Sunnuntai oli aktiviteettiä täynnä.
Elviksen kanssa käytiin aamutuimaan hölkkäilemässä, Elvis on kyllä maailman paras juoksukaveri. Se on menossa mukana, mutta juoksee kauniisti edelläni. Sellainen meidän kahden laatu-aika.
Aronin kanssa tein kaksi korttelikierroksen tapaista kauniisti hihnassa lenkkiä. Nyt kun luen Emma Parsonin Aggressiivisen koiran koulutus-kirjaa, saan sieltä paljon vinkkiä, miten kohdata vieraita koiria Aronin kanssa. Joten koulutukseen mukaan paljon makupaloja, naksutin ja ovesta ulos. Aamulla ei tullut yhden ainoa koiraa vastaan, joten keskityin naksuttelemaan sitä, että kuljetaan hihna löysällä. Hyvä menestys oli kyllä. Sitten iltasella tehtiin ihan samaa ja olin jo luopua toivosta, sillä missä on kaikki Suoraman koirat, sitten ihan lopuksi nähtiin yksi sheltti. Ja ongelma tuli heti esiin :-( Pidän sellaista etäisyyttä vieraaseen koiraan, että voin naksutella Aronille siitä tilasta, että se näkee koiran, muttei vielä kiihdy. Siinä kun se syö ja naksuu, ei se pääse pahempaan tilaan. Näitä tarvitaan lisää todellakin. Ja reaktio näkyy, kun yksittäinen koira tulee jostakin vastaan. Ylipäätään Aron on nyt jotenkin terävämpi kuin ennen, en tiedä mistä johtuu, mutta aamulla kun päästin sen pissalle takaovesta, se menee ulos häntä pystyssä ja jos jostain kuuluu joku kolahdus, se haukahtaa ja on semmosen tärppästikkelin oloinen.
Hienona kokemuksena Aronilla oli eilen isojen poikien jälki, mistä otsikkokin kertoo. Isojen poikien jälki siinä mielessä, että jälken teki iso mies Matti Kangasalan Kesosta. Matti itse on jo vanhempi mies, joka on itse kilpaillut jäljellä --76 vuonna suomenmestaruustasolla, nyttemin hän on vaan kotosalla oleva metsäkoiramies, joka talon ympärillä on hehtaari tolkulla omaa metsää. Ja Matti oli tehnyt meille jäljen niin, että minä ajan niiden pihaan sovittuun kellon aikaan, jolloin jälki on tunnin vanha. Jälki on merkkaamaton ja sovittu oli, että aika helppo ja 4 keppiä. Matti on tehnyt siis sen omaan metsään, jonka tuntee kuin taskunsa, mutta minulle aika vieras. Joten Aron oli ensimmäistä kertaa tälläisellä jäljellä ja se selvitti sen. En tiennyt kuin suuntaa antavasti mistä jälki lähtee, joten ei auttanut kuin mennä Aronin perässä. Jälki kulki hakkuuaukean reunalla ja maaperä oli ihan erilaista kuin tähän asti. Ensimmäisen kepin noustessa olin jo aika tohkeissani. Sitten nousi jo toinen ja oltiin hakkuuaukean kulmassa, tässä kohtaa en siis yhtään tiennyt, että meneekö jälki metsään vai aukealle, Aron pyöri siinä ja joi vettä maassa olevasta lätäköstä. Itse mietin, että mitähän nyt tapahtuu. Sitten Aron jatkoi ja vei meidät kulman jälkeen metsään ja siellä oli kolmas keppi. Sitten jälki tuli taas hakkuu-aukealle, jonka keskellä oli neljäs ja viimeinen keppi. Tämän Aron kyllä haistoi ja nopeasti nappas suuhunsa, muttei tuonut sitä käteeni vaan seisoi sen kepin edessä. Olin kuitenkin hurjan tyytyväinen suoritukseen, sillä matkaa oli takana mukavasti ja se teki sen loppuun asti. Upeaa!! Matti kommentoi, että rauhallinen jäljestäjä, mikä oli tietty hyvä, kun vasta viikko sitten mietin, että onko liikaa vauhtia. Nyt Aron jäljesti tarkasti ja rauhallisesti ja pääsääntöisesti kulki varmaankin ihan jäljen päällä koko ajan, se nimittäin meni nenä maassa kiinni joissakin kohtaa.
Ennen jälkeä Aron kävi vielä yhdessä esineruutukaistaleessa, jossa kengänpohjallinen oli viety kaistaleen taakse. Aron ei lähtenyt kuin tykin suusta, mutta eteni koko ajan kaistaleen loppuun ja toi sitten hirmu ripeästi esineen, kun sen löysi.
Hyvä Aron :)
VastaaPoista