Tänään olikin maanantai-treenien aika. Aronin kanssa suuntasimme kohti Hervantaa ja näyttämönpuistoa. Hyvissä ajoin siellä verryttelemässä.
Aloitimme paikalla-oloilla, joissa oli suunnitellut, että teen tässä palkattomuustreenin. Aron oli rivissä keskellä ja istuminen meni hyvin. Oltiin ylipitkä aika, sillä Senni sattui juuri menemään makuulle, kun ajanottaja huomasi, että oltiin oltu piilossa 2,5 min, Lotta kävi korjaamassa koiransa ja jatkettiin piilossa oloa vielä hetki. Hyvin Aron istui, ehkä vähän korppikotkamaisessa asennossa, kun palasin. Tässä kohtaa suullinen kehu ja sitten alkoi makuu, hyvin meni maahan. Nyt ei oltu täyttä aikaa piilossa, ehkä pari min, Omalla vuorollaan Aron nousi hyvin ylös ja kun kaikki oli ylhäällä, meni palkkaamaan Aronin herkkukipolle kehän laitaan. Ehkä tämänkaltainen kannattaa aina silloin tällöin tehdä, että homma sujuisi ilman pettymyksiä kokeessakin.
Sitten yksilövuorossa olimme Aronin kanssa ekoina. Olin suunnitellut, että meidän pitänee edelleen treenata palkattomuutta ja ohjelmassa oli 4 liikettä ilman nameja tai leluja. Aloitimme ohjatulla; kapulat oli kivasti nurmen seassa niin, ettei Aron nähnyt niitä yhtään kun ne vietiin, merkille meno kohtuullinen, mutta tästä lähtö vasemmalle kapulalle ei ihan onnistunutkaan ja jouduin pysäyttämään kaksi kertaa koiran, ettei se nosta keskikapulaa, lopulta se vasen kapula sitten löytyi. Huh, suullisten kehujen kanssa kaukojen alkuun. Luulin ensin, että tehdään tunnari ja ehdin jo kertoa, että etsitään oma, oho hups, tehdäänkin kaukot. En tiedä vaikuttiko tämä vai mikä, mutta elämämme surkeimmat kaukokäskyt. Pari ensimmäistä asennonvaihtoa meni hyvin, mutta sitten Aron katseli ympäristöään sun muuta ja vaati uusinta käskyn tms, että sain asennon vaihdon tehtyä. Ihan luokattoman huono. Aron ei keskittynyt minuun, vaan katseli takana ja vieressä olevia ihmisiä.
Tästä tunnariin, jossa kapulat hukkuivat pitkän nurmen sekaan, oma aikansa meni siinä, että etsi ylipäätään niitä, lopulta kun löysi teki vanhan virheensä ja nappasi oman viereisen. Koska oli palkattomuustreeni, toi sen luovutkseen saakka ja siitä sivulle, väärä oli. Tästä viimeiseen liikkeeseen luoksetuloon, jossa suht hyvä vauhti, vähän napakampi stoppi olisi voinut olla kiva, mutta omat ajatukset oli tuossa vauhdin seuraamisessa, maahanmenoon vaati kaksi käskyä, loppu hyvin. Olen ottanut siinä lopussa käskyn takaa, että kiertää suoraan mun sivulle ilman eteen istumista, teki tämän hyvin.
Joten sellainen palkattomuustreeni. Toisaalta ihan hyvä juttu vireen kannalta, sillä koira oli melko äänetön, ihan pienet piip-äänet tuli ohjatun kapulan luovutuksessa, mutta liikkeiden väleissä ihan kiva. Ja suht hyvin mukana. Seuraavan kerran pitänee yllättää koira palkan kanssa, ettei vire laske kuitenkaan liian tylsäksi. Ja luokattoman paljon virheitä tuli.
Tehtiin myöhemmin Katin kanssa vielä pari tunnaria hiekalle. Molemmissa tunnareissa tuli oma, mutta jostain syystä oli vaikeeta ja epävarmuutta. Mistä tää nyt taas tuli? Meni ravilla kapuloille ja tuli vielä hitaammalla ravilla takaisin, oma löytyi kuitenkin sekä rivistä että ympyrästä.
Erikseen tein itsekseni pari ruutua, ekassa oli palkka valmiina ruudussa, toisen kerran tyhjään ruutuun ja palkaksi ihana frispii. Molemmat ruudut oli tosi hyviä!
Sitten haettiin se ohjatun kapula uudestaan sieltä vasemmalta, nyt merkille meno hyvä, tästä kävin palkkaamassa koiran sinne merkin taakse ja sitten kapulakin löytyi nopsaan,
Sitten ihan loistojuttua, jossa taas sain todeta, että sitä saa mitä vahvistaa. Naksuttelin Aronille kontaktista ja uutta seuraamistakin tehtiin. Aron oli todella paljon parempi mitä viikko sitten samalla paikalla. Ja ympäristössä oli paljon häiriötä, sillä jalkapallopelit oli käynnissä siinä samalla kentällä ja muutenkin väkeä puistossa oli. Seuraamisen asenne oli nyt rento ja kontakti hyvä, tällä tiellä jatketaan. Sisäänajoin uutta seuraamiskäskyäkin, sillä kehun koiraa sillä uudella käskyllä, jolloin itse käskystä tulee kehu/ positiivinen mielikuva meille kummallekin.
Lopuksi yritin vielä kaukon asentoja, mutta tahmeeta on.
Kivat treenit, joista nousi taas kaikenlaista mitä pitää treenata. Kotipihassa sitten pitikin heti ottaa pari tunnaria, jotka onnistuivat ihan superhyvin. Tein ensimmäisen oikein pitkältä matkalta ja Aron innokkaasti laukkasi tunnareille, löysi oman ja palkaksi heiteltiin kapulaa. Sitten pitkästä aikaa tein tunnarin korkeassa vireessä, eli kapulat oli valmiina, mutta lähetin ensin kiertämään pihan liukumäkeä ja siitä vauhdista käsky etsi oma, Hyvin löytyi vaikka Aron meni täydellä laukalla haistelemaan.
Tämän viikon tokoprojekteissa seuraavaa:
-jatketaan kontaktitreeniä ja hyvän asenteen seuraamista
-tunnaria liikkurin kanssa
-jotakin vaihtelua kaukojen treenaukseen? Erikseen pitänee kerrata liikeradat!
-ohjatun suunnan ja kaarien kertaus, liikkuroituna ohjattua, jossa palkataan merkille menosta.
-seis ja maa-käskyn erottelua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti