Edellinen kirjoitukseni on keskiviikolta, mutta ei me silti olla reenittä oltu. Tosin kuluneella viikolla kävin kaksi kertaa jäällä hiihtämässä tunnin verran ja koirat sai juosta niin paljon kuin jaksoivat. Ja tuli siinä itsellekin urheilullinen olo :-) Hyvien lenkkien lisäksi perjantaina olin auttamassa Päivi Nummen myyntiständin pystytyksessä pirkkahalliin ja lauantaina sitten vaan katselemassa ja vähän luu-ostoksilla. Aron on nimittäin aika puuhaserkku, joka tyhjensi perjantaina pari sohvakoristetyynyä....
Reenien puolesta ollaan pysytty aika kotioloissa. Perjantaina Aron harjoitteli kotipihassa henkilöryhmää, sillä hyvät ja koirahenkiset naapurit jutskailivat keskenään kotipihassa ja pyysin, että jutelkaa vielä viisi minuuttia älkääkä antako minun ja Aronin häiritä. Siinä me sitten otettiin kontaktia kieppumalla naapureiden ympärillä. Lisäksi otin muutaman luoksetulon niin, että Aronin piti juosta näiden ihmisten välistä tullakseen suoraan. Onnistui. Lisäksi me ollaan otettu vähän noutoja sisällä ja ulkona. Sisäreeneissä tein eilen tunnarin pitoja ja piilotin yhden tunnarin makuuhuoneeseen. Aronin piti etsiä se ja tuoda minulle, joka odotin olohuoneessa. Näissä Aron onnistui hurjan hyvin ja nopeasti. Paikalla-oloja ollaan myös tehty, tänä aamuna 1.20 mittaisen ajan istumista ja sinä aikana kävin kerran katkaisemassa näköyhteyden. Aron istui nätisti.
Ensi viikolla teemana on harjoittelu häiriöissä ja huomenna tapaamme pirkanmaan bc-tokoryhmää hervannassa. Aron tarvitsee kovasti paikallamakuuseuraa ja vieraita koiria ympärilleen, jolloin se oppii, että paras palkka tulee vain minulta, oli ympärillä mitä tahansa. Lisäksi ilmoittauduin ensi viikonlopulle Koirakoulu Hihnaton täsmätuntiin, joka käsittelee paikallaoloja. Kivaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti