Trooppinen jälki(sade)metsä

Eilen treenattiin Miinun kanssa esineet ja jäljet Laureeninkallion metsissä. Matkalla kohti metsiä satoi vettä ihan täpöllä. Muistelin, ettei vesisadekelit ole kertaakaan osuneet kohdalle maastoja treenatessa. Eniten niitä kuumia ja kuivia jälkitreenejä on tänä vuonna ollut. Jälkiä tallatessa sateen olivat jo loppumassa, mutta miten märkää kaikkialla olikaan. Goretekskengät olivat jo kättelyssä litimärät.

Esineruudussa päädyin, että tänään tehdään helppoa ja hauskaa. Tallattiin kiva kaistale nousevaan rinteeseen ja kävin viemässä Aronin kanssa sinne neljä esinettä. Tämähän vaikuttaa Aronin motivaatioin ihan kympillä, kun se tietää, että siellä niitä on, se hakee esineet pois niin tosissaan, että pois alta. Ja näin meni, yksi kerrallaan ja vauhdikkaasti esineet sieltä palautui. 

Jälki oli 2 tuntia vanha, 6 keppiä ja kaikin haastein. Olin toivonut, että jälki kulkisi kalliolla, mutta sen lisäksi Miinu hyödynsi juuri kaadetun vesakon, jossa ajattelin, että voi Miinu. Vesakossa tuoksui kuin koivuvihdassa ja melkoista taiteilua oli pysyä koiran perässä. Onneksi tätä oli vain pieni pätkä. Kallioille mentiin ja siellä Aron sai jäljestää poronjäkäläsammaleella. Sitten laskeuduttiin metsään, jossa ei ollut päivänvaloa, niin tiheää kuusikkoa. Eli monenlaista vaihtelua. Mutta jäljen pohjan vaihtelut on sitä, mikä kasvattaa, joten lämmin kiitos Miinulle.

Lopputulos oli loistava jana ja jäljen nosto, kepit 4/6. 

Yhden kepin luona me ei käyty lainkaan. Tässä kohtaa mentiin kalliolla, josta Aron haistoi kallion alla kulkevan jäljen ja oikaisi pienesti sinne. Kostean vetinen metsä ilmeisesti vaikutti hajujen liikkumiseen, sillä moinen oikaisu oli kauden ensimmäinen. Jälki olisi kai kulkenut läpi kallion ja sen toisesta päästä oltaisiin laskeuduttu sitten alas ja keppi siis jäi. Toisen kepin läheltä mentiin, mutta jostain syystä jäi ilmaisematta. 

Koska 100% kepinnosto alkaa notkahdella selvästi, on aika vaihtaa vähän jälkitreenikuvioita. Ollaan ajettu lähes joka treenissä noin 800-1.3 pitkiä jälkiä, joten parit seuraavat voisivat olla lyhyempiä. Ei aina tarvitse mennä niin pitkiä. Aron teki jäljellään kovasti töitä eikä  halunnut leikkiä kepeillä, joka on minulle yksi merkki, mistä seuraan keppimotivaatioita. Joten tiedossa välillä helpompaa.

Kotona tehtiin tiistaina yksi tunnari, josta olin aika tohkeissani. Kymmenen kapulan rivi, 3 makupalaa rivin toisessa päässä ja se oma sijaitsi toisessa päässä. Aron meni kapuloille, ensin luonnollisesti siihen päähän missä ne namit oli. Sitten lähti haistelemaan riviä läpi ja lopulta oman kohdalle, jonka se nosti ja toi iloisena minulle. Ihan kympin suoritus! Makupalatunnari selvästi vie hätäilyn pois ja auttaa onnistumaan.