Heti töiden jälkeen kiireesti tuohon Suoraman kentälle. Tein itsekseni sellaiset vartin treenit. Laitoin idarin merkit paikalleen ja aloitettiin kehään menolla ja naksu hyvästä alkuasennosta. Sitten seurauttelin eri pituisia pätkiä. Erikseen lennosta tein jäävät asennot ja hyvältä vaikutti, on taas aika yhdistää ne koko pötköön. Heti tuli tuskaa ensimmäisen suoran asennon kanssa, se istuminen alkoi heti takkuaamaan. Useiden erillisten toistojen jälkeen saimme onnistumisia, mutta ehkä koira on jostain syystä epävarma, kun teki tuon ensimmäisen asennon väärän.
Jatkoin siitä tunnariin, itse tehtynä vein kapulat sikin sokin ja nyt teki hyvän tunnarin, luovutuksessa ote kapulasta heltisi käden liikkeestäni, joten tehtiin sitten vielä erikseen pari tunnarikapulan luovutusta, näissä omat käden kävivät kapulassa, mutta menivätkin pois. Homma oli ok, kun sitä vähän kerrattiin.
Sitten jatkoin vielä seuraamisen kulmien, käännösten ja pikkuaskelten kanssa. Naks ja nami ensin jokaisen kulman ja käännöksen jälkeen. Sitten teinkin useamman kulman ja käännön, teki hyvin ja hiljaa. Tähän oli hyvä lopettaa.
Koska treenihullu on hullu, piti tehdä treeni nro 2 kotipihassa. Taas ne idarin merkit esiin ja seuraamista niiden ympärillä erilaisin järjestyksin, yritin rikkoa sen idarin kaavan. Sitten eri jääviä asentoja moneen kertaan. Muutaman kerran maa-käskyllä teki virheen, en tiedä miksi. Lopuksi tehtiin koemainen setti, jossa seiso-istu-maa meni ihan nappiin. Jee. Jos me nyt saadaan tähän tuntuma takaisin ensin kotipihassa, olisi tämän idarin onnistumismahdollisuus taas parempi jossain muuallakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti