Itselläni on viime viikosta mielikuva, että me ei tehty yhtään mitään. Tosin Heia Heia-liikuntalaskurin mukaan koirien kanssa tuli liikuttua 45 km verran ja tähän ei lasketa korttelikierroksia vaan selkeät lenkit. Yksi vuorokausi vierahti työkavereiden kanssa Silja Europalla ja samalla viikolla jännitin myös mieheni sairaala-operaatiota, hänellä pieni kasvain, mistä ei vieläkään tiedetä, onko syöpää vai jotakin hyvänlaatuista, tuloksia odotellessa. Silti ehdin suunnitella jo meidän kevään tavoitteita ja siellä mielessä Aronin kanssa on tietysti voittajaluokan tokokoe, bh-koe ja kesäkuulla mahdollisesti vielä jälkikoe. Tekemistä riittää ja katsotaan, mihin minun rahkeet riittää.
Elviksen vatsa on reistaillut koko tämän vuoden ja kirjoitinkin joskus, että pieni määrä kaurapuuroa vei sen ripulille yli viikoksi. Elvis on kovasti laihtunut ja aina kun yritin lisätä pitkään sopineita nappuloita sen ruokaan, tuli vesiripuli seuraavana päivänä. Ja taas piti varovasti antaa ruokaa. Nyt olen useamman viikon sitten tehnyt molemmille partiksille täysin kotiruokaa. Lemmikkipirtin Lilillä on kaikenlaisia kivoja koiranlihapakasteita kaupassaan ja sieltä olen hakenut Elviksen ruokaan täytteitä. Huono juttu on, että jos annan ruokaa raakana, vatsa ei kestä sitä. JOten Elviksen ruoka on tällä hetkellä keitettyä tummaa riisiä, kevyesti keitettyä lihaa (kanaa, nautaa tai sikanautaa), lisäksi pakastevihanneksia, raejuustoa, piimää ja jotakin öljyä. Sekaan laitan myös lihaista rasvaa tai kirjolohta, jota saa myös Lilin kaupasta pakasteena. Ja näillä eväillä Elviksen ulosteet on olleet suht kiinteitä, mutta semmonen jännitysnäytelmä siitä on tullut. Jimmy voi paksusti ja hyvin :-)
Treenirintamalla Aron sai tänään aktiviteettia, sillä otin Aronin mukaan töihin ja siellä mummot ja papat olivat erittäin innoissaan. Älkää syöttäkö sitä, oli ihan turha juttu. No Aron seurusteli ja otti kontaktia mummuihin ja on kiva, ettei se pelkää rollaattorilla tai pyörätuolilla kulkevia. Ja siinä sivussa tehtiin seuraamista sekä kaukokäskyjä+ esiteltiin temppuja mummuille, jotka taputti innoissaan.
Iltasella vielä maneesireenit ja siellä autoin itse ensin muita ja sitten vasta hain Aronin autosta ja tehtiin pari juttua:
-luoksetulo liikkuroituna, ensin suora juoksu, jossa palkka esiin kun maahanmeno kohta on ylitetty. Toinen luoksetulo, missä lelu heti esiin tule-käskyn jälkeen. Näissä Aron malttoi hyvin odottaa lupaa tulla luokse, Marika huuteli useamman käskyn, ennenkuin kutsuin.
-hyppynouto, jossa lähtee esteelle liikkurin käskystä. Tätä sitten harjoiteltiin, kunnes saatiin kiva juttu esiin. Toisen liikkurin käskyn jälkeen Aron katsoi minuun, että siis joko saisin mennä ja tästä kontakin otosta sai luvan lähteä hakemaan kapulaa. Jos tätä kautta ei se peppu nouse ennenkuin annan luvan suorittaa.
-kaukokäskyjä, joissa muutama siirtyminen ja palkka valmiina takana. Asettui huonosti makuulle, kun tarkkaili ympäristöään samaan aikaan. Ensimmäinen seiso-maa meni superhyvin, toisella kertaa piti tehdä istu-etu, mutta nousi seisomaan kun edellisellä kerrallakin aloitettiin seisomisella.
-tunnari, jossa pitää nyt saada onnistumisia. Tehtiin siis helpotettu versio, oli hämykasa ja se oikea, haisteli hämykasaa ja päätyi oikeaan, olisi pitänyt palkata heti vaan siitä nostosta, sillä sähellystä oli kapulan kanssa minua kohti tullessa. Pieni tikku oli ihan maneesihiekassa ja oli ilmeisesti vähän ällö suussa.
-loppuun henkilöryhmää, jossa vähän piippaili ja kun ihmiset liikahtelivat, ei seuraaminen ollut skappia.
Päätin, että ensi viikko on noutoviikko, sillä meidän noudoissa on monta kohtaa, mitkä vaan pitää treenata paremmiksi. Kuten tunnarikapulan luovutus, suoraan tuleminen kapula suussa ja tuo hyppynouto, joka on Aronin mielestä ihan älyhienoo...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti