torstai 22. huhtikuuta 2010

pk-reenit

Tänään nähtiin Miinun kanssa kyötikkälän kentällä, teemana pk-jutut.

Aron aloitti ampumisella, Miinu ampui kaikkiaan 4 laukausta kahden laukauksen erissä ja minä leikin Aronin kanssa narulelulla. Hyvin meni, sillä laukaukset eivät vaikuttaneet Aroniin millään tapaa.
Sitten otin yhden tosi pitkän luoksetulon. Aron jäi istumaan ja minä kävelin kauas, Miinu sanoi, että Aron nytkähti jossakin 20 metrin kohdalla, ilmeisesti olen kääntynyt aina saman etäisyyden mukaan, joten hyvä huomio Miinulta. Ja sitten kun käännyin ja kutsuin Aronia, niin sieltä tultiin lujaa, noin 10 metriä ennen otin lelun esiin ja annoin koiran laukata lelun perään ohitseni.
Tämän jälkeen siirryttiin pienelle a-esteelle, tehtiin tähän kaikkiaan 3 ylitystä ja Aron oli ihmeissään, samalla myös innoissaan. Ensimmäisellä kerralla vähän saattoi jännittää kiipeämistä, 3 toiston jälkeen oli hyvä jättää tämä asia nyt hautumaan.
Sitten oli vuorossa eteenmenon harjoittelu, tässä lähdin vähän tavoittelemaan taivaalta kuuta, sillä Aron istui, minä pidin kiinni ja katseltiin, kun Miinu heitteli ja vei lelun kentän takalaitaan. Harjoitus ei kuitenkaan onnistunut ihan niin kuin olisin halunnut, kun Aron ei heti edes lähtenyt ja laukkasi ihan vinoon ja etsi sitten jonkin aikaa sitä lelua siellä kaukana. Viimeinen toisto tehtiin ihan niin, että vietiin lelu noin 20 metriin päähän keskelle kenttää ja siihen suoraa laukkaa. Aron oli tästä reenistä kaiken kaikkiaan oikein hyväntuulisen oloinen, vähän vaihtelua tavalliseen reeniin.
Miinun Bertalle ammuttiin myös ja Miinu teki suunnittelemansa reenin. Tämän jälkeen lähdettiin tekemään lähistölle esineruutu.

Aronin ruutuharjoitukset jatkuivat tänään näin:
Kävellään koiran kanssa tallotun kaistaleen takarajalle ja takaisin, tiputetaan esine koiran huomaamatta, tullaan eturajalle ja siitä lähetys etsimään.
Toteutus tapahtui edellä kuvatunlaisesti ja Aron lähti upealla vauhdilla takarajalle, meni ihan vähän yli takarajan, kääntyi ja haisteli hetken ja nosti esineen ja tuli kovaa vauhtia esine suussa. Esineenä oli Riikan tekemä pieni narulelupunos, me ei oltu vielä leikitty tällä narulelulla ollenkaan, joten kohtaaminen oli uusi Aronilla ja lelulla. Luovutuksen jälkeen makkaraa tuli taskusta aploodien kera. Hyvä Aron.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti