Parasta terapiaa oli viikonlopun Jatin kisat Jyväskylässä. Kiva paikka kisata. Hyvä halli, hyvät verryttelymaastot ja Anna mukana kannustamassa. Kiitos Anna ihan miljoonannen kerran!
Lauantaina ekalla agiradalla oli vaikea alku. Kolmen hypyn kautta onnistuin ohjaamaan sen vaikean kohdan oikein, mutta en osannut riittävästi liikkua siitä ja Aron hyllytti itsensä putken väärään päähän. Loppurata meni hyvin.
Sunnuntaina ensimmäisellä radalla tippui kolme rimaa, ohhoh. Tulos -15. Pitänee tutkia videoilta, mikä rimat nyt tiputti. Päivän loistavin hetki kului hyppyradalla, jossa vietettiin jopa 29 sekuntia. Esteet oli pitkin välein, rata oli pitkä ja juosta sai ihan sikana. Radalla oli kaksi kohtaa, joissa koira lähetettiin putkeen ja sillä välin piti mennä jo pitkälle varmistamaan seuraavat esteet. Yksi rima tippui jossakin matkan varrella, mutta me kyllä tykitettiin täysillä eteenpäin. Lopulta viimeisellä putkella mun juoksulinja ei pitänyt ja Aron sinkosi väärään päähän putkea. Muuten meillä oli yhdessä ihan
sairaan hienoa. Se fiilis ja tekemisen meininki!
Lisäksi saatiin ajaa Annan tekemä Saarijärveläinen kangasmetsän jälki. Metsä oli niin erilaista kuin täällä kangasalla, että sitä metsää ei voinut jättää käyttämättä. Kiltisi Anna, joka ei ole ihan sinut hirvikärpästen kanssa ( no kuka on) teki meille 600m pitkän jäljen, jonka päässä oli yksi keppi. Aron eteni janalla hyvin, vähän ennen jäljen nostoa sinkosi oikealle tarkistamaan jotain, palasi ja lähti sitten oikeaan suuntaan. Ajoi jälkensä varmasti ja vauhdikkaasti, mutta mennä viipotti sen vikan kepin yli ja tiellä oltiin ja jälki loppui siihen. Eipä voi mitään, uutta jälkeä pitäisi suunnitella pian tänne meidän nurkille. Eniten ehkä itseä hiertää se, ettei päässyt palkkaamaan koiraa hyvästä jäljen ajosta, mutta tiedän, ettei se Aronin tunnetta jälkeen haittaa, yleensä vaan on parantanut.
sairaan hienoa. Se fiilis ja tekemisen meininki!
Lisäksi saatiin ajaa Annan tekemä Saarijärveläinen kangasmetsän jälki. Metsä oli niin erilaista kuin täällä kangasalla, että sitä metsää ei voinut jättää käyttämättä. Kiltisi Anna, joka ei ole ihan sinut hirvikärpästen kanssa ( no kuka on) teki meille 600m pitkän jäljen, jonka päässä oli yksi keppi. Aron eteni janalla hyvin, vähän ennen jäljen nostoa sinkosi oikealle tarkistamaan jotain, palasi ja lähti sitten oikeaan suuntaan. Ajoi jälkensä varmasti ja vauhdikkaasti, mutta mennä viipotti sen vikan kepin yli ja tiellä oltiin ja jälki loppui siihen. Eipä voi mitään, uutta jälkeä pitäisi suunnitella pian tänne meidän nurkille. Eniten ehkä itseä hiertää se, ettei päässyt palkkaamaan koiraa hyvästä jäljen ajosta, mutta tiedän, ettei se Aronin tunnetta jälkeen haittaa, yleensä vaan on parantanut.
Kontakti-treenejä on tehty joka päivä. Tänään Prisman edessä, eilen Valintatalon edessä jne. Katse pidetään minussa eikä ohikulkijoita kurkita. Aron on oikealla puolellani eikä ole piipannut kertaakaan! Pitää pitkiä aikoja katsettaan minussa ja pystyn suullisella kehulla pitkittämään tilannetta. Aronilla on tässä toistaiseksi hyvä asenne, mutta jatketaan vielä paikalla-olemalla. Homma on sitä, mitä pennuille ja nuorille koirille pitäisi tehdä paljon. Onneksi se ei ole 4- vuotiaallekaan myöhäistä.
Tunnareita on tehty kotipihassa ja Aronin turkkikin on pesty tulevaa näyttelyä varten. Ehkä se meidän elämä hiljalleen taas jatkuu suruista ja pettymyksistä huolimatta. Ainakin syksylle on paljon kivaa suunnitteilla ja mukavia juttuja tulossa, treenejä ja koulutuksia, toivottavasti kivoja agilitykisoja, joten noustava se on täältä risukasastakin. Niin olin masentunut, että suunnittelin tämän blogin hautaamista. Täällä käy kuitenkin noin 100 lukijaa päivittäin lukemassa ja toivottavasti joku oppii, ettei tee samoja virheitä mitä minä teen.
Voi Heidi, pää pystyyn! Oon aina ihaillut sun tavoitteellisuutta ja niiden eteen työskentelyä - oikein käy kateeksi sun päättäväisyys. Harmillista toki, että jää ilman ryhmäpaikkaa, mutta se ei missään nimessä tarkoita että olisitte huonoja! Ehkä ryhmävalintoihinkin olisi syytä kiinnittää huomiota, yhden hetken näyttökoe ei kerro paljon koirakon sitoutuneisuudesta ja panostuksesta lajiin.
VastaaPoistaIhan varmasti löydät pian tämänkin vastoinkäymisen kultareunuksen, usko pois!
Komppaan Lauraa! Turhaan synkistelet, yksi liike/hetki ei kerro teistä mitään.
PoistaMeinasin kirjoitella jo aiempaan postaukseen. En tunne teitä, tokoa tai tottista, mutta blogisi on ollut mielenkiintoinen ikkuna siihen maailmaan. Määrätietoisuutesi ja jatkuva suunitelmallisuus on todella ihailtavaa, enkä tule sitä itselläni tai kovinkaan monella muullakaan todennäköisesti koskaan näkemään.
VastaaPoistaMitä näyttökokeeseen tulee, niin todennäköisesti valmis TVA + epäonnistuneet liikkeet olivat syy antaa jollekin tulevaisuuden toivolle mahdollisuus päästä viikkotreeneihin.
Kiitos kommenteista, Laura, Hanna ja anonyymi! Ne kyllä auttaa :-) Uskon että mikään ei tapahdu sattumalta vaan kaikella on tarkoituksensa. Oivallan ehkä myöhemmin, mikä tarkoitus tällä oli terkuin Heidi
VastaaPoistaMaija... ;D
PoistaNo voi Kökkö. Varmasti harmittaa, kun koko talven suunnitelmat tavallaan menivät uusiksi. Mutta keksitte kyllä jotain korvaavaa. Ja häpeää nyt ei varmasti tartte tuntea. Ole vaan ylpeä itsestäsi ja koirastasi, olet tehnyt hienoa työtä!
VastaaPoistaKaarina
Tiedän tunteen, mutta tiedän myös että jossain vaiheessa sieltä syvyyksistä taas noustaan :) Motivaatio saattaa hetken aikaa olla matalalla, mutta toisaalta ootte Aronin kanssa tokossa jo saavuttaneetkin sen mistä monet (minä mukaanlukien) vasta haaveilevat =)
VastaaPoistaJoten jatkakaa ihmeessä samaan tahtiin, niin määkin pääsen edelleen lukemaan teidän seikkailuista täällä blogissa :)