oli ihan meidän näköinen. Oikean puolen seuruu näytti nyt hyvältä, sillä treeneissä se on edistänyt. Spiraaliperuutus ei ihan onnistunut, sillä vielä viikolla se oli kotihallissa hieno, mutta nyt jännitykseni vuoksi en pystynyt tekemään siitä niin kaunista kuin se olisi voinut olla. Pivotit olivat keskinkertaiset, mutta muuten tehtiin juuri se mitä osataan. Olin todella tyytyväinen, että Lee teki kanssani niin hyvin kuin se vain pystyy. Onhan se tosi nuori, joten siihen nähden häiriöiden sieto oli todella hyvää.Ihan mahtavaa kuitenkin, että me saatiin kokea tämä. Elämä pitääkin olla seikkailua ja tässä sitä oli roppakaupalla.

Ja lopulta kuulin, että olimme voittaneet avoimen luokan ja olimme ainoat kuman saaneet. Lisäksi Senni ja Sansa olivat voittaneet alokasluokan, joten Myytin koirat olivat ykköspaikoilla. On ollut hienoa kannustaa Senniä mukaan tähän lajiin, sillä Leen täti Sansa on todella näyttävä ja upea koira. Koirantanssi-uran aloittaminen messarissa vaatii rohkeutta, mutta me tiedettiin, että Senni & Sansa pystyvät siihen. Ja heidän esityksestä meni kyllä ihan kananlihalle.

Järjestelyt Tahtitassujen puolelta sujuivat aivan loistavasti ja kilpailijana oli helppoa olla mukana tässä kisassa. Kisakirjeessä kerrottiin tarkkaan aikataulut ja ennen kisaa kaikista kerrottiin selvästi. Meillä oli käytössä iso ja rauhallinen taukotila, missä oli oma lämmittelyalue, joten valmistautuminen sujui hyvin. Oli ihanaa, kun ei tarvinnut valmistella koiraa näyttelyn kaaoksessa vaan meillä oli kaikki rauha omassa taukotilassa.

Tuomarien kommentit tuntuivat iholla, mutta ne täytyy vaan ottaa vastaan kunnioituksella.
Mari Väänänen: Varsin mallikasta htm:ää. Hyvä yhteistyö. Koreografiassa hyvä tunnelma.
pisteet 81/84.
Tiina Jounio: Erittäin kauniit positiot, pientä epätarkkuutta ja peruutus ei oikein onnistunut. Plussaa tempon vaihteluista, mutta tähän luokkaan olisi kaivannut jo hivenen lisää monipuolisuutta.
pisteet 77/82.
Heli Nousiainen: Tasainen varma ohjelma, johon olisi kaivannut enemmän kehän monipuolisempaan käyttöä. Nyt liikuttiin paljon vain eteenpäin. Takapään käyttöä kannattaa vielä treenata, nyt koiralla siinä hapuilua, muuten tarkat positiot.
pisteet 81/85

Voitimme 12 kg Royal canin ruokaa, mutta onneksi se oli lahjakorttina, sillä autoon ei olisi kyllä mahtunut, koska messarista tuli hankittua kaikenlaista tarpeellista. Lee sai mm noutokapulan ja valjaat. Lisäksi koko porukalle paljon herkkuja ja nakerrettavaa. Itselle uusi kestokassi: kerään niitä ja kennelliiton kestokassia minulla ei vielä ollutkaan. Ja tietysti ainutlaatuiset voittaja ja kuma-ruusukkeet!