Kyötikkälän treenikenttä on iso ja koekehä oli saatu siitä hyvin erilleen. Kentällä olevat koirat eivät siten häirinneet koesuorituksia, kun kehänauhan liepeillä ei liikkunut ketään. Joskin itse kehä oli pieni, kyltit lähellä toisiaan ja takareunalla oli kyltin ja suoritettavan paikan kohdalla noin metri liikkumatilaa. Piti olla siis kehässä pysymisessä tarkkana, ettei vahingossa hylkäydy. Tuomarina oli Pia Heikkilä ja avo-rata oli minun mielestä ihan perusrata ilman turhia kikkailuja. Joskin pidempi kuin viime viikon kisarata tehtäviltään.
Rayn kanssa ehdittiin treenata pienesti jopa kaksi kertaa viime viikon kisojen jälkeen. Kerran käytiin aamulenkillä tuossa Kyötikkälän kentällä ja tein pienesti lähtöjä ja seuruupätkiä. Tuntui kivalta. Sen sijaan edellisiltana kotipihassa se tuntui sortuvan moneen häiriöön. Sen puolesta vähän jännitti, että miten saan sen parhaat puolet esiin. Vielä ulkokentällä ja sadetta peläten.
Paikanpäällä tein melko pienet alkuverryttelyt, että hyvä vire säilyisi kehään saakka. Ja kahta koirakkoa ennen meitä alkoi sataa.
Mentiin kehään hyvällä asenteella ja lähtö onnistui hyvin. Ensimmäinen -1 tuli kyltillä 6, jossa koira tuli eteen istumaan, tein sen vähän huolimattomasti. Ehdottomasti jatkossa mun pitää ohjata tässä koira tarkemmin istumaan, niin kun treeneissä. Seuraava -1 vino tuli kyltillä 9, jossa tehtiin käännös 270 astetta vasempaan. Sitten oltiin suoralla, jossa ihan vaan pelkkä istu-kyltti. Tässä kohtaa tuli vesipisaroita Rayn silmiin taivaalta ja se menetti hetkeksi tatsin hommaan, jotenkin se sitten istui viiveellä ja vinossa, joten päätin uusia tämän kyltin. Uusinnalla hyvin. Ja seuraavalla kyltillä taas vesisade vähän vaivasi, kun piti nousta istumasta seisomaan, päätin uusia myös tämän. Uusinnalla teki todella hyvin,joten olin tyytyväinen, että saatiin onnistumaan istumasta seisomaan nousu ja paikalla pysyminen oikein. Näistä kertyi 2 x -3.
Kunnes ihan lopussa kyltillä 14, missä oli istu, täyskäännös vasempaan istu -10. Rintamasuunnat ei olleet samanaikaset, joten siitä se lähti. Maalissa oltiin kuitenkin huojentuneita ja onnellisia. Kehuin Raytä maasta taivaisiin ja se oli onnellinen. Pisteitä kaikkiaan koossa 81, mikä oli nyt Rayn toinen tulos avoimesta luokasta. Tuomarin palautteessa luki reipas taitava koirakko.
Koska haluaisin onnistua kahden viikon päästä pidettävissä japsien rallymestiksissä, on syytä nyt huolella miettiä, että mikä onnistui ja mitä pitää harjoitella vielä lisää.
Omassa suorituksessa olin rennompi, kehuin ja annoin Raylle palautetta koko radan ajan. Viikko sitten jäädyin ja en ollenkaan niin mukava ohjaaja. Yhteistoimintaahan se on, joten saatiin onnistumaan pujottelu öljykanistereiden ympärillä hyvin, tehtiin hyvä spiraali vasempaan ja selvittiin vielä houkutuksestakin. Pyörähdys oli hyvä. Eka ulkokisa rallyssa Rayn kanssa ja selvittiin näin kivasti. Ei haistellut nurmea eikä häiriintynyt ympäristöstä.
Miinuksia annan siitä, että Ray haukahti radalla pariin kertaan japsimaisella komennushaukahduksella. Se tekee helposti näin, jos vire on ihan vähän liian korkea. Tähän kiinnitän huomiota. Olisiko pitänyt verrytella ihan vähän enemmän ennen kehää.
Treenataan nyt kaksi viikkoa lisää hyviä lähtöjä, vasemmalle käännöksiä ja yhteistyötä, niin eiköhän me kesäkuussa päästä miettimään voittajaluokan treenejä. Rayn kanssa tähdätään mestariin saakka, joten eihän tämä nyt tähän jää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti