Heti lauantai-aamusta meillä oli ylivirkeitä koiria, itse en ollut niinkään virkeä, mutta jostain syystä koirat oli autossa klo 9 ja ajelin Kangasalan prismaa kohti ja pyshdyin Vatialan hautausmaan kylkeen. Lähdettiin siitä lenkille ja pojat laukkas viimeistä päivää. Lenkkeiltiin reilu 1½ tuntia ja takaisin autolle.
Lenkki meni muuten hyvin, mutta totesin, että vastaantulevat koirat on ongelma Aronille. Ja nyt kun sen kirjoittaa tähän ylös, tulee ihan huono olo, mutta parempi tunnustaa vaan ja alkaa tekemään hyvää suunnitelmaa tämän asian taltuttamiseksi. Kun Aron näkee vastaantulevan koiran, sen tunnelma kiristyy, sen on vaikeaa ottaa minuun kontaktia ja se roikkuu hihnan päässä tuijottaen vastaantulijaa. Jos vastaantulija on yhtä kiihkeä ja haukkuu, ääntelee myös Aron. Ei tod. kivaa. Ihme, että Elviksen kanssa on niin helppoa ohittaa vastaantulijoita vaikka juosten, sanon sille täällä, mikä tarkoittaa, että tule kontaktiin sivulleni äläkä välitä vastaantulijoista. Näistä se saa froliccia yleensä palkaksi. Samaa ei perheen nuorin osaa. Joten tällä lenkillä väistin vastaantulevia koiria niin pitkälle, kuin pystyi, että voisi itse pysähtyä ja sanoa koirille istu, palkita siitä ja antaa sen vieraan mennä ohi. Ei kovin hyvällä menestyksellä, mutta jotenkin selvittiin kahdesta koirasta. Kolmas tulikin sitten metsässä vastaan, kun kaikki koirat oli vapaana. Tässä vaiheessa sain Jimmyn ensin hihnaan, sitten näin, että Aron ja Elvis yhdessä tuumin päätti, että mennääs kattoon tota vastaantulijaa. Karjaisin Elvis, tämä kääntyi ja tuli takaisin, sai namia ja pääsi hihnaan. Sitten katson mitä tekee Aron, on juuri lähestymässä miestä ja cavalier-koiraa, kunnes karjaisen Aron ja jes Aron kääntyy ja tulee luokseni, jes. Palkisten ja ylistän, että se valitsi minut. Sitten mennään vähän kauemmaksi syömään ja vastaantulija jatkaa matkaa. Joten lenkit hallussa tai sitten ei.
Lenkin jälkeen koirat autoon ja minä menen tekemään siihen hautausmaan takana olevaan metsikköön jäljen. Olen ottanut kotipihasta ennen lenkille lähtöä 8 keppiä taskuuni hautumaan, joten tämän päivän kepit ovat ei sisällä käyneitä, mutta noin 2 tuntia fleecen-taskussa olleita. Pudottelen mennessäni siihen hiekkatien varteen 4 keppiä. Jälki lähtee hiekkatieltä, teen viistoon oikealle menevän suoran noin 30 m ja siellä ensimmäinen keppi, sen alle makupalakippo. Sitten samalla kaavalla taas mennään eteenpäin 30 m ja siellä toinen keppi, nyt ei makupalakippoa. Sitten jälki lähtee loivasti kaartamaan ja kolmas keppi vähän matkan päähän. Kolmannelta kepiltä kaarre lähtee takaisin tietä kohti ja siellä viimeisellä kepillä myös makupalakippo haudattuna sammaleen alle. Jälki on tunnin vanha, kun ajamme sen.
Jäljen vanhentuessa käyn kaupoilla prismalla ja tunti kuluu tosi äkkiä. Mukaan ruoka-ostosten lisäksi tarttuu kaksi iso mikrofleece pyyhettä koirille sekä treenikamoille iso kannellinen laatikko. Jos sais ne järjestykseen. Sitten Aron autosta ja lähdemme kohti jäljen aloituspaikkaa. Tässä vaiheessa toivon, että Aron haistaisi oma aloitteisesti tiputtamani kepit, mutta ei se tunnu haistavan. Sitten kun sanon etsi, alkaa niitä minun pudottamia keppejä nousta, kolme keppiä tuleekin aika äkkiä, yksi jää siihen tien sivuun. Sitten jäljelle. Nyt Aron jäljestää todella hyvin, menee tarkasti melko rauhallisesti ja yhtäkkiä toppaa kuin seinään, itse ihmettelen, että mikäs nyt tuli, mutta siellähän on se ensimmäinen keppi, jonka alla on se makupalakippo. Aron pysähtyy haistelemaan näitä ja nostaa sitten kepin. Jippii! Siinä syödään ja kehun koiraa. Sitten homma jatkuu upeasti, Aron tekee tarkkaa työtä, nostaa kaikki kepit, varsinkin viimeisellä kepillä kaikki tapahtuu juuri niinkuin pitääkin, eli koira kohtaa kepin, nostaa sen ja kääntyy keppi suussa samantien minua kohti. Jes jes ja jes. Makupalaton jälki ja kaikki kepit, olen taivaissa :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti