keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Miinun kanssa reenit

Tänään sovitut reenit Miinun ja Bertan kanssa, joka on kyllä hyvin antoisaa :-)
Aronin ohjelmassa oli ensimmäiselle kierrokselle kokeen omaisia harjoituksia. Miinu oli liikkuri, tuomari ja kehätyöskentelijä ja minä ja Aron reippaat alokasluokkalaiset. Käytiin koetta läpi ensin kehäänmenokopeloinneilla, sitten luoksepäästävyyksillä ( näissä Aron nousee tuomari kohti, ei malta istua koko tutkimisen ajan, tosin en ole antanut mitään käskyä tähän vaiheeseen) ja tästä seurasi taas ne tuomareiden höpinät että taluttimet taskuun tai kaulalle ja päädyttiin lyhykäiseen paikallaoloon. Sovittiin, että noin 30 sek, mutta ei katsottu kellosta. Halusin yhden lyhykäisen paikalla olon, huomenna voisi taas varmaankin ottaa pidempi pätkä. Aron laski pään maahan heti kun poistuin koiran luota ja piti sitä koko ajan maassa. Nousi istumaan ekalla käskyllä ja palkkasin tässä vaiheessa makupaloin. Sitten tehtiin niinkuin kokeessakin, että menin virittelemään kehän ulkopuolelle muutaman seuraamisen alun ja jatkoimme tämän jälkeen kokeen omaisella toiminnalla. Vuorossa oli seuraaminen hihnassa, tämän Miinu liikkuroi ja palkkasin vasta siinä vaiheessa, kun tuomari sanoi, että kiitos riittää. Sitten palkitsemisen jälkeen hihna pois ja samanlainen setti, nyt Miinu sanoi seuraamisen näyttäneen vieläkin keskittyneemmältä kuin ensimmäinen, mutta kumpainenkin oli tosi hyviä. Aron ei hökyile seuraamisessa mitään ylimäirääsiä, yhden vasemmalle käännöksen se istui, mutta tein sen käännöksen itse liiankin kärjistetysti. Mutta olin oikein tyytyväinen suorituksiin ja tässä vaiheessa Aron meni autoon ja Bertan vuoro oli tehdä juttujaan.

Toisella kierroksella Aron harjoitteli pitkästä aikaa ruutua. Ruudussa oli Miinun punaiset merkit ja narut ja lähetin tyhjään ruutuun viralliselta kisamatkalta. Aron meni ruutuun, mutta muutaman toiston jälkeen huomattiin, että Aron jää aika ruudun etuosaan, kun sillä ei ole alustaa siellä ruudussa. Eli jatkossa täytyy taas ottaa välillä alustaa sinne ruutuun muistuttamaan, että mennään syvälle ruutuun. Yhdessä ruudussa huusin seis-käskyn jälkeen maa ja hyvin Aron noudatti käskyä ja kävi maahan. Sitten tehtiin pari kokeilua, joissa jätin Aronin eri kohtaan, itse siirryin kauemmaksi pois koirasta ja vähän Evl-hakuisesti lähetin sen kohti ruutua. Näissä Aron mietti hetken ja se oikein mietti ja sitten se meni ruutuun. Lopuksi otettiin kuitenkin alusta ja käytiin ruudussa vain motivaatioruutujen verran. Aronin asenne oli kuulolla asenne, mutta vauhti ei ollut niin kova kuin aikaisemmin. Vauhti ei ollut miljoonaa, mutta riittävä kuitenkin siihen nähden, että meillä on takana rauhalliset reeni viikot :-)

Ihan reenin loppuun otettiin molemmat koirat lyhyeen paikallaoloon ja halusin ottaa tämän varman päälle ja koiriemme väli oli varmaankin 10 metriä. Aluksi Bertta kiinnosti niin kovasti Aronia ja maahan menoon jouduin toistamaan käskyn, pysyi kuitenkin hyvin maassa eikä siinä vaiheessa vilkuillutkaan kaveria. Tähän oli hyvä lopettaa, kun saatiin onnistuminen.

Vähän näistä reeneistä heräsi toive viedä tulevana kesänä tai syksynä Aron alokasluokkaan, mutta saa nähdä uskallanko. Miinu ainakin kannusti seuraamisten sun muitten puolesta Aronin olevan melko valmis jo kokeeseen, ikää tulee ensi kuun alusssa se 9 kk, joten nuoren tapauksen kanssa tässä nyt kuitenkin pähkäillään. Mutta meillä on vielä paaaljon harjoiteltavaa, mutta onneksi kevät on vasta alkamassa :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti