Koirakoutsi

Eilen oltiin Koirakoutsin eli Krista Karhun luona pähkäilemässä meidän seuruu-ongelmaa. Olen koko kesän sitä itsekseni työstänyt ja tuntuu, että aina jään siihen samaan pisteeseen. Vaikka minulla on hyvä vahvistetiheyskaavio, jossa keskityin kontaktin vahvistamiseen, tuli siinä samalla ääntelyä mukaan. Jos kontakti pysyy, mutta koira ääntelee, ei lopputulos ole toivottu. Oli aivan pakko saada ulkopuolista näkemystä ongelmaan.
Ja retki Lielahteen kyllä kannatti. Aronin ongelma oli helposti näytettävissä ja miten hyviä huomioita Krista tekikään, sellaisia mitä ei itse hoksaa. Ensin katseltiin meidän seuraamista. Kun vahvistan vain koiran tarjoamaa toimintaa, näyttää Aron hyvältä ja rennolta. Joskin satunnaisia ääniä tulee palkan jälkeen tai ennen sitä. Heti kun seuruuseen otetaan liikkurointi mukaan, näyttää Aron ahdistuneelta. Sen kontakti katkeilee, pää putoaa kohti maata. Jo ensimmäisestä seuraa sanasta sen ensi reaktio on kääntää pää poispäin minusta. Homman pitäisi olla juurikin päinvastoin. Teknisesti Aron osaa peruutukset, käännökset vasempaan ja oikeaan jne. mutta se oikea asenne siitä upuu.

Sitten lähdettiinkin aivan alusta liikkeelle. Pysyykö kontakti perusasennossa paikalla ollessa? Ei pysy. Pienetkin häiriöt saavat Aronin katkaisemaan kontaktin yllättävänkin herkästi. Lisäksi sillä on tapa, että jokaisen palkan jälkeen se vilkaisee ensin ympäristöön ja sitten vasta minuun. Eli siinä on yksi kohta, mikä pitää saada pois. Krista antoi hyvän vertauksen; jos evl:n seuraaminen noin yleensä kestää 3-4 min, pitää koiran osata pitää noin kauan katkeamaton kontakti. Liikkuessa se on tietysti aina vähän vaikeampaa, mutta kun ollaan paikallaan, on sekä minun että Aronin helpompi keskittyä itse kriteeriin.
Lisäksi Krista huomasi, että vasemmalla perusasennossa ollessa Aron ei ole rento. Haluamme sen olevan maailman turvallisin ja paras paikka, mutta sitä se ei Aronin mielestä ole. Se ikään kuin odottaa jonkin pahan tapahtuvan heti kun lähdetään liikkeelle. Sen ajatus tuosta pahasta näkyy heti jo minun jonkinlaisena jäykistymisenä, kun Krista sanoikin, että nyt lähdetään liikkeelle. Aron luki heti tuon jäykistymiseni ja ikään kuin väisti jo valmiiksi, jos ei ihan käytännössä, se ilmensi sitä pelkästään korvillaan.
Mielikuvan vaihtaminen on mahdollista, mutta työtä siinä on. Aloitimme harjoituksilla, joissa Aron istuukin oikealla puolen. Aronista ihan uusi juttu ja uusiin juttuihin se suhtautuu positiivisesti. Palkkailin Aronia kontaktista, kun se istui oikealla puolen ja Aron oli siinä niin korvat höröllään. Tämä on se tavoitetila, mihin tähdätään. Ja kun tämä asenne on oikealla puolen tapahtuvassa seuraamisessa, nimetään se ja siirretään vasemmalla puolen olevaan seuruuseen.
Paikalla oltiin ja seisoin peilin edessä Aronin kanssa, ettei minun tarvinnut ottaa itse kontaktia koiraan, vaan toisin päin. Toki sain katsoa koiraani palkatessa, mutta katse oli eteenpäin. Jos Aron vilkaisi ympäristöä tai tiputti kontaktin, huomautin, mutta neutraalisti. Huomautuksesta ei saanut seurata ahdistusta ja aluksi palkattiin tiheään, että koira sai jutusta kiinni. Tehtiin myös vaihdellen palkkausta eri pituisin välein ja myös sitä, että joka toisella kertaa kehu ja joka toisella nami palkka.

Nyt jatkossa treenaamme tuon kontaktin kuntoon. Sen pitää tulla pysymään, oli häiriö miä tahansa. Kontaktista ei lennä pallo ja me molemmat ikään kuin rauhoitutaan. Namipalkkakin voi olla vähän neutraalimpi, ettei koiran sen vuoksi nosta itseään sellaiseen tilasn, että se piippaa itseään palkan toivossa. Ylipäätään itsehillintää ja malttia haetaan nyt lisää.

Järkkyä, miten perusasiasta pitää lähteä liikkeelle, mutta miten sen tajuaa, että miten kontakti on meillä päässytkin noin huonoksi. Missä vaiheessa sen tärkeys on jäänyt? Nyt se nousee elämän ( no ainakin lähes) tärkeimmäksi tavoitteeksi. Saatiin Kristalta siis oikein antoisat ja perustellut analyysit ja treeniohjeet.

Ihan lopuksi näytin vielä meidän kahden kilon noutokapula-juttua. Ja hyvä että näytin. Siinä ilmeisesti ei ole kyse siitä, että kapulan paino ajaisi sen kapulan kurkkuun luovutustilanteessa vaan kapulan paksuus on nyt paha. Kaikki muut meidän kapulat on keskikohdiltaan melko ohuita, 2-kilosen keskikohta on monin kerroin paksumpi. Ja Aron vaan ei osaa pitää noin paksua oikein. Eli etsin nyt kaupasta sellaisen puupalan, jonka paksuus vastaa kapulan keskiöö, vain painavat päät puuttuisivat ja harjoiteltaisiin sillä paksun kapulan pitoa.

Kiitos Krista Karhu, nyt vain treenaamaan!