torstai 18. marraskuuta 2010

Elämä voittaa

tai ainakin nyt tuntuu siltä. Aronillakin on eilisestä asti alkanut pysymään ruoka sisällä ja Elvis taitaa olla ihan kunnossa. Hyötyäkin tuosta pikku tauosta on ollut, sillä treenihimot on kovat ja niin on suunnitelmatkin. Katselin noita tokokoekalentereita ja sieltä pomppas Lappeenrannan tokokoe agilityhallissa. Joo, matkaa sinne on 3 ajotunnin verran, mutta jos saisi jonkun muunkin sinne lähtemään, niin laitetaan bensat puoliksi. Yksin on niin tyhmä ja kallista ajaa. Kyseisellä paikkakunnalla on siis tokokoe 20.2 ja tuomarina siellä on Anne Nokelainen. Koe siellä on tällä hetkellä täysi, mutta ovat kysyneet toista tuomaria ja mikäli toinen tuomari suostuu, on siellä runsaasti tilaa voi ja evl-luokissa. Ja aikaa tuonne on sen verran, että jos päämäärä voi-koekunnosta olisi helmikuussa, tulisi tehtyä sen eteen kyllä ihan eritavalla kuin epämääräinen tavoite koe joskus keväällä. No pelkkä ajatuskin hallikokeesta voittajassa saa jo meikäläisen pää pyörälle.

1 kommentti:

  1. Niin, mulla jäi vähän toi ajatus kesken. Ja kesken se on vieläkin, eli en lupaa ihan vielä lähteä. Palataan lähempänä - tai jos saat jonkun muun innokkaan seuralaiseksi niin sekin on kyllä ok :-D

    VastaaPoista