Voi pojat, että on agility vaikeeta. Tänään ei siis onnella, taidolla tai tuurilla juhlittu.
Ensimmäisenä meillä oli hyppyrata, jossa menin kakkosesteen eli renkaan taakse ottamaan koiran vastaan. Aron oli niin innoissaan, että sen ensimmäisen hypyn ajoitus meni totaalisesti pieleen. Videota ei onneksi tästä ole, mutta tapahtunut pyörii silmissä. Aron lähti hyppyyn niin, että etujaloillaan heitti jo riman eteenpäin, jonka sitten vielä erikseen hyppäsi. Toisin sanoin räpiköi itsensä esteen yli. Seuraavana rengas, josta myös räpiköinti. Koossa oli jo kahden esteen jälkeen -10 virhepistettä ja minulta meni suunnitelmat ihan puihin, ohjasin koiran väärään päähän putkeen ja kolmosesteellä hyl. Jatkettiin ielä muutama este, mutta tultiin sitten pois, kun mulla meni pelimerkit ja kartat ihan sekaisin.
Jatkettiin agiradalla, joka oli maailman helpoin ja yksinkertaisin agirata. Pisteet itselleni siitä, että keskityin radan opetteluun ja ohjauksiin, vaikka takana oli katastrofi. Nyt Aron yritti, mutta minä pidin käsijarrua jostain syystä päällä, mikäli olisin vain liikkunut ja ohjannut, olisi Aron liukunut luonnostaan hyvin nelosesteelle putkeen, mutta päätän vetää hetkeä ennen käsijarrua ja ohjata koiran pois kolmoshypyltä ja sitten yritän pelastaa mitä pelastettavissa on ja koira hyppää kolmosesteen väärään suuntaan. Hyllyt siis molemmilta radoilta kolmosesteellä, joo ei naurata. Tämän radan jatkoin kuitenkin loppuun ja siitä putkesta eteenpäin menikin ihan hyvin loppusuoralle saakka. Siellä a-esteen kontaktilta varastus, pysähtyi kuitenkin itse kun tajusi liukuneensa yli kontaktin. Viimeisenä oli muuri ja hyppy ja maaliin juostiin, tosin maalissa näin, että muurin palaa ainakin paikattiin takaisin paikoilleen.
Eli meille ei sopinut lainkaan nyt tälläinen, ettei kuukauteen hypätä, sillä olin menettänyt täydellisesti sen tatsin, mitä tuossa lajissa tarvitaan. Osaisinpa liikkua ja ajoittaa liikkeeni hyvin. Sitä unelmoidessa kuluukin tämä ilta. Ja päätä hakatessa seinään.
Elviksen elämään kuuluu nyt liikuntaa, sillä Elvis lähti agikisoihin mukaan, kun siinä alku ja loppukävelyissä 30 min per kerta saa hyvät pikkulenkit Elviskin. Oikeaoppisten agility verryttely ja palauttelu- ohjeiden mukaan käytiin sitten iltapäivällä erikseen pidempi lenkki, jossa Aron sai vapaana ravata ja me Elviksen kanssa reipasta kävelyä perässä 6 km edestä. Ja kun päästiin kotiin, halusi Petra vielä ulkoilla tunnin verran Elviksen kanssa. Odottelen parhaillaan heitä kotiin!
Huomenna koirat saa levätä, keskiviikkona Aronilla on fyssari ja mua niin jännittää, että onko lihas/ jumitilanne helpottunut niin, että voitaisiin taas reenailla niinkuin ennenkin. Ehkä entistä järkevämmin, mutta hyppyjä on niin ikävä!
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
perjantai 22. maaliskuuta 2013
Mallinhommissa
Tällä viikolla postilaatikkoon kolahti Koirat-lehti. Olinkin jo vähän unohtanut, että viime elokuussa saimme toimia malleina juoksuharrastusta liittyvää juttua varten. Kuvaukset tehtiin Kyötikkälässä ja silloin oli varsin kesäistä :-)
Toimittajana Virve Järvinen ja kuvaajana Jussi Koivunen.
Toimittajana Virve Järvinen ja kuvaajana Jussi Koivunen.
Aron: "siis mikä tää juttu on?"
Ensin vähän lämmiteltiin
Ja sitten päästiin Aronin mielestä asiaan; juoksemaan
Juostiin ylämäkeen
Ja alamäkeen
Ja palkattiin pallolla
Piti myös poseerata, voitaisiinko Aron vielä vähän hymyillä kameralle?
Ja voitiinhan me
Ihan mukava juttu siitä sitten tuli
Tällä viikolla me ollaankin liikuttu. Aurinko ja pakkaset pitävät huolen, että ulos on pakko päästä. Kahtena päivänä olenkin laittanut sukset jalkaan ja Roineen rantaan. Vuorotyön hyviä puolia on se, että maanantai-aamuna klo 9 ei muita liikkujia ole lainkaan, joten koirat saavat juosta vapaana ja minä hiihdän hiki hatussa. No pillimehu taskussa ja pelkkää aikaa....Hiihtoretkeen saa hyvin kulumaan pari tuntia ja kilometrejä sportsräkkeriin tulee helposti 12 km, koirilla varmasti tuplasti enemmän.
Meillä myös Petra on innostunut liikkumaan koiran kanssa ja Elvis on saanut megapaljon lenkkiä tällä viikolla. Eilen oli pakko sanoa lapselle ei, kun pieni vapaapäivä on myös Elvikselle tarpeen. Elvis kyllä tykkää liikkua tyttöjen kanssa, Petralla on namit taskussa ja näin Elvis on taatusti mukana. Aron on erittäin mustasukkainen Elvikselle. Lisäksi joku kiva ihminen on tehnyt meidän yhteen lähimetsään lumikengillä hyvän polkureitistön metsässä, jossa ei oikeastaan polkuja ole. Ketään me ei olla nähty tuolla metsässä vastaan tulevan, joten sen puolesta ollaan suhattu niitä polkuja rennosti. Petterillä on ollut luontokirja repussa ja hyvien ketun jälkien kohdalla hän on vielä tarkistanut kirjastaan, että täsmääkö? Luontoihminen on Petterikin selvästi.
Nyt pidetään kevyitä päiviä ja sunnuntaina agikisoihin. Aron starttaa luokassaan viimeisenä, onkohan se hyvänonnen asia? Ainoa mikä huolestuttaa on se, että kaksi starttia on niin viereikkäin, että kuinka opin radat. Kun ekalta radalta tullaan maaliin, alkaa lähes välittömästä toisella radalla rataantutustuminen. Minä olen sellainen, joka tarvitsee aikaa, mutta mennään tekemään parhaamme ja itseasiassa ihan minimaalisella agitreenillä. Olen halunnut säästellä koiraa nyt treeneissä ja viime viikolla käytiin tasan kerran tekemässä parit kontaktit ja pujottelut, hyvin sujui. Elviskin pujottelee verkkojen välissä jo koko pätkän, 12 keppiä :-)
Aron on myös ilmoittautunut toukokuun loppuun jälkikokeeseen, mutta ei olla pätkän vertaa vielä treenattu, tottista siis. Ajattelin, että ehkä meille on ihan hyväksi tämä kevyt linja ja huhtikuun eka päivä sitten alkaa projekti kohti koetta. Nyt on vain ulkoiltu, Aron on liikkunut täysin vapaana kaikki lenkit, ensi viikon fyssarilla kuullaan, miten se on vaikuttanut meidän lihashuoltoon. Lisäksi ollaan käyty tekemässä harjoitteita ylämäissä, (hidasta kävelyä ylämäkeen ja tasaisella), joka päivä minuutin verran näitä. On venytelty takareisiä ja Aron on maannut joka päivä 8.min sellaisen pötkylän päällä, joka venyttää sen kylkiä. Siirrän pötkylää aina 2 min.välein paikasta seuraavaan. Myös diagonaalijalan nostoja on tehty, huomaan siinä selvän puolieron koiralla. Mutta näillä mennään kohti kevättä jälkikokeet haaveena!
Meillä myös Petra on innostunut liikkumaan koiran kanssa ja Elvis on saanut megapaljon lenkkiä tällä viikolla. Eilen oli pakko sanoa lapselle ei, kun pieni vapaapäivä on myös Elvikselle tarpeen. Elvis kyllä tykkää liikkua tyttöjen kanssa, Petralla on namit taskussa ja näin Elvis on taatusti mukana. Aron on erittäin mustasukkainen Elvikselle. Lisäksi joku kiva ihminen on tehnyt meidän yhteen lähimetsään lumikengillä hyvän polkureitistön metsässä, jossa ei oikeastaan polkuja ole. Ketään me ei olla nähty tuolla metsässä vastaan tulevan, joten sen puolesta ollaan suhattu niitä polkuja rennosti. Petterillä on ollut luontokirja repussa ja hyvien ketun jälkien kohdalla hän on vielä tarkistanut kirjastaan, että täsmääkö? Luontoihminen on Petterikin selvästi.
Nyt pidetään kevyitä päiviä ja sunnuntaina agikisoihin. Aron starttaa luokassaan viimeisenä, onkohan se hyvänonnen asia? Ainoa mikä huolestuttaa on se, että kaksi starttia on niin viereikkäin, että kuinka opin radat. Kun ekalta radalta tullaan maaliin, alkaa lähes välittömästä toisella radalla rataantutustuminen. Minä olen sellainen, joka tarvitsee aikaa, mutta mennään tekemään parhaamme ja itseasiassa ihan minimaalisella agitreenillä. Olen halunnut säästellä koiraa nyt treeneissä ja viime viikolla käytiin tasan kerran tekemässä parit kontaktit ja pujottelut, hyvin sujui. Elviskin pujottelee verkkojen välissä jo koko pätkän, 12 keppiä :-)
Aron on myös ilmoittautunut toukokuun loppuun jälkikokeeseen, mutta ei olla pätkän vertaa vielä treenattu, tottista siis. Ajattelin, että ehkä meille on ihan hyväksi tämä kevyt linja ja huhtikuun eka päivä sitten alkaa projekti kohti koetta. Nyt on vain ulkoiltu, Aron on liikkunut täysin vapaana kaikki lenkit, ensi viikon fyssarilla kuullaan, miten se on vaikuttanut meidän lihashuoltoon. Lisäksi ollaan käyty tekemässä harjoitteita ylämäissä, (hidasta kävelyä ylämäkeen ja tasaisella), joka päivä minuutin verran näitä. On venytelty takareisiä ja Aron on maannut joka päivä 8.min sellaisen pötkylän päällä, joka venyttää sen kylkiä. Siirrän pötkylää aina 2 min.välein paikasta seuraavaan. Myös diagonaalijalan nostoja on tehty, huomaan siinä selvän puolieron koiralla. Mutta näillä mennään kohti kevättä jälkikokeet haaveena!
torstai 14. maaliskuuta 2013
Keväisiä kisoja
Vähensin treenejä ja lyhensin lenkkiä, että saisin Aronin kesäksi huippukuntoon. Ihan laakereilla
ei kuitenkaan olla oltu, sillä netistä löytyy mukavia pikkukisoja ja ensimmäiseksi mainittakoon
Aronin lihapullavideo, josta kannattaa tykätä.
Hau-hau videokisaan
Tehtiin tuo video lasten kanssa, jotka palkinnosta innoissaan lupasivat kuvata meidän treenejä. Myös lasten kommenttien pohjalta jätettiin jotakin pois ja laitettiin jotakin muuta tilalle. Aron on kuitenkin viikon sisällä tehnyt vaikka mitä. Poliisiauton työntäminen olisi ollut mun mielestä hauskaa ja sen työntämistä kuonolla harjoiteltiin parina iltana, kunnes Petra kertoi, että ei näytä hauskalta. No höh. Alettiin nostella sitten kolikoita lattialta, hauskaa olisi ollut löytää säästöpossu, jonka reiästä Aron tiputtaa kolikot, mutta se meni jo turhan vaikeaksi. Peruuteltiin myös paljon ja tehtiin kukkuuta, mutta lihapullateemalla sitten mentiin.
Lähetin Aronin kuvan myös vuoden Gear koira 2013 kisaan.
Kevätsuunnitelmissa meillä on parikin jälkikoetta, pari agilitykilpailua, paljon treenattavaa sekä pidän myös koulutuksia mm. Jälkiluennon aloitteleville koirakoille. Juuri kukaan ei kouluta täällä pirkanmaalla perusjuttuja esine ja jälkiaiheissa, joten pyöritän Tavesin nimissä myös jälki ja esineruutu-iltoja. Kivointa on kuitenkin toukokuun jälkikokeen järjestäminen ja odotan nyt niin, että lumet sulaisi, että pääsisin mittaamaan ja koeajamaan paperille suunnitellut jäljet.
ei kuitenkaan olla oltu, sillä netistä löytyy mukavia pikkukisoja ja ensimmäiseksi mainittakoon
Aronin lihapullavideo, josta kannattaa tykätä.
Hau-hau videokisaan
Tehtiin tuo video lasten kanssa, jotka palkinnosta innoissaan lupasivat kuvata meidän treenejä. Myös lasten kommenttien pohjalta jätettiin jotakin pois ja laitettiin jotakin muuta tilalle. Aron on kuitenkin viikon sisällä tehnyt vaikka mitä. Poliisiauton työntäminen olisi ollut mun mielestä hauskaa ja sen työntämistä kuonolla harjoiteltiin parina iltana, kunnes Petra kertoi, että ei näytä hauskalta. No höh. Alettiin nostella sitten kolikoita lattialta, hauskaa olisi ollut löytää säästöpossu, jonka reiästä Aron tiputtaa kolikot, mutta se meni jo turhan vaikeaksi. Peruuteltiin myös paljon ja tehtiin kukkuuta, mutta lihapullateemalla sitten mentiin.
Lähetin Aronin kuvan myös vuoden Gear koira 2013 kisaan.
Kevätsuunnitelmissa meillä on parikin jälkikoetta, pari agilitykilpailua, paljon treenattavaa sekä pidän myös koulutuksia mm. Jälkiluennon aloitteleville koirakoille. Juuri kukaan ei kouluta täällä pirkanmaalla perusjuttuja esine ja jälkiaiheissa, joten pyöritän Tavesin nimissä myös jälki ja esineruutu-iltoja. Kivointa on kuitenkin toukokuun jälkikokeen järjestäminen ja odotan nyt niin, että lumet sulaisi, että pääsisin mittaamaan ja koeajamaan paperille suunnitellut jäljet.
lauantai 9. maaliskuuta 2013
Luennolla
Aron on komistus vai mitä :-)
Eilen oli Agi-liiton järjestämällä luennolla Vantaalla. Hyvää luento ja matkaseuraa sain Nevalaisen Liisasta ja Lehdon Juuliasta.
Luennon otsikko oli Koiran suorituskyky ja palautuminen, mutta valitettavasti suurista ennakko-odotuksista huolimatta en päässyt asian ytimeen.
Ensimmäinen luento oli Heli Hyytiäisen pitämä. Helin ansioluettelo oli vaikuttava (fysioterapeutti, eläinfyssari, tekee tohtorin väitöskirjaa koiran liikkumisesta jne), kertoi opiskelleensa paljon ja luento olikin sen vuoksi tosi mielenkiintoinen ja antoisa. Aiheena oli koiran liikkuminen ja biomekaniikka. Homma alkoikin teemalla Koira on luotu liikkumaan vai onko? Tätä teemaa mietittiin eri rotuerojenkin näkökulmasta. Luennon aikana käytiinkin aivan liikkumisen ytimessä. Katseltiin hidastettuja videoita koirien eri askellajeista ja tarkasteltiin niiden rakennetta. Koiran liikkumista vertailtiin ihmiseen ja hevoseen ja kyllähän koiralla on niin ainutlaatuinen tapa liikkua, että voin yhtyä Helin ajatukseen- siistiä!
Jälkimmäinen luento oli eläinlääkäri Minna Leppälän pitämä: koiran suorituskyky ja sen optimointi ja tässä petyin, vaikkakin Minna ihan hyvää asiaa puhuikin. Luvassa oli etukäteen johdanto: kuinka urheilukoiraa tulisi liikuttaa, mutta tästä ei puhuttu sanaakaan. Otaksun, että luennoitsija ei tiennyt yleisöään. Luento oli alunperin järjestetty Top teamin jäsenille ja avattu heidän lisäksi kaikelle yleisölle. Näin ollen oletan, että paikalla oli koiranohjaajia, joilla on aika korkean tason tiedot koiran hyvinvoinnista, ruokinnasta ja kouluttamisesta. Paikalla oli siis huippulla agilitaavia sekä vetolajeissa kilpailevia, joten olettaisi, että porukka on erittäin valveutunutta.
Ensimmäinen tunti luennosta piti kuitenkin sisällään sitä, että opettakaa ne koiranne olemaan kunnolla eläinlääkärissä. Koiraa pitää oikea aikaisesti palkita ja kuultiinkin ssitten esimerkkejä, joissa koiraa palkataan koko ajan eläinlääkärin vastaanottolla, vaikka se murisee lääkärille. Kerrattiin perusasioita, kuten madotus ja rokotus on varmaan kaikilla kunnossa. Puhuttiin myös ihan hyvää filosofiaa siitä, että koira ei ole pelivälinen vaan elävä olento, jonka kanssa suhde vaikuttaa ihan kaikkeen. Kouluttajan sanoma on suunnitelmallisuudesta; jos teette jotain, on parempi että siinä on suunnitelma vaikka olisi huono suunnitelma. Eli ei mitään uutta, toki kertaus ei ole varmastikaan pahaksi kenellekään. Luennoitsijalla ei sen sijaan ollut mitään käsitystä tämän päivän agilitystä eikä pk-lajeista. Kertoi rehellisesti nähneensä agilityä vuonna keppi Helsinki horse showssa ylimääräisenä ohjelmanumerona. Pk-lajeissa muisti vain mitä -70 luvulla on tehty. Eli olisin toivonut tämän päivän syvempää tietoutta. Kouluttajan kommentit eri asioista eivät häikäisseet ja vapaa kommenntti mm. ruokinnasta: ruokitte millä ruokitte, valmisruualla tai itse kokkaamalla, kyllä koirasta näkee päälle päin saako se riittävästä kaikkea. Koiraurheilua verrattiin paljon hevospuolelle ja sieltä kuulimme paljon surkeita esimerkkejä, joita en olisi halunnut kuulla. Vaikutti, että luennoitsija itse oli turhautunut hevospuolen ongelmiin, missä ostetaan uusi hevonen jos edellinen ei ole tarpeeksi hyvä.
Luennoitsija oli kuitenkin jollain tapaa perehtynyt koiran nesteytykseen (Fitdogin tuotesuunnittelija) ja siitä tulikin hyvää asiaa. Näytepussit Fitdogin tuotteista lämmitti mieltä. Itsekin tulen kyllä jatkossa kiinnittämään huomiota siihen, että koira saa ennen urheilusuoritusta nestettä, nestetankkaus 3-8 tuntia aikaisemmin. Samoin tehokas nesteytys välittömästi( puolen tunnin sisällä) suorituksen jälkeen. Kuitenkin yleisö kyseli käytännön neuvoja koiran nesteytykseen eri lajeissa ja vastauksissa paistoi se luennoitsijan tietämättömyys.
Kotona kuitenkin oltiin puolen yön aikaan ja koirani siellä kiltisti odottivatkin :-)
tiistai 5. maaliskuuta 2013
Elämän ylä ja alamäkiä
Aron näyttää päällisin puolin olevan ihan kunnossa, näen kuitenkin sen liikkeessä ahtautta etupäässä. Katselin Aronin liikkumista eilen oikein silläsilmällä, tuijotan sen liikkumista kyllä nykyään joka hetki, kun oltiin jäällä lenkillä ja Aron sai vapaana mennä omaa tahtiaan. En nähnyt ontumista, mutta liike ei ole niin vapaata kuin voisi olla. Puolentoista tunnin jäällä lennekilyn jälkeen koira ei ollut mitenkään erilainen, joten ainakaan kunnon lenkit ei ole haitaksi.
Tänään kuitenkin treenihallin kautta ja ensin alkukävelyt, sitten Aronin treeni. Tässä hain hyvää asennetta 2 kilon noutoihin ja jätettiin taas kapula kentän toiseen päähän, juostiin sitä ikään kuin karkuun ja sitten saikin hakea. Noutohalu on loistava, vain luovutus on vaikeeta.
Tämän jälkeen Aron hyppäsi 3 toistoa omaa hyppysarjaansa. Siinä toinen este on "kauhistus"okseri. Pyrin siis tekemään okserin ulkonäön joka kerta erilaiseksi ja Aronin itsetunto lujittuu tästä, kun se kokee selviävänsä mistä vaan. Ja viritin Ipadin kuvaamaan miltä se näytti, yksin kun treenasin, joutuu videolla kuitenkin enemmän tuijottamaan meidän esteitä kuin koiraa ;-)
Video
Näiden hyppysarjojen jälkeen Aron piti taukoa ja minä rakensin kahden hypyn harjoituksen, jonkalaista en osannut ohjata tammikuun agikisoissa. Siinä koira jää ensimmäisen hypyn taakse ja kakkoseste tehdään kiertäen takaa. Kisassa hätäilin ja koira meni suoraan sen kakkosesteen. Nyt laitoin rimat 50cm ja tehtiin muutama toisto. Siinä oli Aronin treenit.
Elvis pääsi halliin myös. Elvishän on ihan tosi lahjakas hyppääjä, sellainen luonnonlahjakkuus. Sen henkiset ominaisuudet ei ole ihan yhtä hyvät, mutta silti sain ajatuksen, että voisin opettaa Elvikselle pujottelun. Tämänjälkeen renkaan ja kontaktit :-) Sittenhän se olisikin jo valmis ykkösluokan
radoille. Ja näin me aloitettiin tänään pujottelun ja renkaan opettelu. Pujottelussa käytän verkkoja apuna. Otinkin videon meidän edistymisestä ja ekan kierroksen aikana mietin, että jestas, on tää vaikeeta. Ei löydy namikupit ja pakotteita joutuu käyttämään, tuuppasin koiraninsinne verkkojen väliin. Mutta saatiin alun päästä kiinni ja yhden treenikerran aikana Elvis edistyi. Renkaan kanssa olikin pelottavaa, kun laskin renkaan alemmas Elviksen läsnäollessa. Tämä sai Elviksen juoksemaan hallin ovelle ja hain Elviksen takaisin hommiin. Hyvin se Elvis sitten uskalsikin lopulta mennä renkaan läpi. Ihan loppuun tein vielä kahden hypyn kautta putkeen menoja ja näissä Elvis oli oikein hyvä.
Video Elvis ensimmäinen pujottelu
Video Elviksen toinen pujottelu
Treenien jälkeen metsässä loppukävelyllä ja sitten sinne fyssarille.
Ensin katsottiin Aronin liikkumista ja Aron sai juosta vapaana. Näin liikkuen Elinan silmä näki heti, että liike on rajoittunutta. Aron oli myös tasapainolaudalla ja tässä näkyi puoliero, toinen puoli on parempi kuin toinen. Sitten tein kaukokäskyjä, joissa ei näkynyt ongelmia. Mutta diagnoosiksi tuli seuraavaa: keventää vje otj (keventää ei ollut Elinan mielestä oikea sana, mutta ainoa mitä keksi tähän, kyse ei ollut ihan keventämisestä, mutta hiuksen hienosta erosta toisiin jalkoihin nähden) C 2-3
vas. lateraalisesti kireä, niskalihakset oikealta kiristää, rintaranka th 2-4 kireä, lukko? Niskan aktiivinen liike vasemmalle epäpuhdas. Diagonaaliseisonta otj/ vej huonompi.
Käsittelyssä Aron makasi kiltisti vaikka välillä teki kipeää. Kipeisiin paikkoihin annettiin laseria ja vasta sen jälkeen niitä käsiteltiin kivun rajoissa. Kipein paikka oli niska, mikä oli minulle täysi yllätys. Näin myös nyt ymmärrän, kuinka vaikeaa Aronille on ollut 2 kilosen noudon luovuttaminen. Niskaan on sattunut :-( Se on vielä pystynyt juoksemaan kapulan kanssa, mutta sen luovuttaminen ja pitäminen on ollut mahdotonta. Missä tuo niska onkaan noin kipeytynyt, en tiedä. Elina kysyi, onko Aron törmännyt johonkin, mutta vaikea sanoa, silloin kerran Anun reeneissä ainakin minua päin niin että ihan kaaduin.
Aronilla oli myös siellä vasemman etujalan luona mistä hauis alkaa, jotakin, sinne sai laaseria. Selässäkin oli sitä jotakin, sinnekin laaseria. Takajan reidet oli jumissa, näihin tuli venyttelyohjeet. Lanneranka ei meidän onneksi ollut mitenkään erityisen jumissa, kuulemma sen verran, mitä nyt kaikilla harrastuskoirilla on. Kaikkiaan oltiin Elinan luona melkein 2 tuntia. Saimme runsaasti jumppaohjeita tarkoin määrityksin. Tänään Aron saa levätä loppupäivän, huomenna liikutaan ihan kevyesti ja sitten voidaan pikkuhiljaa palata näihin jumppaohjeisiin ja tehtäviin. 2 viikon päästä aloitamme vesijuoksun. Meidän jumppatyynyn jumpat olivat Elinan mielestä tosi hyviä ja pystyin näyttämään mukana olleen Ipadin videoilta, että miten me ollaan jumpattu. nyt saatiin lisäksi kannustus ostaa myös sellainen iso pallo. Aron sai ohjeeksi ottaa treenien kannalta mahdollisimman kevyesti vielä viikon, mutta liikuntaa saadaan harrastaa. Liikunnassa parasta olisi vapaana liikkuminen. Aron kun tykkää vetää hihnassa ja erityisesti vetovaljaissa, näistä siis paras vaihtoehto on rento liikunta ilman vetoa. Maaliskuun lopun agikisoihin saatiin lupa osallistua, mutta treenien
pitää olla vähäisiä ja hyppyjen määrä mahd. pieni.
Näytin myös Elinalle tämän aamun hyppyvideon ja siinä Elina sanoi, että Aron hyppää kyllä hyvin, ettei voisi uskoa, että niin kipeä kuin sen niska on, mikä vaikuttaa tietysti koko kehoon, se silti tekee noin hyvin.
Oma mieleni oli toisaalta tosi tyytyväinen, mutta myös hirmu surullinen. Itseäni syytän ja sitä, että miksi ylipäätään harrastan ja treenaan; Aron joutuu niin hirveän koville. En osaa agilityssä ohjata sitä niin, että voisin ajoissa kertoa mihin käännytään. Näin ollen sen keho joutuu äärirasituksille jatkuvasti. Niin hauskaa kun se treenaaminen meistä onkin, en osaa tehdä sitä koiralle turvalliseksi. Ja lajeja riittää, ei se pk-tottiskaan mitään kevyintä ole. Vaikka yritän aina alkulämmitellä ja loppuverkkailla koirani, ollaan siltikin tässä tilanteessa. Faktaa on, että säännöllinen huolto pitää koiran lihaskunnon treeneille kestävänä ja nyt huoltoväli pääsi liian pitkäksi. Perjantaina olen menossa Vantaalle kuuntelemaan agilityliiton urheilukoiraluentoa, ehkä sen jälkeen totean, että parempi kaikille lopettaa harrastaminen ja siirtyä vain säännölliseksi koiransa ulkoiluttajaksi. Tieto lisää tuskaa. Toisaalta; jatkuvasti tässä kai ollaan oppimassa parempaa koiran kohtelua. Miksi kuitenkin elämän suurin ilo on se meno ja meininki, mitä näin touhuihin liittyy? Näissä tunnelmissa blogi vaikenee hiljaiseloon, no, loppuviikoksi.
torstai 28. helmikuuta 2013
Paluu onneen, treenattiin!
Se että kirjoittaa ensin tekstiä tänne puoli tuntia, painaa kolme kertaa julkaise nappia ja huomaa hetken päästä, että mitään ei tallenut, saa lähes raivon partaalle....uusinta yritys, mutta huomattavasti typistyneessä mallissa.
Tänään pitkästä pitkästä aikaa tamskin tallilla. Ensin tutustutin kolme kaveriani agilityn pariin ja huomattiin, että schapendoes Elli oli kuin luotu tähän lajiin, cavaljeeri Laku myös, mutta kiinaharjakoira Koda halusi vain juosta lujaa.
Aron oli niin ihanan ylimotivoitunut ja superterävä, kahden viikon treenitauko tekee sellaista. Siksi käytinkin sen mielentilaa hyväkseni ja treenailtiin ensin 2 kilosen kapulan noutoja. Nostan niin hattua niille koirakoille, jotka tän noudon osaa.
Ensinnäkin, ihan täysi työ saada se kapula heitettyä 10 m päähän. Pikkusenkin märät kädet ja kapula lipsuu vain parin metrin päähän. Tänään en heitellyt vaan kapula jätettiin ja Aronin kanssa hallin toiseen päähän. Hyvän mielentilan ansiosta Aron laukkaa hienosti kapulan kanssa, mutta luovutus tilanteessa jäi inasen kauas. Kaikenlaiset korjailut aiheuttaa epävarmuutta ja on hirmu ikävää saada tuo kapula varpaille.
Hyppelyissä Aron teki perussarjaa x 2. Se hyppeli kyllä tosi hyvin, ääntäkään ei tassuista kuulu sen hypellessä, hyvä merkki.
Sitten kasvava sarja x 2.
Powergrind x3.
Lopuksi 3 esteen hyppysarjaa, joista keskellä kummallisen näköinen okseri, käytin pituuden palikkaa ja putkien painoja lavastukseen. Estekorkeuden pidin matalana, ensin 45 cm ja toisella hypyllä 50 cm, hyvin hyppäsi.
Elviskin kävi rallattelemassa. Sen kanssa kaikki menee hyvin niin kauan kunhan en vaan koske esteisiin. Siksi hyppysarja Elvikselle olikin valmiina sen tullessa halliin. Narulelu kelpaa palkaksi ja hyvin se hyppää niin kutsuttaessa kuin rinnalla juostessakin.
Lopuksi mentiin lähimetsään loppukävelyille, tosin pojat meni loppulaukoille. Ne paineli kylki kyljessä mutkaisia polkuja täyttä vauhtia. Mutta ihana aamupäivä, treenailu on niin parasta!
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
Käpy jäässä
Mun mielentila on samanlainen kuin oravalla, jonka käpy on jäässä.
Tänään olis ollut agikisat, mutta koska ei oltu kisakunnossa, jäätiin kotiin. Ja sitten seurailin tuloksia kotona tekemättä oikeastaan yhtään mitään järkevää. Näin sen huomaa kuinka iso merkitys meidän elämässä on treeneillä, harrastuksilla ja lenkeillä. Toki perhe on saanut laatuaikaa ja hyvää ruokaa, mutta nyt alkaa tuntua siltä, että joku raja lihapatojen ja kakkujen leipomisellakin on.
Aron ei ontunut nyt enää lainkaan, mutta olemme liikkuneet melko kevyesti/ pienesti, ettei takapakeja nyt tulisi. Mikä ilon tunne, kun Aron venytteli sekä eteen että taakse itseään. Kun se venytti vain etujalkojaan eikä yhtään taaksepäin, olin huolissani. Päivä Susannan käsittelyn jälkeen tämä venyttely onneksi siis palasi. Pikku treenejä ollaan tehty noutokapulan kanssa, lähinnä kevyimmällä kapulalla pitoja ja hyvä palkka (broilerpyörykkää) kun vain pitää kapulaa eikä pyöräytä sitä siinä luovutustilanteessa. Tänään tehtiin muutama noutoihin liittyvä juttu kotipihassa, kuten seurautan koiran kohti noutokapulatelinettä, telineen eteen perusasento ja otan kapulan käteeni. Yksinkertainen juttu mun mielestä, mutta niin vaikeaa Aronille. Päätin että pilkon tämän tehtävän niin pieniksi paloiksi kuin suinkin mahdollista ja sitä kautta rakennan rennomman ketjun. Aronin asenne on jotenkin niin väärä näissä siirtymissä. Seuraaminen niin että mulla on kapula kädessä on Aronille myös vaikeaa, ihan kuin sen mielestä se kapula mun oikeassa kädessä ei kuuluisi joukkoon. Myös 2 kilon kapulan heittoa olen harjoitellut niin, että palkkasin koiran siitä perusasennosta ennen kuin sanoisin nouto-käskyn. 2 kilon kapulan heitossa tarvitsen heittovoimaa a huomasin kerran, että Aronia vähän häiritsee minun liike, jota tarvitsen ainoastaan tämän painavan kapulan kanssa.
Aikani kuluksi katselin tänään pk- kalenteriakin. Ihmettelen, miksei pk-kisoja saada yhtä fiksusti näkymään kuin agilitykisojakin. Nyt jokainen koe on klikattava Kopassa auki tietääkseen että miten ja koska niihin voi yrittää ilmoittautua. Oltiin jo Miinun kanssa sovittu, että osallistutaan pk-bortsumestiksiin, huomasin kuitenkin, että niissäkin vain 10 koiraa tottelevaisuuden perusteella maastoon. Bc-jälkikoirissa on paljon näitä 90 pisteet koirakoita niiden huononakin päivänä, joten en tiedä kannattaako meidän lähteä tekemään tottis Helsinkiin kesäkuun 8. päivä. Joten rengastin omiin kalentereihin myös Hämeenkyrön, miksei Saarijärvikin olisi mahdollinen, siellä oli 15 koirakkoa maastoon, joista 5 paikan etusija piirin omille koirille. Mielenkiintoista siis olla mukana etsimässä meille edes yhtä koepaikkaa jälkikokeeseen...
Joten päästäis jo treenaan! Tulis jo kevät! Paistais jo aurinko!
Tänään olis ollut agikisat, mutta koska ei oltu kisakunnossa, jäätiin kotiin. Ja sitten seurailin tuloksia kotona tekemättä oikeastaan yhtään mitään järkevää. Näin sen huomaa kuinka iso merkitys meidän elämässä on treeneillä, harrastuksilla ja lenkeillä. Toki perhe on saanut laatuaikaa ja hyvää ruokaa, mutta nyt alkaa tuntua siltä, että joku raja lihapatojen ja kakkujen leipomisellakin on.
Aron ei ontunut nyt enää lainkaan, mutta olemme liikkuneet melko kevyesti/ pienesti, ettei takapakeja nyt tulisi. Mikä ilon tunne, kun Aron venytteli sekä eteen että taakse itseään. Kun se venytti vain etujalkojaan eikä yhtään taaksepäin, olin huolissani. Päivä Susannan käsittelyn jälkeen tämä venyttely onneksi siis palasi. Pikku treenejä ollaan tehty noutokapulan kanssa, lähinnä kevyimmällä kapulalla pitoja ja hyvä palkka (broilerpyörykkää) kun vain pitää kapulaa eikä pyöräytä sitä siinä luovutustilanteessa. Tänään tehtiin muutama noutoihin liittyvä juttu kotipihassa, kuten seurautan koiran kohti noutokapulatelinettä, telineen eteen perusasento ja otan kapulan käteeni. Yksinkertainen juttu mun mielestä, mutta niin vaikeaa Aronille. Päätin että pilkon tämän tehtävän niin pieniksi paloiksi kuin suinkin mahdollista ja sitä kautta rakennan rennomman ketjun. Aronin asenne on jotenkin niin väärä näissä siirtymissä. Seuraaminen niin että mulla on kapula kädessä on Aronille myös vaikeaa, ihan kuin sen mielestä se kapula mun oikeassa kädessä ei kuuluisi joukkoon. Myös 2 kilon kapulan heittoa olen harjoitellut niin, että palkkasin koiran siitä perusasennosta ennen kuin sanoisin nouto-käskyn. 2 kilon kapulan heitossa tarvitsen heittovoimaa a huomasin kerran, että Aronia vähän häiritsee minun liike, jota tarvitsen ainoastaan tämän painavan kapulan kanssa.
Aikani kuluksi katselin tänään pk- kalenteriakin. Ihmettelen, miksei pk-kisoja saada yhtä fiksusti näkymään kuin agilitykisojakin. Nyt jokainen koe on klikattava Kopassa auki tietääkseen että miten ja koska niihin voi yrittää ilmoittautua. Oltiin jo Miinun kanssa sovittu, että osallistutaan pk-bortsumestiksiin, huomasin kuitenkin, että niissäkin vain 10 koiraa tottelevaisuuden perusteella maastoon. Bc-jälkikoirissa on paljon näitä 90 pisteet koirakoita niiden huononakin päivänä, joten en tiedä kannattaako meidän lähteä tekemään tottis Helsinkiin kesäkuun 8. päivä. Joten rengastin omiin kalentereihin myös Hämeenkyrön, miksei Saarijärvikin olisi mahdollinen, siellä oli 15 koirakkoa maastoon, joista 5 paikan etusija piirin omille koirille. Mielenkiintoista siis olla mukana etsimässä meille edes yhtä koepaikkaa jälkikokeeseen...
Joten päästäis jo treenaan! Tulis jo kevät! Paistais jo aurinko!
keskiviikko 20. helmikuuta 2013
Hölläillään
Viime keskiviikkona tehtiin viimeksi kunnon lenkki koirien kanssa. Torstain ja perjantain koirat olivat tosi kevyellä, kun itse olin pääsääntöisesti töissä odottaen viikonloppua, että sitten tehdään taas enemmän. Lauantai-aamuna lähdinkin virtaa täynnä koirien kanssa lenkille, käveltiin vartti, juostiin 10 min ( koirat valjaissa vetövyössä kiinni) ja sitten metsäpolkuosuuksilla juoksivat vapaana. Tässä kohdin havahduin, että ihan kuin Aron juoksisi epäpuhtaasti, mutta laitoin sen lunta tassussa piikkiin. 9 km meni että heilahti. Kauppareissun ajaksi koirat jäivät kotiin ja kaupasta tullessa Aron ontuu ovelle vastaan. Mitä hemmettiä?
Selvä ontuminen näkyi etujalassa ja kipu tuli jostain ylempää. Voi miten harmitti koko aamun lenkki. Ei muuta kuin Bot-loimi niskaan, kipulääkettä ja lepoa. Samaa sunnuntai, maanantaikin vielä. Tiistaina Aron vaikutti kovin villiltä eikä ontunutkaan enää. Käveltiin varmuuden vuoksi hihnassa vain korttelikierros ja huokaisin hetken helpotuksesta. Keskiviikkona sain meille Susanna Myllysen, joka taitaa koirahieronnan ja caniosacral- tekniikan. Kaikki epäilyni osoittauivat oikeaksi, sillä Aron oli jumissa. Sen etupää tuntui rasitusvammautuneelta, etulapojen välissä oli lukkoa, lihakset olivat kireitä, selkä oli jumissa ja lannerangasta löytyi pari lukkoa lisää. Kirein ja kipein paikka oli siellä vasemmalla etulavassa. Itku ja surku!
Onneksi Susannan käsissä Aron näytti nauttivan, sen silmät kääntyivät yläkaakkoon ja melko mukavasti Susanna osasi käsitellä Aronia. Aron sai myös laseria vasemmalle eturintaan. Caniosacral on jotain osteopatian lähitiedettä, joka näytti ainakin Aronia seuraten ihan mukavalta. Loppuviikko meidän pitää ottaa vielä hyvin kevyesti, sen verran koira tuntui pingoittuneelta, ehkä ensi viikolla palaillaan taas hiljakseen treenaavien pariin. Fyssariaikakin on jo tilattuna.
Mitä tästä opimme? Tai opinko ikinä voisi kysyä? Aktiivisesti reenaavan koiran fys. huoltoväliä ei sovi päästää liian pitkäksi ja ehkä kolmet agit viikon sisällä on liikaa. Susanna nimittäin tunsi, että etupää on saanut tärskyä ja a-esteen alastulo on sellainen, missä helposti tärskähtää, kun Aron tulee kovaa ja tekee täysillä on-offin. Nyt sitten kuitenkin unohdamme ensi sunnuntain agikisan ja kisaamme taas joskus, kun mulla ei osu työt ja kisat samalle päivälle. Harmittaa, että toivoin työvuorolistoilla ihan erikseen ensi sunnuntain vapaaksi, että päästäisiin agikisoihin. Koiran hyvinvointi on kuitenkin tärkeintä ja kisat vain yksi pala koko kakkua.
Selvä ontuminen näkyi etujalassa ja kipu tuli jostain ylempää. Voi miten harmitti koko aamun lenkki. Ei muuta kuin Bot-loimi niskaan, kipulääkettä ja lepoa. Samaa sunnuntai, maanantaikin vielä. Tiistaina Aron vaikutti kovin villiltä eikä ontunutkaan enää. Käveltiin varmuuden vuoksi hihnassa vain korttelikierros ja huokaisin hetken helpotuksesta. Keskiviikkona sain meille Susanna Myllysen, joka taitaa koirahieronnan ja caniosacral- tekniikan. Kaikki epäilyni osoittauivat oikeaksi, sillä Aron oli jumissa. Sen etupää tuntui rasitusvammautuneelta, etulapojen välissä oli lukkoa, lihakset olivat kireitä, selkä oli jumissa ja lannerangasta löytyi pari lukkoa lisää. Kirein ja kipein paikka oli siellä vasemmalla etulavassa. Itku ja surku!
Onneksi Susannan käsissä Aron näytti nauttivan, sen silmät kääntyivät yläkaakkoon ja melko mukavasti Susanna osasi käsitellä Aronia. Aron sai myös laseria vasemmalle eturintaan. Caniosacral on jotain osteopatian lähitiedettä, joka näytti ainakin Aronia seuraten ihan mukavalta. Loppuviikko meidän pitää ottaa vielä hyvin kevyesti, sen verran koira tuntui pingoittuneelta, ehkä ensi viikolla palaillaan taas hiljakseen treenaavien pariin. Fyssariaikakin on jo tilattuna.
Mitä tästä opimme? Tai opinko ikinä voisi kysyä? Aktiivisesti reenaavan koiran fys. huoltoväliä ei sovi päästää liian pitkäksi ja ehkä kolmet agit viikon sisällä on liikaa. Susanna nimittäin tunsi, että etupää on saanut tärskyä ja a-esteen alastulo on sellainen, missä helposti tärskähtää, kun Aron tulee kovaa ja tekee täysillä on-offin. Nyt sitten kuitenkin unohdamme ensi sunnuntain agikisan ja kisaamme taas joskus, kun mulla ei osu työt ja kisat samalle päivälle. Harmittaa, että toivoin työvuorolistoilla ihan erikseen ensi sunnuntain vapaaksi, että päästäisiin agikisoihin. Koiran hyvinvointi on kuitenkin tärkeintä ja kisat vain yksi pala koko kakkua.
keskiviikko 13. helmikuuta 2013
Metsälenkillä
Tämän päivän ohjelmaksi suunnittelin vain mukavan metsälenkin ja lapset ensin kouluun, sitten lenkille. Suuntasin kohti tulevia jälkokoemaastoja. Tavesilla on toukokuussa jälkikoe ja olen siinä kokeessa ratamestarina. Koe on 6 koiran pikkuinen arki-illan koe, mutta kuuden koiran jälkien tekeminen ja suunnittelu vie tovin jos toisenkin. Kun jälkimaastot on mielessä, pitänee saada luvat ja lupien saamiseksi pitää olla salapoliisi, joka etsii metsänomistajat ja vakuuttaa ne, että pikku kokeesta ei ole metsälle haittaa eikä koirat jäljestä vapaina. Juuri ensi kevään maastoissa ehtona on se, että koirat ovat kytkettyinä. Kenenkähän mailla tehtäisiin esineruutu...
Mutta siis paluu siihen lenkkiin. Keli oli ilmeisesti nollan puolella ja lumi tuntui pehmeältä lenkkarin alla, vaikka lähdinkin matkaan hyvin tallattuja polkuja pitkin. Kun polut loppuivat kuljin metsäautotietä pitkin, mitä ei oltu aurattu. Aron kulki iloisesti pikkutassuillaan upottavassa hangessa, mutta Elviksen karvat keräsivät uhkaavasti lisää lunta. Jossakin vaiheessa oli sen kaikki tassut lähes yhdessä lumipaakussa eikä mitään auttanut, että yritin hakata lumia pois. Kuljimme hitaasti eteenpäin. Matkan varrella sain tsekattua kuuden jäljen janapaikat. Heti kun lumet sulaa, täytyy käydä kävelemässä ne läpi mitaten, että metsää riittää varmasti. Ja vaikka koeajaa ne Aronilla.
Joten sulaispa ne lumet! Jälkitreenit ja metsässä oleminen on niin parasta. No tänään hengailtiin kaikkiaan 10 km verran ja aikaa kuluimukavat 2.40 ja nyt chillaillaan loppu päivä. Elvis kuivattelee turkkiaan jokusen tunnin ja Aron näkee parhaillaan hyvää unta, juoksemisesta, kun tassut menee siihen malliin.
Mutta siis paluu siihen lenkkiin. Keli oli ilmeisesti nollan puolella ja lumi tuntui pehmeältä lenkkarin alla, vaikka lähdinkin matkaan hyvin tallattuja polkuja pitkin. Kun polut loppuivat kuljin metsäautotietä pitkin, mitä ei oltu aurattu. Aron kulki iloisesti pikkutassuillaan upottavassa hangessa, mutta Elviksen karvat keräsivät uhkaavasti lisää lunta. Jossakin vaiheessa oli sen kaikki tassut lähes yhdessä lumipaakussa eikä mitään auttanut, että yritin hakata lumia pois. Kuljimme hitaasti eteenpäin. Matkan varrella sain tsekattua kuuden jäljen janapaikat. Heti kun lumet sulaa, täytyy käydä kävelemässä ne läpi mitaten, että metsää riittää varmasti. Ja vaikka koeajaa ne Aronilla.
Joten sulaispa ne lumet! Jälkitreenit ja metsässä oleminen on niin parasta. No tänään hengailtiin kaikkiaan 10 km verran ja aikaa kuluimukavat 2.40 ja nyt chillaillaan loppu päivä. Elvis kuivattelee turkkiaan jokusen tunnin ja Aron näkee parhaillaan hyvää unta, juoksemisesta, kun tassut menee siihen malliin.
tiistai 12. helmikuuta 2013
Taidot ei riitä
Tämmöstä se on kun on vapaapäivä; treenailtiin noutujuttuja, seuruuta ja eteenmenoa kotipihassa, temppuja iltapäivällä sisällä ja illalla kehariryhmän treenit. Kotipihan jutuissa ei ollut mitään menestystä ja iltapäivällä jo ajattelin, että onneksi on agi, jossa puhaltaa ihan mukavasti. Kävikin kuitenkin kuin kanan lennolle, ei osattu. Oliko Aron väsynyt? Oliko viime viikolla 3 agitreenit liikaa vai mistä johtui....
Tehtiin rataa, jossa alun kolmannella hyppyesteellä oli vaikeuksia. Seisoin kolmosen takana ottamassa Aronia vastaan ja tekemässä ihmisnuolta siihen. Aron tuli kovaa ja suoraan niin että rima lensi siivekkeiden kera. Jokusen kerran palkattiin Aron siihen kohtaan, mihin yritän tehdä merkkauksen, että se vähän edes kokoisia ja kääntäisi itseään. Saatiin onnistuminen ja päätettiin Anun kanssa että ei hinkata tätä nyt enempää.
Kolmoshypyn jälkeen koira leijeröitiin putkeen ja estehakuisena koirana tämä on meille helppo nakki, Aron hakee putken pään vaikka mistä. Ongelmia oli sitten putken jälkeen seuraavalla esteellä. Siellä oli hyppyeste, johon Aron tulee sataa sieltä putkesta ulos ja mun pitäisi olla siellä hypyn takana tekemässä jo valssia hyppyesteelle nro 6. Rima ja siivekkeet lentäen tuli Aron joka kerta tuohon 5 hypylle. Ai miten ärsytti! Meidän lyhyt treeniaika ja ei päästä 5 estettä puhtaasti. Jotenkin saatiin helpotettuna kerran edes hyppäämään puhtaasti, mutta ongelma oli vähän se, että Aronille tulee ilmeisesti leijeröinnin seurauksena hirveä kiire vain mun luokse, eikä se välitä rimasta. Kokeilin myöhemmin tähän kohtaan sitä, että juoksen putken vieressä ja mennään yhdessä sinne hypylle. Näin Aron pystyi hyppäämään tämän puhtaasti, mutta radan jatkumisen kannalta kutoshyppy olisi ollut jo melko vaikea ohjata oikein.
No rata jatkui, kutoshyppy tehtiin itsestä poispäin, tämän taisi hypätä muistaakseni hyvin, mutta kutosen jälkeen huonosta ohjauksestani jojtuen Aron valkkasi pari muuta rataan kuulumatonta hyppyä siinä matkalle. 8 toiston jälkeen homma onnistui ja sain koiran putkeen, jonka jälkeen seuraavalle hypylle tekemään persjättöä, josta koira lähetettiin taas putkeen. Persjättö kohta oli kiva ja sain koiran putkeen.
Sen jälkeen ehdittiin tehdä vielä muutamaa hyppyä kunnes aika loppuikin.Aronkin jo läähätti ja haukkui minulle kimeästi.
Tauon jälkeen takaisin kentälle itsekseen jatkamaan. Kokeilin alkuun toisenlaista vaihtoehtoa ohjata kolmoshyppy, käytin pakkovalssia. Siinä koira hyppäsi kyllä puhtaasti, mutta seuraavaksi esteeksi valitsi itse a-esteen, joten ei kai tämäkään hyvä ollut. Otin myös aika monta toistoa sinne 5 ja 6 hypyille.
Treenailin myös radan loppupään kohtia, joissa a-esteeltä kepeille sujui tosi hyvin. Tulee täysillä aalle, ottaa hyvän on- offin ja menee virheettömästi kepeille luvan saaruaan. Tää on ainoa mitä me nyt osataan. Kepeiltä oli kiva lähettää vielä putkeen ja palkata siitä. Lopuksi Aron läähätti jo ihan hirveesti ja tajusin tehneeni paljon enemmän kuin mun piti. Tyhmää, mutta mitä enemmän epäonnistuu, sitä enemmän sitä vaan yrittää. Ja sanoohan sen nyt jo järkikin, että väsynyt koira ei oikein niistä toistoista hyödy.
Huonon omatunnon ajamana ja murheellisella mielellä käveltiin sitten kunnollinen loppujäähdyttelylenkki. Kiersin koko ideaparkin ympäri ja tilanne oli jotenkin kummallinen. Ideaparkkihan on jumalattoman iso pytinkin jossa on kilometritolkulla parkkipaikkaa. Koska kello oli jo puol 10 illalla ei siellä ollut enää ristinsielua. Aron sai mennä vapaana ja tilaa ihannoiden se ravasi hyvää ravia ehkä 100 metrin päässä minusta. Siellä oli täysvalaistus ja aurattua tilaa oli vaikka kuinka paljon. Se että siellä ei liikkunut enää yhtään ihmistä, teki siitä aution ja aavemaisen. Tulipahan käveltyä ja Aron vaikutti kuitenkin ihan elämäänsä tyytyväiseltä mennessä autoon. Koirissa on se ihana puoli, ettei ne murehdi menneitä. Eteenpäin vaan ne tuumaa.
Tehtiin rataa, jossa alun kolmannella hyppyesteellä oli vaikeuksia. Seisoin kolmosen takana ottamassa Aronia vastaan ja tekemässä ihmisnuolta siihen. Aron tuli kovaa ja suoraan niin että rima lensi siivekkeiden kera. Jokusen kerran palkattiin Aron siihen kohtaan, mihin yritän tehdä merkkauksen, että se vähän edes kokoisia ja kääntäisi itseään. Saatiin onnistuminen ja päätettiin Anun kanssa että ei hinkata tätä nyt enempää.
Kolmoshypyn jälkeen koira leijeröitiin putkeen ja estehakuisena koirana tämä on meille helppo nakki, Aron hakee putken pään vaikka mistä. Ongelmia oli sitten putken jälkeen seuraavalla esteellä. Siellä oli hyppyeste, johon Aron tulee sataa sieltä putkesta ulos ja mun pitäisi olla siellä hypyn takana tekemässä jo valssia hyppyesteelle nro 6. Rima ja siivekkeet lentäen tuli Aron joka kerta tuohon 5 hypylle. Ai miten ärsytti! Meidän lyhyt treeniaika ja ei päästä 5 estettä puhtaasti. Jotenkin saatiin helpotettuna kerran edes hyppäämään puhtaasti, mutta ongelma oli vähän se, että Aronille tulee ilmeisesti leijeröinnin seurauksena hirveä kiire vain mun luokse, eikä se välitä rimasta. Kokeilin myöhemmin tähän kohtaan sitä, että juoksen putken vieressä ja mennään yhdessä sinne hypylle. Näin Aron pystyi hyppäämään tämän puhtaasti, mutta radan jatkumisen kannalta kutoshyppy olisi ollut jo melko vaikea ohjata oikein.
No rata jatkui, kutoshyppy tehtiin itsestä poispäin, tämän taisi hypätä muistaakseni hyvin, mutta kutosen jälkeen huonosta ohjauksestani jojtuen Aron valkkasi pari muuta rataan kuulumatonta hyppyä siinä matkalle. 8 toiston jälkeen homma onnistui ja sain koiran putkeen, jonka jälkeen seuraavalle hypylle tekemään persjättöä, josta koira lähetettiin taas putkeen. Persjättö kohta oli kiva ja sain koiran putkeen.
Sen jälkeen ehdittiin tehdä vielä muutamaa hyppyä kunnes aika loppuikin.Aronkin jo läähätti ja haukkui minulle kimeästi.
Tauon jälkeen takaisin kentälle itsekseen jatkamaan. Kokeilin alkuun toisenlaista vaihtoehtoa ohjata kolmoshyppy, käytin pakkovalssia. Siinä koira hyppäsi kyllä puhtaasti, mutta seuraavaksi esteeksi valitsi itse a-esteen, joten ei kai tämäkään hyvä ollut. Otin myös aika monta toistoa sinne 5 ja 6 hypyille.
Treenailin myös radan loppupään kohtia, joissa a-esteeltä kepeille sujui tosi hyvin. Tulee täysillä aalle, ottaa hyvän on- offin ja menee virheettömästi kepeille luvan saaruaan. Tää on ainoa mitä me nyt osataan. Kepeiltä oli kiva lähettää vielä putkeen ja palkata siitä. Lopuksi Aron läähätti jo ihan hirveesti ja tajusin tehneeni paljon enemmän kuin mun piti. Tyhmää, mutta mitä enemmän epäonnistuu, sitä enemmän sitä vaan yrittää. Ja sanoohan sen nyt jo järkikin, että väsynyt koira ei oikein niistä toistoista hyödy.
Huonon omatunnon ajamana ja murheellisella mielellä käveltiin sitten kunnollinen loppujäähdyttelylenkki. Kiersin koko ideaparkin ympäri ja tilanne oli jotenkin kummallinen. Ideaparkkihan on jumalattoman iso pytinkin jossa on kilometritolkulla parkkipaikkaa. Koska kello oli jo puol 10 illalla ei siellä ollut enää ristinsielua. Aron sai mennä vapaana ja tilaa ihannoiden se ravasi hyvää ravia ehkä 100 metrin päässä minusta. Siellä oli täysvalaistus ja aurattua tilaa oli vaikka kuinka paljon. Se että siellä ei liikkunut enää yhtään ihmistä, teki siitä aution ja aavemaisen. Tulipahan käveltyä ja Aron vaikutti kuitenkin ihan elämäänsä tyytyväiseltä mennessä autoon. Koirissa on se ihana puoli, ettei ne murehdi menneitä. Eteenpäin vaan ne tuumaa.
lauantai 9. helmikuuta 2013
Aluevalmennusta
Hullulla on halvat huvit ja se nauraa eniten kenellä on vahvin lääkitys. Tuli vaan mieleen nämä, kun olimme klo 8 Sdp:llä rakentamassa rataa tänä aamuna. Koutsimme Jari Suomalainen sanoi, että hän olisi voinut kyllä aloittaa treenit jo klo 7. Aikaisissa treeneissä oli se hyvä puoli, että ehdin sitten loppupäiväksi lasten kanssa viettämään laskettelupäivää, joten näin se toimii.
Tänään meillä oli taas sangen mielenkiintoinen rata, 22 estettä.
Alkuhässäkkä näytti turhan haastavalta meille, joten pyysin saada aloittaa esteen 5 takaa. Koska Jari on sen linjan miehiä, joka toivoo meille mahdollisimman paljon onnistumisen kokemuksia, hän suostui tähän. Ja näin ollen hyppy, pituus ja putkeen. Kerran 5 esteen rima tippui lähdössä, Aron oli ajatuksissaan jo pituudella. Putkestä juostiinkin sitten kaareavaa uraa, jossa 9-10 väliin piti hihkaista Aron, että sain koiran kääntymään esteelle 11. Kun en ensimmäisellä kerralla sanonut tuossa välissä mitään, oli Aron esteellä 18. Näin sen kuuluu tehdäkin, sanoi Jari. Treenimme on tähdänneet siihen, että Aron lukee itse edessä olevia esteitä ja menee niin kauan eteenpäin kunnes toisin sanotaan. Joten kun sain sanottua Aronille ennen 10 estettä, että ihan just tullaan kääntymään, sain sen todella kääntymään tuolle 11 esteelle ja palkkauksen paikka oli siinä. Vaikeuksia oli myös 8.esteen riman kanssa. Aron lähti putkesta tullessaan ponnistamaan ehkä 2 metriä ennen estettä, jolloin oli sula mahdottomuus, että se pääsisi sen yli oikein. Heti kun rima tuossa tippui, aloinkin varmistelemaan sitä, mistä Jarilta tuli heti palautetta. En saa jäädä katsomaan tippuuko rima vaan liikkeen ja ohjauksen on jatkuttava. Kun näin tehtiin, alkoi yhteinen juoksumme kohti 10 estettä paremmin. Kun kaikki natsasti, tehtiin Aronin kanssa pitkä pätkä esteittä virheittä, vähänkös oli hienoa.
Sitten rata jatkui parin putken kautta a-esteelle, jonne Aron jäi hyvin kontaktille seisomaan ja itse pystyin siirtymään esteen 15 eteen tekemään pakkovalssin. Tässsä huomattiin, että oma ajoitus oli vähän hätäinen ja että jos teen valssin vähän kauempana esteestä, on Aronilla tilaa hypätä este tiputtamatta rimaa. Parin yrityksen jälkeen onnistui ja päästiin kepeille. Kepeiltä leijeröin Aronin putkeen ja tämä onnistui hyvin. Samoin loppusuorakin sujui ihan kivasti, kerran Aron pääsi esteellä 21 putken väärään päähän, mutta tämä korjattiin sillä, että vaihdoin itse puolta niin, että seisoin sen väärän pään putken suulla, jolloin vain yksi putken pää oli vaihtoehtona. Radan viimeinen este keinu sujui vallan mainiosti.
Ihan lopuksi harjoiteltiin vielä tuota alkua. Ehkä 10 toistoa esteillä 3,4 ja 5 ja 4 kertaa onnistuin ohjaamaan oikein rimaa tiputtamatta nuo esteet.
Kaikkiaan saimme hyvän mielen jälleen kerran. Jari sanoi, että kehitymme hienosti eteenpäin ja itsevarmuus on kasvanut sekä koiralla että ohjaajalla. Oli kyllä kivat treenit.
Tänään meillä oli taas sangen mielenkiintoinen rata, 22 estettä.
Alkuhässäkkä näytti turhan haastavalta meille, joten pyysin saada aloittaa esteen 5 takaa. Koska Jari on sen linjan miehiä, joka toivoo meille mahdollisimman paljon onnistumisen kokemuksia, hän suostui tähän. Ja näin ollen hyppy, pituus ja putkeen. Kerran 5 esteen rima tippui lähdössä, Aron oli ajatuksissaan jo pituudella. Putkestä juostiinkin sitten kaareavaa uraa, jossa 9-10 väliin piti hihkaista Aron, että sain koiran kääntymään esteelle 11. Kun en ensimmäisellä kerralla sanonut tuossa välissä mitään, oli Aron esteellä 18. Näin sen kuuluu tehdäkin, sanoi Jari. Treenimme on tähdänneet siihen, että Aron lukee itse edessä olevia esteitä ja menee niin kauan eteenpäin kunnes toisin sanotaan. Joten kun sain sanottua Aronille ennen 10 estettä, että ihan just tullaan kääntymään, sain sen todella kääntymään tuolle 11 esteelle ja palkkauksen paikka oli siinä. Vaikeuksia oli myös 8.esteen riman kanssa. Aron lähti putkesta tullessaan ponnistamaan ehkä 2 metriä ennen estettä, jolloin oli sula mahdottomuus, että se pääsisi sen yli oikein. Heti kun rima tuossa tippui, aloinkin varmistelemaan sitä, mistä Jarilta tuli heti palautetta. En saa jäädä katsomaan tippuuko rima vaan liikkeen ja ohjauksen on jatkuttava. Kun näin tehtiin, alkoi yhteinen juoksumme kohti 10 estettä paremmin. Kun kaikki natsasti, tehtiin Aronin kanssa pitkä pätkä esteittä virheittä, vähänkös oli hienoa.
Sitten rata jatkui parin putken kautta a-esteelle, jonne Aron jäi hyvin kontaktille seisomaan ja itse pystyin siirtymään esteen 15 eteen tekemään pakkovalssin. Tässsä huomattiin, että oma ajoitus oli vähän hätäinen ja että jos teen valssin vähän kauempana esteestä, on Aronilla tilaa hypätä este tiputtamatta rimaa. Parin yrityksen jälkeen onnistui ja päästiin kepeille. Kepeiltä leijeröin Aronin putkeen ja tämä onnistui hyvin. Samoin loppusuorakin sujui ihan kivasti, kerran Aron pääsi esteellä 21 putken väärään päähän, mutta tämä korjattiin sillä, että vaihdoin itse puolta niin, että seisoin sen väärän pään putken suulla, jolloin vain yksi putken pää oli vaihtoehtona. Radan viimeinen este keinu sujui vallan mainiosti.
Ihan lopuksi harjoiteltiin vielä tuota alkua. Ehkä 10 toistoa esteillä 3,4 ja 5 ja 4 kertaa onnistuin ohjaamaan oikein rimaa tiputtamatta nuo esteet.
Kaikkiaan saimme hyvän mielen jälleen kerran. Jari sanoi, että kehitymme hienosti eteenpäin ja itsevarmuus on kasvanut sekä koiralla että ohjaajalla. Oli kyllä kivat treenit.
torstai 7. helmikuuta 2013
Hyppelyä ja hiihtoa
Huh, mikä päivä.
Aamulla klo 9 olin jo koirani lämmitelleenä Sdp:llä odottamassa treenikavereita eli Anu ja Sami Puskaa. Olin etukäteen esittänyt treenitoiveita, että treenattaisiin irtoamista ja juoksua koiran rinnalla. Jari S kun on tulossa viikonloppuna, joten kotiläksyjä pitänee tehdä. Sami olikn suunnitellut kivan esteiden sijoittelun, sillä yhden radan rakentamisella voitiin tehdä eri suunnista erilaisia treenejä.
Meillä on ollut nyt pari kuukautta teema, missä Aron ei saa palkkaa minulta vaan apuohjaajalta. Nyt tehtiin niin, että Sami leikitti Aronia, huusin Aronin siitä kanssani suorittamaan ja näin mentiin ikäänkuin lentävillä lähdöillä erilaisille hyppysuorille tai sarjoille. Ja Sami oli aina suoran päässä palkkaamassa Aronin. Näin tehtiin ensin parin esteen helppoja lähtöjä ja sitten pidettiin rataa. Aron teki juuri oikealla ilmeellä töitä ja oli näin ollen aivan loistava. Se selvästi nautti siitä tästä treenitavasta ja esitti hyvin esteisiin focusoitunutta ja hyvin hyppäävää koiraa. Ekalla kierroksella oli myös kepit osana yhtä rataa ja Aron pujotteli virheettömästi. Olen tästä niin mielissäni, kun syksyllä pujottelu koki selvän heikentymisen. Sain sen korjattua palaamalla alkuunpäin ja tekemällä verkkojen avulla onnistuneita suorituksia. Nyt kepit sujuu siis vallan mukavasti.
Kakkoskierroksella tehtiin vähän vaikeampaa aloitusta. Siinä kolmen hypyn kautta tehtiin poispäinkäännös putkeen ja tämä poispäin käännös vaati muutaman toiston, ennen kuin onnistui. Lähinnä minulla kädet heilui ja tämä aiheutti sen, että Aron katsoi minua hypätessään estettä ja rima tippui. Kun rauhoitin kädet ja tein huolellisemman ohjauksen, onnistui Aron hienosti. Putkeen menon jälkeen jatketttin yhteisjuoksua hypyn kautta kahteen seuraavaan putkeen ja sitten loppusuoralle, jossa oli muuri, rengas ja hyppy, Sami palkkasi suoran päässä. Tässä harjoituksessa pääsin hyvin ongelmamme ytimeen, eli siihen kuinka kovaa juoksua Aron kestää. Eli kerran juoksin liian hätäisesti
ja lujaa, joka aiheutti sen, että Aronkin hätääntyy. Sami käski rauhoittaa vähän juoksuani, voin kiihdyttää silloin kun koira on putkessa ja tasaannuttaa liikettä, kun koira tulee sieltä ulos. Ja
rauhallisemmalla liikehdinnällä päästiin hyvään lopputulokseen. Oli myös hienoa huomata, että jos käskytän ajoissa suullisin käskyin vaikka kaukaakin, valitsee Aron edessä olevia esteitä käskyjeni mukaan, vaikka itse olisin tosi takana ja kaukana. Just tätä mä haluan.
Kahden treenitunnin aikana ehdittiin siis loistavasti treenata Aronin lisäksi Anun ja Samin koirat, kun käytettiin treeniaika tehokkaasti hyväksi niin, että hain oman koirani jo tyrkylle, kun Anu vielä treenasi. Lisäksi kolmeen pekkaan oli kiva treenata, kun pystyttiin kommentoimaan toisillemme miltä homma näyttää ja missä,pitää tehdä paremmin. Kiitos pariskunta Puska!
Loppukävelyt tehtiin Aronin kanssa kaksin ja tämän jälkeen kiireesti kotiin lepäämään, sillä illaksi oli ohjelmassa vetohiihtoa.
Monta kertaa Peltolammilla käyneenä alkoi mieli vetää jo uusille laduille. Kuulinkin, että Ylöjärven Haavistolla on noin 4 km pitkä reitti, joka profiililtaan on melko tasainen, ei siis mitään isoja mäkiä kuten Peltsulla. Ja pidempi matka, Peltsu kun on tuntunut jo vähän lyhyeltä, kun yhden kierroksen vetää. Joten päätin, että tänään lähdemme kohti Ylöjärveä. Olipa se jännä juttu, kun tajusin, että minulle Ylöjärvi on yhtä kuin kauppakeskus Elo ja olin kuin ulkomailla ajellessa ilmeisesti Ylöjärven keskustassa. Rohkeeta! Löysin vihjeiden avulla luistinkentän, jonka vierestä latu lähtee. Olin niin hyvissä ajoin, että ehtisin hiihtää ilman koiraa ensin yhden kierroksen. On ihan kiva tietää, mihin latu vie joten koirat jäivät autoon katsomaan, että lähdin itsekseni hiihtämään.
Ja olipa se rankkaa ilman koiraa. En tiedä onko mulla sittenkin surkea kunto, mutta kyllä luisteluhiihdossa saa sykkeen kohoamaan ja hien selkään. Puhumattakaan voimattomista jaloista,
joilla pitäisi puristaa vaan eteenpäin. Reitti tuntui yllättävän pitkältä, mutta palasin autolle 25 min
päästä. Kävelyä alkulämmittelyksi ja siirryin Aronin kanssa lähtöpaikalle. Mitään suurta tunkua klo
20 siellä ollut, mutta onneksi oli Kilven Anne, joka hiihtää kahden koiran kanssa ja Hileellä taisi olla
vielä juoksu. Joten lähdin Aronin kanssa Annen valjakon perään heti kun sainsukset jalkaan. Samaan aikaan Aron huutaa kuin hinaaja ja kiihdyttää itsensä heti täyteen vauhtiin Annen koirien perään.
Aron meni hyvällä asenteella ladulla, ohitettiin kaksi normihiihtäjää ja huusin tietysti kohteliaasti, että täältä tullaan koiran kanssa takaa ohi. Hyvin saatiin latua. Kehuin tietysti Aronia hurjasti. Viimeisen kilometrin aikana sen vauhti alkoi tippua ja sain kannustaa sitä jatkamaan laukkaa. Selvästi matka oli kuitenkin pitkä Aronille, kun laukka vauhtui lopussa raville. Myös itsellä tuntui, että kyllä tässä silmät pullistuu päästä, mutta onnellisina oltiin Aronin kanssa autoilla. Hienoo, mutta rankkaa.
Loppukävelyssä oli Elviskin mukana ja jäähdyttelylenkistä tuli odotettua pidempi. Ylöjärvi näytti olevan loputon omakotitalojen ja rivareiden maa, sillä en olisi koskaan löytänyt takaisin autolle, jollei puhelimessa olisi ollut navigointia. Kun joka puolella oli vaan samanlaisia taloja eikä mitään käsitystä missä ollaan, saivat koiratkin hyvän illan viimeisen kävelyn. Jaloissa vaan tuntui, että liikaa liikuntaa!
Aamulla klo 9 olin jo koirani lämmitelleenä Sdp:llä odottamassa treenikavereita eli Anu ja Sami Puskaa. Olin etukäteen esittänyt treenitoiveita, että treenattaisiin irtoamista ja juoksua koiran rinnalla. Jari S kun on tulossa viikonloppuna, joten kotiläksyjä pitänee tehdä. Sami olikn suunnitellut kivan esteiden sijoittelun, sillä yhden radan rakentamisella voitiin tehdä eri suunnista erilaisia treenejä.
Meillä on ollut nyt pari kuukautta teema, missä Aron ei saa palkkaa minulta vaan apuohjaajalta. Nyt tehtiin niin, että Sami leikitti Aronia, huusin Aronin siitä kanssani suorittamaan ja näin mentiin ikäänkuin lentävillä lähdöillä erilaisille hyppysuorille tai sarjoille. Ja Sami oli aina suoran päässä palkkaamassa Aronin. Näin tehtiin ensin parin esteen helppoja lähtöjä ja sitten pidettiin rataa. Aron teki juuri oikealla ilmeellä töitä ja oli näin ollen aivan loistava. Se selvästi nautti siitä tästä treenitavasta ja esitti hyvin esteisiin focusoitunutta ja hyvin hyppäävää koiraa. Ekalla kierroksella oli myös kepit osana yhtä rataa ja Aron pujotteli virheettömästi. Olen tästä niin mielissäni, kun syksyllä pujottelu koki selvän heikentymisen. Sain sen korjattua palaamalla alkuunpäin ja tekemällä verkkojen avulla onnistuneita suorituksia. Nyt kepit sujuu siis vallan mukavasti.
Kakkoskierroksella tehtiin vähän vaikeampaa aloitusta. Siinä kolmen hypyn kautta tehtiin poispäinkäännös putkeen ja tämä poispäin käännös vaati muutaman toiston, ennen kuin onnistui. Lähinnä minulla kädet heilui ja tämä aiheutti sen, että Aron katsoi minua hypätessään estettä ja rima tippui. Kun rauhoitin kädet ja tein huolellisemman ohjauksen, onnistui Aron hienosti. Putkeen menon jälkeen jatketttin yhteisjuoksua hypyn kautta kahteen seuraavaan putkeen ja sitten loppusuoralle, jossa oli muuri, rengas ja hyppy, Sami palkkasi suoran päässä. Tässä harjoituksessa pääsin hyvin ongelmamme ytimeen, eli siihen kuinka kovaa juoksua Aron kestää. Eli kerran juoksin liian hätäisesti
ja lujaa, joka aiheutti sen, että Aronkin hätääntyy. Sami käski rauhoittaa vähän juoksuani, voin kiihdyttää silloin kun koira on putkessa ja tasaannuttaa liikettä, kun koira tulee sieltä ulos. Ja
rauhallisemmalla liikehdinnällä päästiin hyvään lopputulokseen. Oli myös hienoa huomata, että jos käskytän ajoissa suullisin käskyin vaikka kaukaakin, valitsee Aron edessä olevia esteitä käskyjeni mukaan, vaikka itse olisin tosi takana ja kaukana. Just tätä mä haluan.
Kahden treenitunnin aikana ehdittiin siis loistavasti treenata Aronin lisäksi Anun ja Samin koirat, kun käytettiin treeniaika tehokkaasti hyväksi niin, että hain oman koirani jo tyrkylle, kun Anu vielä treenasi. Lisäksi kolmeen pekkaan oli kiva treenata, kun pystyttiin kommentoimaan toisillemme miltä homma näyttää ja missä,pitää tehdä paremmin. Kiitos pariskunta Puska!
Loppukävelyt tehtiin Aronin kanssa kaksin ja tämän jälkeen kiireesti kotiin lepäämään, sillä illaksi oli ohjelmassa vetohiihtoa.
Monta kertaa Peltolammilla käyneenä alkoi mieli vetää jo uusille laduille. Kuulinkin, että Ylöjärven Haavistolla on noin 4 km pitkä reitti, joka profiililtaan on melko tasainen, ei siis mitään isoja mäkiä kuten Peltsulla. Ja pidempi matka, Peltsu kun on tuntunut jo vähän lyhyeltä, kun yhden kierroksen vetää. Joten päätin, että tänään lähdemme kohti Ylöjärveä. Olipa se jännä juttu, kun tajusin, että minulle Ylöjärvi on yhtä kuin kauppakeskus Elo ja olin kuin ulkomailla ajellessa ilmeisesti Ylöjärven keskustassa. Rohkeeta! Löysin vihjeiden avulla luistinkentän, jonka vierestä latu lähtee. Olin niin hyvissä ajoin, että ehtisin hiihtää ilman koiraa ensin yhden kierroksen. On ihan kiva tietää, mihin latu vie joten koirat jäivät autoon katsomaan, että lähdin itsekseni hiihtämään.
Ja olipa se rankkaa ilman koiraa. En tiedä onko mulla sittenkin surkea kunto, mutta kyllä luisteluhiihdossa saa sykkeen kohoamaan ja hien selkään. Puhumattakaan voimattomista jaloista,
joilla pitäisi puristaa vaan eteenpäin. Reitti tuntui yllättävän pitkältä, mutta palasin autolle 25 min
päästä. Kävelyä alkulämmittelyksi ja siirryin Aronin kanssa lähtöpaikalle. Mitään suurta tunkua klo
20 siellä ollut, mutta onneksi oli Kilven Anne, joka hiihtää kahden koiran kanssa ja Hileellä taisi olla
vielä juoksu. Joten lähdin Aronin kanssa Annen valjakon perään heti kun sainsukset jalkaan. Samaan aikaan Aron huutaa kuin hinaaja ja kiihdyttää itsensä heti täyteen vauhtiin Annen koirien perään.
Aron meni hyvällä asenteella ladulla, ohitettiin kaksi normihiihtäjää ja huusin tietysti kohteliaasti, että täältä tullaan koiran kanssa takaa ohi. Hyvin saatiin latua. Kehuin tietysti Aronia hurjasti. Viimeisen kilometrin aikana sen vauhti alkoi tippua ja sain kannustaa sitä jatkamaan laukkaa. Selvästi matka oli kuitenkin pitkä Aronille, kun laukka vauhtui lopussa raville. Myös itsellä tuntui, että kyllä tässä silmät pullistuu päästä, mutta onnellisina oltiin Aronin kanssa autoilla. Hienoo, mutta rankkaa.
Loppukävelyssä oli Elviskin mukana ja jäähdyttelylenkistä tuli odotettua pidempi. Ylöjärvi näytti olevan loputon omakotitalojen ja rivareiden maa, sillä en olisi koskaan löytänyt takaisin autolle, jollei puhelimessa olisi ollut navigointia. Kun joka puolella oli vaan samanlaisia taloja eikä mitään käsitystä missä ollaan, saivat koiratkin hyvän illan viimeisen kävelyn. Jaloissa vaan tuntui, että liikaa liikuntaa!
perjantai 1. helmikuuta 2013
Seuraamisprojektia sun muuta
Seuraaminen on niin vaikea liike. Olen taas viikon sisällä puuhastellut paljon sen parissa. Eilen mm. Prisman parkkipaikalla kaupan aukioloaikaan. Aron pitää siellä niin hyvän kontaktin ja paikan, ympäristö on ilmeisesti niin outo, että se valitsee hyvän työskentelyn kanssani ja pääsen tekemään pitkiä 50 askeleen suoria, joissa ei kontakti herpaannu. Se asenne on vaan niin hyvä, toisin kuin esim. koulun pihassa, jossa Petra sai yrittää häiritä seuraamista ja koko seuraaminen hajosi atomeiksi, tilalle tulee levoton, edistävä ja ääntelyä sisältävä seuruu. Lisäksi tein huomion, että olen aikaisemmin palkannut aina perusasennosta, nyt keskityin siihen, että palkkaa ei tule perusasennoissa vaan liikkuessa. Tämä toi toivottavasti vain hetkellisen taantuman, perusasentoihin siirtyminen hidastui saman tien. Palkka, jota ei tiedä koskaan, koska se tulee, luulisi pitävän mielenkiintoa yllä, mutta Aronilla on kovin vahvat ajatukset näistä mun seuraamistreeneistä. Saiskos siis pk-tottiksen suorittaa Prisman pihassa onkin viikon toive, muualla kun ei onnistu.
Noutokapulan kanssa ollaan puuhasteltu myös, mutta vaikea sanoa onko mitään hyötyä. Sen sijaan olohuonejumpassa Aron on eritaitava, se asettelee etupäänsä tasapainotyynylle ja sijoittaa takapäänsä rahille ja siinä se sitten odottaa, että illan jumppa alkaa, hauska!
Sunnuntaina kävin myös Aronin kanssa hiihtämässä. Pähkäilin pitkään, että missä voisi harjoitella tuota vetohiihtoa keskellä päivää, koirahiihtolatu kun on Peltsulla vaan ilta-aikaan. Katsoin kartasta, että Ruutanan koulun lähellä on Mustoontie, 3 km pitkä tie, mikä on aurattu metsätie. Sinne siis. Tien alussa Aron lähti hyvään vauhtiin, mutta kahden mutkan jälkeen huomasin, että tie oli niin hyvin aurattu, että hiekka tuli esiin ja juurikin hyvässä alamäessä, jonne sukseni jysähtivät kuin seinään. Hemmetti! Vieressä oli kuitenkin Vesijärvi, jossa joku näyttikin hiihtävän, joten suuntasimme Aronin ja suksien kanssa sinne. Ja siellä olikin mitä parhainta baanaa harjoitella omaa luisteluhiihtoa laukkaavan koiran perässä. Ja Aronhan laukkasi. Päästin välillä Aronin vapaaksi vetovyöstä, ettei
koko lenkkiä tarvinnut vetää, mutta kaikkiaan mentiin 12 km edestä ja sen jälkeen sai myös loppukävellä ilman suksia, että sain sydänten sykkeet laskeutumaan.
Tiistaina meillä oli keharit. Teimme melko mukavaa rataa, jossa Aron oli pätevä. Ja kävimme läpi, miten parhaiten onnistun Aronin kanssa ja tähän ratkaisu on nyt mielessäni. Itsenäinen suorittaminen on avain onneen. Jos olen rohkea ja lähetän Aronin kauempaa kepeille, vaikkakin vaikeasta kulmasta, se onnnistuu. Kontaktiesteet onnstuu ja voin lähettää Aronin suorittamaan kontaktia siirtyen itse eteenpäin radalla. Samoin hypyillä vahvistettiin tätä myös. Agility on kivaa!
Noutokapulan kanssa ollaan puuhasteltu myös, mutta vaikea sanoa onko mitään hyötyä. Sen sijaan olohuonejumpassa Aron on eritaitava, se asettelee etupäänsä tasapainotyynylle ja sijoittaa takapäänsä rahille ja siinä se sitten odottaa, että illan jumppa alkaa, hauska!
Sunnuntaina kävin myös Aronin kanssa hiihtämässä. Pähkäilin pitkään, että missä voisi harjoitella tuota vetohiihtoa keskellä päivää, koirahiihtolatu kun on Peltsulla vaan ilta-aikaan. Katsoin kartasta, että Ruutanan koulun lähellä on Mustoontie, 3 km pitkä tie, mikä on aurattu metsätie. Sinne siis. Tien alussa Aron lähti hyvään vauhtiin, mutta kahden mutkan jälkeen huomasin, että tie oli niin hyvin aurattu, että hiekka tuli esiin ja juurikin hyvässä alamäessä, jonne sukseni jysähtivät kuin seinään. Hemmetti! Vieressä oli kuitenkin Vesijärvi, jossa joku näyttikin hiihtävän, joten suuntasimme Aronin ja suksien kanssa sinne. Ja siellä olikin mitä parhainta baanaa harjoitella omaa luisteluhiihtoa laukkaavan koiran perässä. Ja Aronhan laukkasi. Päästin välillä Aronin vapaaksi vetovyöstä, ettei
koko lenkkiä tarvinnut vetää, mutta kaikkiaan mentiin 12 km edestä ja sen jälkeen sai myös loppukävellä ilman suksia, että sain sydänten sykkeet laskeutumaan.
Tiistaina meillä oli keharit. Teimme melko mukavaa rataa, jossa Aron oli pätevä. Ja kävimme läpi, miten parhaiten onnistun Aronin kanssa ja tähän ratkaisu on nyt mielessäni. Itsenäinen suorittaminen on avain onneen. Jos olen rohkea ja lähetän Aronin kauempaa kepeille, vaikkakin vaikeasta kulmasta, se onnnistuu. Kontaktiesteet onnstuu ja voin lähettää Aronin suorittamaan kontaktia siirtyen itse eteenpäin radalla. Samoin hypyillä vahvistettiin tätä myös. Agility on kivaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)