jälkimetsässä

Eilen ajelin iltasella Kangasalan aseman seudun metsiin ja kävin tekemässä Aronille metsäjäljen. Jälki lähti heti hiekkatien reunasta kohti ja sisälsi kolme keppiä. Keppit olivat vähän tavallista paremmin hajustetut, sillä taisivat olla pari päivää treeniliivini taskussa. Jälki oli ensimmäinen täysin makupalaton ja kolmen kepin välit olivat ihan selkeitä. Kauhean vaikea arvioida matkaa, mutta halusin, että koira joutuu hetken jäljestämään, kunnes keppi tulee eteen. Jälki vanheni tunnin ja sillä aikaa koko koiralauma juoksi tuhatta ja sataa ihan toisella suuntaa. Kyllä siinä kuitenkin silmä lepää, kun näkee kuinka koirat nauttivat siitä, että saavat juosta vapaana ja kun mennään poluttomalla reitillä, ne tekee lähes urheilusuoritusta mennessään yli kivien ja kantojen.

Heti kun laitoin autolla Aronille jälkivaljaat päälle oli se hommassa mukana. Se itseasiassa veti ihan hulluna sitä hiekkatietä pitkin, jota kävelimme kohti jäljen alkua ja koko ajan se haisteli tien reunoja, että missä. Juttelin sille myös, että mennäänkä etsimään jälki, lähdetäänkö hommiin. Aron haistoi itse jäljen alun, saatoin ihan vähän sitä kannustaa, että anna mennnä vaan. Sitten jäljestys alkoi, aluksi se näytti aivan hulvattomalta. Tuntui, että koira seilasi yli jäljen koko ajan, mutta tuota pikaa oltiin ensimmäisen kepin kohdalla ja tässä Aron tui kepille oikealta ja meni yli metrin ohi, kunnes kääntyi ja nosti kepin. Hienoa, makkaraa taskusta ja matka jatkui. Nyt matka toiselle kepille oli vielä melkoisen vauhdikasta, yhdessä kohtaa koira ehti kiertää yhden kuusenkin ympäri eikä se jälki nyt niin mennyt. Mutta kauheesti se teki hommia ja oli valtavan innokas. Ja tuota pikaa oltiin kakkoskepillä, jonka se nosti, mutta oli valmiina jo jatkamaan eteenpäin, tässä vaiheessa vähän puutuin sen intoon ja sanoin, että tuo se keppi minulle asti ja rauhoittelin koiraa kehumalla ja syöttämällä. Viimeiselle osuudelle Aron lähti hyvällä asenteella, nyt jälki kulki kalliosammaleen päällä ja näki, kuinka Aron jäljesti lähes nenä kiinni sammaleessa ja nyt mentiin ihan jäljen päällä, vauhti oli kuitenkin sellaista, että kävelin ja välillä otin juoksuaskelta pysyäkseni perässä. Nyt se työskentely näytti kuitenkin oikeih hyvältä ja kolmas keppi nousi upeasti. Tässä vaiheessa Aron sai koko iltaruokansa palkinnoksi ja syötiin sitä ruokaa kaikessa rauhassa kehujen kera.

Kaiken kaikkiaan jäin kuitenkin miettimään, että tulisiko minun laittaa seuraavan kerran makkaraa vielä jäljen alkuun. Ja onko jäljestys liian vauhdikasta, pitäisikö sitä rauhoittaa? Kuitenkin muistan, kuinka Pekka on aina puhunut, että asenne pitää olla motivoitunut hommaa ja sitähän se näytti Aronilla olevan, sillä viimeisen kepin jälkeen päästin Aronin vapaaksi ja koko matkan metsästä autolle se näytti vielä etsivän jotain ja kävi siellä mistä, jälki alkoi aivan kuin, että mennään uudestaan. Lisäksi viestittelin vielä Pia Pursiaisen kanssa siitä, että voiko vauhtia olla liikaa. Sitä motivaatiota ja vauhtia tullaan vielä tarvitsemaan siinä vaiheessa, jos jälki hukkuu ja se pitää löytää uudestaan. Jatkossa taidan kuitenkin alkaa tehdä enemmän kulmia jäljelle( nyt oli semmoista melko simppeliä suoraa etenemistä) ja ehkä vielä vijellä makkaraa alkuun, koiran on siis alusta asti pyrittävä huolelliseen työskentelyyn. Lisäksi huomasin jäljen jälkeen, että alkutaipale metsässä oli sellaista kanervikkoa ja loppu sitä kallion päällä kulkevää vähemmän kanervikkoa. Aluksi se ikäänkuin lensi siinä jäljen päällä, ehkä haju kanervikossa siis kulkee korkeammalla. Ja jatkossa alan pilkkoa kepit metsästä hetkeä ennen jäjestystä. Kuulostaisiko hyvältä suunnitelmalta?