Viime kesänä viimeksi on käyty Takuttien kentällä, mutta jostain syystä Aron tiesi jo ison Lukonmäen kohdalla mihin ollaan menossa. Käytiin kävelyllä, otettiin pari verryttelyhyppyä ja lähdettiin luokassa heti viidentenä. Aron jäi lähtöön hyvin istumaan ja minä menin ykkösesteen taakse ottamaan sitä vastaan. Kisatilanteessa Aron tiputtaa tosi herkästi aina ekan riman, joten otin varman päälle. En jättänyt sitä itsestäni kovin kauaksi ja lähdin sen mukaan liikkumaan, kun näin että tuli ykkösen yli puhtaasti. Ja heti kakkosesteen rima tippui. Kepit taisi olla este nro 6 ja siellä ei malttanutkaan pujotella loppuun, vaan tuli toiseksi viimeisestä välistä ulos mennäkseen edessä olevaan putkeen. Plääh! Tästä -5. Sitten matkan varrella tippui 2 rimaa lisää ja lopun takaakierroissa jäin ihailemaan, että onnistuiko se takaakierto ja jäin Aronista jälkeen vaikka mun piti olla valssaamassa. Toiseksi viimeisellä hypyllä sitten hylky, kun hyppäs esteen väärin päin. Jäi vain mielikuva siitä, että ainoa mikä onnistui oli kontaktiesteet.
Sitten oltiinkin hyvin pian hyppyradalla. Alussa oli muutama valssikohta, sitten mentiin melkein kierros vain yhdessä juosten ja taas tuli valssikohtia. Nyt jätin Aronin istumaan kahden esteen taakse ja nyt alku sujui näiden kahden esteen kohdalla hyvin. Sitten olisi pitänyt ohjata ja liikkua, mutta en osannut. Jalat juuttui hiekkakenttään ja kuumakin oli. Hylky tuli jonkun hypyn väärin päin suorittamisesta. En muista tästä radasta juuri mitään, mikä kuvaa sitä, miten hukassa siellä olin ja miten monta kertaa Aron joutui kysymään että mihin mennään? Jäin koirasta koko ajan jälkeen, kalastelin ja pelastelin. Anteeksi Aron ihan kauheasti. Koiralle kiitos siitä, että kepit meni nyt hyvin, ne malttoi pujotella.
Ja miten surkeana lähdin loppukävelylle. Näin huonosti meillä meni agilityssä vuonna 2012. En osallistu enää ikinä. Tää oli tässä. End!
Sitten soitti Anna, jonka kanssa käytiin läpi meidän ongelmat ja se, miten tästä noustaan. Siitä se sitten taas alkoi. Anna sanoi, että koira on vaan koulutettava paremmaksi. Kolmosluokissa ei pärjää enää sillä, että juoksee koiransa kanssa esteeltä toiselle varmistellen kaiken. Koiran on kestettävä vedätystä, sen on pystyttävä suorittamaan asioita jo itsenäisesti. Sen on osattava takaakierto 5 metristä ja 10 metristä. Aronille tulee tosi helposti hätä mun perääni, jolloin se ei katso rimaa, vaan mun liikettä. Takaakierroissa en osaa luottaa siihen yhtään. Lähdöissä en uskalla sitä vedättää. Jonkin verran loppusuorilla se jo uskaltaa irrota, näissähän meillä oli joskus tosi paljon riman tiputuksia, kun kääntyi viimeisellä esteellä katsomaan minua, että tää rata ei taida enää jatkua?
Ja näistä nousikin ne treenien aiheet, joita täytyy nyt kesän aikana työstää kuntoon. Ehkä sitten syksyllä kisoissa katsotaan, että parantuiko tilanne. Nyt mun on vaan parannettava koiran osaamisen tasoa ja tehtävä siitä parempi. Meidän agitreenit on pääsääntöisesti olleet vain kerran viikossa ohjatut treenit. Käyn tosi vähän itsekseni tekemässä agilityä. Mutta kyllä me nyt vielä yritetään! Kiitos Annalle uudesta alusta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti