Eilen käytiin ekan kerran 3 viikkoon kävelemässä metsätiellä ja päästin Aronin vapaaksi juoksemaan. Jestas se juoksi, enemmänkin lensi lumen päällä. Vietettiin jopa 23 min tällä meidän metsä/peltolenkillä.
Tänään päätin uskaltaa mennä jo pidempään, nyt käveltiin 50min, josta 10 min pätkän verran Aron painatti vapaana, Elviskin vähän. Kumpikin näyttää oikein virkeältä.
Ulkoilun päälle käytiin tekemässä Aronin kanssa kaikki onnistuu treeniä ja hetken kesti keksiä paikka, missä olisi aurattua tilaa.
Viritin merkin ja sen kummallekin puolen ruudut noin 25 m päähän, sitten lähetin ensin oikeaan ruutuun, siellä oli pallo valmiina, ekaksi merkille meno ja siitä ruutuun. Hyvin meni. Sitten kävin viemässä vasempaan ruutuun pallon ja nyt merkin kautta sinne. Lopuksi vielä kerran oikeaan ruutuun ja tämänkin onnistui. Merkille menot paranivat vauhdin suhteen joka kerta parempaan suuntaan.
Sitten tehtiin ohjattua, siinä vein itse kapulat ja tämän jälkeen lennosta Aron merkille, palkkasin tästä pallolla viereeni ja sitten palkkauksen jälkeen muistaakseni lähetys merkkille perusasennosta, nyt meni hyvin ja siitä saikin hakea oikean kapulan, vauhdista palkkaus frispiihin. Aronin lempilelu ja tämä nosti sen intoa entisestään. Seuraava merkille meno oli tosi hyvä ja palkkasin tämän heittämällä sen frispiin sinne merkille. Tämän jälkeen uusi merkki ja nyt sai hakea vasemman kapulan. Tämäkin sujui oikein hyvin ja nyt frispiin sai lennosta siinä vaiheessa kun oli nostanut kapulan ja laukannut yli puolet matkaa minua kohti. Tähän olikin hyvä lopettaa, tehtiin siis sellaiset paljon lelupalkkaa, lelu suussa riekkumista ja helppoa treeniä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti