keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Verikokeita ja ohituksia

Juuri kun viimeksi kirjoitin, että Elvikselle kotitekoinen ruoka sopii, tuli kesken työpäivän mieheltäni ystävällinen puhelu, missä kerrottiin, että vesikuraa kera sulamattoman ruuan pitkin olohuonetta, Elvis ei ollut pystynyt pidättämään....ja kun pääsin kotiin, sitä tuli vielä pariin otteeseen. Sulamatonta, vähän kellertävää tuotetta. Joten kyllä tässä on pakko olla jokin sairaus taustalla, sillä samaa ruokaa syövä Jimmy voi paksusti. No onneksi päästiin samantein eläinlääkärini luokse ja koska Elvis ei ollut syönyt sinä päivänä yhtään mitään, saatiin paastoarvot näissä verikokeissa. Haiman vajaatoimintaan olisi kaikki oireet täsmänneet, mutta koska Elviksen äidin veli sairastaa IDB-imeytymishäiriötä, totesi lääkärini, että verikoevastaukset sopisivat tähän samaan, tähystyksellä saadaan vasta varma diagnoosi. Joten tässä sitten vaan selvittelen, että miten toimitaan jatkossa. Elvis on kuitenkin luurangon laiha, turkin alla ei ole kuin luut, joten olisi kiva pystyä antamaan sille ruokaa, mistä se hyötyisi. Tähän nyt haen apua raakaruokinnasta, minkä olen aina todennut kauhean vaivailloiseksi, mutta eipä se tässä tilanteessa sitten enää sitä ole. Mikään ei ole vaivalloisempaa, kun pestä ripuloivan partacollien karvoja ja kotia....

Aronin kanssa pidettiin ma-iltana kotona nouto-ilta ja kertasin sen kanssa erilaisia noutoja. Ulkona ei oikein pysty missään treenaamaan, kun maa on liukas ja jäinen. Tosin on ollut kauhee kiire jokapaikkaan, etten ole ehtinyt edes ajatella tokottelua. Tosin meillä on nyt tokokoe tähtäimessä huhtikuun loppupuolella ja sen ajatteleminen saa vatsan kääntymään ympäri.

Eilen oltiin Tavesin ohituskurssilla. Kurssilla harjoitellaan bh-kokeen kaupunkiosaa varten ja kun ryhmään kuuluu 8 koirakkoa, saadaan hyviä treenitilanteita vieraiden koirien kohtaamisesta. Jostakin syystä itselläni on ehkä maailman suurin stressi tuosta kaupunkiosuudesta ja vieraan koiran kohtaamisesta. No eilen tavattiin Linnainmaan prisman edessä ja lähdettiin kiertämään parkkipaikalla kahdella suurella ympyrällä, jolloin tuli tasaisin väliajoin aina kohtaaminen toisella ympyrällä kulkevan koiran kanssa. Aron meni loistavasti, tosin se oli ihan koulutusmoodissa ja seurasi kilttinä ottaen kontaktia. Meni siis tosi hyvin, tosin palkkailin sitä runsaasti jauhelihapihveillä. Tämä kurssiporukka kokoontuu kaikkiaan 4 kertaa ja ensi kerralla nähdään Tampereen keskustassa. Tosi hyvä kurssi ja Tavesin jäsenelle maksuton. Tosin nyt Prisman isolla parkkipaikalla meidän porukka herätti huomiota ja joku ärsyttävä tyyppi meni tekemään meistä valituksen, vaikka kaikki koirat olivat kytkeittyinä ja hallinnassa, yhtään valituksen aihetta ei mielestäni ollut. Prisman vartija tuli ajamaan meidät pois. Kuulemma parkkipaikka ei ole mikään koirankoulutuskenttä ja jos meidän on pakko kouluttaa koiria siinä, meitä kehoitettiin tulemaan kaupan kiinnioloaikaan. Ja me kun haluttiin juuri tätä ympäristön häiriötä. Että meitä on moneen junaan....

8 kommenttia:

  1. Voi prkl mistä näitä valittajia riittää... Eilen just kaveri oli laittanut fb:hen että irtokoira oli käynyt hänen koirien kimppuun ja sit vielä se isäntä oli käynyt hänen kimppuun. Huh huh. Pistää kiristämään vannetta nää ihmiset!!!

    Millos reenaillaan? :)

    VastaaPoista
  2. Hessulla todetti krooninen suolistosairaus. Nimeä taudille ei saatu (ell. oli sitä mieltä, ettei ole järkeä avata koko koiraa, kun hoito kerta sama)Hessu tähystettiin,ultrattiin ja RTG -kuvattiin. Otettiin monia erinäytteitä, epäiltiin mm. haimaa (ei ollut se)PLE'tä, lunninkoira syndroomaa jne. Hessu sairastui 4 vanhana. Kokeiltiin lääkitä maitohappobakteereilla, kortisoonilla ym, mutta miklään ei tehonnut. Kokeiltiin IVD, Z/D ym ruuat ja aina sama homma -> limainen kellertävä ripuli ja lopulta myös puhdasta verta.
    Syytä ei siis koskaan saatu tietää virallisesti, mutta B-12 ja Folaatti arvot kertoivat surullista kieltä koko ohutsuolen alueella olevasta pitkäaikaisesta kroonisestatulehduksesta.
    Hessulla apu saapui Tylosiinin muodossa sekä kotiruuan muodossa. (raakaravinto sai sen pakin ihan sekaisin) Hessu on syönyt 10-vuotta 240mg tylosiinia 2 kertaa päivässä. Lisäksi sairauden alkuaikoina syötin sille tuhottoman määrän eri lisäravinteita, kuten B-vitamiini liuosta, Viacutania, Tehobaktia, Inubektia ja Multidog -vitamiinia.
    Ruuaksi valmistan valkoisestapuuroriisistä hyvin ja pitkään hauduttaen puuron johon lisään kanan/kalkkunan jauhelihaa. Suhde on kilo riisiä (kuivana) ja kilo lihaa. Tämän katsoin jostain kotiruokinta oppaasta. Joukkoon laitan 4-5 dl auringonkukkaöljyä. Ko. öljyä nimen omaan siksi, että luin jostain, että jos koira sairastaa lunninkoirasyndroomaa, niin auringonkukka öljy on ja kookosöljy ovat parhaita imeytymään muiden rasvojen auheuttaessa ripulia.
    Vettä tuohon tulee 4 litraa ja kattilantilavuus on 10 litraa. Tästä annan Hessulle 400g aamulla ja 400g illalla. Tämänkin laksin kerran, että tulee oikea kalori määrä. Toivottavasti tästä on apua. Ja jos joku asia jäi askarruttamaan niin kysy ihmeessä. Autan mielelläni. Ps. Hessun äiti kuoli samoihin oireisiin mitä pojallaan on jo 8-vuoden iässä.

    VastaaPoista
  3. Sori tuli ihan hirmuisesti kirjoitusvirheitä, kun kiireessä väsäsin ton =) Pointi varmasti kuitenkin ymmärrät.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Susan kommenteistasi! Vertaistuki on kyllä äärettömän tärkeää vaikeissa hetkissä. Olen tehnyt Elvikselle jo tämän talven riisi-jauhelihapuuroa, mutta aina kun olen lisännyt siihen rasvaa, tulee se juoksevana ulos. Ja Elviksen verikokeissa juurikin folaatti ja B 12-arvot olivat alarajoilla. Ja Elviksen ikä sama kuin Hessulla aikanaan. Yritän nyt tuota raakaravintoa, ensimmäinen pikku annos raakaa kana-kasviseosta annettu. Jos tuo raakaruokinta ei sovi, olen lähtöpisteessä. Googletan kohta tuota Tylosinia... terkuin Heidi

    VastaaPoista
  5. Voih, tsemppiä kovasti sinulle ja Elvikselle!

    Ja mistä noita ääliöitä riittää, herranjestas sentään... Varmaan haittaa parkissa olevia autoja jos te siellä parkkipaikan kulmilla olette. Eikös ne ihmiset ole siellä kaupoilla eikä koirat luulisi haittaavan...

    VastaaPoista
  6. Hessullakin kaikki muut rasvat aiheutti ripulia, mutta auringonkukka öljy sopi. Jauhelihoista meille ei käy kuin kana ja kalkkuna (mahd. vähä rasvanen. Tylosiini on siis suolisto antibiootti, jota ei saa kuin reseptillä. Näitä tylosin -koiria tuntuu olevan aika paljon ja yliopistolla on menossa juuri tutkimus ko. koirista.
    Riisi ei käy sellaisenaan vaan se pitää yli kypsentää sakeaksi puuroksi. Lihat ja öljyn vippaan viimeiseksi.
    Lihasta vielä sen verran, että meillä ei sovi mikään koirille tarkoitettu kanan/kalkkunan jauheliha vaan se täytyy olla kaupan hyllystä ihmisten versio. Oma päätelmäni on se, ettei Hessu kestä koiran kanajauhelihaan jauhettuja nahkoja ym.
    Täällä hyvä ja pitkä artikkeli aiheesta: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/14399/Lisensiaatin%20tutkielma_Liimatta.pdf?sequence=2

    VastaaPoista
  7. Ja tässä on PLE sairaudesta (mielenkiintoista on se, että ko. sairaus puhkeaa 4-6 vuotialla koirilla): http://personal.inet.fi/koti/boundary.oak/ple.htm
    Ja tässä Lunninkoirasyndroomasta: http://www.lunnikoira.fi/syndrooma.html

    VastaaPoista
  8. Ps. Eräs ell. epäili Hessulla oleva PLE... mutta varmuutta ei koskaan saatu.

    VastaaPoista