Keskiviikko iltana tavattiin Miinun kanssa kyötikkälässä. Ajeltiin ensin tekemään esineruutu ja tehtiinkin hyvintallattu kaistale tasaiseen kohtaan. Miinu vei oman esineensä kaistaleen takarajalle, sillä välin kun minä lähdin hakemaan Aronia autosta. Annoin Aronin haistella hetken ilmaan ja ruudun hajua ruudun eturajalla ja sitten lähetys, meni tosi hyvin, pysyi koko ajan kaistalla ja tuli nopsaan villapaidan hihanpala suussa takarajalta, esine tippui kovassa vauhdissa Aronin suusta, mutta nosti sen nopeasti uudestaan ja luovutti hyvin. Palkaksi ekstrapalkka eli raakaa jauhelihaa namipurkista. Esineruutusuunnitelmana meillä on siirtyä kahden kaistaleen reeniin, mutta ehkä viikonloppuna kokeilen sitä.
Sitten kentälle, siinä puuhasteli kaksi teiniä mayräkoiran kanssa ja mutta hyvin mahduttiin samaan aikaan. Aronille tehtiin laukauksia leikin yhteydessä, ensin kaksi näin ja leikki jatkui laukauksista huolimatta. Sitten seuraavat kaksi seuraamisen yhteydessä, tässä kontakti katkesi, kun koira vilkaisi laukauksen suuntaan, mutta jatkoi sitten kanssani. Näytti tasan siltä, että kuuli asian, mutta ei jäänyt sitä sen enempää miettimään. Näiden jälkeen suora luoksetulo, laskin mielessäni 30 askelta ja sitten käännyin, käskystä Aron tuli niin lujaa, että viimeisillä metreillä näin, että nyt tulee törmäys, siitä huolimatta pysyin paikallani kuin muuri ja Aron osasi tulla törmäämättä ja minä huokasin helpoituksesta. Tästä jatkettiin oikein virkeän ja hyväasenteisen Aronin kanssa pienelle a-esteelle ja sen ylitystä x3. Meni tosi hyvin. Loppuun eteenmenoa ja vieläkin tässä on minulla petrattavaa, sillä näkyvämpi lelu ensi kerralla, sillä viimeiset metrit menee lelunetsimiseksi. Lähti kuitenkin kivasti, ihan ensimmäiset laukka-askeleet menee epävarmasti, sitten lähtee painamaan täyttä hanaa. Joten hyvällä fiiliksellä mentiin autolla ja siinä vaiheessa muistin, että minun piti ottaa paikkamakuu Bertan tullessa kentälle, mutta jääköön nyt tällä kertaa, kun koira oli jo autossa. Nyt pidetään pari päivää reipasta metsälenkkeilyä koko porukalle ja sitten viikonloppuna taas reenaillaan.
torstai 29. huhtikuuta 2010
keskiviikko 28. huhtikuuta 2010
jäljellä
Eilen tavattiin Pia Pursiaisen kanssa jäljestyksen merkeissä ja ajeltiin Kangasalan asemalle peräkanaa. Ohjelmassa oli jäljetys sekä halusin nähdä livenä, miltä pudotetun esineen nouto näyttää tai tarkkuusruutu. Etsintäkoe kiinnostaa kovasti, mutta tiedän sitä vain sen, mitä netistä löytää. Ja tavoitteeseen kyllä pääsin, sillä sain valtavasti Pialta uusia ajatuksia ja vinkkejä, miten reenata tai miltä jonkun suorituksen pitää näyttää juuri ed. mainittuihin asioihin liittyen. Toki pommitin Piaa myös urakalla kysymyksillä, joten kiitos Pia valtavasti antamistasi tiedoista ja ajastasi. Tervetuloa uudestaan Kangasalle :-) Koskee myös muita jäljestykseen hurahtaneita treenikavereita.
Pia teki Aronille jäljen ja jäljellä oli aluksi ja lopuksi makupalapurkkit keppien alle kätkettynä. Aron jäljesti rauhallisesti, ilmaisi kaikki kepit. Näissä kepin ilmaisuissa haluaisin, että kepin noustua Aron myös tuo ne minulle, mutta eilen päädyin siihen, että riittää nyt aluksi, että se nostaa ne. Aron nimittäin kyllä haistoi/ bongasi kepit hyvin, nosti ne suuhunsa, mutta ei halunnut pyynnöstäni tulla keppi suussa luo. Näytti, että se jälki veti niin paljon puoleensa, ettei koira halunnut irroittautua siitä. Joten jatkossa kepin nostaminen on jo paljon. Sitten jäljellä Aron oli pariin kertaan hukassa. Näissä Pia huomasi toiminnassa hyvän seikan, kun koira on hukannut jäljen, minä seison paikallani ja vähän niinkuin jähmetyn. Mielessänihän on silloin hämmennys, että mitä nyt tapahtuu. Aron voi tarkkana poikana huomata tämän. Kun Aron on jäljellä, sen ulkoasussa näkyy kyllä ihan selkeä muutos, mutta myös oma käytökseni liinan suhteen muuttuu, pidän liinasta kiinni paljon lähempänä koiraa, kuin silloin kun se on hukan teillä. Joten täytyy itse kiinnittää tähän huomiota. Sitten itseni pitää miettiä myös näitä kohtia, missä palkkaa koiran kepiltä ja lähetän jatkamaan, eli liinan suoristus ensin ja sitten vasta jäljelle jatkoon lähetys. Kaiken kaikkiaan oli tyytyväinen Aronin suoritukseen, mutta Pian kanssa juteltiin, että motivoituneempi saisi vielä olla. Nyt suunnittelenkin kovasti seuraavia harjoituksia, millä motivaatiota kasvattaa. Toki se tulee myös treenien myötä, kun Aronin itsevarmuus kasvaa. Mutta jäljestys on niin kivaa, joten oikein kivaa työstää tätä ajatusta ja suunnitella reenejä.
Pia teki Aronille jäljen ja jäljellä oli aluksi ja lopuksi makupalapurkkit keppien alle kätkettynä. Aron jäljesti rauhallisesti, ilmaisi kaikki kepit. Näissä kepin ilmaisuissa haluaisin, että kepin noustua Aron myös tuo ne minulle, mutta eilen päädyin siihen, että riittää nyt aluksi, että se nostaa ne. Aron nimittäin kyllä haistoi/ bongasi kepit hyvin, nosti ne suuhunsa, mutta ei halunnut pyynnöstäni tulla keppi suussa luo. Näytti, että se jälki veti niin paljon puoleensa, ettei koira halunnut irroittautua siitä. Joten jatkossa kepin nostaminen on jo paljon. Sitten jäljellä Aron oli pariin kertaan hukassa. Näissä Pia huomasi toiminnassa hyvän seikan, kun koira on hukannut jäljen, minä seison paikallani ja vähän niinkuin jähmetyn. Mielessänihän on silloin hämmennys, että mitä nyt tapahtuu. Aron voi tarkkana poikana huomata tämän. Kun Aron on jäljellä, sen ulkoasussa näkyy kyllä ihan selkeä muutos, mutta myös oma käytökseni liinan suhteen muuttuu, pidän liinasta kiinni paljon lähempänä koiraa, kuin silloin kun se on hukan teillä. Joten täytyy itse kiinnittää tähän huomiota. Sitten itseni pitää miettiä myös näitä kohtia, missä palkkaa koiran kepiltä ja lähetän jatkamaan, eli liinan suoristus ensin ja sitten vasta jäljelle jatkoon lähetys. Kaiken kaikkiaan oli tyytyväinen Aronin suoritukseen, mutta Pian kanssa juteltiin, että motivoituneempi saisi vielä olla. Nyt suunnittelenkin kovasti seuraavia harjoituksia, millä motivaatiota kasvattaa. Toki se tulee myös treenien myötä, kun Aronin itsevarmuus kasvaa. Mutta jäljestys on niin kivaa, joten oikein kivaa työstää tätä ajatusta ja suunnitella reenejä.
tiistai 27. huhtikuuta 2010
tokoilua ja hyppyä
Eilen ajelin Aronin kanssa bc-tokoryhmän reeneihin. Olin sen verran hyvissä ajoin paikalla, että ehdin kävellä vähän siinä ympäristössä, siinä vaiheessa kun käveltiin kohti parkkipaikkaa, missä oli jo koiria, oli Aron pörheänä. Syöttämisen ja kontaktin kautta sain kyllä Aronin rauhoittumaan, mutta suoraan autosta menoa ei voisi kuvitellakaan. Reenien alkaessa Aron oli kuitenkin valmiina paikallamakuu ryhmään, joka onnistui melko hyvin. Kävi maahan ekasta käskystä, itse makuussa oikein hyvä asenne, vaikka ympäristössä kuului koiran haukkumista, painoi Aron päänsä maahan ja oli sen näköinen, että nyt ollaan tässä. Nosti päätään, kun vieressä ollut koira nousi ja poistui ryhmästä. Mutta kun alokasluokan aika täyttyi ja tulin koiran sivulle, se ennakoi istukäskyä ja nousi istumaan. En tiedä vaikuttaako se, että Aron on saanut ison ruokapalkan aina paikallamakuun jälkeen, minulla on liivin taskussa ollut purkissa turvotettu ruoka, joten taidan jatkossa tyytyä palkkaamaan ihan kehuin ja muutaman namin kanssa. Hyvä asenne on kuitenkin tullut itse paikallaoloon.
Tämän jälkeen Eve liikkuroi meille seuraamisen hihnassa ja ilman. Aron oli parempi ilman hihnaa seuraamisessa, ensimmäisessä taisi tulla muutama kontaktin katkos, kun koira vilkaisi ympäristöä. Seuraamisen jälkeen tein itsekseni vielä muutaman lyhyen paikalla olon, jossa tarkkailin sitä, ettei koira ennakoi käskyä ylös nousuun. Lisäksi jääviä asentoja, mutta näissä huomasi, että kun ei ole tehty pariin viikkoon, oli Aron ihan kuutamolla. Tässä vaiheessa tein vielä jonkun onnistuneen siirron ja totesin, että nyt on aika lopettaa, sitä niin helposti tulee tehtyä liikaa.
Kotona tokoiltiin ELviksen kanssa ja Elvis oli aikas topakka ja täpäkkä. Naksuttelin hyviä liikkeestä seisomisia ja sitten luoksetuloja se avoimen luokan viimeinen pätkä mielessä, eli seisomisesta luoksetuloja. Sitten kaivoin hyppyesteen esiin ja tässä harjoiteltiin sitä hyppyä, jonka jälkeen istuminen. Onnistui, tosin vähän ennakoi istumisen jälkeisiä tapahtumia.
Ja kun hyppy oli niin hyvällä paikalla keskellä nurmikkotakapihaa, hain Aronin kehiin. Oma hyppy-esteeni korkeus on 70 sentitä ylöspäin, Petri teki sen aikanaan sitä varten, kun harjoiteltiin metrisen yli hyppyä ja noutoa. Aronille 70 senttiä on vähän turhan korkea, mutta jos loppukesästä hypellään jo metrin yli, on hyvä aloittaa jostakin. Eli pidettin hauskaa narulelun kanssa, tällä tulee vielä vähän ylimääräistä potkua Aroniin ja aina kun se hyppykäskyllä hyppäsi, lensi myös lelu esteen taakse ja sitten taas vedettiin sitä ja laukattiin tuhatta ja sataa lelu suussa. Eli sain varmastikin hyvää asennetta tuohon esteeseen ja korkeuteen. Kiirettä ei kuitenkaan ole nostaa korkeutta. Ekalla hypyllä Aron otti vähän ponnistusta esteen päältä ja este kaatui, tästä Aron otti opikseen ja hyppäsi aina korkealla kaarella. Tämän jälkeen kyllä loppuverkkailtiin ja jäähdyteltiin, sillä aika innostuneen läähättävä koira oli tämän harjoituksen jälkeen.
Tämän jälkeen Eve liikkuroi meille seuraamisen hihnassa ja ilman. Aron oli parempi ilman hihnaa seuraamisessa, ensimmäisessä taisi tulla muutama kontaktin katkos, kun koira vilkaisi ympäristöä. Seuraamisen jälkeen tein itsekseni vielä muutaman lyhyen paikalla olon, jossa tarkkailin sitä, ettei koira ennakoi käskyä ylös nousuun. Lisäksi jääviä asentoja, mutta näissä huomasi, että kun ei ole tehty pariin viikkoon, oli Aron ihan kuutamolla. Tässä vaiheessa tein vielä jonkun onnistuneen siirron ja totesin, että nyt on aika lopettaa, sitä niin helposti tulee tehtyä liikaa.
Kotona tokoiltiin ELviksen kanssa ja Elvis oli aikas topakka ja täpäkkä. Naksuttelin hyviä liikkeestä seisomisia ja sitten luoksetuloja se avoimen luokan viimeinen pätkä mielessä, eli seisomisesta luoksetuloja. Sitten kaivoin hyppyesteen esiin ja tässä harjoiteltiin sitä hyppyä, jonka jälkeen istuminen. Onnistui, tosin vähän ennakoi istumisen jälkeisiä tapahtumia.
Ja kun hyppy oli niin hyvällä paikalla keskellä nurmikkotakapihaa, hain Aronin kehiin. Oma hyppy-esteeni korkeus on 70 sentitä ylöspäin, Petri teki sen aikanaan sitä varten, kun harjoiteltiin metrisen yli hyppyä ja noutoa. Aronille 70 senttiä on vähän turhan korkea, mutta jos loppukesästä hypellään jo metrin yli, on hyvä aloittaa jostakin. Eli pidettin hauskaa narulelun kanssa, tällä tulee vielä vähän ylimääräistä potkua Aroniin ja aina kun se hyppykäskyllä hyppäsi, lensi myös lelu esteen taakse ja sitten taas vedettiin sitä ja laukattiin tuhatta ja sataa lelu suussa. Eli sain varmastikin hyvää asennetta tuohon esteeseen ja korkeuteen. Kiirettä ei kuitenkaan ole nostaa korkeutta. Ekalla hypyllä Aron otti vähän ponnistusta esteen päältä ja este kaatui, tästä Aron otti opikseen ja hyppäsi aina korkealla kaarella. Tämän jälkeen kyllä loppuverkkailtiin ja jäähdyteltiin, sillä aika innostuneen läähättävä koira oli tämän harjoituksen jälkeen.
maanantai 26. huhtikuuta 2010
isojen poikien jälki
Sunnuntai oli aktiviteettiä täynnä.
Elviksen kanssa käytiin aamutuimaan hölkkäilemässä, Elvis on kyllä maailman paras juoksukaveri. Se on menossa mukana, mutta juoksee kauniisti edelläni. Sellainen meidän kahden laatu-aika.
Aronin kanssa tein kaksi korttelikierroksen tapaista kauniisti hihnassa lenkkiä. Nyt kun luen Emma Parsonin Aggressiivisen koiran koulutus-kirjaa, saan sieltä paljon vinkkiä, miten kohdata vieraita koiria Aronin kanssa. Joten koulutukseen mukaan paljon makupaloja, naksutin ja ovesta ulos. Aamulla ei tullut yhden ainoa koiraa vastaan, joten keskityin naksuttelemaan sitä, että kuljetaan hihna löysällä. Hyvä menestys oli kyllä. Sitten iltasella tehtiin ihan samaa ja olin jo luopua toivosta, sillä missä on kaikki Suoraman koirat, sitten ihan lopuksi nähtiin yksi sheltti. Ja ongelma tuli heti esiin :-( Pidän sellaista etäisyyttä vieraaseen koiraan, että voin naksutella Aronille siitä tilasta, että se näkee koiran, muttei vielä kiihdy. Siinä kun se syö ja naksuu, ei se pääse pahempaan tilaan. Näitä tarvitaan lisää todellakin. Ja reaktio näkyy, kun yksittäinen koira tulee jostakin vastaan. Ylipäätään Aron on nyt jotenkin terävämpi kuin ennen, en tiedä mistä johtuu, mutta aamulla kun päästin sen pissalle takaovesta, se menee ulos häntä pystyssä ja jos jostain kuuluu joku kolahdus, se haukahtaa ja on semmosen tärppästikkelin oloinen.
Hienona kokemuksena Aronilla oli eilen isojen poikien jälki, mistä otsikkokin kertoo. Isojen poikien jälki siinä mielessä, että jälken teki iso mies Matti Kangasalan Kesosta. Matti itse on jo vanhempi mies, joka on itse kilpaillut jäljellä --76 vuonna suomenmestaruustasolla, nyttemin hän on vaan kotosalla oleva metsäkoiramies, joka talon ympärillä on hehtaari tolkulla omaa metsää. Ja Matti oli tehnyt meille jäljen niin, että minä ajan niiden pihaan sovittuun kellon aikaan, jolloin jälki on tunnin vanha. Jälki on merkkaamaton ja sovittu oli, että aika helppo ja 4 keppiä. Matti on tehnyt siis sen omaan metsään, jonka tuntee kuin taskunsa, mutta minulle aika vieras. Joten Aron oli ensimmäistä kertaa tälläisellä jäljellä ja se selvitti sen. En tiennyt kuin suuntaa antavasti mistä jälki lähtee, joten ei auttanut kuin mennä Aronin perässä. Jälki kulki hakkuuaukean reunalla ja maaperä oli ihan erilaista kuin tähän asti. Ensimmäisen kepin noustessa olin jo aika tohkeissani. Sitten nousi jo toinen ja oltiin hakkuuaukean kulmassa, tässä kohtaa en siis yhtään tiennyt, että meneekö jälki metsään vai aukealle, Aron pyöri siinä ja joi vettä maassa olevasta lätäköstä. Itse mietin, että mitähän nyt tapahtuu. Sitten Aron jatkoi ja vei meidät kulman jälkeen metsään ja siellä oli kolmas keppi. Sitten jälki tuli taas hakkuu-aukealle, jonka keskellä oli neljäs ja viimeinen keppi. Tämän Aron kyllä haistoi ja nopeasti nappas suuhunsa, muttei tuonut sitä käteeni vaan seisoi sen kepin edessä. Olin kuitenkin hurjan tyytyväinen suoritukseen, sillä matkaa oli takana mukavasti ja se teki sen loppuun asti. Upeaa!! Matti kommentoi, että rauhallinen jäljestäjä, mikä oli tietty hyvä, kun vasta viikko sitten mietin, että onko liikaa vauhtia. Nyt Aron jäljesti tarkasti ja rauhallisesti ja pääsääntöisesti kulki varmaankin ihan jäljen päällä koko ajan, se nimittäin meni nenä maassa kiinni joissakin kohtaa.
Ennen jälkeä Aron kävi vielä yhdessä esineruutukaistaleessa, jossa kengänpohjallinen oli viety kaistaleen taakse. Aron ei lähtenyt kuin tykin suusta, mutta eteni koko ajan kaistaleen loppuun ja toi sitten hirmu ripeästi esineen, kun sen löysi.
Elviksen kanssa käytiin aamutuimaan hölkkäilemässä, Elvis on kyllä maailman paras juoksukaveri. Se on menossa mukana, mutta juoksee kauniisti edelläni. Sellainen meidän kahden laatu-aika.
Aronin kanssa tein kaksi korttelikierroksen tapaista kauniisti hihnassa lenkkiä. Nyt kun luen Emma Parsonin Aggressiivisen koiran koulutus-kirjaa, saan sieltä paljon vinkkiä, miten kohdata vieraita koiria Aronin kanssa. Joten koulutukseen mukaan paljon makupaloja, naksutin ja ovesta ulos. Aamulla ei tullut yhden ainoa koiraa vastaan, joten keskityin naksuttelemaan sitä, että kuljetaan hihna löysällä. Hyvä menestys oli kyllä. Sitten iltasella tehtiin ihan samaa ja olin jo luopua toivosta, sillä missä on kaikki Suoraman koirat, sitten ihan lopuksi nähtiin yksi sheltti. Ja ongelma tuli heti esiin :-( Pidän sellaista etäisyyttä vieraaseen koiraan, että voin naksutella Aronille siitä tilasta, että se näkee koiran, muttei vielä kiihdy. Siinä kun se syö ja naksuu, ei se pääse pahempaan tilaan. Näitä tarvitaan lisää todellakin. Ja reaktio näkyy, kun yksittäinen koira tulee jostakin vastaan. Ylipäätään Aron on nyt jotenkin terävämpi kuin ennen, en tiedä mistä johtuu, mutta aamulla kun päästin sen pissalle takaovesta, se menee ulos häntä pystyssä ja jos jostain kuuluu joku kolahdus, se haukahtaa ja on semmosen tärppästikkelin oloinen.
Hienona kokemuksena Aronilla oli eilen isojen poikien jälki, mistä otsikkokin kertoo. Isojen poikien jälki siinä mielessä, että jälken teki iso mies Matti Kangasalan Kesosta. Matti itse on jo vanhempi mies, joka on itse kilpaillut jäljellä --76 vuonna suomenmestaruustasolla, nyttemin hän on vaan kotosalla oleva metsäkoiramies, joka talon ympärillä on hehtaari tolkulla omaa metsää. Ja Matti oli tehnyt meille jäljen niin, että minä ajan niiden pihaan sovittuun kellon aikaan, jolloin jälki on tunnin vanha. Jälki on merkkaamaton ja sovittu oli, että aika helppo ja 4 keppiä. Matti on tehnyt siis sen omaan metsään, jonka tuntee kuin taskunsa, mutta minulle aika vieras. Joten Aron oli ensimmäistä kertaa tälläisellä jäljellä ja se selvitti sen. En tiennyt kuin suuntaa antavasti mistä jälki lähtee, joten ei auttanut kuin mennä Aronin perässä. Jälki kulki hakkuuaukean reunalla ja maaperä oli ihan erilaista kuin tähän asti. Ensimmäisen kepin noustessa olin jo aika tohkeissani. Sitten nousi jo toinen ja oltiin hakkuuaukean kulmassa, tässä kohtaa en siis yhtään tiennyt, että meneekö jälki metsään vai aukealle, Aron pyöri siinä ja joi vettä maassa olevasta lätäköstä. Itse mietin, että mitähän nyt tapahtuu. Sitten Aron jatkoi ja vei meidät kulman jälkeen metsään ja siellä oli kolmas keppi. Sitten jälki tuli taas hakkuu-aukealle, jonka keskellä oli neljäs ja viimeinen keppi. Tämän Aron kyllä haistoi ja nopeasti nappas suuhunsa, muttei tuonut sitä käteeni vaan seisoi sen kepin edessä. Olin kuitenkin hurjan tyytyväinen suoritukseen, sillä matkaa oli takana mukavasti ja se teki sen loppuun asti. Upeaa!! Matti kommentoi, että rauhallinen jäljestäjä, mikä oli tietty hyvä, kun vasta viikko sitten mietin, että onko liikaa vauhtia. Nyt Aron jäljesti tarkasti ja rauhallisesti ja pääsääntöisesti kulki varmaankin ihan jäljen päällä koko ajan, se nimittäin meni nenä maassa kiinni joissakin kohtaa.
Ennen jälkeä Aron kävi vielä yhdessä esineruutukaistaleessa, jossa kengänpohjallinen oli viety kaistaleen taakse. Aron ei lähtenyt kuin tykin suusta, mutta eteni koko ajan kaistaleen loppuun ja toi sitten hirmu ripeästi esineen, kun sen löysi.
lauantai 24. huhtikuuta 2010
onnistunut jäljestys
Heti lauantai-aamusta meillä oli ylivirkeitä koiria, itse en ollut niinkään virkeä, mutta jostain syystä koirat oli autossa klo 9 ja ajelin Kangasalan prismaa kohti ja pyshdyin Vatialan hautausmaan kylkeen. Lähdettiin siitä lenkille ja pojat laukkas viimeistä päivää. Lenkkeiltiin reilu 1½ tuntia ja takaisin autolle.
Lenkki meni muuten hyvin, mutta totesin, että vastaantulevat koirat on ongelma Aronille. Ja nyt kun sen kirjoittaa tähän ylös, tulee ihan huono olo, mutta parempi tunnustaa vaan ja alkaa tekemään hyvää suunnitelmaa tämän asian taltuttamiseksi. Kun Aron näkee vastaantulevan koiran, sen tunnelma kiristyy, sen on vaikeaa ottaa minuun kontaktia ja se roikkuu hihnan päässä tuijottaen vastaantulijaa. Jos vastaantulija on yhtä kiihkeä ja haukkuu, ääntelee myös Aron. Ei tod. kivaa. Ihme, että Elviksen kanssa on niin helppoa ohittaa vastaantulijoita vaikka juosten, sanon sille täällä, mikä tarkoittaa, että tule kontaktiin sivulleni äläkä välitä vastaantulijoista. Näistä se saa froliccia yleensä palkaksi. Samaa ei perheen nuorin osaa. Joten tällä lenkillä väistin vastaantulevia koiria niin pitkälle, kuin pystyi, että voisi itse pysähtyä ja sanoa koirille istu, palkita siitä ja antaa sen vieraan mennä ohi. Ei kovin hyvällä menestyksellä, mutta jotenkin selvittiin kahdesta koirasta. Kolmas tulikin sitten metsässä vastaan, kun kaikki koirat oli vapaana. Tässä vaiheessa sain Jimmyn ensin hihnaan, sitten näin, että Aron ja Elvis yhdessä tuumin päätti, että mennääs kattoon tota vastaantulijaa. Karjaisin Elvis, tämä kääntyi ja tuli takaisin, sai namia ja pääsi hihnaan. Sitten katson mitä tekee Aron, on juuri lähestymässä miestä ja cavalier-koiraa, kunnes karjaisen Aron ja jes Aron kääntyy ja tulee luokseni, jes. Palkisten ja ylistän, että se valitsi minut. Sitten mennään vähän kauemmaksi syömään ja vastaantulija jatkaa matkaa. Joten lenkit hallussa tai sitten ei.
Lenkin jälkeen koirat autoon ja minä menen tekemään siihen hautausmaan takana olevaan metsikköön jäljen. Olen ottanut kotipihasta ennen lenkille lähtöä 8 keppiä taskuuni hautumaan, joten tämän päivän kepit ovat ei sisällä käyneitä, mutta noin 2 tuntia fleecen-taskussa olleita. Pudottelen mennessäni siihen hiekkatien varteen 4 keppiä. Jälki lähtee hiekkatieltä, teen viistoon oikealle menevän suoran noin 30 m ja siellä ensimmäinen keppi, sen alle makupalakippo. Sitten samalla kaavalla taas mennään eteenpäin 30 m ja siellä toinen keppi, nyt ei makupalakippoa. Sitten jälki lähtee loivasti kaartamaan ja kolmas keppi vähän matkan päähän. Kolmannelta kepiltä kaarre lähtee takaisin tietä kohti ja siellä viimeisellä kepillä myös makupalakippo haudattuna sammaleen alle. Jälki on tunnin vanha, kun ajamme sen.
Jäljen vanhentuessa käyn kaupoilla prismalla ja tunti kuluu tosi äkkiä. Mukaan ruoka-ostosten lisäksi tarttuu kaksi iso mikrofleece pyyhettä koirille sekä treenikamoille iso kannellinen laatikko. Jos sais ne järjestykseen. Sitten Aron autosta ja lähdemme kohti jäljen aloituspaikkaa. Tässä vaiheessa toivon, että Aron haistaisi oma aloitteisesti tiputtamani kepit, mutta ei se tunnu haistavan. Sitten kun sanon etsi, alkaa niitä minun pudottamia keppejä nousta, kolme keppiä tuleekin aika äkkiä, yksi jää siihen tien sivuun. Sitten jäljelle. Nyt Aron jäljestää todella hyvin, menee tarkasti melko rauhallisesti ja yhtäkkiä toppaa kuin seinään, itse ihmettelen, että mikäs nyt tuli, mutta siellähän on se ensimmäinen keppi, jonka alla on se makupalakippo. Aron pysähtyy haistelemaan näitä ja nostaa sitten kepin. Jippii! Siinä syödään ja kehun koiraa. Sitten homma jatkuu upeasti, Aron tekee tarkkaa työtä, nostaa kaikki kepit, varsinkin viimeisellä kepillä kaikki tapahtuu juuri niinkuin pitääkin, eli koira kohtaa kepin, nostaa sen ja kääntyy keppi suussa samantien minua kohti. Jes jes ja jes. Makupalaton jälki ja kaikki kepit, olen taivaissa :-)
Lenkki meni muuten hyvin, mutta totesin, että vastaantulevat koirat on ongelma Aronille. Ja nyt kun sen kirjoittaa tähän ylös, tulee ihan huono olo, mutta parempi tunnustaa vaan ja alkaa tekemään hyvää suunnitelmaa tämän asian taltuttamiseksi. Kun Aron näkee vastaantulevan koiran, sen tunnelma kiristyy, sen on vaikeaa ottaa minuun kontaktia ja se roikkuu hihnan päässä tuijottaen vastaantulijaa. Jos vastaantulija on yhtä kiihkeä ja haukkuu, ääntelee myös Aron. Ei tod. kivaa. Ihme, että Elviksen kanssa on niin helppoa ohittaa vastaantulijoita vaikka juosten, sanon sille täällä, mikä tarkoittaa, että tule kontaktiin sivulleni äläkä välitä vastaantulijoista. Näistä se saa froliccia yleensä palkaksi. Samaa ei perheen nuorin osaa. Joten tällä lenkillä väistin vastaantulevia koiria niin pitkälle, kuin pystyi, että voisi itse pysähtyä ja sanoa koirille istu, palkita siitä ja antaa sen vieraan mennä ohi. Ei kovin hyvällä menestyksellä, mutta jotenkin selvittiin kahdesta koirasta. Kolmas tulikin sitten metsässä vastaan, kun kaikki koirat oli vapaana. Tässä vaiheessa sain Jimmyn ensin hihnaan, sitten näin, että Aron ja Elvis yhdessä tuumin päätti, että mennääs kattoon tota vastaantulijaa. Karjaisin Elvis, tämä kääntyi ja tuli takaisin, sai namia ja pääsi hihnaan. Sitten katson mitä tekee Aron, on juuri lähestymässä miestä ja cavalier-koiraa, kunnes karjaisen Aron ja jes Aron kääntyy ja tulee luokseni, jes. Palkisten ja ylistän, että se valitsi minut. Sitten mennään vähän kauemmaksi syömään ja vastaantulija jatkaa matkaa. Joten lenkit hallussa tai sitten ei.
Lenkin jälkeen koirat autoon ja minä menen tekemään siihen hautausmaan takana olevaan metsikköön jäljen. Olen ottanut kotipihasta ennen lenkille lähtöä 8 keppiä taskuuni hautumaan, joten tämän päivän kepit ovat ei sisällä käyneitä, mutta noin 2 tuntia fleecen-taskussa olleita. Pudottelen mennessäni siihen hiekkatien varteen 4 keppiä. Jälki lähtee hiekkatieltä, teen viistoon oikealle menevän suoran noin 30 m ja siellä ensimmäinen keppi, sen alle makupalakippo. Sitten samalla kaavalla taas mennään eteenpäin 30 m ja siellä toinen keppi, nyt ei makupalakippoa. Sitten jälki lähtee loivasti kaartamaan ja kolmas keppi vähän matkan päähän. Kolmannelta kepiltä kaarre lähtee takaisin tietä kohti ja siellä viimeisellä kepillä myös makupalakippo haudattuna sammaleen alle. Jälki on tunnin vanha, kun ajamme sen.
Jäljen vanhentuessa käyn kaupoilla prismalla ja tunti kuluu tosi äkkiä. Mukaan ruoka-ostosten lisäksi tarttuu kaksi iso mikrofleece pyyhettä koirille sekä treenikamoille iso kannellinen laatikko. Jos sais ne järjestykseen. Sitten Aron autosta ja lähdemme kohti jäljen aloituspaikkaa. Tässä vaiheessa toivon, että Aron haistaisi oma aloitteisesti tiputtamani kepit, mutta ei se tunnu haistavan. Sitten kun sanon etsi, alkaa niitä minun pudottamia keppejä nousta, kolme keppiä tuleekin aika äkkiä, yksi jää siihen tien sivuun. Sitten jäljelle. Nyt Aron jäljestää todella hyvin, menee tarkasti melko rauhallisesti ja yhtäkkiä toppaa kuin seinään, itse ihmettelen, että mikäs nyt tuli, mutta siellähän on se ensimmäinen keppi, jonka alla on se makupalakippo. Aron pysähtyy haistelemaan näitä ja nostaa sitten kepin. Jippii! Siinä syödään ja kehun koiraa. Sitten homma jatkuu upeasti, Aron tekee tarkkaa työtä, nostaa kaikki kepit, varsinkin viimeisellä kepillä kaikki tapahtuu juuri niinkuin pitääkin, eli koira kohtaa kepin, nostaa sen ja kääntyy keppi suussa samantien minua kohti. Jes jes ja jes. Makupalaton jälki ja kaikki kepit, olen taivaissa :-)
jälkeä talviolosuhteissa
Eilen meillä oli sovittuna Hanna Rajalan kanssa metsätreffit ja siellähän me nähtiin kangasalan aseman metsissä. Ensin tein jäljen Heimolle, sitten Hanna teki jäljen Aronille, sitten minä taas tein jäljen Ennille. Jälkien vanhenemisen ajan tehtiin sitten esineruudun kaistale noin 3-5 m leveä, 50 m syvä. Tässä vaiheessa alkoi satamaan rakeita ja tuli jo tunne, että ihan pimee tapa viettää perjantai-iltaa, mutta vielä hullumpaa se olis ollut yksin, että kiitsit Hannalle :-)
Aronin ruudussa oli käynyt jo Heimo ja olin itse vienyt takarajalle kengu-pehmolelun valmiiksi. Petteri repis tässä vaiheessa peliverkkarinsa, jos tietäsi, että sen rakas kengu viettää aikaansa esineruudussa. Näin ollen siis Aron tuli esineruudun eturajalle ja lähetin sen siitä ensimmäistä kertaa etsimään ilman apuja. Aron lähti heti käskyn kuultuaan, mutta ehkä hiukan epävarmasti, eteni kuitenkin noin puoleen väliin, kunnes sillä oikein lamppu syttyi, että tää oli tää juttu ja lähti pinkomaan kohti takarajaa. Melko nopeasti näin, että Aron kääntyy takaisin päin ja siellä oli kengu suussa, toi sen ripeasti eteeni. Jipii!
Aronin jäljestys ei ollutkaan sitten jipii. Keli-olosuhteet muuttuivat vain karmivammiksi, sillä kokonaisia lumirättejä satoi taivaalta. Pähkäilin siinä, että kuinkahan jäljen haju muuttuu kun siihen sataa lumi päälle. Jäljen ensimmäinen suora oli ihan ihmeellistä siksakia eteen ja taakse ja sivulle ja välillä Aron kulki monta metriä jäljestä oikealla. Hanna oli laittanut makkaraa sinne, joten välillä syötiin niitä ja sitten taas ihmeellistä sählinkiä. Sitten tuli kulma ja jälki kääntyi toiseen suuntaan, nyt Aron lähti sujuvammin etenemään, mutta ei reagoinut yhteenkään keppiin, joita tuli eteen. Voi hel...Meillä oli edessä melko sujuvaa metsää ja jälki kulki eteenpäin melko suoraan ja siellä oli neljä keppiä. Kepit Hanna pilkkoi hiukan ennen kun lähdettiin tallomaan jälkiä. En päässyt palkkaamaan koiraa etenemisestä lainkaan, kun se porhalsi keppien yli, luojan kiitos siellä oli matkalla makkaraa, että edes jotakin palkintoa tuli. Nopeasti oltiin viimeisellä kepillä ja nyt oli pakko pysähtyä itse ja vain toivoa, että Aron jotenkin huomasi sen kepin ja voisin kehua pitkästä jäljestyksestä sekä pitää jäljen loppumisen kunniaksi juhlat. Jollakin tavalla Aron sitten nappasi kepin maasta ja sai ruokaa, mutta palkitseminen ei tullut sydämestä. Lunta tuli taivaalta tässä vaiheessa oikein kunnolla ja oli väsynyt ja märkä olo, plääh koko homma.
Jäljestyksien jälkeen käytiin sitten vielä tekemässä vajaan puolen tunnin lenkki ja Aron ja Heimo ovat kovasti samalla aaltopituudella keskenään, toisin kuin Jimmy ja tai lenkillä haukkuva Elvis. Nämä kaksi kävelivät loppulenkin remmissä nuorison spurttaillessa keskellä kylmää lumista metsää. Kotiin päästessä meni jokunen tovi koiria pestessä ja itsekin sulattelin itseäni pitkään saunassa. Siinä samalla pähkäilin, että voi hitsiläinen tätä reeniä. Jotakin pitää tehdä, että kepit alkaa nousta ja motivaatio ei saa kärsiä. Mutta mitä? Googletin sitten jälkikeppi sanan ja kaivelin jäljenkoulutusmateriaalia kaapista ja tein hyvän suunnitelman seuraavaan reeniin.
Aronin ruudussa oli käynyt jo Heimo ja olin itse vienyt takarajalle kengu-pehmolelun valmiiksi. Petteri repis tässä vaiheessa peliverkkarinsa, jos tietäsi, että sen rakas kengu viettää aikaansa esineruudussa. Näin ollen siis Aron tuli esineruudun eturajalle ja lähetin sen siitä ensimmäistä kertaa etsimään ilman apuja. Aron lähti heti käskyn kuultuaan, mutta ehkä hiukan epävarmasti, eteni kuitenkin noin puoleen väliin, kunnes sillä oikein lamppu syttyi, että tää oli tää juttu ja lähti pinkomaan kohti takarajaa. Melko nopeasti näin, että Aron kääntyy takaisin päin ja siellä oli kengu suussa, toi sen ripeasti eteeni. Jipii!
Aronin jäljestys ei ollutkaan sitten jipii. Keli-olosuhteet muuttuivat vain karmivammiksi, sillä kokonaisia lumirättejä satoi taivaalta. Pähkäilin siinä, että kuinkahan jäljen haju muuttuu kun siihen sataa lumi päälle. Jäljen ensimmäinen suora oli ihan ihmeellistä siksakia eteen ja taakse ja sivulle ja välillä Aron kulki monta metriä jäljestä oikealla. Hanna oli laittanut makkaraa sinne, joten välillä syötiin niitä ja sitten taas ihmeellistä sählinkiä. Sitten tuli kulma ja jälki kääntyi toiseen suuntaan, nyt Aron lähti sujuvammin etenemään, mutta ei reagoinut yhteenkään keppiin, joita tuli eteen. Voi hel...Meillä oli edessä melko sujuvaa metsää ja jälki kulki eteenpäin melko suoraan ja siellä oli neljä keppiä. Kepit Hanna pilkkoi hiukan ennen kun lähdettiin tallomaan jälkiä. En päässyt palkkaamaan koiraa etenemisestä lainkaan, kun se porhalsi keppien yli, luojan kiitos siellä oli matkalla makkaraa, että edes jotakin palkintoa tuli. Nopeasti oltiin viimeisellä kepillä ja nyt oli pakko pysähtyä itse ja vain toivoa, että Aron jotenkin huomasi sen kepin ja voisin kehua pitkästä jäljestyksestä sekä pitää jäljen loppumisen kunniaksi juhlat. Jollakin tavalla Aron sitten nappasi kepin maasta ja sai ruokaa, mutta palkitseminen ei tullut sydämestä. Lunta tuli taivaalta tässä vaiheessa oikein kunnolla ja oli väsynyt ja märkä olo, plääh koko homma.
Jäljestyksien jälkeen käytiin sitten vielä tekemässä vajaan puolen tunnin lenkki ja Aron ja Heimo ovat kovasti samalla aaltopituudella keskenään, toisin kuin Jimmy ja tai lenkillä haukkuva Elvis. Nämä kaksi kävelivät loppulenkin remmissä nuorison spurttaillessa keskellä kylmää lumista metsää. Kotiin päästessä meni jokunen tovi koiria pestessä ja itsekin sulattelin itseäni pitkään saunassa. Siinä samalla pähkäilin, että voi hitsiläinen tätä reeniä. Jotakin pitää tehdä, että kepit alkaa nousta ja motivaatio ei saa kärsiä. Mutta mitä? Googletin sitten jälkikeppi sanan ja kaivelin jäljenkoulutusmateriaalia kaapista ja tein hyvän suunnitelman seuraavaan reeniin.
torstai 22. huhtikuuta 2010
pk-reenit
Tänään nähtiin Miinun kanssa kyötikkälän kentällä, teemana pk-jutut.
Aron aloitti ampumisella, Miinu ampui kaikkiaan 4 laukausta kahden laukauksen erissä ja minä leikin Aronin kanssa narulelulla. Hyvin meni, sillä laukaukset eivät vaikuttaneet Aroniin millään tapaa.
Sitten otin yhden tosi pitkän luoksetulon. Aron jäi istumaan ja minä kävelin kauas, Miinu sanoi, että Aron nytkähti jossakin 20 metrin kohdalla, ilmeisesti olen kääntynyt aina saman etäisyyden mukaan, joten hyvä huomio Miinulta. Ja sitten kun käännyin ja kutsuin Aronia, niin sieltä tultiin lujaa, noin 10 metriä ennen otin lelun esiin ja annoin koiran laukata lelun perään ohitseni.
Tämän jälkeen siirryttiin pienelle a-esteelle, tehtiin tähän kaikkiaan 3 ylitystä ja Aron oli ihmeissään, samalla myös innoissaan. Ensimmäisellä kerralla vähän saattoi jännittää kiipeämistä, 3 toiston jälkeen oli hyvä jättää tämä asia nyt hautumaan.
Sitten oli vuorossa eteenmenon harjoittelu, tässä lähdin vähän tavoittelemaan taivaalta kuuta, sillä Aron istui, minä pidin kiinni ja katseltiin, kun Miinu heitteli ja vei lelun kentän takalaitaan. Harjoitus ei kuitenkaan onnistunut ihan niin kuin olisin halunnut, kun Aron ei heti edes lähtenyt ja laukkasi ihan vinoon ja etsi sitten jonkin aikaa sitä lelua siellä kaukana. Viimeinen toisto tehtiin ihan niin, että vietiin lelu noin 20 metriin päähän keskelle kenttää ja siihen suoraa laukkaa. Aron oli tästä reenistä kaiken kaikkiaan oikein hyväntuulisen oloinen, vähän vaihtelua tavalliseen reeniin.
Miinun Bertalle ammuttiin myös ja Miinu teki suunnittelemansa reenin. Tämän jälkeen lähdettiin tekemään lähistölle esineruutu.
Aronin ruutuharjoitukset jatkuivat tänään näin:
Kävellään koiran kanssa tallotun kaistaleen takarajalle ja takaisin, tiputetaan esine koiran huomaamatta, tullaan eturajalle ja siitä lähetys etsimään.
Toteutus tapahtui edellä kuvatunlaisesti ja Aron lähti upealla vauhdilla takarajalle, meni ihan vähän yli takarajan, kääntyi ja haisteli hetken ja nosti esineen ja tuli kovaa vauhtia esine suussa. Esineenä oli Riikan tekemä pieni narulelupunos, me ei oltu vielä leikitty tällä narulelulla ollenkaan, joten kohtaaminen oli uusi Aronilla ja lelulla. Luovutuksen jälkeen makkaraa tuli taskusta aploodien kera. Hyvä Aron.
Aron aloitti ampumisella, Miinu ampui kaikkiaan 4 laukausta kahden laukauksen erissä ja minä leikin Aronin kanssa narulelulla. Hyvin meni, sillä laukaukset eivät vaikuttaneet Aroniin millään tapaa.
Sitten otin yhden tosi pitkän luoksetulon. Aron jäi istumaan ja minä kävelin kauas, Miinu sanoi, että Aron nytkähti jossakin 20 metrin kohdalla, ilmeisesti olen kääntynyt aina saman etäisyyden mukaan, joten hyvä huomio Miinulta. Ja sitten kun käännyin ja kutsuin Aronia, niin sieltä tultiin lujaa, noin 10 metriä ennen otin lelun esiin ja annoin koiran laukata lelun perään ohitseni.
Tämän jälkeen siirryttiin pienelle a-esteelle, tehtiin tähän kaikkiaan 3 ylitystä ja Aron oli ihmeissään, samalla myös innoissaan. Ensimmäisellä kerralla vähän saattoi jännittää kiipeämistä, 3 toiston jälkeen oli hyvä jättää tämä asia nyt hautumaan.
Sitten oli vuorossa eteenmenon harjoittelu, tässä lähdin vähän tavoittelemaan taivaalta kuuta, sillä Aron istui, minä pidin kiinni ja katseltiin, kun Miinu heitteli ja vei lelun kentän takalaitaan. Harjoitus ei kuitenkaan onnistunut ihan niin kuin olisin halunnut, kun Aron ei heti edes lähtenyt ja laukkasi ihan vinoon ja etsi sitten jonkin aikaa sitä lelua siellä kaukana. Viimeinen toisto tehtiin ihan niin, että vietiin lelu noin 20 metriin päähän keskelle kenttää ja siihen suoraa laukkaa. Aron oli tästä reenistä kaiken kaikkiaan oikein hyväntuulisen oloinen, vähän vaihtelua tavalliseen reeniin.
Miinun Bertalle ammuttiin myös ja Miinu teki suunnittelemansa reenin. Tämän jälkeen lähdettiin tekemään lähistölle esineruutu.
Aronin ruutuharjoitukset jatkuivat tänään näin:
Kävellään koiran kanssa tallotun kaistaleen takarajalle ja takaisin, tiputetaan esine koiran huomaamatta, tullaan eturajalle ja siitä lähetys etsimään.
Toteutus tapahtui edellä kuvatunlaisesti ja Aron lähti upealla vauhdilla takarajalle, meni ihan vähän yli takarajan, kääntyi ja haisteli hetken ja nosti esineen ja tuli kovaa vauhtia esine suussa. Esineenä oli Riikan tekemä pieni narulelupunos, me ei oltu vielä leikitty tällä narulelulla ollenkaan, joten kohtaaminen oli uusi Aronilla ja lelulla. Luovutuksen jälkeen makkaraa tuli taskusta aploodien kera. Hyvä Aron.
keskiviikko 21. huhtikuuta 2010
jälkimetsässä
Eilen ajelin iltasella Kangasalan aseman seudun metsiin ja kävin tekemässä Aronille metsäjäljen. Jälki lähti heti hiekkatien reunasta kohti ja sisälsi kolme keppiä. Keppit olivat vähän tavallista paremmin hajustetut, sillä taisivat olla pari päivää treeniliivini taskussa. Jälki oli ensimmäinen täysin makupalaton ja kolmen kepin välit olivat ihan selkeitä. Kauhean vaikea arvioida matkaa, mutta halusin, että koira joutuu hetken jäljestämään, kunnes keppi tulee eteen. Jälki vanheni tunnin ja sillä aikaa koko koiralauma juoksi tuhatta ja sataa ihan toisella suuntaa. Kyllä siinä kuitenkin silmä lepää, kun näkee kuinka koirat nauttivat siitä, että saavat juosta vapaana ja kun mennään poluttomalla reitillä, ne tekee lähes urheilusuoritusta mennessään yli kivien ja kantojen.
Heti kun laitoin autolla Aronille jälkivaljaat päälle oli se hommassa mukana. Se itseasiassa veti ihan hulluna sitä hiekkatietä pitkin, jota kävelimme kohti jäljen alkua ja koko ajan se haisteli tien reunoja, että missä. Juttelin sille myös, että mennäänkä etsimään jälki, lähdetäänkö hommiin. Aron haistoi itse jäljen alun, saatoin ihan vähän sitä kannustaa, että anna mennnä vaan. Sitten jäljestys alkoi, aluksi se näytti aivan hulvattomalta. Tuntui, että koira seilasi yli jäljen koko ajan, mutta tuota pikaa oltiin ensimmäisen kepin kohdalla ja tässä Aron tui kepille oikealta ja meni yli metrin ohi, kunnes kääntyi ja nosti kepin. Hienoa, makkaraa taskusta ja matka jatkui. Nyt matka toiselle kepille oli vielä melkoisen vauhdikasta, yhdessä kohtaa koira ehti kiertää yhden kuusenkin ympäri eikä se jälki nyt niin mennyt. Mutta kauheesti se teki hommia ja oli valtavan innokas. Ja tuota pikaa oltiin kakkoskepillä, jonka se nosti, mutta oli valmiina jo jatkamaan eteenpäin, tässä vaiheessa vähän puutuin sen intoon ja sanoin, että tuo se keppi minulle asti ja rauhoittelin koiraa kehumalla ja syöttämällä. Viimeiselle osuudelle Aron lähti hyvällä asenteella, nyt jälki kulki kalliosammaleen päällä ja näki, kuinka Aron jäljesti lähes nenä kiinni sammaleessa ja nyt mentiin ihan jäljen päällä, vauhti oli kuitenkin sellaista, että kävelin ja välillä otin juoksuaskelta pysyäkseni perässä. Nyt se työskentely näytti kuitenkin oikeih hyvältä ja kolmas keppi nousi upeasti. Tässä vaiheessa Aron sai koko iltaruokansa palkinnoksi ja syötiin sitä ruokaa kaikessa rauhassa kehujen kera.
Kaiken kaikkiaan jäin kuitenkin miettimään, että tulisiko minun laittaa seuraavan kerran makkaraa vielä jäljen alkuun. Ja onko jäljestys liian vauhdikasta, pitäisikö sitä rauhoittaa? Kuitenkin muistan, kuinka Pekka on aina puhunut, että asenne pitää olla motivoitunut hommaa ja sitähän se näytti Aronilla olevan, sillä viimeisen kepin jälkeen päästin Aronin vapaaksi ja koko matkan metsästä autolle se näytti vielä etsivän jotain ja kävi siellä mistä, jälki alkoi aivan kuin, että mennään uudestaan. Lisäksi viestittelin vielä Pia Pursiaisen kanssa siitä, että voiko vauhtia olla liikaa. Sitä motivaatiota ja vauhtia tullaan vielä tarvitsemaan siinä vaiheessa, jos jälki hukkuu ja se pitää löytää uudestaan. Jatkossa taidan kuitenkin alkaa tehdä enemmän kulmia jäljelle( nyt oli semmoista melko simppeliä suoraa etenemistä) ja ehkä vielä vijellä makkaraa alkuun, koiran on siis alusta asti pyrittävä huolelliseen työskentelyyn. Lisäksi huomasin jäljen jälkeen, että alkutaipale metsässä oli sellaista kanervikkoa ja loppu sitä kallion päällä kulkevää vähemmän kanervikkoa. Aluksi se ikäänkuin lensi siinä jäljen päällä, ehkä haju kanervikossa siis kulkee korkeammalla. Ja jatkossa alan pilkkoa kepit metsästä hetkeä ennen jäjestystä. Kuulostaisiko hyvältä suunnitelmalta?
Heti kun laitoin autolla Aronille jälkivaljaat päälle oli se hommassa mukana. Se itseasiassa veti ihan hulluna sitä hiekkatietä pitkin, jota kävelimme kohti jäljen alkua ja koko ajan se haisteli tien reunoja, että missä. Juttelin sille myös, että mennäänkä etsimään jälki, lähdetäänkö hommiin. Aron haistoi itse jäljen alun, saatoin ihan vähän sitä kannustaa, että anna mennnä vaan. Sitten jäljestys alkoi, aluksi se näytti aivan hulvattomalta. Tuntui, että koira seilasi yli jäljen koko ajan, mutta tuota pikaa oltiin ensimmäisen kepin kohdalla ja tässä Aron tui kepille oikealta ja meni yli metrin ohi, kunnes kääntyi ja nosti kepin. Hienoa, makkaraa taskusta ja matka jatkui. Nyt matka toiselle kepille oli vielä melkoisen vauhdikasta, yhdessä kohtaa koira ehti kiertää yhden kuusenkin ympäri eikä se jälki nyt niin mennyt. Mutta kauheesti se teki hommia ja oli valtavan innokas. Ja tuota pikaa oltiin kakkoskepillä, jonka se nosti, mutta oli valmiina jo jatkamaan eteenpäin, tässä vaiheessa vähän puutuin sen intoon ja sanoin, että tuo se keppi minulle asti ja rauhoittelin koiraa kehumalla ja syöttämällä. Viimeiselle osuudelle Aron lähti hyvällä asenteella, nyt jälki kulki kalliosammaleen päällä ja näki, kuinka Aron jäljesti lähes nenä kiinni sammaleessa ja nyt mentiin ihan jäljen päällä, vauhti oli kuitenkin sellaista, että kävelin ja välillä otin juoksuaskelta pysyäkseni perässä. Nyt se työskentely näytti kuitenkin oikeih hyvältä ja kolmas keppi nousi upeasti. Tässä vaiheessa Aron sai koko iltaruokansa palkinnoksi ja syötiin sitä ruokaa kaikessa rauhassa kehujen kera.
Kaiken kaikkiaan jäin kuitenkin miettimään, että tulisiko minun laittaa seuraavan kerran makkaraa vielä jäljen alkuun. Ja onko jäljestys liian vauhdikasta, pitäisikö sitä rauhoittaa? Kuitenkin muistan, kuinka Pekka on aina puhunut, että asenne pitää olla motivoitunut hommaa ja sitähän se näytti Aronilla olevan, sillä viimeisen kepin jälkeen päästin Aronin vapaaksi ja koko matkan metsästä autolle se näytti vielä etsivän jotain ja kävi siellä mistä, jälki alkoi aivan kuin, että mennään uudestaan. Lisäksi viestittelin vielä Pia Pursiaisen kanssa siitä, että voiko vauhtia olla liikaa. Sitä motivaatiota ja vauhtia tullaan vielä tarvitsemaan siinä vaiheessa, jos jälki hukkuu ja se pitää löytää uudestaan. Jatkossa taidan kuitenkin alkaa tehdä enemmän kulmia jäljelle( nyt oli semmoista melko simppeliä suoraa etenemistä) ja ehkä vielä vijellä makkaraa alkuun, koiran on siis alusta asti pyrittävä huolelliseen työskentelyyn. Lisäksi huomasin jäljen jälkeen, että alkutaipale metsässä oli sellaista kanervikkoa ja loppu sitä kallion päällä kulkevää vähemmän kanervikkoa. Aluksi se ikäänkuin lensi siinä jäljen päällä, ehkä haju kanervikossa siis kulkee korkeammalla. Ja jatkossa alan pilkkoa kepit metsästä hetkeä ennen jäjestystä. Kuulostaisiko hyvältä suunnitelmalta?
sunnuntai 18. huhtikuuta 2010
Viikonloppu Turun seudulla
Juuri kotiin on palannut raitisilmamyrkytyksen saanut ohjaaja ja kolme turbocollieta, jotka ovat olleet Frosty fields-pentuviikonlopussa täysillä mukana. Viikonlopun aikana käytiin jäljestämässä, paimentamassa, tokoiltiin, naksuiltiin, syötiin ja sitä tehtiin runsaasti.
Tokon suhteen näyttää todella epätoivoiselta. Huomasin, että olen todella hidas palkkauksissa, epäjohdonmukainen, kriteerit vaihtelee laidasta laitaan ja lopputuloksena oli niinkin alhaiset kriteeri, että ottaako koira kontaktia. Ei siis järin suuret odotukset tulevaisuutta kohti.
Jäljestys ja esineruutuilu on ihanaa, näitä me kyllä jatketaan. Paimennus oli aivan jotain uutta ja ihmeellistä. Ehkä siitäkin jäi olo, että mitä mun oikeen pitää tehdä. Onneksi Riikka sai muutaman kuvan joistakin niistä hetkistä, kun lampaat oli yhdessä koossa. Oli kuitenkin erittäin hienoa ja ainutlaatuista päästä näkemään sitä koko hommaa, nyt vähän ymmärtää, että mistä ne muut oikein puhuu.
Kiitos mukavasta viikonlopusta kaikki Frosty fieldsit!
Tokon suhteen näyttää todella epätoivoiselta. Huomasin, että olen todella hidas palkkauksissa, epäjohdonmukainen, kriteerit vaihtelee laidasta laitaan ja lopputuloksena oli niinkin alhaiset kriteeri, että ottaako koira kontaktia. Ei siis järin suuret odotukset tulevaisuutta kohti.
Jäljestys ja esineruutuilu on ihanaa, näitä me kyllä jatketaan. Paimennus oli aivan jotain uutta ja ihmeellistä. Ehkä siitäkin jäi olo, että mitä mun oikeen pitää tehdä. Onneksi Riikka sai muutaman kuvan joistakin niistä hetkistä, kun lampaat oli yhdessä koossa. Oli kuitenkin erittäin hienoa ja ainutlaatuista päästä näkemään sitä koko hommaa, nyt vähän ymmärtää, että mistä ne muut oikein puhuu.
Kiitos mukavasta viikonlopusta kaikki Frosty fieldsit!
torstai 15. huhtikuuta 2010
vielä yksi yö
Nimittäin huomenna pakkaan koirat autoon ja kaasutan heti iltapäivästä kohti Turkua. Meillä on kevään kohokohta, nimittäin koko viikonlopun kestävä Frosty fields-pentutapaaminen edessä. Tarkoituksena on yöpyä Aronin äiti Supon kodissa ja ohjelmassa on monenlaisia reenejä ja koiramaista toimintaa. Palaamme sunnuntaina toivottavasti väsyneinä mutta onnellisina kotiin :-)
tiistai 13. huhtikuuta 2010
onnistunut paikallamakuu
Tänä aamuna otin Aronille kotipihassa paikallamakuun ennen sen aamuruokaa. En olisi vielä vuosi sitten uskonut, että mulla pimenee niin täysin nämä reenailut, että jopa klo 6.15 tehdään jotakin, mutta näin vaan on tapahtunut. Joten aamukierroksen jälkeen muut koirat menivät sisälle ja Aron jäi ottamaan pihaan sen makuun. Se tietää, että aamuruoka odottaa siellä sisällä, sitä ennen on vain tehtävä yksi pikku juttu. Ja koska eilen ryhmämakuu onnistui 2 minuuttisena, päätin että tänä aamuna otetaan 3 minuuttia ilman ryhmää. Aron kävi hyvin maahan ja minä poistuin kauemmaksi. Ekan minuutin kuluttua naapurin ovi aukeaa ja täti naapurista huutelee moit, (naapurit on rakkaita Aronille), Aron katsoo, mutta pitää paikkansa. Jes. Sitten aikaa kulunut 2min15 sek kun toisesta ovesta tulee kolme mäyräkoiraa ja Aron katsoo niitä. Normioloissa nämä olisivat vetäneet Aronia puoleensa kuin magneetti, mutta nytkin Aron pysyy. Mulla sydän lyö sataa ja mielessä, että jos nyt nousee,,,,mutta pysyy ja on rauhallinen. Palaan koiran sivulle ja sanon istu, pysyy edelleen maassa. Nousee sitten toisella käskyllä kera käsimerkin. että sellanen tällä kertaa.
Työpäivän jälkeen Petteri yskii ja raakkuu kuin varis, mieskään ei ole tällä viikolla kotona, joten en pääse koirien kanssa lenkille, illemmalla Petteri on ihan kuumeessa ja huomiseksi suunnitellut kivat reenit vaihtuvat koko päiväiseen sairaan lapsen hoitamiseen. Ehkä me sitten huomenna käydään vaan korttelikierroksilla lastenohjelmien pyöriessä ja naksutemppuillaan. Tänään Aron naksuili edestä sivulle-tuloja. Näitä jatketaan huomenna. Lisäksi pehmeän tavaran noutaminen purematta on myös meillä teemalistalla esineruutuja varten.
Työpäivän jälkeen Petteri yskii ja raakkuu kuin varis, mieskään ei ole tällä viikolla kotona, joten en pääse koirien kanssa lenkille, illemmalla Petteri on ihan kuumeessa ja huomiseksi suunnitellut kivat reenit vaihtuvat koko päiväiseen sairaan lapsen hoitamiseen. Ehkä me sitten huomenna käydään vaan korttelikierroksilla lastenohjelmien pyöriessä ja naksutemppuillaan. Tänään Aron naksuili edestä sivulle-tuloja. Näitä jatketaan huomenna. Lisäksi pehmeän tavaran noutaminen purematta on myös meillä teemalistalla esineruutuja varten.
tokoilua ryhmässä
Maanantai menikin tokon merkeissä, kun menimme hervannassa kokoontuvaan bc-tokoilijoiden ryhmään. Siellä parasta antia on meille ryhmäpaikkaolot sekä hyvät häiriöt, kun vieraita ihmisiä ja koiria reenailee samaan aikaan.
Koko porukka otti paikallamakuun ja Aronin viereen tuli meille vieras koira, joka piippas koko makuun ajan. Onneksi tämä ei häirinnyt Aronia, vaan Aron piti paikkansa oikein hyvin. Ottiin se alokasluokan kaksi minuuttia, koiran vieressä ollessani Aron ennakoi käskyä ja nousi istumaan ennen lupaa, höh.
Sitten jokainen sai tehdä itsekseen juttuja ja nyt en ollut tehnyt mitään suunnitelmaa, mitä tänään harjoitella ja siitä seuraa se, että tulee tehtyä vähän mitä sattuu ja vähän liikaakin. Näin kävi tänään....
Hyödynsin paikalla ollutta hyppyä ja siinä harjoittelin alokasluokan liikkeenä sekä kapulan kanssa noudon ylitystä. Ensimmäisellä kerralla kun Aron tuli kapulan kanssa, se rysäytti siihen esteeseen niin, että koko este kaatui. Aronille tuli ilmeisesti joku nuoren koiran hahmottamishäiriö, sillä este korkeus ei ollut iso, mutta sekä hyppy että nouto aiheutti yhdessä kömmähdyksen. Aron ei ollut mokomasta moksiskaan ja uusimme jutun ihan onnistuen.
Sitten otin itsekseni seuraamista, jäävät liikkeet, luoksetuloa, yhden stopin. Eve katsoi ja liikkuroi avo-luokan kaket, näissä unohdin ottaa virityssanan mukaan aloituksessa. Eve heilautti käsiään aina käskyksi ja tätä Aron kyllä vilkaisi monen kerran. Ensimmäinen siirtyminen oli suoraan nousu seisomaan, tätähän ollaan harjoiteltu viimeksi, jatkossa Aron oli tarkkana ja suoriutui näistä kaketuksista ihan oikein. Otin vielä sitten erikseen yhden pelkän ylösnousun, josta palkkasin heittämällä namin Aronin tassujen eteen.
Tässä vaiheessa olis kantsinut lopettaa, mutta tottakai vielä jotakin piti tehdä ja harjoittelin ohjatun noudon suunnista oikeeta, joka on Aronille tosi vaikee, vasen on sillä jo selkäytimessä, oikea ei. Sitten merkkiä ja lämmin ilma ja monet reenit jo alkoi näkyä, eikä koira mennyt enää terävimmillään. Pitihän sitä sitten kuitenkin vielä pariin kertaa ottaa pallolla palkaten.
Ylipäätään olin todella tyytyväinen Aronin asenteeseen, sillä se pystyi tosi tosi hyvin keskittymään, vaikka ympärillä tapahtui koko ajan. Mutta ikinä ei voi olla kuitenkaan tyytyväinen ja loppu-illan mietin, että pitäisikö Aronin olla iloisempi, kiihkeämpi ja innokkaampi tekemään noita juttuja. Ollaanko me tehty liikaa ja onko reenini ja palkkaukseni aina sitä samaa. Aron tekee tarkasti, mutta pitäisikö sen olla iloisempaa. Toisaalta, että se ääntelee helposti ja tämäkin pitää ottaa huomioon, jos ottaisin enemmän lelujuttuja eli saalisleikkejä.
Koko porukka otti paikallamakuun ja Aronin viereen tuli meille vieras koira, joka piippas koko makuun ajan. Onneksi tämä ei häirinnyt Aronia, vaan Aron piti paikkansa oikein hyvin. Ottiin se alokasluokan kaksi minuuttia, koiran vieressä ollessani Aron ennakoi käskyä ja nousi istumaan ennen lupaa, höh.
Sitten jokainen sai tehdä itsekseen juttuja ja nyt en ollut tehnyt mitään suunnitelmaa, mitä tänään harjoitella ja siitä seuraa se, että tulee tehtyä vähän mitä sattuu ja vähän liikaakin. Näin kävi tänään....
Hyödynsin paikalla ollutta hyppyä ja siinä harjoittelin alokasluokan liikkeenä sekä kapulan kanssa noudon ylitystä. Ensimmäisellä kerralla kun Aron tuli kapulan kanssa, se rysäytti siihen esteeseen niin, että koko este kaatui. Aronille tuli ilmeisesti joku nuoren koiran hahmottamishäiriö, sillä este korkeus ei ollut iso, mutta sekä hyppy että nouto aiheutti yhdessä kömmähdyksen. Aron ei ollut mokomasta moksiskaan ja uusimme jutun ihan onnistuen.
Sitten otin itsekseni seuraamista, jäävät liikkeet, luoksetuloa, yhden stopin. Eve katsoi ja liikkuroi avo-luokan kaket, näissä unohdin ottaa virityssanan mukaan aloituksessa. Eve heilautti käsiään aina käskyksi ja tätä Aron kyllä vilkaisi monen kerran. Ensimmäinen siirtyminen oli suoraan nousu seisomaan, tätähän ollaan harjoiteltu viimeksi, jatkossa Aron oli tarkkana ja suoriutui näistä kaketuksista ihan oikein. Otin vielä sitten erikseen yhden pelkän ylösnousun, josta palkkasin heittämällä namin Aronin tassujen eteen.
Tässä vaiheessa olis kantsinut lopettaa, mutta tottakai vielä jotakin piti tehdä ja harjoittelin ohjatun noudon suunnista oikeeta, joka on Aronille tosi vaikee, vasen on sillä jo selkäytimessä, oikea ei. Sitten merkkiä ja lämmin ilma ja monet reenit jo alkoi näkyä, eikä koira mennyt enää terävimmillään. Pitihän sitä sitten kuitenkin vielä pariin kertaa ottaa pallolla palkaten.
Ylipäätään olin todella tyytyväinen Aronin asenteeseen, sillä se pystyi tosi tosi hyvin keskittymään, vaikka ympärillä tapahtui koko ajan. Mutta ikinä ei voi olla kuitenkaan tyytyväinen ja loppu-illan mietin, että pitäisikö Aronin olla iloisempi, kiihkeämpi ja innokkaampi tekemään noita juttuja. Ollaanko me tehty liikaa ja onko reenini ja palkkaukseni aina sitä samaa. Aron tekee tarkasti, mutta pitäisikö sen olla iloisempaa. Toisaalta, että se ääntelee helposti ja tämäkin pitää ottaa huomioon, jos ottaisin enemmän lelujuttuja eli saalisleikkejä.
sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
ulkoilua ja esineruutua
Tänään tein hyvän aamulenkin koko koiralauman kanssa, 1½ h reipasta kävelyä. Partikset olivat aivan hirveän näköisiä lenkin jälkeen ja yli puolituntia meni suihkuhuoneessa niitä pestessä. Muistaakseni sama aika meni eilenkin, joten huh huh. Saunassa kuivuu iso rivi märkiä ja hiekkaisia pyyhkeitä, yäk.
Lenkin jälkeen vein lapsia uimahalliin ja uin siellä itsekkin, oma pikku reenini on siellä uida 30 min tauotta. Tämän jälkeen kun tultiin kotiin ja syötiin, meinasi sohva vetää puoleensa, mutta sain vielä itsestäni hiukan irti ja lähdin tekemään Aronille pari metsäjuttua.
Aron odotti autossa, kun talloin 3 m leveän ja 50 m syvän kaistaleen metsään. Sitten hain Aronin, laitoin sille ekan kerran pk-valjaat ylle, vau. Sitten koira hihnassa käveltiin kaistaleen takaosaan, Aron nuuskutteli koko matkan ja varmaan ihmeissään, että miksi minun jälkiä on siellä ja täällä. Jätin takarajalle ruskean nahkavyönpalan ja näytin Aronille, että tää jää tänne. Sitten käveltiin eturajalle, irroitin koiran hihnasta ja koira katsoo minua kysyvästi. Sanon etsi ja sinne se lähtee, huikeeta laukkaa kohti takarajaa, se pyörii siellä takarajalla hetken, käy sen ulkopuolella, palaa takaisin, nostaa sen nahkavyön palan ja tulee täysillä minua kohti, istahtaa nahkavyönpala suussa eteeni ja siitä alkaa hirmu pileet. Broilerpyörykkää tulee taskusta ja syömisen jälkeen vielä leikitään narulelulla, vedetään ja annan Aronin lopulta voittaa. Joten oikein hyvä ensimmäinen ruutu.
Aron on myös harjoitellut jälkikeppien sisäänajoa joka päivä viiden kepin noston verran. Tänään keräsin aamulenkillä viisi keppiä taskuun ja pudottelin metrin tallotulle alueelle ne sitten esineruudun jälkeen Aronin jolkotellessa kauempana. Sitten jään vain seisoskelemaan siihen ja odotan mitä tapahtuu. Nyt Aron tulee ja nappaa lähimmän kepin suuhunsa ja tulee eteeni keppi suussa istuskelemaan. Ei tule palkkaa, joten se pudottaa sen ja lähtee haistelemaan. Melko nopeasti se käy hakemass ne taskussa olleet neljä keppiä ja saa niistä aina luovutettuaan namia ja kehuja palkaksi, vähän leikitäänkin kepillä. Viides keppi nousee sitten vähän hitaammin, mutta kun sekin on löydetty, on hyvä lähteä yhdessä autolle. Loppuun on pakko ottaa yksi suora luoksetulo hiekkatiellä, Aron tulee suoraan ja tosi hyvin eteeni istumaan.
Lenkin jälkeen vein lapsia uimahalliin ja uin siellä itsekkin, oma pikku reenini on siellä uida 30 min tauotta. Tämän jälkeen kun tultiin kotiin ja syötiin, meinasi sohva vetää puoleensa, mutta sain vielä itsestäni hiukan irti ja lähdin tekemään Aronille pari metsäjuttua.
Aron odotti autossa, kun talloin 3 m leveän ja 50 m syvän kaistaleen metsään. Sitten hain Aronin, laitoin sille ekan kerran pk-valjaat ylle, vau. Sitten koira hihnassa käveltiin kaistaleen takaosaan, Aron nuuskutteli koko matkan ja varmaan ihmeissään, että miksi minun jälkiä on siellä ja täällä. Jätin takarajalle ruskean nahkavyönpalan ja näytin Aronille, että tää jää tänne. Sitten käveltiin eturajalle, irroitin koiran hihnasta ja koira katsoo minua kysyvästi. Sanon etsi ja sinne se lähtee, huikeeta laukkaa kohti takarajaa, se pyörii siellä takarajalla hetken, käy sen ulkopuolella, palaa takaisin, nostaa sen nahkavyön palan ja tulee täysillä minua kohti, istahtaa nahkavyönpala suussa eteeni ja siitä alkaa hirmu pileet. Broilerpyörykkää tulee taskusta ja syömisen jälkeen vielä leikitään narulelulla, vedetään ja annan Aronin lopulta voittaa. Joten oikein hyvä ensimmäinen ruutu.
Aron on myös harjoitellut jälkikeppien sisäänajoa joka päivä viiden kepin noston verran. Tänään keräsin aamulenkillä viisi keppiä taskuun ja pudottelin metrin tallotulle alueelle ne sitten esineruudun jälkeen Aronin jolkotellessa kauempana. Sitten jään vain seisoskelemaan siihen ja odotan mitä tapahtuu. Nyt Aron tulee ja nappaa lähimmän kepin suuhunsa ja tulee eteeni keppi suussa istuskelemaan. Ei tule palkkaa, joten se pudottaa sen ja lähtee haistelemaan. Melko nopeasti se käy hakemass ne taskussa olleet neljä keppiä ja saa niistä aina luovutettuaan namia ja kehuja palkaksi, vähän leikitäänkin kepillä. Viides keppi nousee sitten vähän hitaammin, mutta kun sekin on löydetty, on hyvä lähteä yhdessä autolle. Loppuun on pakko ottaa yksi suora luoksetulo hiekkatiellä, Aron tulee suoraan ja tosi hyvin eteeni istumaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)