Uusimmassa koiramme-lehdessä oli juttu kolikon noutamisesta. Ja siitähän minäkin sain perjantai-illan idean naksutella sitä Aronille. Ja eihän tuo huono temppuidea ole ollenkaan, sillä tarvitsemme sitä ehkä joskus etsintäkokeen tarkkuusruudussa, jonne voi olla kolikko piilotettu ja koiran pitää se etsiä ja mahdollisesti noutaa ohjaajalle. Kahden euron kolikko olisi ollut hyvä aloittaa, mutta köyhä ihminen ei löytänyt tästä huushollista kuin yhden euron rahoja. Mitä jos se nielee sen?
No aloitin siitä, että raha on maassa ja naksuttelen kosketuksia siihen. Kahden 10 makupalan jakson jälkeen päästiin jo siihen, että koira nostaa euron kolikon maasta ja saa naksun siitä, kolikko saa silloi tippua siihen. Petra videoitsija ikuisti tilanteen :-)
Sitten kolikko pitäisi nostaa käteeni ja ei ihan helppo juttu. Tarkoituksena on, että vien käden koiran leuan alle ja irti sanoessa kolikko tipahtaa kädelleni.
Sitten vaikeutettiin homma, nousen seisomaan ja Aronin pitää nostaa kolikko maasta käteeni, yritän mahdollisimman vähän viedä kättä koiraa kohti, joten tarkoitus olisi saada koira aktiiviseksi siinä kolikon luovutushommassa, että se sihtaisi sen kolikon varmasti kohteeseen. Tätä otettiinkin sitten useampi koulutusseissio, joka päätyi virallisen oloiseen noutoon, tosin luovutukseen et ottanut istumisasentoa.
Alapuolella siis kolikon nouto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti