Näytönpaikka

Taputtelen itseäni tyytyväisyydestä, että ollaan kontaktinpitotreeniä tehty nyt jokanpäivä Aronin kanssa. Keskiviikkona agikisojen yhteydessä niin kaukana, ettei agin äännet saaneet mielentilaa kohoamaan, mutta lähellä kahta frispiititä heittelevää poikaa, joita Aron olisi mielellään aina vilkaissut. Eilen käytiin kaupan edessä, ensin kauempana ja sitten ihan liukuovien edessä. Hyviä häiriöitä kyllä saa, kun kauppaan ravaa ihmisiä sisään ja ulos. Tänään sitten eteläpuiston häiriöissä, ennen ja jälkeen näyttökokeen, häiriöinä liikkurin käskyt jatoisen ohjaajan käskyt.. Plussan puolella ollaan tässä hommassa.

Sitten näyttökokeeseen. Hyvin sain psyykattua itseni vaikka matkalla näyttöpaikalle meinasi jännittää. Mietin, että mennään tekemään parhaamme. Mennään rennosti hymyillen Aronin kanssa kehään, mennään nauttimaan, että saadaan olla mukana. Otetaan se hyvänä kisamaisena tsekkauksena ja harjoituksena mielentilanhallinnan kannalta. Meidän seuruu on mitä on, planeetan huonoin ja inhoan sitä, mutta siitä huolimatta se pitää tehdä. Hommassa oli idea, että yksi vapaavalintainen liike, seuraaminen ja paikallaolo ryhmässä. Valitsin ruutuliikkeen vapaavalintaiseksi ja paikallaoloon hyvä luotto, joten kaksi kolmesta me selvitetään.

Yhteistyöhömme olin tyytyväinen. Sain Aronin viriteltyä ihanaan mielentilaan ennen kehää. Teimme kaukokäskyjä, jääviä ja kontaktin pitämistä. Aron oli tasapainoinen ja virittynyt hyvin. Tämän vuoksi oli hyvä mennä kehään. En nipottanut Aronille yhdessä kulkemisesta, sillä nyt oli vain hyvän mielen aika, joten ei menty kehään ihan maajoukkuetasoisesti. Yhdessä kuitenkin ja aloitimme ruudulla. Olosuhteet ruudulle oli vaikeat. Merkin takana aika lähellä kulki valkoinen kehänauha ja tiilikin siinä piti nauhaa paikallaan. Ruutu oli merkattu mustin nauhoin ja keltaisin merkein, takana ja vieressä kulki valkoinen kehänauha. Tälläisiä melko vaikeita ruutuja ei olla harjoiteltu vuoteen, joten sen
vuoksi annan Aronille anteeksi vauhdin, joka oli normi suorotukseen aika pliisu. Meni merkille vähän löysästi ja laukalla ruutuun, mutta puolet hitaammin kuin yleensä, hidasti ruudun eturajalla, mutta toppasin sen sinne ja koira toimi käskyjen mukaan, ekasta käskystä maahan ja ruudussa makasi nätisti. Sivulle tuli kivasti, joskin seuruu kohdassa saattoi edistää inasen, mutta äänetön suoritus.

Tämän jälkeen kehuin rauhallisesti siinä perusasennossa, jonka jälkeen vasta lähdin liikkeelle rauhallisesti kehuen. Olin suunnitellut, että haen sellaista kisakehua, ettei Aron ala kiljua, mutta kokee tehneensä hyvin. Tästä seuraamisen alkuun mielestäni suht hyvin. 

Seuruu voi seuruu. Etukäteen tiesin ja pahemminkin olisi voinut mennä. Tätä me ei nyt vaan osata.

Yksilöliikkeet oli siinä ja ei oikeastaan menty kuin kehän reunalle, kunnes alkoi paikallaolot. Eli tosi lyhyt väli seuruusta makuuseen. Tässä taas annan meille taputukset, sain hallittua Aronin eikä se alkanut äännellä, pientä säätöä tein itse makuupaikan aloituksen kohdalla, varmistelin turhaan. Oman
käskyn kohdalla Aron kävi hyvin maahan, jäi hyvin ja makasi siinä kun tultiin piilosta pois. Nousi
hyvin oman käskyn kohdalla. Kehuin ja sain vietyä ulos kehästä, missä kehän jälkeen leikittiin pallolla ja kehuin pitkään ja hartaasti Aronia. Vaikka meitä ei huolittaisi mihinkään ryhmään, oli tuo itselle niin tärkeä huomata, että pystyn vaikuttamaan koiran mielentilaan. Samoin omaani. Onnellinen meistä!

Jälkeenpäin: valintakokeiden tulokset tulivat. Aron oli nollannut ruudun nousemalla seisomaan ennen kuin kutsuin sen. Tätä en huomannut. Seuruusta saatiin tuskin mitään joten paikalla-olon pisteillä ei sitten sympatiaa herunut. Emme siis päässeet kumpaankaan ryhmään, emme valmennus emmekä tavoitteelisten ryhmään. Kuin kylmää vettä ja rakeita niskaan. Hyvästi toko-into! Olen surullinen ja pettynyt. Surkeista surkeimpia ollaan. Motto on, että aina kannattaa yrittää, mutta ei se näköjään pidä paikkaansa.