Vuoden viimeiset treenit

Meillä oli mitä ihanin joulu. Vietettiin sitä perheen ja appivanhempien kanssa Vammalan mökillä. En muista koska minulla olisi ollut niin kiireetöntä, sillä olen ekspertti aikataulujen kanssa, aina ehtii vaikka mitä kun pitää kiirettä. Ja miten siitä nauttikaan, kun ei ollut kiire minnekään. Syötiin, lapset sai lahjansa, saunottiin ja oltiin. Koirien kanssa kävin tekemässä ihania lenkkejä ja erityisesti Aron nautti siitä. Elvis haukkuu jaloissani ja pyörii ympyrää, Aron tekee isoa kaarta pellolla ja sen laidoilla. No elämän iloa kummallakin. Me ei myöskään treenattu yhtään mitään. Itseasiassa meni tosi monta päivää ilman yhtäkään koiratreeniä, mutta monipuolisesti me ollaan kyllä lenkkeilty. Jopa vetohiihtoa kävin testaamassa eilen. Iltamyöhällä lumisateessa kelpasi viilettää Aronin kanssa pitkin metsäisiä teitä, jotka oli aurattu sekä pitkin peltoa, jossa oli ravihevosille aurattu baana. Hyvä lumisade huolehti, että pohja oli pehmeä juosta ja suksi luisti. Ristinsielua ei tullut vastaan. Yritetään päästä tällä viikolla Peltolammin ladulle ihan koirahiihtovuorolle.

Viime päivinä olen käynyt tekemässä Aronin kanssa pikkutreenejä mm. päiväkodin pihassa ( siellä on hyviä kohteita, joiden ympäri voi kierrättää tai agilityesteen näköisiä aitoja, joiden kanssa on treenattu takaakiertoja ). Koulunpihassa taasen treenattiin luoksetuloja, suoria luoksetuloja sekä stoppien kanssa. Tärkeintä näissä oli hyvä vauhti ja lujaa Aron tuli, merkkien kanssa treenatessa vaihti laskee, nyt ei siis ollut merkkejä.

Mutta tänään, vihdoinkin oikeat treenit. Varattiin Miinun kanssa peräkkäiset tunnit sdp:ltä, agility oli punainen lanka ja paljon oli erilaisia juttuja, mitä pitää treenata. Kahden koiran kanssa vuoroteltiin ja Aron taisi tehdä peräti neljä kierrosta.

Ekalla kierroksella focusoitiin. Meillä oli kolmen esteen hyppysuora ennen putkea ja putkesta tullessa toinen kolmen esteen suora. Pituus laitettiin viimeiseksi esteeksi, että koira saa kunnolla venyttää itseään loppua kohti. Aron selviytyi näistä harjoituksista oikein hyvin ja focusoitu eteenpäin. Itse yritin muistaa liikkua koko ajan, mutta ei vielä juosta.

Kakkoskierroksella focusointi jatkui, tehtiin vaan nyt tätä hyppysarjaa toisesta suunnasta ja vaihdettiin vähän toisia esteitä. Sarja alkoi muurilts, sitten rengas, tämän jälkeen kaksi hyppyä ja putkeen. Putkesta ulos tullessa oli helpoksi havaittu loppu; hyppy,hyppy ja pituus. Kaksi ensimmäistä  estettä osoittautuivat haasteelliseksi, sillä muurin palat lensi ainakin kaksi kertaa ja rengas hajosi kerran. Mietittiin yhdessä, että mikä tässä on vaikeaa ja todettiin, että olen muurin kohdalla ottamassa vastaan ja liikun vasta perään, kun Aron pääsee renkaan puhtaasti läpi. Ilmeisesti se häiritsi esteeseen keskittymistä, kun lähdin liikkumaan samaan aikaan. Kun Aron selvisi kahdesta ekasta esteestä, oli loppu helppoa ja vaivatonta. Lopulta saatiin koko rimpsu onnistumaan ja tauon paikka oli tässäkin.

Tässä kohtaa alkoi ärsyttämään yksi juttu; Aron silppuaa ja rikkoo lelunsa. On nykyään lelu per treeni. Kaikista palloista on narut poikki,  Eestin lammas on puhkottu, tänään fleece-narulelu meni pieniksi paloiksi. Eikä se saa edes leikkiä niillä kuin pienen hetken, siltikin. Onko olemassa bordercollien kestäviä leluja?

Kolmoskierroksella treenattiin keppiensisäänmenoa, vähän vinottaisesta kulmasta ja täydestä vauhdista. Laitoin kaksi hyppyä kaarevalle uralle ja siitä käskytin kepeille ilman, että olin itse siellä keppien sisäänmenolla sähläämässä. Koira sai ikäänkuin irrota suorittamaan itsenäisesti kepit. Onnistumista keppien sisäänmenoon tuettiin yhdellä verkonpalalla, kepeille sisäänmeno on tuottanut viime aikoina helposti virheitä. No tänään kepeille sisäänmeno onnistui aina, pisteet siitä. Sen sijaan
rima saattoi tippua niillä kahdella edeltävällä hypyllä tai koira saattoi lopettaa pujottelun just ennen viimeistä väliä. Miinulla oli palkka keppien päässä ja lopulta saatiin niin pujottelu kuin kahden hypyn hyppääminenkin onnistumaan. Lopulta otettiin vielä se verkonpala pois ja onnistui. Taas siis hyvillä fiiliksillä palkattu koira autoon lepäämään. Huomasin kuitenkin, että tälläkin esteellä, pujottelulla siis  koira on aika kiinni minussa. Sen kehittämiskohde tulee olemaan entistä enemmän itsenäisten estesuoritusten parissa, sillä nyt se luopui siitä pujottelusta ennen loppua sen vuoksi, että oma linjani erkaantui kauemmaksi esteestä.



Neloskierros jäljellä ja nyt treenattiin kolmen hypyn kanssa serpenttiiniä. Koska meillä oli jo paljon treeniä takana, päätiin, että tehdään nyt onnistumisia helposti ja näin ollen esteet mentiin vuorotellen edestä ja sitten takaa. Meille ihan älyvaikeaa on se, että kaikki linjalla olevat hypyt tehdään takaa. Nyt koira siis putkeen ja sieltä hyvää vauhtia ja kolme hyppyä niin, että juoksen ja ohjaan, pitää olla koko ajan vähän koiran edellä, että onnistuu. Ihan ensimmäinen kerta ei onnistunut, mutta sitten alkoi sujua. Hei me osataan tää! Ei olla kun treenattu tätä miljoona kertaa. Yhä meinaan jäädä ihailemaan koiraa ja Miinu huusi, että juokse jo. Ja mä päätin juosta ja koira teki virheetöntä hyppyä mun perässä. Vähänkös hienoo, rimat oli vielä ihan maksikorkeuksilla eikä madallettuina.

Ihan loppuun tehtiin vielä puomia ja Miinu oli heittämässä palkkaa. Tarkoitus minulla oli jäädä koiran taakse ja vahvistaa vaan sitä, että koira menee kontaktille itse, vaikka minä tulisinkin vähän jäljessä. Aron tulee hyvää vauhtia niissä tilanteissa, joissa juoksen kontaktin ohi eteenpäin.

Tehtiin jokunen toisto, missä huomattiin, että Aron hidastaa vauhtiaa loppua kohti, tavoite olisi toisinpäin. Nyt jätettiin lelu maahan näkyviin ja vapautus lelulle, heti kun on kontaktilla. Vaikka pelkään näkyvän lelun hidastavan vauhtia entisestään, kävi nyt toisinpäin, Aron jopa kerran varasti sille lelulle siitä kontaktilta. Muistuttettiin kerran, että vasta vapaa-sanasta saa mennä ja nyt alkoi pelittään. Kiihdytti, ei katsonut minua lainkaan, mennä paineli kontaktille niin että tämähti ja tästä heti vapaa leluun kiinni. Superhyvä oli viimeinen suoritus!

Ja näillä meiningeillä oltiin saatu kaksi tuntia kulumaan kuin siivillä. Lähdettiin vielä Birgitan polulle loppulenkeille. Pojat juoksi pehmeässä hangessa Bertan kanssa, tehokasta liikuntaa.
Täällä meillä ei voi viedä koiria lainkaan ulos enää klo 17 jälkeen, meininki on kuin jossain talvisodassa...kiitos Miinulle tehokkaasta koirien väsytysaamupäivästä!

Näin vuoden viimeisenä päivänä on myös kiva miettiä ensi vuoden tavoitteita. Ykkösjuttu meille Aronin kanssa on ehdottomasti kolmosluokan jälkikokeiden korkkaaminen. Tavoittelemme pk-bortsumestaruuksia, jotka järjestetään kesäkuun alussa Helsingissä. Sinne! Myös kotinurkilla olisi kiva käydä jälkikokeessa ja syksyllä osallistua esim jäljen piirinmestaruuksiin. Eli siinä on tavoitetta kerrakseen. Mehän ollaan Miinun kanssa sovittu, että ensi vuonna osallistutaan kaikki bc-mestaruuskisoihin ja agility-sellaiset järkätään täällä meillä huhtikuussa, joten agilityn ykkösluokan nollat on meidän seuraava tavoite. Toivottavasti tokon bc-mestikset ei ole ihan äkkiä, sillä se seuruu, voi yök. Tokoa pidetään kuitenkin ohjelmistossa ja tarkoitus on harjoitella evl- kokeissa ensi vuonna sitä mielentilan hallintaa. Siksi me ei nyt unohdeta tunnareita eikä kaukoja.

Elviksen kanssa ei ole niinkään suuria harrastustavoitteita, mutta toivomme onnellisia hetkiä yhdessä.  Yritän pitää sen turkkia hyvässä kunnossa, sillä pitkäturkkinen ja hoidettu partis on vaan silmälle iloksi. Ja terveyttä toivon meille kaikille.

Tulipas tästä nyt pitkä postaus, mutta Hyvää Uutta Vuotta sinulle joka jaksoit lukea tänne loppuun saakka. Toivon meille kaikille onnellisia hetkiä ja menestystä, lajissa kuin lajissa, koiraharrastuksissa.

Jouluntoivotus

Kanalassa

Jee, tänään aamusta aikaisin tien päälle kohti Kana-areenaa.Petra lähti mukaan, koska Nellikin tulee. Nelli on Annan japaninpystykorva ja Petralla kova koirakuume, haaveilee schipperkestä tai japaninpystykorvasta. Aihe on sinänsä vaikea, sillä kaksi koiraa on minulle ihan riittävä huollettavien määrä. Vaikka koira olisikin Petran, tietää se aina yhtä huollettavaa lisää, koska 10-vuotias on kuitenkin kovin nuori täyteen vastuuteen. Toisaalta, hyvä harrastushan koiran kanssa touhuaminen on. Joten mietitään tässä vielä.

Aronin treenit pitivät sisällään tänään sekä tokoa että agia.

Aloitettiin tokon temppuradalla. Olin suunnitellut varmojen ja helppojen liikkeiden rikkomista ja suunnitelma oli lähettää merkin kautta ruutuun, ruudussa tehdä pari kaukokäskyä, sitten liike jatkuu normiin tapaan, sivulle kutsutusta kohdasta sitten liikkeestä maahanmeno ja siitä luoksetulo, lopuksi vielä lähetys merkille ja palkkaus. Virittelynä tein ensin pari kaukokäskyä ja sitten temppuradalle.

Toteutus ei oikein onnistunut, Aron teki kaiken kuten käskin, mutta ääntelyä liittyi vähän joka väliin, sen sijaan että se olisi keskittynyt entistä tarkemmin, tulikin ääntelyä, jossa koira olisi sanonut, että mitä, tämäkinkö tähän väliin. Anna sanoi, ettei näyttänyt hyvältä, ennemmin epävarmalta, vaikka menikin ruutuun, teki kaukaa kaukoja, tuli sivulle. Joten pitää miettiä näitä nyt vielä.

Sitten tehtiin kokeenomainen tunnari. Pitkästä aikaa, edellinen tunnari on tehty elokuussa kokeessa. Kokeenomainen tunnari, kapulat rivissä. Aron meni reippaalla ravilla kapuloille, haisteli, kerran kolautti hampaansa johonkin kapulaan, kuului siis sellainen ääni, mutta ei nostanut sitä, vaan nosti vierestä kapulan, joka oli oma. Jee!

Tämän jälkeen treenattiin vielä liikkurin käskytystä perusasennossa. Koska viime treenissä ne liikkurin äänet nostavat virettä, päätin, että tänään ollaan vaan paikallaan ja jos koira on ääneti sekä pitää kontaktin, se vapautetaan palkkakipolle. Aron olikin näissä tänään ihan huikean hyvä, sillä se keskittyi, oli ääneti ja saatiin paljon onnistumisia nyt tässä. Tehtiin useampi lyhyt setti ja hyvin kesti Annan kovaäänisen kuulutuksen, että liike alkaa, liikkeelle mars. Näitä vahvistamalla ehkä päästään joskus liikkumaankin.

Kakkoskierros aloitettiin siis tällä perusasentotreenillä ja tehtiin siihen vielä toinen tunnari päälle. Nyt kapulat oli ympyrällä ja Aron teki tosi hyvin, haisteli kapulat läpi ja toi oman. Työskenteli niin hyvin, että tuli kyllä hyvä mieli. Keskityin myös palkkaamaan niin, että kehun ja liikun ja vasta viiveellä sai nakin palasen palkaksi. Luulen, että yksi paha virhe meillä on ollut se, että Aron ikään kuin vaatii sitä palkkaa välittömästi ja kun ei sitä saa, tulee sellainen turmauma piip.

Nellin seurana otettiin lyhyt paikka istuminen kahteen kertaan ja voi miten hyvä asenne Aronilla on näissä. Se istuu kuin patsas eikä taatusti mene makuulle eikä ääntele. Ehkä siis ainoa asia tässä elämässä mitä olen osannut oikein koiralleni kouluttaa. Kiva, että on edes yksi!

Agi-osuudessa tehtiin este-sarja-focusointia. Nyt ensimmäisellä suoralla oli hyppy, hyppy, muuri, hyppy ja putki. Putken jälkeen toisella suoralla oli kaksi hyppyä ja pituus. Eka suora meni tosi hyvin ja palkattiin siihen. Kun otettiin koko rimpsu, piti vähän ennen pituutta vilkaista minua, että tulenko sieltä. Pyrin kävelemään itse koko ajan, mutta hyppysuoralle lähdettiin yhdellä käskyllä. Suoritus parantui kerta kerralta ja lopulta saatiin täysi focus eteenpäin, jes! Tähän kohtaan pidettiin tauko.

Video ensimmäinen suora

Video, missä lopun focus ei vielä riittävä

Video missä onnistuu

Tauon jälkeen samaa harjoitusta toiseen suuntaan. En tiedä alkoiko Aron jo väsyä tässä kohtaa, sillä ainakin kaksi aloitusta sillä meni totaalisesti pieleen. Se ei ikään kuin keskity siihen ekaan hyppyyn
ja roiskaisee riman ihan törkeästi. Saatiin alut kuitenkin sujumaan, mutta huomasin, että jos lähdin vahingossa juoksemaan tässä estesuoritusten rinnalla, häiritsi se heti koiran hyppyä. Yritin siis muistaa, että tässä vaiheessa viekä kävelen, en juokse.

Lopuksi tekniikkatreeniä, estekorkeudet koiran säästämiseksi noin 40cm ja minä yritin taas kerran tätä kolmeen hyppyesteen serpentiiniä, missä koira kiertää esteet takaa. Kuten aiemminkin, päästään ne kaksi ja kolmannella olen jo myöhässä. Otettiin putkesta vauhtia ja uudestaan ja uudestaan. Ehkä jonain päivänä....
Huh, kyllä me tosi kaukana ollaan kummassakin lajissa kilpailutasosta, mutta onneksi treenattavaa riittää ja näin ollen kivaa yhdessä oloa. Ja kyllä hallitreenaaminen on vaan luksusta, ulkona puhalsi törkeä tuuli ja me treenattiin sekä kahviteltiin Annan ja Petrsn kanssa lämpimässä hallissa, parhautta!

Viikon kohokohtia

Näin joulukuussa on sosiaalinen elämä on vilkkaimmillaan, on pikkujoulua, itsenäisyyspäivää ja jopa pikkujouluristeilylläkin kävin. Koirat yrittää olla juhlinnassa mukana, mutta suurinta juhlaa niille on luultavasti viilettää lumisessa metsässä. Nyt kun on lumi maassa, näkee metsässä/ pelloilla liikkua myöhälläkin.

Aronin viime viikon kohokohta oli peurajahti, kuljettiin pellonlaitaa, koirat juoksivat luonnollisesti vapaina. Kumpikin suhautti ensin sellaiseen pusikkoon ja ensimmäinen mikä sieltä pusikosta tuli ulos olikin iso peura. Vaikutti pulskalta ja laiskalta, sillä olin jotenkin kuvitellut peurojen olevan ääntä nopeampia. Sen sijaan Aron oli. Peura pomppi eteenpäin ja Aron saavutti suoraviivaisesti sitä kiinni. Pellon reunaan sain kovalla karjunnalla Aronin pysähtymään ja peura jatkoi matkaansa metsään. Loppulenkin kumpikin koira menivät kyllä hännät kippuralla, sillä peurojen hajua oli ilmassa ja jännää oli.

Tiistaina oli mun kohokohta, sillä alueellinen agin valkkuryhmä treenaa kerran kuussa ja nyt oli jouluisen treenin vuoro. Jari Suomalainen meitä koutsaa ja tekis mieli hehkuttaa, että I love Jari Suomalainen. Jari oli katsonut meidän viimeisimmän hyppy/focusointi-videon ja tämän pohjalta saatiin seuraavaksi kuuksi taas treeniohjeita; tehdään samanlaisia hyppysuoria, mutta nyt kasvatetaan mun liikkumista. Eli seuraavissa treeneissä kävelen kaiken aikaa. Kuukauden päästä samaa hölkäten. Eli kaiken tarkoitus on totuttaa Aronia työskentelemään mun liikkuessa.

Itse treeneissä oli 23 esteen rata, mutta Jari tiesi meidän kehitettävät kohdat ja sanoi, että helpotetaan Aronin treeniä ja aloitimme radan esteeltä 5. Miten viisasta! 5 este oli hyppy,jolle koira heitettiin, sitten leijeröitiin koira kaumpana olevaan putkeen ja juostiin miljoonaa tekemään persjättöä pituudelle. Pituuden jälkeen oli kolmen hypyn serpenttiinitreeniä ja tiesin etukäteen, että ne on meille niin kamalan vaikeita. Mutta menikin yllättävän hyvin, ihan jopa kerran onnistui rimoja tiputtamatta tämä koko homma eli 5 estettä peräkkäin täydessä vauhdissa.

Sitten jatkettiin rataa kepeillä, sieltä hypyn kautta pimeän kulman putkeen. Putkestä ulostullessa oli taas nämä kolme serpeetinihyppyä, nyt niin, että aina kierrettiin takaa. Saatiin onnistumisia, jos tehtävänäni oli vain nämä kaksi hyppyä suoritettavan takaa, jos oli kolme, aloin hosua loppua kohti.  eli tyydyttiin siihen, että putkesta koira takaakiertoon ja vielä seuraava este takaa ja palkkaus.

Uusintatoistolla meillä alkoi rimat tippuun, johtuen ehkä siitä, että me kumpikin Aronin kanssa tsempattiin ja keskityttiin ihan satasella, kun homma näin sujui, menetin ehkä terävintä tsemppiäni ja koirakin alkoi väsyä. Viisaana Jari huomasi tämän ja treenattiin vielä pelkkää puomia treenin loppuun.

 Puomiharjoituksessa Jarilla oli Aronin lelu ja seisoi siellä puomin päässä vähän sivussa. Tälläinen asetelma siksi, että kuollut lelu puomin päässä saa Aronin hidastamaan. Puomi-treenissä tavoite oli saada koira focusoitumaan täysillä kohti kontaktia riippimatta taas minusta, heti kun koira oli on-off tilassa sanoin vapaa ja Jari heitti lelun Aronille. Jatkossa lelu tulee apuohjaajalta, mutta satunnaisesti myös minulta, jolloin suoritus ei olisi vain kohti apuohjaajaa pyrkimistä.

Olipas antoisaa ja turvallista, kun Jari tiesi/ näki niin hyvin, mistä me selvitään ja mistä ei.

Tänään ajelin tokoilemaan Pirjon kanssa, nähtiin Hakametsän hallilla, siellä on isot parkkipaikat ja auraus oli käynnissä. Aurauksen jälkeen maan pinta vaikutti kyllä liukkaalta, hui.

Aron teki ensimmäisellä kierroksella vähän vauhtia alle. Merkin kautta ruutuun meni hyvin, joskin vauhtia oli ja se liukas pohja, liukkuaden vuoksi koira ajautui lähes ruudusta ulos ihan takarajalle, mutta palkkasin, koska meni niin hyvin. Sitten Pirjon käskytyksillä ruutu-liike, sieltä koira seuraamaan ja siitä hyvästä seuraamiskohdasta lähetin koiran eteenmenoon, keppi oli kentän laidassa valmiina. Hyvin meni kaikissa kohdissa ja nyt ruudun paikkakin oli keskellä, kun koira itse vähän jarrutti ennen käskyä, laukaten kuitenkin siis kunnolla ruutuun.

Tämän jälkeen tehtiin meidän perusasento ja seuraamistreeniä, missä Pirjo häiritsi seuraamista epämääräisellä ääntelyllä ja kahinalla. Perusasennot tuomarin edessä sujuivat myös hyvin, piip tuli siinä vaiheessa kunalan puhumaan meidän molempien nimiä. Joten onnistumisen vuoksi otettiin tuomarin luokse menoja, joissa olen vaan hiljaa ja vapautsn koiran namikipolle.

Kakkoskierroksella ajattelin, että lisätään Pirjon häiriköintiä sellaiseksi, että Pirjo huutelee jotakin käskyjä. No Pirjo huuteli istu ja Aron parka istui jokaikisestä Pirjon käskystä. Tässä kohtaa seuraaminen hajosi atomeiksi ja tilalle tuli kaikki mahdollinen seuraamiseen liittyvä toiminta, mitä en haluaisi. Joten lopulta koira meni autoon, koska en yksinkertaisesti tiennyt mitä tehdä ettei homma pahenisi.

Ajelin kotiin niin harmistuneena ja suruisena. Heti kun ympäristöstä tuli sana käsky tai tms. oli se Aronille yksinkertaisesti vaan liikaa. Pakko hyväskyä tämä, vihata hetki itseä, miten olen ihan itse tämän sille kouluttanut. Aron kestää vaikka mitä kuhinaa ympärillä, mutta koemainen käskytys, ei onnistu.

Samalla reissulla pysähdyin Prismaan kaupoille, taskussa oli vielä paljon nameja, joten takaisin ongelmaan. Nyt seurauttelin koiraa teemalla ympäristössä on kaikenlaista häiriötä, mutta ei koemaista. En antanut mitään käskyjä, kuljin vain. Aron oli ilman hihnaa ja aina kun seurasi/ otti kontaktia hyvin, sanoinjes ja heitin namin taaksemme maahan. Näin lumella se on helppoa, kun koira löytää namin pian ja sen syötyään tuli tarjoamaan uutta kontaktia. Kävelin Aronin kanssa autojen välistä, ihmisiä meni ja tuli, autoja meni ja tuli, yhdet pikkukoirat, jotka räkyttivät autossa ja pomppivat vasten ikkunaa oli aluksi vähän paha, mutta hetken päästä mentiin tämän autonkin ohi hienossa kontaktissa. Aron oli ihan älyttömän hyvä ja keräsimme myöskin katseita, heh. Viikon kohokohta siis tämäkin.

Focusointi onnistuu

Jee, kyllä harjoittelemisesta on vaan apua.

 Tänään olin Katrin kanssa aamutuimaan sdp:llä. Pakkasta on siinä 16- asteen kieppeillä, mutta meitä se ei onneksi haitannut. Verryttelyt tehtiin ei hihnalenkkeillen vaan Aron, Tao ja Benson juoksivat vapaana. Aron on vaan eiryisen kiinnostunut Bensonista, joten Tao oli sille vähän kuin ilmaa.

Jatkoimme harjoituksissa hyppysuorilla, joissa mun osuus on pieni ja suoran päässä on apuohjaajalla palkka. Ensimmäisellä kierroksella Aron hyppäsi suoran hyppy-muuri-hyppy-hyppy 4 kertaa puhtaasti. Itse kuljin 2 kertaa samalla puolella ja sitten puolen vaihto. Aron teki hypyt puhtaasti ja keskittyi menemään eteenpäin, ei katsellut taakseen.

Kakkoskierroksella tehtiin toinen hyppysuora, jossa hyppy-rengas-hyppy-hyppy, tässäkin eteni hyvin eteenpäin, yksikään rima ei. Sitten laitettiin putki väliin ja yhdistettiin molemmat suorat, kerran roiskautti renkaan ja hypättiin kerran rengas pelkästään ja tästä vain suullinen kehu. Päivän viimeisestä suorituksesta on videonkin. Siinä Aron tekee ihan pienen silmäkulmien vilkaisun renkaan jälkeen, mutta tekee parhaansa mukaan hyviä hyppyjä. Kaikkiaan yritin olla häiritsemättä koiraa, jatkossa harjoitusta vaikeutetaan lisäämällä mun täysillä pinkova hahmo tuohon mukaan.

Aron hyppää

Olinpas tyytyväinen! Kiitos Katrille treeniseurasta ja monista ajatusten vaihdoista, koskien niin koiria kuin hoitotyötä :-)

Focusta esteisiin

Tasan yksi päivä tällä viikolla vapaata ja sehän pitää heti hyödyntää treeneihin, joten tänään klo 8.30 olin verryttelemässä treenihallilla. Treffailtiin Anu Puskan kanssa ja Anu oli suunnitellut meille yhden simppelin harjoituksen, kaksi suoraa putkea ja 4 hyppyä. Koira odotti ykkösesteen takana ja minä koiraani kakkosesteen takana, kakkoselle merkkaus ja heitto (pakkovalssi) ja tämän jälkeen koira sai mennä seuraavan hypyn ja putken kautta eteenpäin. Näin ollen putken jälkeiset esteet ohjasin takaapäin. Putken jälkeen pari hyppyä ja toinen putki, Anu oli palkan kanssa odottamassa putken päässä harjoitusta ja saatiin kerta kerralta paremman näköistä jälkeä, missä koira ei enää vilkuillut taakseen tulenko minä, vaan sai suullista käskyä mennä vaan eteenpäin. Rima saattoi helposti tippua kakkosella, mutta testattiin, että jos teen merkkauksen vähän kauemmaksi esteestä, tulee Aronille enemmän tilaa hypätä ja tämän idean jälkeen se hyppäsikin ihan puhtaasti. Pääpaino oli tässä harjoituksessa se rohkea irtoaminen eteenpäin. Aron meni hyvin. Onnistui lopulta rimoja tiputtamatta ja hyvässä vauhdissa eteenpäin mennen.

Kakkoskierroksella oli putkien välissä kolme hyppyä ripirinnan ja testailtiin, mikä ohjaus olisi paras, näillekin hypyille tultiin suorasta putkesta, missä luonnollisesti jään koirasta jälkeen. Aron meni hurjan taitavasti heti, kun sain oman liikkeeni sujuvammaksi ja ohjauksen pysymään koko ajan päällä. Eli aivan perusasioiden äärellä ollaan. Anulta tuli aina palkka ja Anun mielestä Aron focusoi itseään esteisiin nyt enemmän kuin minuun. Hyvä näin, sillä tätähän meidän pitää nyt kehittää. Tänään onnistuttiin myös palkkaamaan koiraa paljon, joten Aron oli silminnähden tyytyväinen näiden treenien jälkeen.

Loppuun pelkkää pujottelua, ettei vallan unohdu.

Treenien jälkeen käytiin vielä kivassa sammalmetsässä loppulenkeillä. Vähän oli Aronilla ja Tepolla alkulenkistä hännät kippurassa, kumpikin uroksia, mutta yhden ärinän jälkeen tilanne laukesi ja pojat juoksivat yhdessä niin hienosti. Tämän ärinän aiheutti kyllä Elvis, joka juoksee ja haukkuu, tilanne tasaantui, kun Elvis kulki hihnassa ja nuo bc-pojat rallatteli keskenään ääneti. Kiva, että Aron ja Teppo tulivat noin hyvin toimeen keskenään. Kiitos Anulle vielä kivasta aamupäivästä!

Keskittymistä

Kuluneella viikolla on on vain haaveiltu ihaniata metsälenkeistä, pimeä tulee niin kovin aikasin, että tyydymme ulkoilemaan hihnassa kotinurkilla. Siellä täällä aina valoakin on, joten joka päivä on tehty lenkin varrella hidasta seuraamista milloin missäkin. Olen saanut paljon tosi hyviä pätkiä, mutta ahnehdin myös ehkä liikaa, noin 12 hidasta askelta ja vanha käytös, eli pieni levoton piip tulee esiin. Yritinkin eilen pitää palkkausvälin tiheänä, että koiran mieli pysyy tasaisena.

Eilen lähdin myös lenkille reppuselässä, repussa ruutumerkit ja eteenmenokeppi. Etsittiin sellainen paikka, missä oli edes vähän katulamppujen valoa ja tilaa juoksuttaa koiraa, sellainen olikin yhden rivitaloyhtiön päässä. Katulampun alle 4 tötsän ruutu ja toisen katulampun alle noin 25 metriin yksi merkki. Ja pitkästä aikaa merkille lähetyksiä ja ruutuun menoja. Olipas kivaa! Ensimmäin ruudun Aron meni vähän banaanilla sisään, kun se selvästi yritti hahmottaa ruudun. Jatkossa se tiesi missä ruutu on ja juoksi suoraviivaisemmin sinne. Lopuksi teimme merkin kautta ruutuun, sinne seis ja maa, kutsuin sieltä sivulleni seuraamaan ja siitä lähetinkin eteen, missä pimeydessä meidän eteenmenokeppi oli vietynä. Aron yllättyi ehkä sekunnin verran eteen-käskystä, mutta lähti laukkaamaan eteenpäin, kepin kohdalla hihkuin jessiä ja heitin pallon palkaksi. Aronista oli ihan sairaan hienoa!

Joka päivä ollaan treenattu myös uutta temppua nimeltä tassu. Siinä pitää nostaa tassu -vihjeestä vasen takajalka ilmaan. Tempun opettaminen ei ollut ihan minuutin homma. Aronin kanssa on treenattu paljon takapäätehtäviä, mutta nyt vain yksi tassu. Yhden kerran sen molemmat takatassut kiipesi pitkin seinää, joka näytti kyllä hurjan hauskalta, mutta tätä ei nyt haluttu. Että sain jotenkin homman toimimaan, otin pienen purkin, minkä jätin koiran taakse. Rajasin koiran liikkumatilaa ja tätä kautta sain Aronin tarjoamaan käytöstä, missä se tarjosi yhden takatassun nostamista purkille. Koska naksautin heti siitä kun nosti tassua ilmaan, sain käytöksen esiin, missä se purkki oli lopulta sivuseikka, pääasia, että koira nosti vain sitä yhtä tassua ilmaan välittömästi edellisen naksunamin syötyään. Riittävän hyvä vahvistetiheys ja tassu ja naksu menivät  kilpaa vuorotellen. Röyh sanoi Aron tämän illan jälkeen. Seuraavana päivänä liitin käskyn Tassu tähän ja nyt yritän yleistää temppua, että tassu nousee missä vaan. Teimme tätä siis saadaksemme yhden keskittymistä lisäämään ja virettä laskemaan- työkaluksi.

Harjoituksia

Eilisen innoittamana harjoiteltiin tänään:

Sisällä keskittymistä vaativia temppuja, Aron treenasi liikkumatta-käskyä, siinä seistään paikallaan ja vasta kun seisoo paikallaan eikä häntäkään liiku, tulee naks. Piti tehdä tätä ihan eteisen peilien edessä, että näin selvästi hännän pysähtyvän.
Treenattiin myös pääkky-käskyä, missä Aron pistää päänsä maahan etutassujen väliin, siinä nyt tiukka kriteeri, että myös tässä ei saa mitenkään liikkue, ei edes häntä.
Muisteltiin myös tokon kaukokäskyjä.

Pirjo-apuohjaajan ja namien/namikipon kanssa harjoiteltiin Kyötikkälän kentällä seuraamista, jossa vapautus namikipolle ihan pienestäkin. Myös perusasennossa istumista häirittynä sekä seuraamisessa häiriöitä. Liian paha häiriö oli narupallon heittely, Aron alkoi kaivata sitä palloa. Tehtiin myös tuomarille ilmoittautumisia, joissa Aron oli ihan tosi hyvä istuessaan tuomarin edessä, se oli ihan hipi hiljaa ja keskittynyt. Wau!!! Palkka tuli näissä joka kerta tuomarilta ja ihan viimeisellä kerralla tuomari antoi sen pallon palkaksi ja lähdettiin sen kanssa kentältä pois.

Sitten seuraamista kaikkialla muualla kuin treenikentällä eli iltalenkillä treenattiinkin huolto-aseman pihassa. Treenikentät aiheuttaa Aronille tietyn mielikuvan mitä kuuluu siellä tehdä ja nyt Elinan vinkistä, me tehdään matalavireisiä seuraamispätkiä joka paikassa. Aron oli ihan huippu tässä iltamyöhän huolto-asematreenissä, heitin aina namin itsestäni poispäin kun koira oli hyvä. Näin sen piti namin jälkeen hakeutua uudestaan siihen seuraamispaikkaan. Tässä treenissä Aron oli lähes äänetön, kerran tuli piip. Ja harjoittelin sitä maailman vaikeinta eli vain hidasta seuraamista. Tämä on Aronille se maailman vaikein juttu, koska se vaatii keskittymistä. Ja jos koiran mielentila on liian korkea, se ei voi keskittyä. Ja jos Aron ei voi keskittyä, se seilaa ja vaihtaa paikkaa ja ääntelee. Mutta nyt sen vire ja asenne oli keskittyneet ja treeni meni superisti. Pieniä pätkiä ehkä 4 askelta hidasta seuraamist ja sitten vapautus. Näitä me tehdään nyt sitten joka päivä ja kaikkialla muualla kuin treenikentällä. Niin siistiä!

Aamulla oltiin myös esineruutuilemassa Pirjon ja Jakin kanssa. Tehtiin tuttuun rinteeseen,  täysikokoinen ruutu, mmutta tänään vietiin 5 esinettä Aronin kanssa, näistä vain 2 taakse ja kolme melko eteen. Takana oli pikkuiset esineet ja edessä vähän isommat. Aron oli superkiihkee ja motivoitunut. Se teki 4 täydellisen suoraa pistoa ja yhden ei niin täydellisen, mutta esineet nousi ja oltiin molemmat liekeissä :-)

Valoa kohti

Ehkä maailman ankein aamu oli tänään, sysi pimeää, vettä satoi ihan kunnolla ja koko maailma harmaa. Ei mitenkään surkeempaa voi enää olla. Surkeasta kelistä huolimatta ajelin koirieni kanssa jo ennen klo 9 kohti Eteläpuistoa, missä meillä oli tapaaminen. Ennen sitä tein vajaan tunnin hihnalenkin ja yritin piristyä kiipeämällä kohti Pyynikin näkötornia. Mitään ruuhkaa ei sunnuntai-aamuna ollut siellä nurkilla.

Sitten siihen tapaamiseen, treffattiin nimittäin Elina Kuokkanen, bc Pixin ja Nokin omistaja ja Outin kaveri. Outi oli jo pitkään kertonut, miten paljon Elina oli työstänyt Pixin kanssa ääntely-asioita ja Outi kertoi, että Elinalla voisi olla meille jotakin annettavaa. Ja todellakin oli!

Ensimmäinen mistä juteltiin, oli meidän tulevaisuuden tavoitteet, Aron on ollut nyt syksyn tokotauolla, sillä ajatuksissani olin jo luovuttanut tokon suhteen. Vaikkakin elokuussa päästiin tva-tavoitteeseen, oli se tietysti hienoa, mutta todellisuudessa tiedän evl-seuraamisen olevan ihan mahdoton tehtävä meille ja ylipäätään ääntelyn hallitsemisen. Kun on kerran tai kaksi esittänyt aivan alaarvoista ja ääntelyn kera olevaa seuraamista, ei siihen ihan ehdoin tahdoin halua mennä uudestaan. Silti mulla on ihan hirveä ikävä merkkitreenejä, ruutuun lähettämisiä, ohjattuja noutoja ettei tosikaan, mutta silti jostain syystä ajatus on itänyt, että ei meistä ole valitettavasti tämän parempaan. Kaunis ykköstulos on normituomarilla mahdoton tuon äänen vuoksi ja miten paljon pk-puolella sitä katsotaan sormien välistä.  Elina kuitenkin käänsi meidän tilsnteen aivan uuteen valoon, sellaiseen mikä tuo lähes kyyneleet silmiin. Toko voi olla meidän treenilaji tva:sta huolimatta, sellainen laji, jonka liikkeissä ja kisoissa harjoittelen Aronin kanssa mielentilan ja vireenhallintaa. Sillä karu fakta on, että ääntely lisääntyy. Seuraaminen pahenee, jollen muuta suuntaa ja pelkän pk-tottiksen treenaaminen pitää virettä korkealla ja koirani treenikapasiteettia aika kovilla. Siksi me treenattaisiin eniten tokoa ja pk-puolesta erikseen telineitä. Tällä nykyisellä seuraamisella kun ei päästä puusta pitemmälle ja jo pelkkä tuomarille ilmoittautuminen nostaa ajatuksia siitä, että kohta alkaa se Seuraaminen, joka on niin kauheaa kuin ajatuksen pitäisi olla niin, että kiva päästä ilmoittautumaan tuomarille, että päästään seuraamisen alkuun. Joten toko palasi meidän elämään takaisin. Se tuntui niin helpottavalta, kun joku ulkopuolinen kertoi ja näki tämän asian niin hienosti. Missä on mun merkit ja tunnarit??? Ja mennä kokeeseen harjoittelemaan virettä ja sen nostoa/ laskua? Wau!

Meidän ongelman ytimessä on monta yksityiskohtaa, joihin Elina oli pureutunut. Fakta oli kuitenkin saada minut ymmärtämään, että nyt on hyvä aika vuodesta työstää tätä ongelmaa ja sitä voi vielä työstää. Ensimmäisenä Elina kannusti minut miettimään temppuja, joissa Aron joutuu keskittymään, kehonhallintatempuilla siis, Aronhan ei ääntele mm. Kaukoissa, koska ne vaatii sen keskittyvän asenteen. Ja kun meillä on hallussa x määrä temppuja, jotka vaativat matalaa virettä, voin käyttää niitä vaikka juuri ennen omaa vuoroa, kun pitäisi mennä kehään. Lasken niiden avulla virettä. Eli treeniohjelmaan tulee temppu "liikkumatta" ja tämä koskee myös häntää sekä nosta vasenta takajalkaa käskystä :-)

Tavoittelen Aronin olemukseen siis keskittyvää asennetta, sellaista missä kuunnellaan ohjaajan käskyjä. Aronin ääntely liittyy myös kovasti oletusarvoihin ja palkkaamattomuuteen, siksi Elina markkinoi meille riko evl-ketjuja paloiksi ja niiden kanssa harjoittelen sitä keskittymistä ja samalla myös palkattomuutta. Tehtiinkin sellainen pätkä, missä liikkeestä seisominen, jatkoin matkaani eteenpäin, pysähdyin ja kaukokäskyjen seisomasta maahan ( onnistui muuten täydellisesti) ja siitä kutsuin luokse. Eli kolmesta liikkeestä palat. Näissä Aron todella keskittyi ja ainoastaan siinä liikettä lopetettaessa tein käsiäni levittelevän kehupalkan, josta Elina heti sanoi, että Aron nousi sillä taivaisiin. Miten voisin kehua/ kisapalkata vähän hillitymmin ja silti kertoa koiralle, että olitpa taitava?

Työstettiin myös sitä seuraamista ja palkka tulee jatkossa nyt apuohjaajalta, työstettiin erilaisia pätkiä
niin minun liikkuessa kuin pelkässä perusasennossa, vapaa-sanasta koira saa laukata namikipolle ja namin syötyään palaa luokseni tarjoamaan uutta perusasentoa tai seuraamista liikkeeseen. Aronista
tämä oli hurjan hauskaa ja näin sellainen ahdistus/epävarmuus saadaan laukeamaan. Paljon toistoja/ palkkaa ja koiran asenne on se olla aktiivinen osapuoli, meikä on passiivinen.
Mitä enemmän saan koiran haluamaan itse seurata, sitä helpompaa minulla on. Erikseen tässä treenissä tehtiin myös liikkurin ääniä, sillä ne nostavat Aronin mielentilaa.
Lisäksi tehtiin sellaista tuomarille ilmoittautumista, missä palkka tuli tuomarilta, eli jos kulki sivullani tuomarin eteen istumaan ja piti siinä hetken kontaktia minuun ääneti, tulikin vapaa-käsky ja tuomari antoi namin koiralle. Hitsi kun olikin Aronista kiva juttu. Tehtiin myös yhtenä erillesenä treeniä häiriöitä, joissa Elina häiritsi ja vapaa-sanasta koira sai irroittautua kontaktista namin hakuun. Aron paransi asennettaan kuin sika juoksuaan, se ero on aikaisempiin, etten sano vääristä kontaktinmenetyksistä mitään, aikaisemmin olen huomauttanut, mutta näistä se epävarma mielentila on koiralle kasvanut. Se mitä Elina halusi meille opettaa oli uusi ajattelumalli tuohon ääntelyyn. Kun koirani ääntelee, se kertoo viestiä minulle: olen väärässä mielentilassa, tunnen tilanteen epämukavaksi, sanoo Aron minulle. Minun tehtävä on kuulla tämä viesti ja miettiä, miten muutan mielentilaa sillä hetkellä.

Huh tässä on ehkä murto-osa kaikesta siitä mistä me sateisena ja kylmänä aamuna puhuttiin, mutta mikä pelastava enkeli Elina olikaan. Olin nimittäin koko viikon murehtinut meidän seuraamista ja sitä, miten olen kaiken pilannut. On niin vaikeaa muistaa pyrkiä äänettömyyteen. Ihan yhtä vaikeaa on ollut agilityssä rima-haasteet, mutta nyt kun on lähdetty niitä oikeasti miettimään ja työstämään, voin kertoa, että mm. Tiistain kehariryhmän treeneissä Aron tsemppasi ihan tosi paljon jo niiden rimojen kanssa.Siksi kaikki ongelmat pitää vaan ottaa työstöön, sillä se on ainoatie eteenpäin.Toinen vaihtoehto on antaa olla niiden sellaisenaan ja käytännössä ne sitten vain kasvavat. Ja kuka haluaa rimojen lentävän tai äänien lisääntyvän, en minä ainakaan.

Kiitos Elina siis kaikesta ajasta ja vaivasta, teit meistä Aronin kanssa taas yhdessä kohti parempaa yhteistyötä tavoittelevan parin. Heti huomenna treenit jatkukoon!

Ja se siitä mielenrauhasta!

Tänään oltiin reippaita jo heti aamusta, sillä klo 9 Kyötikkälässä treffit Pirjon ja Kaarinan kanssa. Esineruutu meillä oli mielessä. Tallattiin se nousevaan rinteeseen ja Aron sai aloittaa. Koska viime ruudussa näkyi jumitusta yhteen nurkkaan, jatkoin tänään hyväksi havaitulla teemalla, mielikuvaruudulla. Siinä veimme Aronin kanssa yhdessä esineet ja tähtäin on siinä, että koira tietää mitä se on tekemässä, jonka kautta motivaatio nousee. Toivon siltä suoria pistoja enkä mitään ylimääräisiä kierroksia tai menemistä sinne, mistä viimeksi nousi esine. Joten alla video, miltä homma näytti sitten livenä. Toisen piston jälkeen Aron meinaa sortua vanhaan, mutta onneksi ei hyödy siitä löytämällä esinettä, vaan palaa luokseni ja seuraava pisto on taas suoraan eteenpäin ja sieltä nousee esine.

Aronin ruutu 19.11.

Sitten tottisteltiin myös kentällä. Aronin seuraamisen mielentila ei ollutkaan nyt sellainen, mitä olin luullut vahvistaneeni. Sen vire oli täysin poissa, ihan kuin kilpikonna, joka pisti päänsä kuoreen eikä halunnut kohdata maailmaa. Se ei ottanut siis minkäänlaista kontaktia, vaan tuijotti maata ja piipitti siinä. Voi karseeta, enhän mä nyt tätä halunnut.
Sitten ei auttanut kuin nakki-imutuksen kautta vetää sitä nenää pois maasta ja kääntää koiraa minuunpäin. Kehua ja nostaa, että nyt tehdään yhdessä. Ekan pallopalkan jälkeen koira vapautui ja parani suuresti. Mutta pelkkä nami ja rauhalliset kehut tekevät koirastani lahnan! En silti nyt yhtään tiedä, että mitä tän kanssa tekis.

Kun päästiin seuraamisen tuskasta, treenasin pk-aalla vinoja heittoja, jos kapula lentää niin vinoon, että koiralla on hyppy enemmän silmien edessä kun se nostaa kapulan, tekee se mielellään palautuksen hypyn kautta. Joten tosi vino heitto ja vahvistin kiipee käskyllä koiraa, kun se nosti kapulan, että takaisin tullaan samaa kautta mistä mentiinkin.

Erkseen eteenmenoa, jossa tarkoitus nyt on, että koira laukkaa vaan suoraan eteenpäin. Olin vienyt kosketuskepin jo valmiiksi ja teetin eteenmenon kentän poikki, kun yleensä tehdään se pituussuuntaan. Matka on kuitenkin sen verran pitkä, ettei kosketuskeppiä näy lähetyshetkellä, se ikäänkuin häivyttyy sinne kentän laitaan. Lähetys perusasennosta ja Aron lähti laukkaamaan vinoon, laukkasi aika pitkään kunnes hiljensi ihmettelemään, kutsuin takaisin ja nyt suuntasin koiraa vielä entistä tarkemmin suoraan eteenpäin. Nyt lähti ihan luotisuoraa ja meni ihan superisti, kentän puolessa välissä näki sitten jo kosketuskepin ja nyt jäi sekin vaihe pois, missä kääntyy katsomaan minua, että tehtäiskö jo maahanmeno tässä. Eli varsin onnistunut oli tämä, näitä nyt lisää, missä vahvistuisi rohkea laukka eteenpäin, vaikkei edessä näkyisikään mikaan.

Mielenrauhaa

Kuluneella viikolla olen hakenut Aronin seuruuseen matalaa virettä ja vähemmän stressiä. Itse pyrin kävelemään mahdollisimman rennosti, jolloin molemmat kädet heilahtelee liikkeen mukana. Palkkana on vain namit ja pääasiassa käytän suullista rauhallista kehua kertoakseni Aronille, että tee juuri näin, niin meillä on molemilla mukavaa.
 Tänään tehtiin kaksi erillistä seuraamistreeniä, joissa myös huomasin, että jos seurautan kohti seinää, alkoi koira kiemurrella ennen pysähdystä tai jos seurautin ympyrällä vasempaan suuntaan jonkin kohteen ympäri, oli taas vaikeuksia. Jos joku kohde oli siis Aronin vasemmalla puolen, täytyy Aronin ilmeisesti pitää sitä samalla silmällä ja samaan aikaan kontakti, hmmm, tarvitsemme siis itseluottamusta ja varmuutta tähän. Tavoittelen sitä, että koirani keskittyisi vaan seuraamaan ja tekemään töitä kanssani, mutta en tiedä onko se sitten matalan vireen tuomaa juttua, että ympäristö kilpailee kanssani. Kun vire on korkeampi, pitää Aron ihan todella hyvin kontaktin, mutta mukaan tulee heti ääniä tai vähintään äänekästä läähätystä. Ja nyt keskitymme siis rentoon olotilaan. Ollaankin paljon tehty pelkkiä aloitusperusasentoja, joissa ei tapahdu heti mitään, rauhallisesti kerron, että siinä sivulla on ihan hyvä olla eikä samantien just singahdeta eteenpäin.

Jotta Aronin mielestä treeneistä ei tulisi kuoleman tylsää, olen sitten tehnyt myös erilliset treenit, joissa saa pallon palkaksi. Kotipihassa olen tehnyt erilaisia vauhtinoutoja, joissa ei lähdetä kapulalle perusasennosta, vaan vielä vähän hetsaten ja sitten lennosta hae- käsky. Sanomattakin selvää, että Aron on lähtenyt intoa täynnä ja näissä kohden se on äänetön. Haluan nostaa noutojen intohimoa ja pitää tämän hauskana liikkeenä. Haluan myös, että Aron tulisi suorastaan röyhkeän näköisenä eteeni kapula suussa, siksi tänään ensimmäisestä noudosta palkka, kun laukkasi lujiten minua kohti, seuraavassa tuli lujaa kapulan kanssa eteeni istumaan ja siinä edessä istuvaa koiraa kehuin, mutta en liikuttanut käsiäni. Haluan, että Aron on mahdollisimman itsevarma itsestään, kun se istuu siinä edessäni kapula suussa. Kehujen jälkeen edistyttiin ihan irti-käskyyn saakka ja vasta tämän jälkeen pallo. Kolmas nouto oli sitten niin, että palkka tuli heti kun koira sai noudon luotuvuksen alkamaan. Tämän päivän noudoissa asenne oli just eikä melkein.

Noutojen jälkeen ollaan otettu myös parit eteenmenot kepille. Tavoitteena on nyt, että Aron laukkaa pitkänkin matkan vilkuilematta taaksepäin. Otin viikolla yhden maahanmenon ennen meidän kohdekeppiä, hienosti Aron kävi maahan, mutta heti seuraavissa eteenmenoissa se vähän kyseli, että tuleeko käskyjä vai jatketaanko laukkaa. Lähetän Aronin eteenmenoihin nyt perusasennoista, niin ei tässä kohtaa tarvitse nipottaa siitä seuraamisesta.

Yksi esineruutukin tehtiin viikolla. Siinä esineet oli viety valmiiksi ruutuun, mutta kuinkas ollakaan sain muistutuksen, että esineruututreeneissäkin on tarpeen aina satunnaisesti yllättää koira ja pitää huolta motivaatiosta. Tallaamisvaiheessa Elvis oli virallinen esineruuduntallaaja, samalla sillä tuli myös kakka ruudun oikeaan takanurkkaan. Ei jätetty esinettä nyt ihan tähän kohtaan, mutta parin  metrin päähän ja tämä kyllä sekoitti Aronin ajatuksia alkuperäisestä tehtävästä. Lähetin Aronin ruutuun vasemmasta etukulmasta, mutta Aron ajautui nopeasti sinne oikeaan kakkakulmaan, mikä suora pisto olikaan kyseessä? kävi jopa nostamassa koipeaan siellä. Voi pöh, keskeytettiin ruutu hetkeksi ja tein samantien uuden suunnitelman. Korjattiin sitten mielikuvaa ja vietiin Aronin kanssa yhdessä kolme esinettä ruudun takarajalle ja jätettiin ne sinne. Aronista on ehkä maailamn kauheinta, että esine jätetään jonnekin! Kun kolme esinettä oli jätetty ja vihdoin Aron sai luvan hakea niitä yksi kerrallaan, meni Aron kuin ohjus ruudussa, haki niin lujaa kuin pystyy suorin pistoin esineet minulle. Joten jatkamme taas pari treeniä mielikuvaharjoitteen avulla, sillä tämähän vain kertoi, ettei motivaatio ollut huipussaan, hyvä muistutus taas minulle.

Elvis vietti samana päivänä 6-vee synttäreitään ja videoitiin Elviksen ruutu, kiitos Pirjolle ideasta  ja kuvauksesta. Elviksellä oli kyllä kiva päivä muutenkin, kun jahtasi Aronia sänkipellolla ja saivat Aronin kanssa isot raakaluut iltapalaksi.

Elviksen synttäriruutu

Samana esineruutupäivänä harjoittelin Aronin kanssa vinoja kapulanheittoja matalalla a-esteellä. En raaskinut kuormittaa Aronia sillä jyrkällä esteellä, mutta Kyötikkälän, kentän matala este oli kyllä märkä ja vähän liukaskin, joten en tiedä, oliko sittenlään hyvä harjoitus. Ekalla kerralla Aronin tassut vähän lipsuivat, kun tuli kapulan kanssa niin jyrkästä kulmasta. Seuraavalla kerralla heitin muka paljon pidemmälle ja hirveen vinoon, näin koira ehti paremmin suoristaa itsensä ennen estettä ja onnistui harjoituksessa.

Eli ihan kiva treeniviikko meillä takana.....

Syntyykö pienistä puroista kunnon virtaus?

Trenattu on tänäänkin, laiskuudesta ei voi syyttää. Eikä laiskasta treeniseurasta, sillä oltiin Annan kanssa tekemässä Tamskin tallilla jo klo 9 tänä aamuna Aronin hyppysarjaa. Estesuoralla oli aluksi 3 hyppyä. Katsotaan Aronin kanssa hyppysuoran päässä olevaa apuohjaajan lelua, vähän hetsasin, sitten koira istumaan, pupu-käskyllä vielä korjaan koiran ryhtiäja sitten sai luvan suorittaa. aron hyppäsi hyvin ja rimaakaan tiputtamatta. Oma osuus on minimaalinen. Sitten lisättiin pituuseste sinne kolmen hypyn taakse. Nyt kaksi kertaa ihan täydellisesti. Kolmannella sovittiin, että lähden Aronin kanssa samaan aikaan liikkeelle ja juoksen siinä vieressä/ perässä ja välittömästi rima nro 2 tippui, koska tässä kohtaa Aron vilkaisi taakseen, että mitä mä teen. Seuraavat kaksi sarjaa tehtiin niin että liikuin, mutta vähemmän häiritsevästi. Eli huomasimme, miten herkkää homma on. Näitä hyppysarjoja vaan pitää tehdä ja lisätä mun liikettä mukaan pikkuhiljaa.
 Aron oli pahis ja puri Pipsan narupallosta narun poikki. Annalla oli taskussa heidän uusi narupallo ja kun ei jaksettu hakea autosta Aronin omaa lainattiin kaverin. Muistelin vaan että meilläkin olisi ollut joskus samanlainen pallo, mutta siitä meni heti naru poikki- ollaan siis yksi narupallo velkaa Laukaan suunnalle.

Tunnin päästä oltiinkin sitten Kyötikkälän kentällä, missä Aron harjoitteli viretilan laskemista ja vaikeeta on. Jo perusasento on kentän suuntaan, vire nousee. Haettiin Aronille sellaista laske ja rauhoitu- ilmettä, yksikään lelu ei näissä treeneissä lennä.

Lopuksi käytiin vielä loppukävelyillä, kun Annankin koirat oli treenattu. Ja haettiin munkkia leipomosta ja juotiin meillä kahvit. Anna on aikas aarre! Oli niin mukava aamupäivä :-)

Kotipihassa jatkoin vireenhallintaseuruulla ja Aronin seuruun paikka on niin hyvä, kun sen vire pysyy alhaalla. Se ei silloin yritä liikaa ja tuntuu rennommalta muutenkin. Kehun sitä rauhallisella äänellä ja palkkaan namin avulla.
Toisena treeninä toisella puolen pihaan tehtiin sitten taas sitä toista ääripäätä, muutsma vauhtinouto ensin. Sitten yksi vauhdikas luoksetulo, jossa koira tuli eteeni istumaan. Kehuin siinä edessä istuvaa Aronia rauhallisesti ja siinä se istui ja tapitti mua silmiin, ei yhtään äännellyt eikä mennyt yli. Sitten sama kapulan kanssa ja kun kehuin edessä istuvaa koiraa rauhoittavasti, enkä vienyt käsiäni kapulaan, oli myös pito-ote kapulaan rauhallinen ja varma. Näitähän mä halusin lisää!




Iltasella kehariryhmän treeneihin. Siellä Anu oli asettanut mielenkiintoisen radan, josta nyt tiesin heti, että opettelen vain 13 ekaa estettä. Ne olikin kaikki hyppyesteitä, joten jatkettiin samalla teemalla kuin nyt muutenkin, hyppyjä ja ohjaamista. Oma asenteeni oli rauhallinen, mutta ei tässä asenteet paljon auta. Hinkattiin ensin esteitä 1-4 ja sitten 4-8 ja Anulla oli meidän palkka. Aluksi tuntui,että hienoo, rimat alkaa pysyä kannattimillaan, mutta toistojen edetessä Aron väsyy eikä jaksa pitää aivoja kasassa. Ei auta kuin vaan sokeana uskoa, että me tästä kehityttäisiin. Ja jos nyt kovasti treenataan näitä hyppyjä, oliskone sitten joskus helppoja? Ja sitten niistä syntyisi oikea agilityrata :-)

Kana-areenalla

Oi oi mitä parhautta oli eilen, treeniaikaa varattu 5 tuntia Kana-areenalle ja seurakin mitä parhainta. Oltiin treenimässä Annan ja Outin kanssa ja luulis, että tuo aika riittäisi kolmelle ohjaajalle ihan hulppeasti, mutta aika meni siivillä. Syötiin, puitiin koulutushaasteita, treenattiin, videoitiin ja anylysoitiin.

Aronin päivä alkoi tuomarille ilmoittautumisessa, siitä paikallamakuuseen menolla. Namipurkki jäi näkyviin ja menin eteiseen piiloon. Sillä välin Anna teki Nellin kanssa ohjatun suuntia siinä Aronin nenän edessä ja Aron toimi juuri niinkuin pitääkin, laski jopa päänsä maahan ja piti paikkansa, vaikka  treeni ei ollut ihan joka hetki onnistunut siinä Aronin silmien edessä ja Nelli paineli myös Aronin namikipolle, sai myös palkaksi vinkupalloa sun muuta ja Aron vain pysyi. Onnistunut makuu siis ja sai palkaksi namipurkkinsa.

Seuraamista tein myös ja hain sitä hyvää työskentelyvirettä, aluksi kuuluu ääniä ja kontaktikaan ei ole mitä täydellisin, mutta sitten koira alkaa työskennellä, ptää paikkansa ja tuntuu todella hyvältä. Silti läähättää voimakkaasti, mikä kertoo stressistä. Puitiin tätä vire asiaa ja harjoittelin Aronin kanssa vireen laskua, yritän nyt opettaa vireen laskuun sanan, jolla vireen laskuun voisin vaikuttaa ja käyttää tätä myöhemmin eri tilanteissa.

Tehtiin myös Aronin kanssa meidän kosketuskeppitreeniä ja eteenmenon tynkää ja sain kommentteja, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei kannata. Seuraaminen tässä yhteydessä on kauheaa ja se ei vaan tällä hetkellä onnistu, siksi ennemmin eteenlähetyksiä vaikka perusasennosta. Otettiin myös välillä laukkaa kosketuskepille ja välillä käskin maahan ja palkkasin siitä. Hyviä huomioita sain kyllä Annalta ja Outilta.

Sitten olikin hyppytreeniä, neljän esteen hyppysuora, jossa yksi este oli medikokoinen muuri, Anna oli estesarjan päässä lelun kanssa ja mun osuus pidettiin pienenä ja lähes olemattomanana, onnistunut hyppysuora saatiin sillä,  annoin luvan suorittaa ja pysyin hiljaa paikallani koko suoran ajan. Tavoite on kuitenkin päästä siihen, että juoksen siinä vieressä/ takana ja koira keskittyy silti hyppäämiseen. Tänään tuli huonoja hyppyjä, mutta myös onnistuneita ja keskittyneitä hyppyjä. Ylipäätään Aronin hyppääminen näyttää vaikealta ja sitä jännittää, hypyt ei ole mun silmään luonnollisen kauniita ja vaan jokaiseen hyppyyn Aron miettii mistä se ponnistaa, että onnistusi. Estekorkeudet olivat vaihtelevat eivätkä suinkaan korkeimmalla, vaikka kerran testattiin kahta hyppyä korkeilla rmoilla, Aron selvisi rimoja tiputtamatta, mutta näin sen tekevän tosissaan töitä.

Sitten lopuksi agilityä, Anna oli suunnitellut pelkkiä hyppyjä sisältävän harjoituksen, jossa keskityttiin ihan perusohjaamiseen. Tein siinä Aronin kanssa miljoonia toistoja. Outi videoi lähes kaiken ja kyllä se meikäläisen osuus näyttää karmealta videolta katsottuna. Hyppyytin Aronia aivan liikaa, koska halusin vain itse oppia sitä oikeaa ohjaamista oikeaan aikaan, sulavaa liikettä ja jne. Aron pääsi huilaamaan välillä ja sitten taas jatkettiin. Anna näytti ja väänsi rautalangasta ja tehtiin uudelleen ja uudelleen. Ehkä toistolla nro 25 alkoi onnistua. Jälkeenpäin tuntuu vaan kurjalta. Aron parka tekee kaikkensa treenin eteen, myös haukkuu mulle, kun on niin epäselvää.. Olen hidas ja tiellä, en osaa ajoittaa jne. Maailman kaikkeuden surkein siis. Mitä järkeä tässä siis on? Kiitos kuitenkin Annalle ja Outille pitkistä hermoista ja kärsivällisyydestä ja Aronille siitä, että se aina vaan yrittää mun kanssa.