Plus vastaan miinus

Terkkuja agikisoista! Oltiin Ylökin kisoissa, kahdella ykkösluokan radalla, tuomarina Johanna Nyberg. Lyhyesti kerrottuna nollaratoja ei meille tullut, mutta ei me kai oltu ihan pohjasakkaakaan. Lähtökohtana ajattelin kisapaikalle ajaessani, että miksi ihmeessä me mennään tuonne, kun en tajua tuosta lajista yhtään mitään. Tuloksina oli 2 rimaa ekalta radalta eli kympin rata ja toisella tippuikin jo kolme rimaa. Siitä huolimatta voin antaa meille plussia ja miinuksia.

Miinukset
- se hetki kun- "kohta on meidän vuoro", veri pakenee päästä ja menee jalkoihin, pakokauhun tuntuinen fiilis ensimmäiselle radalle mentäessä
- ne tippuneet rimat
-en osaa ennakoivia valsseja, miten helppoa olis jos osais
-koiran kanssa ei osattu tehdä takaaleikkauksia, yritettiin niitä ekalla radalla kahteen eri kohtaan ja Aronin rimat tippui sen vuoksi, että sen pää jäi pyörimään minun jäädessä koiran taakse.
-ekalla täysi työ ohjata koiraa loppuun saakka, nyt kolmella viimeisellä esteellä tuli sellainen old school-meininki, missä koira menee isoilla kaarilla vähän sinne ja tänne

Plussat
+ hallitsin ajatukseni toiselle radalle mentäessä
+ Aron istuu nätisti lähdöissä
+ yritin niistoa
+ yritin juosta
+ Aron teki virheettömät pujottelut
+ rengas-estekin tehtiin puhtaasti, se sentään oli molemmilla radoilla
+ tehtiin huolella kontaktit, erityisesti toisella radalla. Olin päättänyt etukäteen, että vaikka mitä muuta tapahtuisi, niin nyt tehdään ne kontaktit samalla tavalla kuin treeneissä, muistin, että meillä ei ole kiire minnekään, vaikka seisottaisin koiraa kontaktilla. Ja näin tein koiran pysyessä niin kontakteilla kuin ihanne-ajan puitteissakin. Kehuin koiraa ääneen, kun se pysyi kontaktilla, itse pystyin kävelemään mm. rengas-esteen taakse ottamaan koiran vastaan. En tiedä kumpaa kehuin enemmän, itseäni vai koiraa, mutta tuntui hyvältä hallita tilanne. Aikaisemmin olen sortunut hätäilyyn kontaktiesteillä.
+ olin aidosti iloinen jälkimmäisen radan maalissa, sillä tunsin voittaneeni itseni, pystyin siihen fiilis. Tämä tietysti helpottaa sitä koiran roolia, joka ei mielestäni ole mitenkään helppo.
+ tuli me halutaan kehittyä-fiilis, ensi talvena nostan tämän lajin sinne ykköstreenattavaksi, mä haluan nyt niin oppia tätä juttua.

Eli plussan puolella ollaan. Kiitos Velhon Minnalle kanssani jännittämisestä, on kivaa, kun on joku tuttu, jolle pähkäillä, että ottaako niisto vai ei, varmistaako putken pää vai ei. Terkkuja Minna jos luet tätä :-)