Jimmyn poislähtö oli todella raskas ja yllättävä isku. Ikävä on ihan valtava ja kyyneleet tulee heti silmiini. On vaikea ymmärtää tapahtunut todeksi, tuntuu, että odotan koko ajan herääväni painajaisesta. Muistelen Jimmyä ja kadun, etten pystynyt parempaan. Perheeni ja omien koirieni vuoksi on silti jatkettava eteenpäin. Luen juttuja lemminkin menettäneen surutyöstä, jos sen avulla saisin itse suruun lohtua. Kun se on niin surullista. Mutta silti, me muut jäätiin henkiin. Sain valtavasti myös viestejä ja osaanottoja, joten kiitän niistä ihan kaikkia. Tässä blogissa on käyty lukemassa Jimmyn viimeisestä päivästä yli 600 kertaa, joten toivon, että kaikki osaavat ottaa nyt tämän taudin vakavasti. Ettei kukaan treenaa yskivällä koiralla ja eikä samassa laumassa elävällä oireettomalla koirallakaan ole mitään asiaa treenihalleihin eikä kentille. Pitäkää superhyvää huolta kaikki nyt niistä, joiden kodeissa yskitään. Olen seurannut, että tautia on todella paljon nyt liikkeellä ympäri suomen ja se tarttuu helposti.
Tauti oli kyllä kova, sillä Aron ollut vasta noin vuorokauden täysin oireeton. Ja taudin alkamisesta on kaksi viikkoa, en olisi uskonut, että se oireilisi noin kauan. Tänään on käyty kaksi kertaa kävelemässä korttelikierroksen verran ja virtaa Aronissa on kuin pienessä kylässä. Otetaan kuitenkin tosi rauhallisesti vielä seuraava viikko, käydään hihnassa kävelemässä pieniä kierroksia. Jos toipuminen sujuu hyvin, lisään sen mukaan lenkin määrää. Nyt ei kuitenkaan ole kiire mihinkään. Ihan pikkasta treeniä mielenvirkistykseksi tehtiin, naksuttelin istu ja maahan asentoja, niin että istun itse lattialla ja Aron on siinä edessä. Innokas koira :-) Toista tehtävää harjoiteltiin olohuoneessa ja siinä tehtiin merkkiä niin, että koiran piti vaihtaa asentoa sen mukaan miten minä liikun. Merkillä pitää olla kohtisuorassa minua kohti ja hetken mietittyään Aron vaihtoi asentoa ja sai naksun kun korjasi asentonsa merkillä oikeaksi sen jälkeen kun itse olin vaihtanyt paikkaa. Asetelma on sellainen paimennustyyppinen juttu tässä naksu/merkki- leikissä.
Elvis alkaa parantua myös. Sehän alkoi kuumeilla ihan samana päivänä kuin Jimmy, mutta koska se on vielä nuori ja elinvoimainen, tepsi lääkitys siihen, toisin kuin Jimmyyn. Antibioottikuurin aluksi Elvis vain oksenteli, sillä sen herkkä vatsa ei ihan tykkännyt ja itselle oli uutta se, että miten toimitaan raakaruokittavan herkkiskoiran kanssa, jolle ei ruoka maistunut, mutta antibiootti oli pakko antaa. Onneksi kananjauheliha runsaan öljyn kera oli se, millä päästiin eteenpäin.
Meinasin tänään jo hehkuttaa, että Elviksin on oireeton, mutta iltapissalla tuli vielä yksi köhäisy. Kuumeet on siis laskeneet, olotila on lähes oireeton ja se on nälkäinen sekä vielä villimpi kuin Aron. On siinä pitelemistä, varsinkin Elvis on vielä totaalilepo porukassa.
Surutyöstä huolimatta elämän pitää siis jatkua. Pieniä ilonaiheita on ollut viikon aikana mm. se, että sain järjestettyä luvat tulevaan Tavesin jälkikokeeseen keväälle, jossa maasto-osuudet nyt sitten suoritetaan Kangasalla. Täältä kun ei ole pitkä matka sitten Niihamaan tekemään tottikset siihen päälle. Kokeesta lähtee pikapuoliin hakemukset liittoon ja tuntuu tietysti kivalta, että teemme tästä jälkikoeprojektista totta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti