Tänäänkin käytiin treenaamassa hyppytekniikkaa, ihan sattumalta kun aikatauluihin näytti treeni sopivan ja Best in Areenallakin oli tunti varattavissa. Kaksi edellistä päivää ovat olleet treenivapaat päivät ja torstaina oltiin pitkästä aikaa Anun ohjatuissa treeneissä. Siellä koettiin kyllä agihurmosta, sillä meillä oli oikein kivaa. Jonkinlainen tokomasennus on jostakin hiipinyt taka-alalle ja huomaan, että ollaan tehty vaan näitä hyppelyjuttuja ja agijuttuja tällä viikolla. Tosin olivathan ne pitkään tauolla ja kovin tärkeitä nekin, jotta joskus se metrinen sujuisi molempiin suuntiin...
Edelliset treenaajat olivat jättäneet meille valmiiksi perussarjan, joten siitä oli hyvä aloittaa.
Aron teki
-perussarja 5 esteellä x1
-perussarjaa 5 esteellä + viimeinen este oli muuri. Tämä oli sellainen itseluottamuksen nosto treeni, jossa koira ei saa muuttua epävarmaksi, vaikka se viimeinen este muuttuu matkan varrella. Muutin aina jokaisen hypyn jälkeen tätä muuria jotenkin ja paras saavutus oli selllainen, missä muurin päällä oli vielä estenumero-ämpäreitä vähän haastetta tuomassa, Aron hyppäsi hyvin. Viimeisella hyppykerralla viimeinen muuri este oli taasen tosi matala.
Tässä pieni videoklippi siitä, miltä sarja näyttää koiran takaa katsottuna.
-ihan treenien loppuun kasvava sarja x3.
Agilitytreeniäkin tehtiin, siinä meillä oli mielessä erityisesti kepit. Halusin lisätä Aronin itsetuntoa keppien suorittamista kohtaan ja teinkin melko helppoja juttuja. Tultiin suoraan putkesta kepeille ja keppien jälkeen sai mennä putkeen. Näissä meillä ei ole ongelmia, koira menee oikein sisään ja pujottelee loppuun saakka riippumatta siitä, missä minä olen. Sitten vähän käänsin putken suuta niin, että kulma on vaikeampi. Tehtiin kepeillä varmaankin kaikkiaan 20 toistoa, joista vain kerran Aron meni toisesta välistä sisään. Kertaakaan ei tullut virhettä lopussa. Eli hyvä siis!
Kontakteja treenasin tänään keinulla. Kerran Aron lähti kontaktilta omin luvin, joten nyt alkaa halu painella kohti on-offia kohdallaan. Jopa puomilla se menee lujaa kohti kontaktia, eli tätä olen halunnutkin. Ehkä seuraavassa treenissä sitten muistellaan, että siellä voi myös odotella ja lähteä vasta vapaa-käskyn jälkeen. Puomi/keinu ja a tuntuivat kuitenkin varmoilta, mikä on kiva asia.
Hypeltiin myös ihan pieniä radan pätkiä, joissa aloitetteein pituudelta, siitä pari hypyn suora putkelle ja siitä kepit. Aron oli todella innoissaan.
Elvis kävi hallissa myös. Aloitettiin senkin kanssa perussarjan hyppäämisellä. Se kun on hommana sellaista mitä se osaa ja näin se ei jämähdä siihen treenihallin nurkkaan kuuntelemaan hallin ääniä. Elvis hyppäsi perussarjaa x4 ja viimeisenä esteenä oli yksi muurin pala. Kaikki hypyt meni oikein hyvin ja istui kauniisti hyppysarjan alussa odottamassa lupaa lähteä hyppäämään vaikka itse kävin viemässä lelun sarjan päähän odottamaan.
Agilityosuudessa työstin Elviksen kanssa sellaista hommaa, jossa koira jää kahden hypyn taakse istumaan ja hyppää minua kohti niitä hyppyjä. Eipä onnistunut ollenkaan. Yhden hypyn se vielä selvittää, mutta se kakkoshyppy pitänee kiertää. Yhden treenin aikana kuitenkin päästiin niin hyvään tilanteeseen, että Elvis hyppäsi jopa kolme hyppyä peräkkäin mikäli juoksin siinä sivulla mukana. Lopettiin niin hienoon juttuun, että ensin Elvis punaiseen putkeen joka oli u-muodossa ja sieltä juostiin yhdessä kolmen hypyn luokse ja Elvis hyppeli ne. Valtavien riemun kiljahduksien kera narulelu suussa autoon, että jäisi tuo hyvä fiilis Elviksen mieleen. Mutta kyllä se on niin herkkä poika, että sitä pitää viedä ihan silkkihansikkain, siirsin meinaan yhtä agilityestettä siivekkeiden kera, ihan pieni kolahdus ja heti se paineli sinne mistä tullaan sisään, istuu siellä eikä halua tulla enää takaisin kentälle. Huh, yritän olla ihan cool ja menen sitten kentän toiseen päähän kutsumaan koiraa, että saan sen taas liikkeelle ja toimintaan. Näissä treeneissä on siis vain tavoiteena sen itsetunnon nostaminen suhteessa ympäristöön ja kyllä se viikon sisällä on jo edistynyt tämä tavoite.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti