Keskiviikko iltana tavattiin Miinun kanssa kyötikkälässä. Ajeltiin ensin tekemään esineruutu ja tehtiinkin hyvintallattu kaistale tasaiseen kohtaan. Miinu vei oman esineensä kaistaleen takarajalle, sillä välin kun minä lähdin hakemaan Aronia autosta. Annoin Aronin haistella hetken ilmaan ja ruudun hajua ruudun eturajalla ja sitten lähetys, meni tosi hyvin, pysyi koko ajan kaistalla ja tuli nopsaan villapaidan hihanpala suussa takarajalta, esine tippui kovassa vauhdissa Aronin suusta, mutta nosti sen nopeasti uudestaan ja luovutti hyvin. Palkaksi ekstrapalkka eli raakaa jauhelihaa namipurkista. Esineruutusuunnitelmana meillä on siirtyä kahden kaistaleen reeniin, mutta ehkä viikonloppuna kokeilen sitä.
Sitten kentälle, siinä puuhasteli kaksi teiniä mayräkoiran kanssa ja mutta hyvin mahduttiin samaan aikaan. Aronille tehtiin laukauksia leikin yhteydessä, ensin kaksi näin ja leikki jatkui laukauksista huolimatta. Sitten seuraavat kaksi seuraamisen yhteydessä, tässä kontakti katkesi, kun koira vilkaisi laukauksen suuntaan, mutta jatkoi sitten kanssani. Näytti tasan siltä, että kuuli asian, mutta ei jäänyt sitä sen enempää miettimään. Näiden jälkeen suora luoksetulo, laskin mielessäni 30 askelta ja sitten käännyin, käskystä Aron tuli niin lujaa, että viimeisillä metreillä näin, että nyt tulee törmäys, siitä huolimatta pysyin paikallani kuin muuri ja Aron osasi tulla törmäämättä ja minä huokasin helpoituksesta. Tästä jatkettiin oikein virkeän ja hyväasenteisen Aronin kanssa pienelle a-esteelle ja sen ylitystä x3. Meni tosi hyvin. Loppuun eteenmenoa ja vieläkin tässä on minulla petrattavaa, sillä näkyvämpi lelu ensi kerralla, sillä viimeiset metrit menee lelunetsimiseksi. Lähti kuitenkin kivasti, ihan ensimmäiset laukka-askeleet menee epävarmasti, sitten lähtee painamaan täyttä hanaa. Joten hyvällä fiiliksellä mentiin autolla ja siinä vaiheessa muistin, että minun piti ottaa paikkamakuu Bertan tullessa kentälle, mutta jääköön nyt tällä kertaa, kun koira oli jo autossa. Nyt pidetään pari päivää reipasta metsälenkkeilyä koko porukalle ja sitten viikonloppuna taas reenaillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti