Keitaalla vilvoittelevat koirat ja vähän tokoa

Meillä on Petran kanssa sellainen diili, että jos se menee yökylään jonnekin, minä hoidan kotiin jäävän Rayn. Petra sen sijaan hoitaa Elviksen, jos olen itse yökylässä. Ja tänään oli sellainen päivä, että Petra oli kyllä hyvin lenkittänyt koiransa ennen lähtöään, mutta minä en raaskinut sitä jättää yksin kotiin, kun lähdin muiden kanssa lenkille. Joten Ray lähti mukaan. Siinä lenkillä laskeskelin, että kuinkas vanha se nyt onkaan, jaa niin joo, 5 kk. Tuleekohan nyt pienelle liikaa liikuntaa. Olimme kuitenkin tänään Vehoniemen soramontun kulmilla ja lämminkin oli. Olin jättänyt autoni niin, että lenkin lopuksi koirat voivat vilvoitella Roineessa. Kovin oli kuitenkin kuuma ja porukka alkoi olla läkähdyksissä. Kunnes muistin; Vehoniemen soramontun keskellä on sellainen luonnonjärvi. Sen vesi on jääkylmää, kun se on jonkinlainen pohjaveden ja kallioiden muodostuma. Onneksi lampi löytyi ja pojat pääsivät vilvoitteleman.

Pojat teki uimalenkkiä sinne ja tänne, Ray  ui siinä missä isommatkin. 

Kotimatka mentiin Rayn vauhtia, mutta hyvin saatiin 1,5 tuntia kulumaan.

Kotimatkalla pysähdyin Kangasalan keskustassa olevalle urheilukentälle tokoilemaan ja suunnitelma oli, että vain Aron tekee tänään, merkkinitivaatiota, ruutuun menoa ja seuruuta. Sinänsä tyhmä idea nähdä mielessään supervauhdikkaita merkille/ ruutuun menoja, kun aurinko paistaa 25 lämpöasteen edestä ja takana on vapaana juostua metsälenkkiä.

Rakensin ruudun keskelle kenttää ja jätin sinne pallon valmiiksi. Olisi kiva yllätys Aronille, joka pääsääntöisesti juoksee tyhjään ruutuun. Aron bongasi mun yllätyksen ennen ensimmäistäkään liikettä, mutta en tiedä vaikuttiko se mihinkään.

Merkille menot oli vähän löysiä, ruutuun sai juosta vasta sitten, kun oli edes mukiinmenevää. Otin ruutuun juoksun kahdesta eri suunnasta ja jälkimmäinen oli jo hyvännäköinen laukka ruutuun.

Sitten seuraamista, joka aluksi tuntui tosi vaikealta. Autosta haukkui raivoisasti sekä Elvis että Ray ja Aronin oli vaikea pitää mielentilansa. Sellaista ankeaa kontaktin tiputtelua ja pientä piippailua esiintyi. Naksutin ja palkkasin tiheään ja samalla seurautin tosi kauas autosta.

Kentän laidalla oli kivat ruohoiset rinteet, joilla tein välissä peruuttamista ylämäkeen ja siinä samassa yhteydessä kaukoja. Tässä joutuukin jo keskittymään ja tästä otin lennossa seuraamaan; nyt meni hyvin. Nyt pystyi seurauttamaan jo vähän pudempiä pätkiä naksuttamatta koko ajan. Eli mielentilaa voi hallita sellaisilla temputuksilla, joissa on pakko keskittyä. Lopuksi otin vielä muutaman liikkeen aloittavan perusasennon, jossa Aron piti kontaktin kuin tikanpoika, terävänä ja hiljaisena. Hienoa. Tässä tämän päivän seuruut ja kontaktit.

Ihan loppuun pelkkää merkille menoa lennosta ja siitä narupalloa. Miten enemmän päästin lennosta tai vähän hetsaten, sitä kovempaa meni. Viimeinen merkille meno oli täydellinen, meni kovaa, kääntyi ilmassa ja laskeutuu suoraan merkin taakse pysähtyen. Tykkäsin ja tähän lopetin.