Edellisistä agitreeneistä on varmaan vuosi tai siltä se ainakin tuntui. Pelkään ihan hulluna niitä kaikenlaisia selkäjumija ja fasettilukkoja, mitä tässä vauhdikkaassa lajissa tulee, joten tuntia ennen olin jo paikan päällä. Kävin koirien kanssa kävelemässä Niihaman metsissä tunnin alkuverryttelyn. Tai mun kävelyä voisi kutsua kampurajalkalinttaamiseksi. Tiistain jäljellä toinen jalkani nimittäin tippui kahden kiven väliin sellaiseen salakuoppaan, siinä kohtaa ei sattunut, mutta jotain mun lonkan seudulla kipuilee. Mutta sillähän ne lähtee, millä on tulleetkin, joten siis metsään.
Sen päälle agia, jossa en itse huomaa, että jalkaani sattuu, ehkä vähän jäykempää ja hitaampaan menoa kuitenkin. Tosin tuntumankin oli hukassa. Aron oli silti hirmu innokas että pätevä ja tehtiin ihan onnistuneita kohtia. Pisteitä Aron sai myös vaikeasta keppikulman selvittämisestä sekä hyvästä a-esteen kontakista. Jäi hirmuhyvä mieli!!
Ylipäätään olen ajoittain vaipumassa masennukseen treenitouhujen kanssa, sillä jälkikokeeseen olisi niin kiva tähdätä, sinne kyllä tähtäämmekin, mutta Aronin metrisen hyppy on jämähtänyt siihen 80 cm korkeuteen enkä tiedä, miten saisin tästä yli niin, että ilmavaraa jäisi, saati kapulan paino vielä suussa. Jos Aronin jalat osuu esteeseen, ei se välitä siitä vaan tekee uusintahypyn täsmälleen samalla tavalla. Ja jalkojen kolauttelu esteeseen on vaarallista. Jos ajoittain jälki ja esineet tuntuvat siltä, että kokeessakin voisi selvitä, on pk-tottis ihan valovuosien päässä. Tokossa teemme nyt kaikkemme ilon ja äänettömän vireen eteen, mutta pk-touhut on vaan lajeista kurkoin! No nyt pidän kuitenkin 4 päivän treeniloman, että jaksetaan oppia kaikkea uutta ensi viikon bc-leirillä eikä sinne ole kiva lähteä, jos koira on yhtään lihaksistoltaan kuormittnut tai jumissa. Siellä sentään treenaillaan to-su, joten kerätään nyt voimia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti