Pimeä ja sumuinen maanantai-ilta ja me treenataan ihan hulluna Tamskin tallilla. Aronin oma osuus oli aika loppupuolella, joten verryttelin kaukoja ja seuraamista.
Sitten kun päästiin itse asiaan aloitimme kaukoilla. Kisamainen jättö ja ensin istu-seiso-maa ja tästä palasin antamaan namipalkan. Tämän teki juuri niinkuin on nyt treenattu, joten ei valittamista. Sitten se vaikeampi seiso-istu-maa, jossa seisomasta istumaan ei ole täydellinen. Siinä takatassut meinaa tulla eteenpäin. Vaikka ollaan peruuteltu paljon ja treenattu läheltä tätä, sanoi raati, että Aronin on vaikea täydestä seisomisasennosta mennä sinne taakse. Ja kun Aron nousee seisomaan, sen pitäisi tehdä se tassuja liikuttamatta ja kun on pitkä koira ja olen halunnut sellaisen hyvän seisomisasennon, joutuu sitten vaan enemmän treenaamaan ajatusta taakse.
Sitten jatkettiin idarin seuruulla. Tämä on jotenkin jännittävää meille molemmille ja yritän itse nyt hakea tuohon rentoutta, että olisi sitten Aronille helpompi. Tehtiin siis pelkästää liikkeellä lähtöjä liikkuroituna ja seuraamista ilman jäävien asentojen tekemistä. Kun päästiin ilman piip-ääntä liikkeelle, oli aluksi seuraaminen ihan kammottavaa lusmuilua. Ehkä se parani useamman toiston jälkeen ja ehkä mun pitäisi vaan vahvistaa enemmän noita liikkeelle lähtöjä ja naks heti parin askeleen jälkeen. Lopettiin tämä sitten kun olin itse sitä mieltä, että nyt paransi asennetta.
Tästä jatkettiin häiriöseuraamiseen. Näissä Aron parantaa todella paljon asennetta ja kun rakkaat valkkuryhmäläiset huomasivat, että Aron kestää aika montaa häiriköintiä seuruussa, ne pisti vielä enemmän häiriköintiä peliin. En muista mitä kaikkea tekivätkään, mutta lelut vinkui, pallot lenteli, joku käveli meitä kohti jne. Siinä saivat Aronin jättämään seuruupaikkansa, kun veivät namia ihan nenän edessä tai jotain, heh tosi hauska harjoitus kuitenkin.
Tästä tunnariin, joka oli syksyn paskin suoritus. Olin kypsänä tästä ihan todella. Tehtiin ehkä 7 kapulalla, jotka olivat sikin sokin. Aron lähti kapuloille, mutta ilmeisesti aidan toisella puolen tapahtuva agilitaaminen vei sen ajatukset eikä edes haistellut kaikkia kapuloita, toi vaan jonkun. Uusittiin koko suoritus ihan alusta ja tehtiin vielä poispäin agilitystä, mutta nyt oli vielä säälittävämpi suoritus, katseli minua, nappas jonkun kapulan ja Maiju sanoi, ettei edes käynyt kertaakaan siellä omalla. Nyt en tykännyt enää yhtään, vaan Aronin treeni loppui hetkeksi siihen, vein sen kentän laidalle ja seuraava sai jatkaa. Miksi ihmeessä se ei tänään voinut tehdä kunnolla tuota hommaa, kun vielä eilen pystyi haistamaan sen oman suuressä häiriössä? Miksi tämä liike on aina yhtä kamalaa hienosäätöä, jossa virheen mahdollisuus on niin suuri. No Aronille tuli ainakin selväksi, ettei tämä nyt mene niin, että haetaan vaan joku.
Tauon jälkeen sain Maijalta heidän kapuloita ja lykkäsin ne meidän omien sekaan, tein itse Aronille tunnarin, jossa oli nyt ainakin 15 kapulaa sikinsokin ja vein sen oman sinne. Tässä meni kapuloille ja toi sen oman, tosin selvästi epävarmemmin kuin yleensä. Otin treenien jälkeen tallin pihassa vielä kaikessa hiljaisuudessa kolme oman etsintää ja näissä Aron pystyi taas haistelemalla paikallistamaan sen oman. Joten ehkä se nyt osaa sen, mutta agility vaan on niin hurmosjuttua, että sen ajatus ei vaan kestä tehdä sitä agin läsnäollessä.
Sen itsetehdyn tunnarin jälkeen meillä alkoi höntsäilyosuus. Kaikki teki kaikkea sikin sokin ja me tietty seuruuta. Kävin myös kaikki jäävät asennot läpi onnistuen, jopa istuminen liikkeestä oli oikein ripeä.
Mentiin myös merkin kautta ruudulle, jossa haastetta lisäsi se, että Into teki myös merkkiä siinä vieressä ja Luu teki seuraamista sillä suoralla, mistä laukattiin ruutuun. Ensimmäinen ruutuun meno oli hyvä, jätin Aronilta salaa nyt ruutuun narulelun. Toisella lähetyksellä Aron vähän sekoili Inton merkin kanssa, mutta lopulta sai ruutu-ajatuksesta kiinni ja laukkasi sinne löytäen ruudusta lelunsa. Tähän oli hyvä lopettaa tuo ruutuili.
Kun toko oli ohi, piti vielä katsoa meidän agikeppejä. Näissä ollaan siinä vaiheessa, että kaksi verkon palaa tarvitaan alkuun ja loppuun. Aron tekee kyllä hienosti näin, mutta jos verkon paloja ei ole, on hukassa. Eli siis viimeisistä verkonpaloista pitäisi päästä eroon. Anun avustuksella tehtiin tätä ja vaihdettiin niiden kahden viimeisen verkonpalan paikkaa ja ilokseni huomasin, että Aron pujotteli siitä huolimatta, sitten jätettiin verkko kokonaan alusta pois ja parin erheellisen kerran jälkeen Aron teki kepit niin, että siellä ihan lopussa toiseksi viimeisessä kohdassa on yksi verkon palaa. Hurraa, kohta me tehdään kepit ilman sitä viimeistä palaa.
Tämän jälkeen olikin kello jo vaikka kuinka paljon ja oli parempi lähteä jäähdyttelykävelylle ja miettimään sitä tunnaria, joka pilas mun päivän. Toisaalta näin jälkikäteen ajateltuna opin taas tuosta sen, että mitään ei saa pitää itsestään selvyytenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti