maanantai 27. helmikuuta 2012

Syvä huokaus

Terveisiä Hakametsän eläinlääkäriasemalta, käytiin siellä nyt iltasella Aronin kanssa.
Olin aivan hermona ennen tuota lääkärikäyntiä. Viime keikka eläinlääkäriin oli erittäin pahana mielessä ja yksi syy, miksi ei menty nyt meidän vakipaikkaan, oli vaan se, etten olisi pystynyt.

Mutta nyt lääkärina Veera Varo ja tulosyy kutina.
Diagnoosina sekundäärinen ihotulehdus.
Hoitona 3 viikkoa antibioottikuuria, erikoisshampoo ja mahd. ruokinnan muutos.

Esiteltiin siis Aronin kanssa kutiavat paikat ja Aronista otettiin raapenäytteet. Mitään ulkoloisia ei näytteissä näkynyt, mutta esim. Kapi näkyy näissä näytteissä 30-50% tapauksissa, joten ihon sisällä muhivaa loista harvoin saadaan siis näissä näkyviin. Bakteereita kuitenkin näkyi, joten näihin antibioottikuuri. Se mistä kaikki on saanut alkunsa on arvoitus.

Juteltiin lääkärin kanssa Aronin painosta. Silloin kun Aron on lonkkakuvattu, on paino ollut 23.5kg ja nyt vaaka näytti 20kg. Tammikuussa Aron on taatusti painanut enemmän kuin lonkkakuvapäivänään ja silloin oli puhetta Vapun kanssa kilon pudotuksesta, nyt kiloja on kyllä lähtenyt paljon enemmän. Tosin tammikuussa kiinnitin huomiota makupalojen määrään, samoin tiputin nappuloiden määrää. Sitten alkoikin 2 viikon täyslepo kennelyskässä, jolloin ei mitään ylimääräistä ja nappulaakin meni pieni määrä, kun ei ollut kulutustakaan. Mutta laihassa kunnossa Aron oli lääkärin mielestä. Muuten Aronin on mieleltään virkeä, sen silmät ja korvat on kirkkaat. Ei siis sellainen ruoka-allergikko, mitä voisi ajatella, jos epäilee, että ihotulehdus johtuisi ruuasta.

Nyt kuitenkin hoidetaan ensin tulehdus pois, jos kutina jatkuu, on syytä pitää se kapi mielessä ja jos koira kutisee 3 viikon päästä, meille määrätään loishoitolääkitys molemmille koirille. Samaan syssyyn voisin nyt tehdä sen ruokavalion muutoksen Aronille, mutta en tiedä uskallanko. Jos Aron on nyt laihassa kunnossa, luulen, että olen ihan hukassa ruokamäärien kanssa, jos nyt siirrän senkin raakaruualle. Ainakin mun pitää nyt miettiä tätä pari päivää. Lääkäri sanoi, että tuskin ruokavalion vaihdosta on mitään haittaa, mutta ei se ole pakollinen vielä tässä vaiheessa. Ja jos siirrän sen raakaruualle ja oireet helpottaa, se ei välttämättä johdu ruuasta, myöhemmin voi koiran siirtää takaisin nappularuokaan ja katsoa, palaako oireet. Vasta silloin voi varmemmin todeta, että kaikki johtui nappularuuasta.

Suurin harmi tässä on se, että 3 viikon ab-kuuri pitää tietysti huolen, ettei kuukauteen kilpailla missään lajissa. No se on pientä, mutta rankka treenaaminen on kuurin aikana myös kielletty. Lääkäri sanoi, ettei kiellä meiltä kevyttä treenaamista, mutta itse näin meidät jo perjantaina tekemässä hyppytekniikkatreenejä tai hiihtämässä 10 km koirahiihtoladuilla. Me on käyty tällä viikolla ensimmäiset juoksulenkin tekemässä (2 x 30 min ravia + alku ja loppuverkat) ja ajatuksissa oli niin kasvattaa liikuntaa jo viikonloppuna. Joten jos nyt mietin järjellä, jää vauhdikkaat treenit nyt kolmeksi viikkoa, samoin kunnonkohotus ja lihasten kasvatus. Lääkäri sanoi myös, että vaikka olisikin kapia, ei kapi hypi noin vain turkista toiseen, mutta kannattaa välttää ihan lähikontaktia toisten koirien kanssa, kuten leikkimiset. Eli tämän puolesta voidaan käydä kevyesti tokoilemassa ja kevyesti lenkkeillä seuraten tietenkin koiraa. Ja kyllä kaikkein tärkeintä on saada koira kuntoon, sairailla ei treenata, joten vaikka mua kuinka nyt harmittaa ja tuntuu, että 3 viikkoa on sama kuin loppu-elämä, ei se silti ole sitä. Jäihän se Aron silti henkiin tästä keikasta!! Kolmen viikon päästä mennään kuitenkin kontrollikäynnille ja sitten tarkastellaan tilannetta, että helpottiko oireet.

Että sellaista, pitää olla vaan kiitollinen siitä mitä on, aina voisi olla pahemmin.

3 kommenttia:

  1. Voi kurjuus, kyllä teillä nyt sairastetaan!!! No, jotain positiivista, nyt ei ole kuitenkaan kesä ja paras treeni- ja kisakausi. Oiskohan kennelyskä jotenkin ollut altistamassa tähän ihotulehdukseen, mene ja tiedä?

    Jaksamisia, aika kuluu kuitenkin nopsasti ja toivottavasti noilla lääkkeeillä pääsette tulehduksesta eroon. Mä en lähtisi vielä ruokavalioita muuttamaan, sillä niin kuin kirjoitit, nin silloin et voi tietää mikä oireet on poistanut.

    VastaaPoista
  2. Voi dääm :-(((

    Sen verran voin rohkaista, että raakaruokinnan kanssa ei ole vaikeaa pelata niiden määrien kanssa. Vallan nopeasti pystyy seuraamaan onko ruuan määrä liian vähäinen vai riittävä. Btw. Viskillä oli anemia ja muutenkin kaikkea kummallista aikoinaan, sen jälkeen siirryin rohkeasti ja kerta heitolla raakaruokintaan vaikkei lääkäri niin "kehoittanutkaan". Eipä ole ne asiat sen jälkeen vaivannut.

    Ja aina sitä ruokintaa voit taas muuttaa ja palauttaa ennalleen, jos jostain syystä alkaakin kaduttaa. Minä en kadu :-).

    Tsemppiä joka tapauksessa toipumiseen!

    VastaaPoista
  3. Mutta kiva, kun pääsette edes kevyesti treenailemaan! :)

    VastaaPoista